Piispa Irja Askola puhui joulun aikaan suvaitsevaisuuden ja pingottamisen vähentämisen puolesta. Itse koin tekstin positiivisena, mutta Arhi Kuittinen ja jotkut muutkin näkivät siinä jotain hyvin negatiivista ; Kun Askola mainitsi "Meillä on jouluna halu luoda toisillemme juhla.Tunne siitä, että en riitä, joko rahan, voimavarojen tai ajan puutteen takia on ikävä. Olisi hyvä, että kestäisimme itsessämme ja toisissamme keskeneräisyyden tunnetta. Joulu ei kuitenkaan ole perinnekilpailu, ei suoritus eikä näytelmä. Joulun sanoma eli se, että Jumala on keskellämme, on kuitenkin voimavara, mihin voi tarrata kun jotkut muut pelastusrenkaat pettävät." se tulkittiin seuraavasti "Jos ahdistuvan tai köyhän käsketään olla tyytyvä tai onnellinen juuri virallisena onnen aikana muiden mukana, on se aikamoista pottuilua. On lisäksi piispalta aika tekopyhää ja ontuvaa verrata yhden kerran omavalintaisen yksinäisen joulun rauhan valitsemista huono-osaisten ja oikeasti yksinäisten jouluun." Oman tulkintani mukaan Askola teki - kuten valtionkirkossamme näyttää usein olevan tapana - että vaikka siinä mainittiin köyhät ja heikot, puhe kuitenkin suunnattiin nimenomaan keskiluokkaisille.
Toisin sanoen Askolan joulustressi ei ole samastumista köyhän ja aidosti yksinäisen jouluun siksi että se on suunnattu kaupallisuuden rattaissa ja oravanpyörässä juokseville. Tästä syntyy melko leimallinen kuva kirkon harjoittamasta "puheenpitotavasta" ; Köyhät ja heihin samastuminen jätetään vähemmälle, samastumiskohde on keskiluokka ja köyhät ja heikot ovat tässä diskurssissa pelkkä abstraktio joka ei konkretisoidu mihinkään. Tämä samastumattomuus toki vie voimaa siitä väitteestä että kirkolla olisi oikeasti jotain tarjottavaa köyhille, mutta se kuitenkin vie terän siltä häijyydeltä jonka Kuittisen tulkintakentässä Askolan sanojen takana on.
Suvaitsevaisuuden lisääminen tähän kulmaan oli mielestäni hyvä, koska sitä ei oikeastaan voida pitää irrallisena aiheena ; Keskiluokkaisen joulustressin sisältö on se, että ilmassa on odotuksia - ja itse asiassa jopa vaatimuksia. Näiden toteutumatta jääminen nähdään epäonnistumisena. Tämä muistuttaa suvaitsemattomuutta siinä, että tässäkin rakennetaan vaatimuksia joiden täyttämistä pidetään olennaisena. Koska nämä vaatimukset eivät ole useinkaan kovin luontevia, vaan vaativat ponnistelua - ja jopa omien tunteiden muokkaamista - on seurauksena epäonnistumista josta seuraa suvaitsemattomia asenteita ja tämä tuottaa epäonnistuneelle ahdistusta.
Joulujuhlan rakenne sisältääkin yllättäen syrjivää tilannekuvausta joka konkretisoituu vakavimmin köyhille ja yksinäisille. Joulunaika onkin siksi monille vuoden surullisin juhla. Kun yhdessäolosta tehdään velvollisuus, pakotetusta yksinäisyydestä tulee harvinaisen konkretisoitu.
Kenties yhteiskuntamme kaipaisikin hieman enemmän Spinozamaista asennetta. Hänen ajattelunsahan eroaa voimakkaasti kristillisestä "Rakasta Jumalaa koska Hän rakastaa sinua takaisin" -asenteesta. Spinozan mukaan tämänlainen asenne johtaa huolestuttavaan ajatusmalliin. ; Sen pohjalta syntyy joukko ihmisiä jotka seuraisivat himojaan jos Helvetin pelko ei niitä kahlitsisi. He pidättäytyvät näistä ja täyttävät Jumalan tahtoa oman tahtonsa vastaisesti, koska he uskovat että Jumala palkitsee tämän sitputumisen ja oman sisäisen uhrin. Eli Jumala kompensoisi sen, että ihminen toimii hyveellisesti vaikka oikeasti pohjimmiltaan inhoaa hyvettä. Tämä on toki yhteensopiva kristillisen perisyntimallin kanssa, mutta tämä teologinen korrektius ei poista sitä tosiasiaa, että se olettaa ihmisten olevan jonkinlaisia sosiopaatteja joiden kontrollointi ulkoisesti on pakollista, joka taas tarkoittaa sitä että ihminen sisäinen vapaus on vastustaja. Siksi olisikin kenties viisaamaa luopua kaksisuuntaisuuden asenteesta ; Spinoza korostikin Jumalasuhdetta, jossa ihminen ei rakasta Jumalaa siksi että häntä rakastettaisiin takasin. Hän kannatti sitä että ihminen rakastaisi Jumalaa vaikka tämä tunne olisi yksisuuntaista. Tästä seurausi asenne, jossa Jumalalta ei odoteta eikä vaadita eikä pyydetä mitään, sillä mitään ei ole odotettavissa.
1: Spinozan uskonnollinen vakaumus on hyvin omituinen asia. Moni näkee hänet hengellisenä, osa näkee hänet jopa ateistina. Yleisesti ottaen tuntuu että lukija heijastaa häneen aina jotenkin itseään. Itse heijastan häneen omaa agnostisuuttani ja samastun tätä kautta Voltairen runoon jossa hän kuvasi Spinozaa köyrynä muta nöyränä hahmona joka kertoo Suurelle Hahmolle (Jumalalle) "näin kahden kesken" että hän uskoo että Tätä (Jumalaa) ei ole olemassa.
Tämän asenteen siirtäminen esimerkiksi joululahjarumbaan on jotain josta luulisi olevan hyötyä etenkin keskiluokkaisille ihmisille. Monihan miettii lahjavalintoja epäonnistumisen pelko mielessään. Moni laskee velvollisuudekseen lähettää lahjan kun on aikaisemminkin saanut jotain. Omien lahjojen osuvuutta vertaillaan myös ajallisesti siihen mitä kyseiseltä ihmiseltä on samana vuonna saatu. Tämä rakentaa omituisen - hieman kilpailuhenkisen mutta ennen kaikkea epäonnistumista korostavan - asenneilmapiirin, jossa voi äärimmillään olla vaikeuksia ostaa yhtään mitään lahjoja oikein kenellekään, kun epäonnistumisen ja väärän lahjan pelko on niin voimakas.
Joululahjoja kuvaakin kenties liiankin leimallisesti ansaitsemisen ja velan tematiikka. Joululahjojen kerrotaan jo lapsesta asti kuvaavan kiltteyttä. Kuitenkin rikkaat saavat parempia lahjoja koska vanhemmilla on enemmän varaa. Ja toisaalta heillä on aikuisenakin varaa ostaa lahjoja jotka "nostavat muiden lahjanantoa", kun menneet lahjat että odotukset pian saatavista lahjoista toimivat ikään kuin velkana johon omaa lahjaa sovitetaan. ; Moni ei siis osta lahjaa lahjana, vaan joutuu toimimaan luontoaan vastaan. He antavat lahjan vastalahjan vuoksi, jolloin he Spinozaa mukaillen toimivat hyveellisesti vaikka vihaavat hyvettä.
Siksi keskiluokkaiselle ihmiselle lahja voi olla sekin että ei saa lahjoja. Tänä vuonna en saanut ihan hirveästi lahjoja ; Pääsyynä on se, että olen ylipäätään helvetin huono ostamaan yhtään mitään kenellekään missään koskaan. Ja olen oikeasti joku jolle on vaikeaa ostaa sellaista osuvaa lahjaa joka ei maksaisi tajuttomia määriä ja joka ei olisi suklaata josta tässä talossa ei ole puutetta. Koska olin kertonut kaikille että en yksinkertaisesti keksi mitä haluan, kuin tämän lahjan saamattomuuden äärimmäisen vapauttavana.
Tänä vuonna päätin hieman syrjivästi antaa hieman isompia lahjoja, ja antaa ne sellaisille kohteille jotka tarvitsevat. Ja joilla ei ole mitään realistista mahdollisuutta palauttaa taloudellista palvelusta. En tehnyt tätä rehennelläkseni, vaan ihan muista syistä. (Jos olisin todella varakas olisin voinut syytää rahaa kaikille, nyt oli pakko valita koska minulla on kuitenkin rajallinen budjetti.) Syyttäkää kaikki läheiseni Spinozaa. (Sekä ne jotka saivat lahjuksia että ne jotka eivät kohdanneet tätä sallittua nepotismin muotoa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti