Platonin luolavertauksessa on esitelty ihmisiä jotka ovat kahlehdittuina pimeän luolan perään. He näkevät luolaansa vain varjoja. Sitten yksi vapautuu kahleistaan ja käy ulkona. Hän näkee että varjot ovat vain heijasteita suuremmista aidoista asioista. Hän ei kuitenkaan saa kovin hyvin selitettyä tätä niille joiden kokemusmaailma ei pidä sisällään mitään muuta kuin varjot.
Tässä muodossahan tarina muistuttaa sitä, että ihmisillä on ymmärryshorisontteja. Viisautta ei voi vain kaataa korvasta sisään. Näin ollen luolasta vapautunutkin voi korkeintaan rikkoa kahleet ja ohjata valoon. Selittämällä asia ei muuksi muutu. Tällä Platon vastasi myös kätevästi kritiikkiin jota hänen ideamaailmansa kohtasi. Hän vertasi empiiristä todellisuutta varjomaailmaan ja ideamaailma on tarinassa se "oikea maailma". (Ajatus voi tuntua omituiselta koska tosimaailma on Platonilla ikään kuin vajavainen iteraatio. Luolasta vapautunut voisi vapautua tajuamaan ideoiden maailman.)
Koska Platon oli nykymaailman silmin varsin epäeettinen. Koska hän kirjassaan "Valtiot" kannattaa hyvin tiukkaa kontrollia ja yksinvaltaisuutta, tämä voitaisiin nähdä nykymaailmassa ongelmana. Asiaa ei auttaisi se, että Platon "paini" pankrationia, joka on nykyihmisten silmiin hyvin väkivaltainen - eikä näyttäisi oikeasti painilta. Siksi, kun nykyään väärinajattelijoita ei polteta roviolla tai laiteta kotiarestiin - kuten vanhoina hyvinä aikoina tehtiin - ei olisi yllättävää laittaa Platonia terapeutille. (Tämä ei ole oleellista, jos tarinani ei vedonnut niin oleta ajatuskokeen vuoksi että Platon menisi terapeutille.)
Terapeutti sitten näkisi Platonin ja katselisi hänen tuotoksiaan. Hän näkisi luolavertauksen aivan eri tavalla.
1: Hän "ei voisi olla huomaamatta" luolan feminiinistä symboliikkaa. Voidaankin siksi sanoa että luolavertauksen alussa ihmiset olivat istukalla kohdussa. He näkivät varjojen liikehdintää, mutta eivät tienneet mitä se tarkoitti. Tämä viittaa tietysti siihen että vanhemmat olivat harjoittaneet seksiä. Ja koska varjot kuvasivat erilaisia tavaroita, on luultavaa että tätä seksiä harjoiteltiin hyvinkin "luovasti" käyttäen sellaisiakin keinoja joita luonto ei ihmiselle ilmiselvästi tähän suorittamiseen anna. Tämä varjo oli sitten jäänyt tuntemattomana kokemuksena piilotajuntaan. Näin ollen kyseessä on ennen syntymää alkaneesta traumasta.
2: Luolasta vapautumista, eli syntymää, tarina pitää vapauden saavuttamisena. Tämän voidaan nähdä viittaavan lapsille tyypilliseen kaikkivoipaisuusihanteeseen. Onhan esimerkiksi Kristevan mukaan niin, että lapsi ei aluksi ymmärrä omia rajojaan vaan ajattelee että maailma on ikään kuin osa häntä ; Hän kokee olevansa kaikkivoipa. Todellisuus murskaa tämän tilan ja seurauksena on luonnollisesti pettymys ja ahdistus. Kysessä on jokaisen ihmisen elämää koskeva trauma. - Tätä vasten onkin jo ymmärrettävää miksi Platon ei tyydy siihen mitä tarina opettaa; että varjoja heijastavat todelliset asiat. Platon on luolasta tultuaan ollut hetken aikaa kaikkivoipaisuusfantasiassaan mutta pettynyt sitten. Voidaankin nähdä että Platonin ideamaailma on defenssi. Kyseessä on joko rajallisuuden kiistäminen (torjunta) tai taantuma juurisyntyneen lapsen tasolle (repressio). Ideafilosofia on siksi vain traumasta johtuva oire; Se huutaa siitä että Platonin mielenterveys paukkuu ja vaatii siksi palata kaikkivoipaisuuskuvitelmiin.
3: Tätä kautta Platonin seksuaalisuuskin on vääristynyttä. Hän ei näe seksiä seksinä, vaan yrityksenä palata luolaan. Platon ei siksi yhdy vaan yrittää tunkeutua luolaan jotta voisi palata esiluolaan vapauttajana. Yhdyntä on siksi lisääntymiskeskeistä ; Platon yrittää opastajan roolillaan saada kokea tuoreesta syntymätä tuleva kaikkivoipaisuuden tunne. Jälkikasvu nähdään luolassa vankina olevina hahmoina jotka yritetään vapauttaa ja itselle annetaan tässä kaikkivaltias ylivertaisen pelastajan rooli. Vastasyntyneen lapsen kaikkivoipaisuuskuvitelma glorifioidaan kuvaamalla sitä ihanteena ja antamalla sille painoarvo ymmärtämisenä. Syntymän kaikkivoipaisuusmaailmaa kuvataan ihmiskasvuna, joka tietysti vaikuttaa lapsien elämänkäsitykseen turmiollisesti, ja tämä ohjaa välineelliseen hallitsevaan ja egoistiseen käyttäytymiseen. Tämä luonnollisesti vääristää myös Platonin omaa roolia isänä, jonain jonka roolina on täyttää kaikkivaltiaan saappaat. Kaikkivaltiaan isän ajatus on ihmiselämän kannalta kestämätön, koska se heikentää epäonnistumisenkestoa ja altistaa jatkossa tulevillekin traumoille. Myös Platon itse kärsii, koska hänen roolinsa vapauttaja-opastajana, kaikkivaltiaana isänä, on psykologisesti tuhoisa, siinä ei kestetä epäonnistumisia ja tätä kautta Platonin traumoista selviämisstrategia johtaa siihen että hän traumatisoituu jatkossakin mahdollisimman helposti.
Tämän viitekehyksen kautta Platonin yksinvaltias-filosofi on vain luonteva jatkumo ajatuksesta omasta kaikkivoipaisuudesta. Ideamaailma on vain keino joka antaa tälle hallinnan harhalle luvan. Platonin elämänkokemukset - mukaanlukien hänen perverssioita harjoittaneet vanhempansa - ovat muokanneet hänen maailmankuvastaan hyvin omituisen. Tämän takia Platon tarvitsisi terapiaa - kuten ilmeisesti jokainen muukin filosofi joka on koskaan missään milloinkaan erehtynyt tekemään ajatuskokeita ja yrittäneet selventää näkökantojaan esimerkiksi vertauksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti