lauantai 28. tammikuuta 2012

Kuin jälkeenjäänyt perheenjäsen

"Hello,

Olen Jian Chuanli, sijoituspäällikkö työskennellyt tunnettujen pankkienHongkongissa. Olen sinuun yhteyttä suhteen liiketoimen Haluan meidänsuorittaa, se on suhteessa tiliksi joka merkitsee yksitoista miljoonaa viisisataatuhatta dollaria kuuluvat edesmenneelle asiakkaalle.

Minun täytyy tavata olemassa uhkavaatimus pankin tarjoamaan hänen perheenjäsenensä ja kaikkia pyrkimyksiä paikallistamaan mitään on osoittautunut onnistu. Haluan esitellä teille kuin jälkeenjäänyt perheenjäsen, jotta voit laittaa väittävät varoja.

Ota ystävällisesti ilmoittaa kiinnostuksesi lisätietoja vastaamalla minun yksityinen sähköpostiosoite: **********

Kiitos"


Hyvä herra sijoituspäällikkö. Kiitän innostanne ottaa minuun yhteyttä. On aina kunnioittavaa, riemastuttavaa ja tasa-arvoistavaa tiedostaa elävänsä maailmassa jossa rikkaat sijoituspäälliköt tarvitsevat pikkuhiluja. On myös miellyttävää että he ovat valmiita näkemään vaivaa jotta saisivat viestinsä käännettyä kätevästi marginaaliselle suomen kielelle. Lisäksi on ilahduttavaa että maailmassa on yhä hyviä ihmisiä, jotka haluavat heti tilanteen tullen valmiita jakamaan runsaskätisesti omaisuutta lainaajille vaikka luultavasti tilanne onkin sellainen, että jos tarjolla on tämänlainen tilanne, olisivat esimerkiksi pankit riemuissaan jonossa tarjoamassa palvelujaan löyhemmin ehdoin. Lisäksi on aina mukavaa kuulla että olet jollekin tuntemattomalle toisella puolella maailmaa olevalle henkilölle kuin jälkeenjäänyt perheenjäsen. Lisäksi arvostan avoimuuttanne siitä että halusitte korostaa sitä jälkeenjääneisyyttä ; Harvalla riittää avoimuutta ja rehellisyyttä paljastaa koko tunteiden kirjo tälläisellä hieman poliittisesti epäkorrektilla tavalla.

Valitettavasti en voi tarttua tarjoukseenne, koska en rehellisesti sanoen ymmärtänyt täysin että mitä ihmettä te edes halusitte. Kuitenkin koska olette ahkerasti ja vaivojanne säästämättä yrittäneet ottaa minuun yhteyttä suomen kielellä, päättelen että yritätte harjoitella marginaalista ja kummallista kieltämme. Siksi, ihan kunnioituksesta, otankin Teihin yhteyttä tällä kielellä jota niin aloitteellisesti joskin harjaantumattomasti käytätte. Oppia ikä kaikki!

En voi olla huomaamatta että ehtonne vaikuttavat niin avokätisiltä että minua hyvänä ihmisenä arasteluttaa käyttää ahdinkoanne hyväksi näin makaaberein ehdoin. En siis usko että olisitte minkäänlainen Nigerialaishuijausten harjoittaja, vaikka tarjouksenne kieltämättä näyttääkin tismalleen samanlaiselta kuin mitä täysin sydämettömät ja ahneet huijarit tekevät huijatakseen google translatea apunaan käyttäen röyhkeästi ihmisiä jotka ovat todellakin älyllisesti kuin niitä "jälkeenjääneitä omaisia".

Mutta Te, herra Jian Chuanli, olette taatusti omalla nimellänne toimiva gentleman, ettekä vahingossakaan jollain keksityllä nimellä ja helposti generoitavalla anonyymillä sähköpostiosoitteella itsensä naamioiva huijari. Siksi en syytä teitä mistään vaan neuvon teitä aivan ystävällisesti ja mitä kunnioittavimmin ottamaan vakuuksienne kanssa yhteyttä lähimpään lainoja tarjoavaan pankkiin. Jos tilanne on todella mainitsemanne mukainen, he auttavat teitä ja säästätte selvää rahaa. Viestinne ja lupaamienne ehtojen mukaan jopa merkittävissä määrin. Ammattimaisena sijoitusneuvojana ymmärtänette neuvoni järkevyyden ja tiedostatte että teillä on tässä tapahtunut selvästi stressaantumisen aikaansaama vakava virhe. Tämä on tietysti luonnollista ja inhimillistä onnettomuustilanne.

Kiitos kun Teillä riitti rohkeutta näyttää heikkoutenne ja erehtyväisyytenne ja paljastitte minulle, täysin tuntemattomalle ihmiselle, heikomman ja tunteellisemman puolenne. Ei ole myöskään häpeällistä pyytää apua. Tämän varmasti tiedostattekin kun otitte minuun yhteyttä ahdinkotilassanne. Tämä on varmasti hyvä oivallus ja siitä lienee apua kun etsitte siellä Honkongissa itsellenne jonkun hyvän terapeutin.

Tosin, nyt kun asia tuli puheeksi, minulla olisi Teille kuitenkin kenties jotain joka mahdollisesti saattaisi nostaa tilanteenen kuiville myös haluamallanne tavalla. Sillä voi olla että ette jostain syystä vain pidä pankkibyrokratiasta ja haluatte osoittaa avokätisyyttänne tilanteessa jossa rahaa on joka tapauskessa tulossa ovista ja ikkunoista. Minulla nimittäin sattuu olemaan pieni ahdinkotilanne. Tililläni jolla sattuu olemaan vaatimattomat 100 miljardia euroa, on jäädytetty sen takia että laitoin ruksin väärään ruutuun KELAn lomakkeessa ja tästä sattui pieniä mutkia. Tarvitsisin takaajakseni kaksi vakavaraista ja kunnioitettavassa asemassa olevaa ihmistä. Heiltä ei toki vaadita aivan mahdottomasti : Jo 5 000 dollarilla pääsee osoittamaan vakavaraisuuetnsa. Eikä kyseessä ole edes pysyvä rahansiirto vaan ns. pantti. Sen saa takaisin heti kun saan velan maksettua, joka tapahtuu luonnollisesti välittömästi kun saan tilini auki. Lisäksi lupaan hyvänmiehenlisää 10% tilini omaisuudesta, joka on mielestäni mukavat 10 miljardia. Tokihan te herrasmiehenä ymmärrätte että minäkään en tässä ole mikään huijari-vedättäjä vaan ihan tavallinen multibiljoonikko pienessä ja ihan tavallisessa pienissä vaikeuksissa. Auta tavallista kaveria ja astu systeemivaltaa vastaan! Viva la revolution!

Mikäli olet kiinnostunut tarjouksestani voit ottaa yhteyttä sähköpostiosoitteeseeni jota en nyt laita liitteeksi koska Teillä mitä ilmeisemmin on se jo. ; Koska en jaa sähköpostiosoitetta kuin ystävilleni, lienetkin joku tutun tuttuni. Koska ette missään tapauksessa ole vain kaapanneet tätä jollain eettisesti kyseenalaisella vakoilubotilla, olette Tekin mitä ilmeisimmin minulle kuin jonkinlainen perheenjäsen, ja mitä ilmeisemmin stressisyistä jälkeenjäänyt sellainen.

PS: Toivon että ette pahastuneet siitä, että lähetin viestin teille takaisin käyttämällä sellaista eettisesti hieman kyseenalaista algoritmia, joka lähetti tämän viestin Teille 240 000 kertaa. Halusin vain varmistaa että se pääsee taatusti perille ja että kiinnitätte huomiota sen sisältöön! Ajattelin vain Teidän parastanne ; Olisihan perin murheellista jos tämä ainutlaatuinen (ja taatusti ei toistuva) tilaisuus menisi Teiltä sivu suun! Olen tyytyväinen siitä että valitsitte juuri sellaisen sähköpostiosoitteen jonka ylläpidon spamfiltteri voidaan ohittaa siten että laite samalla arpoo joka kerta erilaisen lähettäjäosoitteen ja varioimalla hieman otsikkoa.

Kiitos yhteydenotostanne parahin Jian Chuanli;
Tuomo Hämäläinen, illuminati ja maailmanomistaja.

Ei kommentteja: