Omnia mea mecum porto

Monesti ihmisyys nähdään jonain perustavanlaatuisena ytimenä jota kulttuuri ei rakenna eikä ota pois. Tällöin korostuu jonkinlainen luonnollinen tila, peri-ihmisyys. Tällöin kulttuuri nähdään helposti ensi sijassa kahlitsevana laitoksena, valtapelien ja orjuutusten ja manipulointien rakentajina. Kulttuuri on keksintöjä ja mielivaltaa, illuusioita ja toiveajattelua joka kätkee Totuuden. Esimerkiksi alkuun laittamani Soundgardenin "Black hole sun" pitää sisällään näkemystä jossa kulttuurin luoma suojakuori on vain harhaa. Tämän pinnallisuuden karsiminen pois nähdään jonakin hyvänä asiana. Tämä on jotain jota nuorisomusiikin angstiset mielenilmaukset levittävät yleisesti. Ja se on samalla jotain jonka en voi kiistää jollain tavalla viehättävän minua. Asenteessa on jotain jota voisi sanoa jopa ruman esteettiseksi.

Toki tämä näkemys ei ole jäänyt vain rockandrollrunouteen ; Esimerkiksi Rousseau oli sitä mieltä että ihminen oli ennen yhteiskuntajärjestystä ja kahlitsevia lakeja jalo villi, jonka kulttuuri on ikään kuin ajanut pois tästä tositilasta. Osa, kuten Michel de Montaigne sen sijaan suhtautuu sivistykseen ja kulttuuriin astetta lievemmin, mutta pitävät monia sivistyksen piirteitä kuten logiikkan kiemuroiden opiskelua ja latinankielen pänttäämistä jonain jolla ei tee elämässä hirveästi mitään. He korostavat sitä että tosiasiassa ihminen on kokonaisuus, jossa on muutakin kuin tämä kulttuurin luoma teeskentelyn silaus.

Modernimmista ajattelijoista tämä on pakko liittää esimerkiksi ateismiin. Sillä Bertrand Russell näyttää miten ajatus uskonnon kulttuurisista normeista ja ideoista on jotain jonka hän näkee turmelevan ihmisyyttä. Hän sanoi että "Luullakseni uskonto perustuu etusijassa ja pääasiallisesti pelkoon. Se on osittain pelkoa tuntematonta kohtaan, osittain sitä, että ihminen toivoo, että hänellä olisi eräänlainen isoveli seisomassa rinnallaan jokaisen vaikeuden ja kiistan kohdatessa. Pelko on koko jutun perusta - salaperäisyyden pelko, häviämisen pelko, kuoleman pelko. Pelko on julmuuden alku, eikä sen vuoksi olekaan ihme, että julmuus ja uskonto ovat kulkeneet käsi kädessä." Tämä ajatus onkin varmasti tuttu monelle eiateistillekin ; Todellisuus on pelottava paikka, jopa teologit joutuvat painiessaan pahan ongelman kanssa hyväksymään sen että maailma on kamala ja selittämään miksi tämä ilmiselviö ei riko rakastavaa kaikkivaltiasta vastaan.

Kun maailma on pelottava, ei ole ihmeellistä hakea suojaa ja turvaa. Vaikka pahan ongelman ratkaisujen kanssa joutuu painimaan kummallisten älyllisten ongelmien kanssa, kuten sen kanssa että Raamatun mainitsemat Vanhatestamentilliset Jumalan käskemät kansanmurhat ovat jotenkin hyviä kansanmurhia. Mutta nämä ovat jotain menneisyyden ihmisiä koskevia älyllisiä huolia, luonteeltaan hyvin erilaisia kuin itseä ja omia rakkaita koskevat tunneperäiset huolet.

Onkin ymmärrettävää että ihminen luo ympärilleen erilaisia illuusioita, joilla sitten rakennetaan elämä. ~ Eskapistiset epätodet fantasiat harhauttavat ikään kuin tosielämästä. Ja tämän jälkeen seuraat sellaisia omituisia ilmiöitä kuin uskontoja tai sisustusvinkkejä. Tässä mielessä ihmiset harrastavatkin naurettavia ja absurdeja asioita, joista osaa vain jostain syystä pidetään aikuisten ja kypsien ihmisten absurdeina naurettavuuksina ja toisia ei. Tämän myöntämisen jälkeen tuntuu taatusti helpolta kutsua näitä asioita pinnalliseksi ; Ne eivät perustu totuuteen vaan toiveajatteluun ja pilvilinnojen rakentamiseen. Ja ne ovat oikoteitä, helpompia ratkaisuja kuin se raskaampi tie. Nietzsche liitti juuri tämänlaiseen asenteeseen tarinansa viimeisten aikojen ihmisistä, jotka ovat nihilistisiä pienten ilojen kerääjiä ja kärsimyksenvälttäjiä, jotain jonka yli ja ympäri kunnon yli-ihminen sitten kasvaa. Nietzsche sanoi että "Jokainen joka luo on kova." Ja tämänlainen eskapistinen pinnallinen muiden keksimän tarinan omaksi otaminen on pehmyttä.

Tätä kautta näkemys voidaankin huipentaa Luther Burbankin lainaamiseen. Hän sanoi että "Tiede, päin vastoin kuin uskonto, ei koskaan johda hulluuteen. Useimpien ihmisten uskonto on sitä, mitä he haluaisivat uskoa, ei sitä, mitä he uskovat. Ja vain aniharvat heistä pysähtyvät tutkimaan sen perusteita."

Mutta sitten on se tiede. Kun otamme huomioon ihmisen kognitiiviset kyvyt, olemme saaneet selville sen, että ihmiset ovat luonnostaan hyvinkin numerotaidottomia. Olemme tottuneet elämään "keskinkertaisessa maailmassa". Siksi ihmiset eivät hahmota miljoonia vuosia, valovuosia ja muita vastaavia isoja ilmiöitä. Samoin hahmotuskyvyn yli menevät sellaiset asiat kuin hyvin pienet numerot ja asiat. Ihmiset ovat siis suhteettomuudentajuisia ; Jossain vaiheessa hahmotuskaala eksyy ja iso tai pieni numero on enää vain numero. Tämän voidaan nähdä jopa kyseenalaistavan Burbankin. Tästä kyseenalaistamisesta voitaisiin ottaa esimerkiksi Douglas Adamsin "Linnunradan käsikirja liftareille" jossa on laite joka antaa ihmisille ymmärryksen suhteessa todellisuuteen. Kun erästä tiedemiestä syytettiin todellisuudentajuttomaksi, hän rakensi tämänlaisen laitteen ja laittoi siihen tästä suhteellisuudentajuttomuudesta valittavan henkilön - joka kirjan mukaan ihan ilmiselvästi sekosi prosessissa.

Tämänlaiset pienet ajatuskokeet nostavat esille sen toisen puolen. Ihminen on kiistämättä hyvin voimakkaasti - jos nyt ei peräti sivistysolento niin ainakin - kulttuuriolento. Syynä on ollut se, että ennen kun meillä oli kulttuuria - en tiedä onko meillä vieläkään sivistystä - ihmiset elivät vähemmässä kulttuurissa. Ja arvatkaa mitä? He eivät pitäneet siitä. Siksi he rakensivat sitä kulttuuria itselleen suojaksi.

Tämä huomio muuttaa skaalan hyvin erilaiseksi. Tällöin maailma näyttää hyvin Lovecraftmaiselta. Hänen kauhumaailmassaan ihmiselämä ja tieteen hahmottamat luonnonlait ovat vain marginaalinen sirpale. Sen ulkopuolella on ihmisjärjelle käsittämätöntä omalakisuutta joka näyttäytyy ihmisille kaaoksena. Tarkalleen ottaen kaaoksena josta ilmestyy esimerkiksi Cthulhun kaltaisia olentoja jotka tulevat ja syövät ihmiset kunhan vain "tähtien asento on oikea" (eikä meille lukijoille tietysti kerrota että mikä on se asento tai koska tämä tulee). Tässä maailmassa kulttuuri on suojakuori ; Ihminen tarvitsee irrationaalisuutta irrationaalisessa maailmassa. Ei siksi että se toimii vaan siksi että sen kanssa on kivempaa. Pääasia on totuuden ja kauneuden tai omaperäisyyden sijasta se, että on kivaa eikä pelota.

Tämä maailma näyttäytyy siis jossain määrin perustellulta. Ei totuusarvon vaan ihmisen elämänmukavuuden kannalta. Tämä on hedonismia - joka näkyykin uskontoon uskomisen kannattamisena, eli niiden uskonnollisten argumenttien määrässä jossa Blaise Pascalin tapaan ei todisteta että Jumala on todennäköinen, vaan vedotaan siihen että uskomisesta olisi positiivisia vaikutuksia, että se olisi "hyvä diili" riippumatta siitä että sen totuudellisuus ei ole kovinkaan todennäköinen. Ja tämä hedonismi yhdistääkin monia kulttuurin, uskonnon ja viihteen elementtejä. En malta olla hakematta osasia Rauno Räsäsen lauselmista(mukavasti hampsien ja valikoiden ja omaa väliin tunkien). Esimerkiksi uskonnollisen toiveajattelun ja taikauskon taustalla on aina totuusväitteitä mutta "Totuuspuheen ytimestä löytyy siis perimmäinen järjenvastaisuus kuin musta aukko, jonne kaikki teoriamme katoavat." Ja kun näillä taikauskoilla ei ole aksiomaattista luonnontieteellistä kaavamallia jota seurataan, eikä näitä oikein voida tarkistaakaan mitenkään jää jäljelle oikeastaan uskonvaraisuus ja luottamus siihen että oma uskonnon ja näkökulmanvalinta toimii, vaikka pohjimmiltaan "Ihan sama siis vaikka heittäisi lanttia. Ja tästä sattumasta/kohtalosta sitten tehdään joku laki [miten olisi moraaliprobabilismi (esim. mutatis mutandis Pascal) tai moraalinen onni (Bernard Williams)]?"

---

Otsikko kääntyy jotakuinkin muotoon "Kannan kaiken omani itsessäni". Se muistuttaa että sen ulkopuolella voi olla jotain muuta ja erilaistakin.