Uskomiseen uskomisen pääargumentaatiossa nojataan usein siihen, että usko antaa toivoa tuonpuoleiseen. Näin ateismi nähdään angstisena ja yleisesti ottaen ahdistavana. Näin uskonnon katsotaan valavan rohkeutta, vaikka kristinusko onkin ytimeltään "maailmanlopun uskonto", jossa jokainen kristitty tuhansien vuosien ajan on elänyt viimeisiä aikoja. Tätä lähestytään usein rohkeusasenteella. Tätä asennetta voisi kuvata vaikkapa "Raamatulla", "Ef 6:13" kautta. "Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen." Tätä pidetään jotenkin automaattisena asenteena. Kuitenkin voidaan nähdä että etenkin tiukemmissa suuntauksissa keskitytään enemmänkin "Joh. 12:25":teen, jossa sanotaan "Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään." Tässä elämänilo ei korostu, vaan korostetaan päin vastoin sitä, että elämä on onnetonta. Tästä rohkeimmat voivat lukea otteita siitä miten uskovaiset itse kokevat nykyajan Suomen ja maailman. Huolta aiheuttavat esimerkiksi vääräuskoiset omaiset joiden tietää joutuvan Helvettiin.
Kun otetaan huomioon, että kristitty uskoo maailmanloppuun joka yhdistyy siihen että Jumala on valmis kiduttamaan ikuisesti läheisiäsi on kristillisyydessä teologisesti korrekti tosiasia jota on poliittisesti epäkorrektia mainita ääneen. On selvää että tämänlainen teologia ei rakenna optimismia, toivoa tai muutakaan. Kristinuskon teologia voi ahdistavimmillaan -ja kenties parhaimmilaan- tarjota toivoa pikaisesta tuhosta.
Näin uskonto näyttääkin hyvin kaksinaissuuntaiselta. Tästä saa kenties arvokkaimman kontekstoinnin kun lukaisee "Epiphenomia", jossa esitellään sitä mitä tiedämme uskonnon vaikutuksesta terveyteen. Näyttää siltä että uskonnosta on hyötyä toisille, mutta toisille siitä on haittaa. Tutkimukset näyttävät että huonosti koulutetut hyötyvät uskonnosta, mutta hyvin koulutetuille siitä on jopa haittaa. Syiksi arvellaan se, että hyödyt tulevat elämäntapapuolelta ; Kristinusko ei kannusta juopotteluun ja sen parissa tupakoidaan vähemmän. Koulutetut eivät saa tätä etua, ja syyksi arvellaan esimerkiksi sitä että uskonnossa paneudutaan helposti hieman enemmän rukousparanemiseen ja vähän vähemmän lääkäriinmenoon. Koulutetutkin ovat valmiita hyväksymään rukousparannuksen kunhan se on vain määritelty loogisen koherentisti kudottu muihin uskonnon perusväitteisiin. ~ Järkevä ja koulutettu ihminen osaa vaatia rationaalisuutta mutta ei välttämättä empiirisyyttä.
Itse uskon että osa vaikutuksesta tulee siitä että suuri osa kristinuskon suuntauksista ovat nimenomaan stressaavia. Näin mitään muuta kuin itse teologian vaikutus elämään voi riittää. Vaikka lääkäriin menisi, stressi tulisi silti. Syyksi riittänee jo maailmanlopun ahdistukset lieveilmiöineen sekä se, että kunnon fundamentalisti ei ota ideologiastaan lomaa. Se, mitä fundamentalisti kutsuu kaikenkattavuudeksi ja asenteeksi jossa kaikki asiat koherentisoidaan Tärkeimmän asian ympärille, johtaa siihen että maailmankuvasta tulee väkisinkin totalitaarinen ja tätä kautta raskas elää. "Mythopoeian" kirjoitus kristillisestä taiteesta taasen muistuttaa siitä että tiukemman linjan uskonto on täyspäiväinen maailmankuva, josta ei saada vapautuksia. Esimerkiksi viihde ja taide arvioidaan oikeaoppisuuskysymyksiin peilaten, jolloin uskonnosta tulee tärkein kriteeri kaikelle. "Konservatiivisten herätyskristittyjen kuulee joskus puhuvan "kristillisestä taiteesta". Heidän teologialleen on tyypillistä korostaa sitä, miten koko elämän pitää olla kristuskeskeistä ja jos suinkin mahdollista, evankelioivaa." Näin ideologiasta ei saada lomaa. Mythopoieia arvioi lisäksi että kun oikeaoppisuus nousee keskiöön, tarinoista ei tule viihdyttäviä eikä kasvattavia "Hyvässä tarinassa henkilöhahmot ovat uskottavia. Se tarkoittaa ennen muuta inhimillistä heikkoutta. Tietysti tarinasta saa mieltäylentävämmän, jos päähenkilöt ovat heikkouksistaan huolimatta esikuvallisia. Harva asia innostaa samalla tavalla kuin arvostamiemme hyveiden ruumillistuman eli sankarin voitto. Julistavasta taiteesta tällaiset mielenkiintoiset henkilöhahmot tyypillisesti puuttuvat." Viihdyttäviä tarinoita tarvitaan stressin purkuun ja hyviä tarinota kasvamiseen. "Kiristillinen" kristinusko ei tarjoa jäsenilleen oikein kumpaakaan.
Tässä mielessä ateisti, joka harjoittaa terveitä elämäntapoja pääseekin jo yllättävän pitkälle karkuun kaikkia siihen kohdistuvia ahdistavuuslohduttomuuspuheita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti