Peelo, hikipedian aikaa sitten toimintansa lopettanut vandaali, on hahmo jolla on aina tietty paikka sydämessäni. Samalla on ilmiselvää myös se, että vaikka olenkin tunnetusti hänen härömielisyytensä kannattaja, niin olen myös juuri se joka antoi hänelle estoja ja joka poisteli hänen kirjoituksiaan. Tähän tilaan iskeekin sopivasti artikkeli "Hikinews:Peelon artikkeleita ei julkaistaisi nyky-Hikipediassa". Tämä on merkittävää, koska "Peelon kaljan vaikutuksen alaisena kirjoittamia esoteerisia sepustuksia on ylistetty useilta tahoilta, ja monet hänen artikkeleistaan ovat kohonneet klassikon asemaan. Moni käyttäjä on katsonut Peelon jos ei nyt kirjalliseksi, niin ainakin elämänihanteelliseksi esikuvakseen. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja tätä nykyä Hikipedia on huomattavan vähemmän vastaanottavainen Peelon kirjoitusten kaltaiselle härömateriaalille." Peelon kiistämättä sisällöllisesti epäkorrektit, sanavalinnoiltaan irvokkaat, aihepiireiltään rivot, logiikaltaan vähintään omintakeiset, ja kieliopillisesti virheelliset ja yleisesti ottaen asenteeltaan epäkunnioittavan perverssit tekstit ovat kuitenkin jostain edellämainituista syistä huolimatta - ellei peräti juuri niiden vuoksi - arvokkaita ja tärkeitä (hikipedian) yhteisölle. Sanotaan näin että historia oli Peelolle suopeampi kuin minä hikipedian ylläpitäjänä. Ja niin muuten olin minäkin.
Uutinen yhdistää Peelon statuksen Helsingin Sanomien juttuun jossa käsitellään Huovisen "Rasvamaksa" -kirjaa. Rasistiset kannibaalivitsit katsotaan nykyään sellaiseksi materiaaliksi, että se ei enää nykyään saisi painolupaa. Toki uutinen myöntää että kritiikkiä saatiin jo aikanaan ; "jo vuonna 1973 Rasvamaksa aiheutti kohua. Elettiin vielä aikaa, jolloin poliitikot lukivat kaunokirjoja ja kävivät niistä keskustelua. Johannes Virolainen tuomitsi Rasvamaksan tuoreeltaan ja vuoden lopussa jyrähti Suomen Kuvalehdessä itse Urho Kekkonen." Kirja kuitenkin julkaistiin.
Yhteys oli Hikinewsin arvo ; Oivallus joka teki metamateriaalista yleisen. Rinnastus oli tässä mielessä ruorastaan nerokas ja siinä voitiin nähdä yhteiskuntavaikuttamisen taustaakin. Ja koska olen todella vaatimaton on minusta on kerrassaan herttaista rakentaa rinnastus jossa minä olen Peelolle samaa mitä Kekkonen oli Huoviselle. Kekkonen oli suurmies joten rinnastus ruopaisi gentlemannin sieluani, paitsi tietysti sen kohdalta että en järin kovasti pidä Kekkosesta ja hänen tyylistään.
Kannanottona rinnastus Peeloon on hyödyllinen. Koska Helsingin Sanomat uutisoi Huovisen kirjan torppaamisen rasismin vähenemisenä. Trendi toki onkin havaittavissa ; Rasistisuuden trendi on ollut vähenemään päin ; "Tällaisia kertomuksia ei enää kirjoitettaisi, eikä julkaistaisi. Rasismille ollaan nyt paljon herkempiä kuin vuonna 1973. Pitkällä aikavälillä rasismi onkin Suomessa romahdusmaisesti vähentynyt, vaikka päivittäinen uutisointi voi antaa päinvastaisen kuvan. Helsingin Sanomien kyselytutkimuksessa viime marraskuussa 29 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että "joihinkin rotuihin kuuluvat eivät kerta kaikkiaan sovi asumaan modernissa yhteiskunnassa". Tutkija Magdalena Jaakkolan kyselytutkimuksessa oli sama kysymys 2003. Silloin näin ajatteli paljon useampi: 45 prosenttia. 1993 luku oli peräti 51 prosenttia." Pidän tätä yhtä näkökulmaa itsessään oikeana, mutta turhan yksinkertaistavana ja sellaisenaan vääristävänä. ; On nimittäin erikoista, että fiktiivisen kertomakirjallisuuden sisällöllinen sensuuri olisi jotenkin olennaisesti liitettävissä vain rasismin vähenemiseen. Uskoisin, että "aikana jolloin poliitikot vielä lukivat kaunokirjallisuutta" luotettiin enemmän myös lukijan omaan harkintaan. Nykyisin on vahvemmin ilmassa sensuuri ikään kuin varmuuden vuoksi.
Tästä nimittäin saadaan irti oikeastaan kaikki se (vähäinen) järki jota nykykonservatiivien suvaitsemattomuuden suvaitsevaisuudessa on ; Rasismin väheneminen nähdään suvaitsevaisuuden lisääntymisenä, mutta on todella vaikeaa nähdä suvaitsevaisuuden lisääntymisenä sellainen jossa taiteelliselle ilmaisulle on asetettu runsaasti rajoja. Sensuristinen yhteiskunta ei ole jotain jota yleisesti katsotaan suvaitsevaisena. - Tämä rajoite olisi hyvä muistaa mietitäänpä sitä Huovisen "kannibalistineekeriukkovitsejä" tai "postmodernia tekotaidetta", yleensä ihminen huomaa vain toisen näistä ja suhtautuu siihen ensimmäiseen sitten ihan eri tavalla, vaikka kysymys on samanlaisesta tilanteesta.
Tämän vuoksi rasismin suojelun nimissä tunnutaan menevän myös sellaiselle alueelle, jota on yhä vaikeampaa nähdä rasismina ja on yhä helpompaa nähdä huumorina. Peelo on tästä hyvä muistutus ; Kaikkia hänen tekstejään vaivasi piirre jossa kertalukemisen jälkeen et voinut palata kyseisen tekstin lukemattomuuden tilaan. Usein tekstit polttivat mieleen pysyvät traumat, ja varmaa oli että lukeminen tätä kautta jollain syvällisellä tavalla muutti sinut uudeksi ihmiseksi. Kuitenkin juuri tämän piirteen vuoksi se oli hyvää elämää. Vaikka moni, joka on tyytyväinen elämäänsä ajattelee että tämä on hyvän elämän kaava. He miettivät jotakuinkin siten että "This is good life. May it never change - and may it never change us!" Kuitenkin hyvään elämään voi kuulua myös muutos. Silloin todellisuus joko muuttaa sinua jolloin elämä koetaan erilaisena ja joskus todellisuus muuttuu jolloin entinen minä kokee sen eri tavalla. Juuri tämä teki Peelosta vandalismista ja härömielisyydestään huolimatta - tai kenties juuri niiden vuoksi - potentiaalisesti positiivisen voiman. Tämä ei estänut dellinappulan poistamista - vaan rajoitti korkeintaan koko kirjoittajan automaattista estoa. - Toki "ikibannien" antamistakin tapahtui useita kertoja. Joskus jopa otin ikibannin pois voidakseni antaa sen heti uudestaan takaisin. Mutta tämä ikibanni oli ideana juuri sellainen että se oli helppoa kiertää teknologisesti ja toisaalta se oli helppoa ottaa itsekin pois, jolloin kyseessä ei ollut oikeasti lopullinen ratkaisu, vaan jokin joka suojasi tuhoilta esimerkiksi Peelon pahimpien kännäys (tai mitä kaikkea hän sitten vetikään)/krapulapäivien aikana.
Maailmassa jossa on Huovisia tarvitaan sekä Kekkosia että kirjanpainajia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti