John Pieret kertoi siitä, miten "Brookside Baptist Church" yritti saada 10 käskyä luokkahuoneisiin. Koska amerikoissa sekularismi, kirkon ja valtion erottaminen, on hyvin voimakasta, tämä on tietysti hieman arkaluonteinen ja ongelmallinen asia. Eräs kreationismin voimanannon takana onkin nimenomaan se, että uskonnollista opettamista ei sallita kouluissa ja moni haluaisi koulusta vakaumuksellisemman ; Kun tiukka kreationismi ei mene läpi, tehtiin "Scientific Creationism" joka oli eri asia kuin vanha kreationismi. Ja kun tämä tie meni poikki, kehitettiin Intelligent Design jonka kerrottiin olevan eri asia kuin "Scientific Creationism". Brookside Baptist Church kuvasikin omia asenteitaan seuraavalla tavalla "We're not wanting to do anything to get the county in trouble," Medley said. "We're not trying to do anything that is not peaceful. If this doesn't work, there are other ways we can do it." Lainrikkominen ei siis ole itsessään takana, vaan uskonnollisella linjamalla on yksinkertaisesti selkeä kouluopetuksen luonnetta koskeva tavoite, ja loput ovat vain sitä että yritetään keksiä sellainen strategia jolla tämä tietty agenda saadaan läpi. Näin kokeillaan esimerkiksi sitä löytyykö erilaisia lakien porsaanreikiä ja mikä on se raja joka juuri ja juuri onnistuu.
Tämän asenteen ydin on yleinen ja sen tiukin raamitus löytyy "Wedge -strategiasta" jossa ideana oli se, että ID saisi jalansijaa pikku hiljaa. Kiilaamalla keskustelukenttään olisi lopputulos lopulta se, että yhteiskunta, mukaanlukien taiteet, saatasiin vapaaksi ateismista, jota Wedge mainitsi tuhoisaksi maailmankuvaksi joka oli yhteiskunnassa vallitsevin turmelluksen lähde. Tässä lopputilaa ei voitu tietenkään saavuttaa heti, vaan tähän haettiin muutosta iskemällä pikku hiljaa. Suunnitelmassa oli saavuttaa suosio vuosien aikana, pikku hiljaa ja vaiheittain.
Siksi ei pidä yllättyä jos asiasta nostetaan esille joitain ideoita jotka eivät, selkeästi, ole kovin hyviä, järkeviä tai rakentavia. Aihe on yksinkertaisesti sellainen, että vaikka julistus kouluissa kiellettäisiin ties missä muodoissaan, se ei koskaan ole julistavuutta kouluun haluaville muuta kuin väliaikainen tappio. He hakevat tilannetta jossa he voittavat kerran, mutta jossa lukuisatkaan hävityt oikeusjutut omalla puolella ovat pelkkä hidaste, irrelevantti päätös jonka irrelevanttius keksitään kehittämällä jokin uusi idea.
Tämä kuvaa hyvin voimakkaasti USA:an kreationismikeskustelua. Suomeen tätä ei yhtä helposti liittäisi, sillä Suomessa on tunnetusti uskonnonopetusta. Itse asiassa maassamme uskonnonopetuksee on panostettu ja sitä on määrällisesti "vain ihan helvetisti" verrattuna muihin tärkeiksi nähtäviin aineisiin. Kuitenkin maamme uskonnonopetuksessa on piirre, joka tekee Amerikkavertauksestani osuvan. Maassamme ei sallita vakaumuksellista, julistavaa, uskonnonopetusta.
1: Toki esimerkiksi omien kokemusteni puolelta tiedän että opettjilta lipsahtelee vakaumuksellisiakin asioita yllättävänkin paljon eikä tähän oikeasti puututa, eikä tästä oikeasti tule uskonnonopettajille vaikeuksia. Syynä on tietysti se, että vaikka juridiikka sanoo tietynlaisen mallin ei opettaja väistämättä seuraa sitä, ja kun oppilailta puuttuu oikeustietoisuus tässä aiheessa eivät he välttämättä tiedä että tässä tempussa on jotain laitonta. Ja koulukin siirtää ylilyönnit yksittäisiksi vahingoiksi tai siirtää asian vain nuhteluksi, jolloin asia ikään kuin käsitellään pois tieltä ilman että oikeastaan mikään muuttuu - paitsi valittajan uskonnonnumero ja muut arviot joita tälläinen kieliminen varmasti alentaa. Eli kyseessä on hyvin suurelta osin "kuollut kirjain", mutta teoriassa jos tunneilla olisi oikeustietoinen oppilas, ongelmia voisi tulla. Kenties uusateismin nousu onkin tältä osin voinut jopa tarkentaa opettajia ja vähentänyt lipsauttelua, koska riskit ovat konkreettisemmat kuin minun opiskeluaikoinani.
Ilkka Pyysiäisen "Jumalaa ei ole" -kirja nostaakin tässä kohden esiin sen, että Suomessakin halutaan saada julistuksellisuutta kouluun ; Nykyinen uskonnonopetuksen strategia kun on sellainen että se näyttää loukkaavan hyvin monia. Uskonnottomat eivät näe hyvänä sitä että heidät pakotetaan keskittymään yhteen uskontoon, siihen jota eivät koe tärkeänä itselleen ja johon heillä on jo valmiiksi antipatioita. Ja monet dogmeistaan tarkemmat uskovaiset näkevät että uskonnonopetus ilman vakaumusta ja sydämen uskon mukaantuomista on pinnallista ja alistuu historianpänttäämiseksi, jolloin kyse ei tavallaan enää ole "uskontouskonnosta" ollenkaan.
Pyysiäisen mukaan tätä yritetään kiertää Suomessa soveltamalla keskustelu -sanan ympärille asetettua diskurssia. Pyysiäinen ottaa luvussa "Kunnioitettava vakaumus" esiin Komulaisen näkemyksen dialogista. Virallisesti katsoen Komulaisen puhe on kaunista ja monikulttuurista ja mainitsee esimerkiksi että "oppilaat uskontokunnasta riippumatta kokoontuisivat yhteen oppiakseen toinen toisiltaan." ja tämä nähdään "uskonto voimavarana, jonka avulla tulevia sukupolvia voidaan valmistaa vuoropuheluun." Pyysiäinen korostaa kuitenkin sitä, että tosiasiassa debatointiin keskittyvällä strategialla saadaan aikaan riitelyä, joka ei todellakaan paranna moniarvoisuutta. "Miten ihmeessä lapsia voidaan valmistaa vuoropuheluun opettamalla heille juuri sitä - siis uskontoa -, joka jyrkimmin erottaa eri ryhmiä toisistaan? Komulaiselle uskonto on lääke siihen vaivaan jonka se on itse aiheuttanut! Ilman uskontoa ei olisi tarvetta "vuoropuheluun" erilaisten uskomusten välillä vaan ihmiset voisivat kohdata toisensa ihmisinä. Miten voimme nähdä toisemme ihmisinä niin kauan kuin meitä kahlitsee uskonnon rautainen pakkopaita, joka pakottaa erottamaan "meidät" "heistä" jonkin mielikuvituksellisen opin pohjalta?" Pyysiäisen lausunto voi ensivilkaisulla tuntua erikoiselta, jopa tiukalta ja jopa uskonnonvastaiselta. Kuitenkin Pyysiäinen ei selvästi ole ajamassa uskonnon totaalikieltoa. Pyysiäinen huomauttaakin selvästi siitä että kun eri maailmankatsomukset nostetaan keskustelemaan, on selvää että kyseessä ei ole dialogia vaan riitelyä. "Siihen voin toki mielihyvin yhtyä, että tarvitsemme uskontojen "kriittistä lukutaitoa". Epäilen vain, että Komulainen tarkoittaa tällä jotain muuta kuin minä, sillä tuskin uskonnonopetuksen puolustaja on vaatimassa uskontokritiikkiä kouluun."
Pyysiäisen kannasta voidaankin johtaa siihen, että kun opettajia ei saada vakaumukselliseksi, niin sitten oppilaista tehdään sellaisia. Toisin sanoen "oman maailmankuvan esittelyllä ja sen puolustamisella argumentaation keinoin" saadaan aikaan sitä että koulussa olisi aktiivista ja julistuksellista opetusta. Keskustelukenttä on monestakin syystä painottunut siten, että on selvää että "tasapuolisena" esitetty keskustelukenttä syrjii nimenomaan uskonnottomia joilla on muutenkin vaikeaa saada itselleen hyväksyntää:
1: Ja evankeliointiin keskittyvät aktiivisemmat uskontorintamat ovat luonnollisesti tämänlaisen kannalta, koska se on vähän kuin koulu antaisi hyvää harjoitusta siihen julistustehtävään jota näissä uskonsuuntauksissa kehotetaan. Keskustelun takana on siis enemmänkin lähetyskäsky, tai tarkemmin käännytyskäsky. Tätä tukee tietysti sekin, että tosiasiassa uskovaiset treenaavat lapsiaan jo aivan pienestä asti. Esimerkiksi tuntemani lastenhoitajat ovat kertoneet miten Jehovan Todistajien lapset miettivät oppikysymyksiä ja kertovat niitä muillekin lapsille. Vanhemmat ajavat ja treenaavat käännytystyöhön, joten jos takana on tämänlaisen aktiivisemman linjan kasvatti, hän on hyvin voimakkaasti treenatumpi kuin vastapuolen tyypit. Tällä on varmasti vaikutusta, ja tämä julistuksellinen lisäsärmä on varmasti mietitty kun strategiaa on alettu miettimään.
2: Takana ei siis selvästi ole sitä että mukaan saadaan uskontokritiikkiä, vaan se että uskontokriitikot saadaan jyrätä jo lapsina sillä että lapsia on "uskontolinjan fanaattisuuden vuoksi" treenattu vuosikymmeniä heittämään ihmeellisiä asioita termodynamiikasta iänmääritykseen - termejä joita julistajat eivät itsekään osaa, vaan kyse on papukaijamaisesta toistamisesta, jossa pohjana on kliseinen denialistinen tiedevääristely. Mutta kun kohtaava ei ole edes kuullut koululaisena näistä asioista, saati että olisivat opetelleet alojen metodologian, eivät he tietysti ole varustettuja tämänlaista kritiikkiä vastaan.
3: Onkin selvää, että keskustelukenttä on uskontoaiheesse muutenkin valmiiksi painottunut tavalla jossa vallitseva kulttuuri puolustaa jo perustaltaan uskontoa ja moittii uskonnottomuutta ; Uskonnonvapaus ikään kuin antaa luvan uskoa Jumalaan ja ateistit nähdään loukkaavina ja uskontokritiikki nähdään loukkaavana. Näin ollen perustalla on monivaiheinen tuplastandardi joka keskustelutilanteessa puolustaa uskovaista. Uskovaisella ei ole todistuksen taakkaa, eli hän on ikään kuin standardisti vahvemmassa asemassa. Ja uskontokriitikolla on lausunnoissaan kovennetut kohteliaisuusvaatimukset, hänen täytyy ottaa voimakkaammin vastapuolen vakaumus huomioon ja varoa sanojaan, jolloin tuo vaadittu perustelu lisäksi vaikeutuu.
Vastaavaa eri maailmankuvien keskusteluun nojaavaa asennetta ajetaan tiukasti uskonnollisissa piireissä enemmänkin. Esimerkiksi kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkalle tämä on suorastaan hänen perusideansa. Ajatus kypsästä ja molemminpuolisesta keskustelusta voisikin olla teoriassa hyvä idea. Sitä kautta koulussa ateisti ja uskovainen keskustelisivat ja uskontokritiikkiä saataisiin kouluun. Kuitenkin tämänlainen kypsyys on harvinaista, enkä puhu tässä pelkästään koululaisista vaan myös aikuisista.
Esimerkiksi Puolimatka on itse tästä hyvä esimerkki. Hän ei kykene reiluun ja tasapuoliseen keskusteluun edes aikuisena. Hän on kuitenkin odottamassa sitä lapsilta ja teini-ikäisiltä. Moni uskovainen toki puolustaa häntä tiukasti suvaitsevaisena monikulttuurisuuden kannattajana - ja samaa retoriikkaa hän harjoittaa itsekin. Tässä peruargumentaationa on Puolimatkan monessa paikoin harjoittama ns. postmodernistisen maailmankuvan rakenteellinen ajaminen. Tämän argumentin voi tiivistää esimerkiksi kommenttiin "Nk. kiilastrategian yhdistäminen Puolimatkan teksteihin ja kannanottoihin on nähdäkseni hieman maalailevaa ja ymmärtämätöntä. Kirjojen eräs ansio on juuri se, että ne kannustavat tieteenharjoituksen maailmankatsomullisten taustojen tiedostukseen." Ongelmana on kuitenkin se, että:
1: Puolimatka on sisäisesti todella todella ristiriitainen. Hän harrastaa postmodernia diskurssia vain silloin kun sillä ajetaan uskonnon vapautta. Muutoin hänen perusteologiansa on lähtökohdiltaan maailmankuvia eriarvoistavaa. Hän nojaa esimerkiksi Plantingan (kehäpäätelmälliseen) warrant -argumentaatioon, jonka pohjalta hän esittää että evoluutio kumoaa naturalismin. "Avaimia Raamattuun":in -"Usko, tiede ja Raamattu" -haastattelussa Puolimatka kuvaa tätä kaikkea muuta kuin ateismille lisätilaa keskusteluun pyytäen "Meillä on syntynyt filosofiassa aika voimakas suuntaus, jonka mukaan me emme pysty luottamaan järkeen ja havaintoihin ellemme me ensin usko, että järki ja havainto ovat kaikkitietävän kaikkivaltiaan jumalan luomusta. Tällainen filosofi kuin Alvin Plantinga on esittänyt argumentin naturalismia vastaan, jonka mukaan evoluutioteoria kumoaa ateismin. Toisin sanoen ateisti joutuu välttämättä uskomaan, että hänen järkensä on kehittynyt ilman järjellistä ohjausta, eikä hänellä ole syytä voi luottaa järkeensä, eikä sen tuottamiin uskomuksiin." Eli ateisti joka uskoo evoluutioon ei hänestä voi olla rationaalinen ihminen.
2: Kun katsotaan mitä herra laukoo "Tiede, usko ja evoluutio" -kirjassaan, ei ole vaikeaa huomata että hän harjoittaa laajasti ns. natsikorttia. Esimerkiksi pahat kielet viittaavat kirjan sivulle 25 jossa esitetään että. "Adolf Hitler uskoi saavansa oikeutuksen teoilleen darwinistisesta evolutiosta. Hän sanoi: Jos emme kunnioittaisi luonnonlakia ja pakottaisi tahtoamme vahvemman oikeudella, tulisi päivä, jolloin villieläimet jälleen söisivät meitä - sitten hyönteiset söisivät villieläimet ja lopulta ei olisi olemassa muuta kuin mikrobeja. Taistelun kautta eliitit jatkuvasti uudistuvat. Valinnan laki oikeuttaa tämän jatkuvan taistelun sallimalla sopivimpien eloonjäämisen. Kristinusko on kapinaa luonnonlakia vastaan, protestia luontoa vastaan." (Mikä on omituista kun muistetaan luonnollisuus ja sen rooli kristillisessä objektiivisessa moraalissa ja siinä että esimerkiksi tae perustuu siihen että ihmisen luonnollinen aistimaailma on Jumalasta ja jumalallisen erhetymätöntä, mutta näin hän sanoo.)Kun lisäksi huomioidaan että Puolimatkan "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" sisältää sen verran rajua ja häijyä tekstiä Enqvististä, että on selvää, että hän ei itsekään onnistu olemaan neutraali eri maailmankuvien hyväksyjä joka näkee toisen kannan ja omansa ja synnyttää tästä rakentavan kohtaamisen erimielisyyksistä huolimatta. Hän selvästi argumentoi kaikkea muuta kuin suvaitsevaisesti, että "naturalismi" (on hänelle evoluutioteoriaan uskomista ja ateismia) on sekä väärässä että moraaliton. Tältä lähtökohdilta on selvää, että samanlaisen tasapuolisen keskustelukentän hakeminen on suoraan ristiriidassa tämän argumentaation kanssa. Koska on selvää että professoriksi ei päästä ristiriitaista maailmankuvaa heittämällä, on syytä olettaa että takana ovat maailmankuvalliset syyt.
3: Lisäksi on huomioitava, että Puolimatkan kanssa erimieltä olleet luennoissa debattivastustajina esiintyneet ovat olleet Puolimatkaan hyvin pettyneitä. Esimerkiksi Jussi K. Niemelä peruutti debattinsa "Savonlinnan suureen uskontokeskustelu II":en koska koki että debattijärjestelyt olivat epäreilut ja että häntä ei oltu tähän valmisteltu. Kritiikkiin ei annettu tarpeeksi aikaa, ja saatu kritiikki ohitettiin myöhemmissä tilaisuuksissa totaalisti, jolloin keskustelu ei edennyt. Kun pettymys purkautui siihen että vastadebatointi olisi niin epämieluisaa että oli pakko olla palaamatta - kun läsnäolo tiivistyy lähinnä siihen että Puolimatka saa kuuluisan mediahahmon sulan hattuunsa ja tätä kautta kuvan vakavasti otettavana on poisjääminen tälläisestä statusnuken asemasta tietysti ymmärrettävä. Puolimatkan piirit syyllistivät kuitenkin Niemelän aika voimakkaasti, häntä pidettiin lupauksenpettäjänä - vaikka hän koki että sopimus purkautui koska Puolimatka ei antanut mitä antoi ymmärtää jolloin sopimusrike tuntuu omituiselta syytteeltä. Ja muutenkin tätä ratkaisua moitittiin sulkusilmäisenä, vaikka tämä kritiikki nostaakin esiin vain sen tosiasian että Puolimatkan piirit halusivat mieluummin pakottaa aikuisen juridisesti täysivaltaisen ihmisen keskustelemaan heidän epäreiluilla ehdoillaan julkisesti isojen massojen edessä kuin kunnioittamaan toisen kokemusta epäreiluudestaan ja sen panostamiseen että tehdyt virheet korjataan tulevaisuudessa tyystin. (Ilman tunnustusta ei tietysti tule korjaustakaan, joten tila jämähtää eikä virheistä opita.) Ainoaksi puolustukseksi käytännön surkeista puitteista oli vetoaminen intentioon, sisäinen sydän tavoitteli tasapuolisuutta. Valitettavasti tämänlainen on tyhjää puhetta; Se on hieman sama kuin lakituvassa kuultu "olen syytön" jota sanovat sekä syylliset että syyttömät. Puitteet paljastavat että jos tasapuolisuutta tavoiteltiin, niin sitä ei ainakaan osattu saavuttaa. Kykenemättömyys toisen asemaan asettumiseen ja toisen lähtökohtiin mukautumiseen ovat aika selvät. Puolimatkalle onkin hyvin vaikeaa löytää puolustajaa joka olisi keskustellut hänen kanssaan erimielisyyslähtökohdasta. Tämä kertoo omalta osaltaan melko paljon siitä, miten tasapuolinen Puolimatka on. Jos vain yhden, peräti harvinaisen tiukasti fundamentalistis-kristillisen tai kristillisen dogmatiikan sävyttämäm maailmankuvan sävyttämät ihmiset, kykenevät näkemään Puolimatkan reiluna ja järkevänä ja asiallisena keskustelukumppanina, on selvää että hän ei ole kovinkaan uskottavasti sellainen. Tämä ei kenties olisi muuten tärkeää, mutta kun Puolimatkan tärkeimpinä PR -teeseinä on maailmankuvien ymmärtäminen, suvaitsevaisuus ja keskustelu, on käytännön kontrasti jotain joka näyttää että tämä sanahelinä on vain pintaa ; Kaksoisstandardi sanojen ja tekojen välillä sen sijaan kertoo kaiken oleellisen reiluudesta ja asennemaailmasta -ja etenkin niiden puutteesta.
4: Kun tässä kohden otetaan huomioon Puolimatkan erittäin voimakas vakaumus, muuttuu kokonaisuus konsistentiksi ; Hänellä on agenda jota hän yrittää toteuttaa. Siksi Wedge -strategia - johon ID -n perustaja Johnsson nimenomaan liitti tärkeään ja oleelliseen rooliin postmodernistisen evoluutioteorian dekonstruoinnin, eli taustaoletusten esilletuomisen, muuttuu Kiila -strategiasta etääntyminen omituiseksi jos sitä yritetään nähdä minään muuna kuin retorisena kikkailuna ; Nyky -yhteiskunnassa ei kannata olla sortaja ja syrjijä, vaan sen sijaan kannattaa kikkailla ongelmat maton alle ja yrittää määritellä suvaitsevaisuus itselle sopivasti aina tilanteen mukaan. Tässä syntyy tietysti kaksoisstandardeja, joiden merkit olenkin Puolimatkan kohdalla yllä esilletuonut. Se, että Puolimatka on lisäksi voimakas ID:n puolustaja, joka kirjoissaan lainaa "Discovery Instituten" jäseniä, kuten Beheä, on selvää että hän ei voi kovin uskottavasti etääntyä Discovery Instituten sisäisestä suunnitelmasta, eli edellämainitusta Wedge -strategiasta/Kiila -strategiasta.
5: Maailmankuvien taustaoletusten penkominen on itsessään hyvin kyseenalaisesti käytetty metodi, jossa puolueellisuus naamioidaan. Omalle maailmankuvalle tehty perusoletuslistaus on koherentisointinäyte joka näyttää avoimuuden ja tutkimuksen runsauden. Muille sen näyttäminen paljastaa maailmankuvan oletuksenvaraisuuden ja mielivallan. Kikka "tarkoitushakuisuudettomasta avoimuudesta" ja "vain kysymisestä" tällä tavalla ovatkin kreationistien vakiojärjestelyä (tavalla jossa ironista on se, että heikkous on tunnettu, mutta sitä käytetään jostain syystä vain silloin kun sitä kohdistetaan vastapuoleen, ja oman itsen kohdalla vakuutetaan pelkkää viattomuutta.) Se, mitä kreationisti sanoo "harhauskon tunnistamiseksi" saa ID -läisillä (metodin muuttumatta) uuden nimen ja sitä vain lähestytään teologisen kielen sijasta postmodernistien kielellä ja dekonstruktion käsittein. Jos Puolimatka haluaa erkautua kiilasta, joka on yritys saada julistuksellistuutta vähittäin ja joka sanoo "ei täällä ID -leirissä olla kreationismia", hän ei kyllä kovin hyvin onnistu tässä. Itse asiassa hän noudattaa tätä kreationistien esillepanemaa strategiaa ja kaavaa niin täydellisesti että juuri minkään muun asian takanaolo näyttää erittäin epätodennäköiseltä.
+: Puolustautuminen jo tehtyjen virheiden jälkeen on kummaisaa. Vainoamisesta ei voi puhua, se vaikuttaa todistusaineiston edessä samaa kuin ilmselvin syin murhasta tuomittu syyttäisi ajojahdista vain siksi että muut eivät enää tehtyjen todisteiden valossa kykene näkemään hänen syyttömyyttään. Ratkaisu on jo tehty, ja se on tehty todisteiden valossa ja vertauksen murhaajan kannattaisi miettiä sitä, että olisiko tehnyt niitä temppujaan in first place ; Jos olisi tehnyt niin todistusaineisto olisi toisenlainen eikä syytteitäkään tietenkään olisi. Tämä näyttää unohtuvan Puolimatkan reiluuden puolustajilta, ja he voivatkin heittää retorisia kysymyksiä siitä millä olisi syytä muuttaa mieltä ja uskoa että Puolimatka hakee tasapuolisuutta.
Tästä epäreilusta ja asenteellisesta katsannosta ei kuitenkaan voi syyttää Puolimatkaa. Sillä tämänlainen suuttuminen, juhmurointi, junttaaminen, saivartelukikkailu ja narsistisen hymyn takaa sivistyssanoilla heitetyt massamurhaajiin rinnastamiset, ja yleinen fixideé jonka kautta kaikki asiat tulkitaan yksisilmäisesti kykenemättä tämän jälkeen näkemään muita vaihtoehtoja järkevinä on yleisinhimillistä - niin yleisinhimillistä että keskustelun vaatima kypsyystaso ei onnistu käytännössä kuin harvalta aikuiseltakaan ihmiseltä, saati että koululaisena sellaiset saataisiin molemmille puolille samanaikaisesti keskustelemaan.
Kun puhutaan omasta maailmankuvasta, nousee esiin se, että "tämä ja tämä on minulle arvokas". Kun tästä sitten nostetaan riitaa, on selvää että tässä kyseenalaistuu koko ihmisen oma maailmankuva. Tämä taas tarkoittaa kognitiivisen dissonanssitilanteen syntyä. Joka kulminoituu erittäin helposti ahdistukseen ja vihaan. Etenkin kun esimerkiksi Jehovan Todistajien kohdalla osaamistaso yhdistyy siihen että keskustelija käytännössä edustaa koko ideologiaa. Häviö on siis symboli suuremmasta, kysymys on siitä että koko oma ryhmä ikään kuin häviää oman epäonnistumisen takia - ja siksi esimerkiksi Jehovan Todistajien kanssa erimielisyys tuottaa yleisesti ottaen ongelmia. Häviö on erittäin raskas, koska kysymys on oman epäonnistumisen ja mahdollisesti väärän mielipiteen lisäksi siitä että on tullut pettäneeksi koko alakulttuurin ja vaikuttanut sen arvostukseen hyvinkin laajasti. Sitä on häviönsä vuoksi pettänyt seurakunnan ja Jumalankin.
Lisäksi keskustelussa oman kannan esilletuominen on identifiointimerkki. Se auttaa tunnistamaan eri alakulttuuri toisistaan. Näin aiheutuu helposti ihmisen leimautumista. Kunnioituksen sijasta syntyy tiettyjen ihmisten välttelyä ja jopa kiusaamista. Eri alakulttuurit ikään kuin nivoutuvat yhteen. Lisäksi argumentaatiomaailma yksipuolistuu, kun keskusteluissa tavallaan leimaudutaan vahvemmin tietyn maailmankuvan sisään. Kun eri leirit luodaan, leirit vahvistavat omaa imagoaan ja tästä seuraa näkemysten monotonisoitumista ja kilpailuhenkistymistä.
Sama on tietysti muidenkin julistuksellisten tahojen kanssa ; Voimakas vakaumus tarkoittaa sitä että erimielinen kohdataan siten, että toisen sanomasta mietitään vain sitä, miksi tuo argumentti oli väärässä. Kysymys muuttuu "kumpi voittaa" -henkiseksi. Ei keskusteluksi vaan riidaksi.
Tämä on itse asiassa niin ilmiselvää, että voidaan sanoa että asian pitäisi olla tiedossa. Siksi kun koulutukseen halutaan "dialogia jossa jokainen saa esittää kantansa ja jossa kaikkia kuunnellaan ja jossa saa ihan itse harkita ihan itse muuttaako mieltään" tiedän että lausuja todennäköisesti tarkoittaa "haluan yksisilmäisiä dogmaattisia julistajia kouluun jotta saadaan murrettua harhaoppiset joka on heikompi maailmankuva kun sen kannattajat tässä häviävät ja muuttavat mieltään". Kun oikeasti tämänlaisessa dialogissa taipuu vain se joka on valmis taipumaan, eli se vähemmän fanaattinen ja joustavampi. ~Uskontokeskustleu onkin minusta sellainen aihe, että siihen ei saisi pakottaa yhtään ketään koskaan missään. Se sopii taistelunhaluisille, kovanahkaisille, stressiä sietäville ja pilkalle herjalle ja uhkauksille lähes immuunille henkilöille. Ja jotka tekevät sitä vapaaehtoisesti ja näiden ominaisuuksien avulla haluavat tehdä sitä toisenakin päivänä.
Näitä strategioitakin näyttää yhdistävän se, että niidenkin kohdalla asenne näyttää olevan se, että on selvä tavoite julistuksellisesta uskonnonopetuksesta koulussa. ja jota haetaan sillä tavalla että esitetään että ollaan rauhantahtoisia ja lainkuuliaisia. Mutta jossa yritetään aina löytää keino mikä tahansa jotta tämä tietty tavoite saataisiin läpi. Olisi kenties niin että uskontokeskustelukenttä olisi suvaitsevaisempi jos "riidanhaluisia haastajia" ja aggressiivista uskontoboostausta ei tungettaisi esiin yleisesti ottaen siinä määrin missä sitä tehdään. Vakaumuksellinen keskustelu on kulttuurissamme hyvin voimakasta, ja tässä sävynä on usein vain ja ainoastaan vastapuolen murskaaminen "tyhmäksi ja pahaksi". Tämä ei ole rakentavaa, eikä se voi olla rakentavaa. Ja kun metsä tunnetusti vastaa miten sinne huudetaan, on dialogisävyinen oman maailmankuvan puolustaminen erimielistä vastaan sama kuin "minä ja minun koko uskonyhteisö" jota suojellaan "vihollisen harhaoppisia hyökkäyksiä vastaan".
Dialogikeskeisyydessä haetaan voimaa asioista jotka yleisesti koetaan positiivisina. Tämän vaikutuksen sitten esitetään siirtyvän vakka aiheessa ei olisikaan niitä jotka antavat näille sanoille niiden positiivisen voiman. Asia on vähän sama, kuin koulujen uskontopakko-osallistuttamisella ; Esimerkiksi koulun kirkko, todistustenjakotilaisuuksien virret ja uskonnonopetukseen liittäminen vanhempien eikä oppilaan vakaumuksen pohjalta ovat jotain jota perustellaan sopeuttamisella ja tutustuttamisella ja yhteydellä. Ajatellaan että kun näkee miten uskovaiset ovat kivoja ja miten uskonto on heille riemun lähde saisi kohtelemaan heitä asiallisemmin. Kuitenkin käytännössä on helppoa huomata että näistä elementeistä on tullut suuria - asioiden tuntimäärään nähden jopa ylisuuria - symboleita. Pakottaminen ei selvästi johda yhteyteen ja suvaitsevaisuuteen vaan vihaan, jonka oikeuttajaksi nämä yhtenäisyyttä ja yhteisyyttä korostavat positiivisesti kaupatut asiat ovat keskutleussa selvästi muuttuneet.
Tätä ei ole vaikeaa ymmärtää, sillä pakko-osallistuttamisessa on hieman sellaista henkeä, että jos joku haluaisi esimerkiksi parantaa homoseksuaaleihin suhtautumista vähemmän syrjiväksi, ei osallistuttaminen ja näkeminen olisi hyvä ratkaisu. Suvaitsevaisuus ei taatusti paranisi jos SETA sitouttaisi lapset pakolliseen homoseksuaaliseen aktiin tai jos heterot pakotettaisiin katsomaan homomyönteisiä tarinoita ja homopornoa. Nämä koetaan vastemielisenä, ja näiden esittely ja osallistuttamispakottaminen lisäisi tätä vastemielisyyttä. Täsmälleen sama toteutuu uskonnonkin kohdalla. Siinä mielessä tuskin mikään asia ajaa yhtä lujasti uskonnottomien asiaa "noin laajemmassa mielessä" kuin kevätjuhlan suvivirsi. Se on symbolina jo jotain joka toimii erittäin hyvänä etäännyttäjänä uskonnosta.
1: Tämä ei ole mielestäni syy laittaa sitä kouluopetukseen. Sillä uskontodebatitikin taatusti tiivistäisivät uskonnottomien rivejä. He alkaisivat treenaamaan ja treenauttamaan lapsiaan jo pienestä pitäen omilla argumenteillaan. Fanaattisuus vastustajissa pakottaisi valmistautumiseen ja on selvää että näin myös tapahtuisi. Tämä ei yksinkertaisesti toimi. Suvivirsi on tästä hauska esimerkki, että Jehovan Todistajathan ovat saaneet erivapauksia uskontoasioihin osallistmisesta aktivisminsa takia. Muut eivät vapautuksia saa, koska eivät ole yhtä fanaattisia vakaumuksensa kanssa ; Tämä opettaa sen, että suvivirsi hakee yhtenäiskulttuuria, johon pakko-osallistutaan ellei heittäydy fanaattiseksi. Jos et pidä siitä, pitää siis heittäytyä fanaattiseksi. Tämä ei rakenna rauhaa ja monikulttuurista yhteisymmärrystä vaan heikentää sitä.
Siksi en voikaan olla lainaamatta Pieretin reagointia alussa mainitsemaani 10 -käskyn strategiaan. "Oh, wait! I think I know ... you can post the 10 Commandments in your church or in your home and then everyone can be "peaceful" without your sneaking around for other ways to "do" it." Rauha ja suvaitsevaisuus kasvaa kun tämänlaiset ihmsiet pysyvät poissa ilman että yritävät keksiä mitä ihmeellisimpiä ja retorisilla kaunopuheilla kätkettyjä strategioitaan agendansa ajamiseen. Sillä tämänlaiset julistajat lietsovat lähinnä erimielisyyttä ja vihaa, ja heidän ainut voimansa on se, että he yrittävät tämän riidan vähentäviä kohdella ilkeästi sanomalla "ette hyväksy keskustelua". Kysymys ei kuitenkaan ole keskustelun arvostamisesta, vaan keskustelun reunahedoista, jotka uskontoaiheessa ovat erityisen huolestuttavat, ja tekevät sen tavalla joka oikeasti vie järkevän oikeutuksen käyttää sellaisia positiivissävytteisiä sanoja kuin "keskustelu", "kommunikaatio", "ymmärtäminen" - ja etenkin "rauhaarakentava".
Tämä blogi keskustelee omasta maailmankuvasta, etsii sille perusteluja ja käy dialogia sekä debattia myös uskontoaiheesta. Uskoisitteko löytävänne montakin uskovaista ihmistä, joiden mielestä tämän blogin kaltaisen sisällön tuominen osaksi kouluelämää on todella se, mikä kasvattaa sopuisuutta ja rauhaa? Ne syyt jotka he keksivät syiksi tehdä esto minun blogilleni kouluissa ovat ne syyt joilla minä heitän koko "dialogin kautta julistuksellisuutta kouluihin" -näkökulman syrjään. Sillä olen vakaasti sitä mieltä että jos tämä blogi olisi mukana kouluopetuksessa ja kasvatuskeskustelussa, niin kyseinen koulu olisi arvoiltaan perverssi, kieroutunut, sairas. Tämä blogi on selvästi sellainen että sinne pitää tulla omasta halusta jossa on aina mahdollisuutena lähteä pois koskaan palaamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti