Meiltä kysytään : "Eikö buddhalaisuuden, Saarnaajan, Mika Valtarin - jopa Camus'n [rauha hänelle] ja peräti Jobin edustama stoalais-apaattinen, ateismin ja teismin välillä epätoivoisesti keikkuva maailmakatsomus ole pelkkää resignaatiota eli henkistä väsähtäneisyyttä ja katkeraa alistumista [tämäkö muka lopullista viisautta elämästä?]"
Me vastaamme : Ei ole. [Kyllä on, sillä viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Ja totuus taas ilmenee monissa muodoissa, joista yllättävän usea on pitkulainen, ruskea ja höyryävä.]
Mutta jos väitetään että tunnustaminen tarkoittaa hyväksymistä ja passivoitumista, "joka vaieten ja voimattomana joutuu lopulta hyväksymään [koska on luovuttanut taistelun] vähäosaisiin ja heikkoihin ihmisiin [ikäänkuin resignoitunut itse väistämättä kuuluisi heihin] kohdistuvan sorron ja murhaamisen." on varsin hakoteillä, ainakin mikäli muistaa mitään siitä, mitä Camus puhui nurkkaan ajettujen rottien epätoivoisesta viimeisestä taistelusta vääjäämätöntä vastaan - jotain jonka uljautta Camus kuvasi erittäin kauniisti....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti