Ylläolevassa videossa on "Idän Ihmeet" -bändin "Täyttäkää kirkot" -kappale virallisine musiikkivideoineen.
Kuitenkin siinä on jotain joka todella kuvastaa jossain määrin yleistä kansankirkollista eetosta. Koulujen kirkossakäyminen on esimerkiksi jotain jossa voidaan havaita ajattelua joka sidotaan enemmän siihen että vanhemmat kuuluvat kirkkoon kuin siihen mihin lapsi todella uskoo. Sama tematiikka on mukana vahvemmin koulujen uskonnossa ; Jos vanhemmat eivät ole evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä he saavat valita haluavatko mennä ET:hen vain evankelis-luterilaisen opetukseen. Mutta jos vanhempasi kuuluvat kirkkoon, et saa niin vain valitakaan ET:tä. Lapset kaapataan kirkkoon jossain määrin yhteiskunnan pakottamina. Oikeastaan ainoastaan mustat nahkatakit ja pakut puuttuvat. (Ja tätä kautta kaikki. Ei tätä analogiaa voida liian pitkälle viedä.)
Kirkon virallisen idean mukaan kasteessa ihminen liitetään kirkkoon. Ja melko vahvasti ; "Kaste on tärkein kirkollisista toimituksista, ja kirkon jäseneksi voi tulla vain kasteen kautta. Kaste on uskonelämän perusta. Siinä kastettava tulee osalliseksi Jumalan armosta ja rakkaudesta. Jumala vahvistaa kastetun uskoa Pyhän Henkensä avulla. Kaste on aina voimassa. Sen liitto on varma silloinkin, kun oma uskomme horjuu." Tämä sitten liittyy siihen että jumalanpalveluksilla ja muulla evankeelisella toiminnalla nähdään olevan jotain jota tarvitaan uskonelämän pysymiseen että etenkin kun se on heikoilla. Mistä todellakin seuraa se, että "kirkosta vieraantuminen" nähdään hyvinkin helposti jonain joka vaatisi entistä enemmän uskontoa. Eli kirkon kanta on se, että jos usko on sinulle tärkeä tarvitset Jumalan sanaa. Ja jos uskosi horjuu tai kirkko ei merkitse mitään niin sitä enemmän tarvitsisit Jumalan sanaa. Homo religiosus -ihmiskuva on tässä niin läpitunkeva että oikeastaan ainoastaan mustat nahkatakit ja pakut puuttuvat.
Näin ollen vieraantuminen koetaankin jonkin yleisinhimillisen elementin puuttumisena. Ateistit ovat siis jossain määrin säälittäviä olentoja, jonkinlaisia puoli-ihmisiä tai vammaisia. Tämä on jouheva jatko kaikelle homo religiosus -ihmiskuvan mukaiselle maailmalle. Usein tätä yritetään sitten tukea korostamalla sitä miten kaikissa kulttuureissa on uskontoja. Tai viittaamalla kognitiiviseen uskontotieteeseen jossa uskonnolliset konseptit opitaan helpommin kuin matematiikka. Näistä vedetyt johtopäätökset ovat hieman liioiteltuja eikä ainakaan minun yliopistossa opiskelemani kognitiotiede lisännyt arvostusta näitä argumentteja kohtaan. Mutta kenties se on sen sijaan merkkinä siitä että tietyt ihmisryhmät tuppaavat taipua reifikaatioon ja vähäiseen ajatteluun. (Jotka hämääntyisivät tilastollisesti odotetummin ebolalaskuissani jotka eivät ole vaikeaa matematiikkaa vaan psykologisia ansoja.) Ja kun tämä liittyy vahvasti asenteeseen jossa "me tiedämme sinua itseäsi paremmin mitä perimmiltäsi ajattelet" -asenteeseen niin se ei ainakaan lisää uskoa kyseisen ihmisryhmän eettisyyteenkään. Ja jos rationaalisuus ja etiikka puuttuvat on turhaa luulla että jotenkin kannustuisin tukemaan tämänlaista järjestelmää, saati maksamaan jäsenmaksua ja identifioitua tämänlaiseen toimintaan. (Tälle on joko nollatoleranssai tai se hyväksytään ; Joko olet kiusaaja tai sääliö tai sitten et siedä tällaistä asennevammailua. Piste.)
Mutta tästä päästään pyhyyden kokemukseen. Homo religiosus -ihmiskuvan mukaan jokaisella ihmisellä on jonkinlainen uskontokokemus. Tämä voidaan liittää myös kalvinistisiin suuntauksiin ns. sensus divinitatis -konseptin kautta. Tällöin ihmiset todella havaitsevat Jumalisuusasioita. Tässä mielessä kansankirkko on hyvinkin samansuuntainen. Tätä kautta voidaan ymmärtää "Suomenmaassa" ollutta emeritusprofessorin haastattelua. Juha Pentikäiseltä löytyy tanakkaa sanottavaa ; "Pentikäinen sanoo olevansa ehdottomasti sananvapauden kannattaja ja pitävänsä tärkeänä, että sen puolesta osoitetaan mieltä. Sananvapaus ei ole kuitenkaan vapautta ilman mitään rajoja, hän korostaa. Pentikäisen mielestä niin eurooppalaisilta kuin yhdysvaltalaisiltakin puuttuu uskontojen sisälukutaito. – Puuttuu pyhyyden tunto ja taju. Siksi sopivaisuuden rajat ylittyvät helposti, hän sanoo. – Profeetan kuvaaminen ja pilakuvien tekeminen hänestä, se osui kuin silmään muslimeille. Muhammadistahan ei saisi kuvaa tehdä." Hän korostaa tässä yhteydessä uskonnonopetuksen tärkeyttä "Uskonnottomiksi julistautuneissa maissa, kuten Ranskassa ja Yhdysvalloissa, uskontoa ei opeteta lainkaan. Suomessakin opetusta ollaan vähentämässä. – Olen erittäin pahoillani opetusministeri Krista Kiurun loppuunsaattamasta uudistuksesta, jossa uskonnon asemaa heikennettiin. Se on aikamoista piittaamattomuutta". Ajatus on siinä mielessä konu että minun sukupolveni uskonnottomat on uskonnonopetettu ja heitä on moitittu uskonnon osaamattomuudesta. Ja toisaalta väkivallantekijät ovat islaminuskoisia jotka on opetettu omaan uskontoonsa. Toki uskonnonopetuksen korostaminen sopii hyvin yhteen "kirkon virallisen eetoksen kanssa". Uskonnonopetukseen pakottaminen "yhteiskuntarauhan" tai vastaavan nimessä on siitä erikoista että siinä näytetään panostavan siihen että "Kun sinua nyt lyödään niin sinun täytyy ymmärtää että vian täytyy olla ensi sijassa sinussa". Tämä asenne on jo hyvin lähellä mustia nahkatakkeja ja pakuja.
Mutta onko asia todella niin että kaikilla ihmisillä todella on tämä sisäänrakennettu Pyhän tunne? Olen itse useinkin viitannut Jonathan Haidtin huomioihin ihmispsykologiassa. Hän on ollut sen tyyppinen ajattelu että kristityt ja konservatiivit ovat hyvin mielellään hyväksyneet hänen oppinsa. Tässä mielessä häneen vetoamisensa on siis jotain jossa käytän jotain joka ei ole antiteististä filosofiaa. (Esimerkiksi homoseksuaalisuuskannanotoissa olen käyttänyt hänen mallejaan maailmankuvien ymmärtämisen apuvälineenä.) Hänen perusajatuksensahan on se, että liberaalien etiikka nojaa tiettyihin konsepteihin. Konservatiiveilla on sitten nämä liberaalien konseptit ja näiden päälle joitain muita, kuten Pyhyyden kokemus. Haidt pitää näitä vahvasti esitietoisina, eikä siis jonain joka vain opetellaan. Hän on kertonut myös paljon siitä miten onnellisuus, asennoituminen ja monet muut vastaavat ovat jopa synnynnäistä, sellaista että geenit - tai psyykenlääkitys - vaikuttavat niihin enemmän kuin ympäristö. Ja sitten Haidt selittää että ihmiset enemmän selittävät asiat jälkikäteen kuin oikeasti noudattavat periaatteitaan. Teologisesti korrekti taso on siis lähinnä jotain jolla omat jo tehdyt päätökset legitimoidaan. Tämän lisäksi Haidt opettaa että toinen järjestelmä ei ole suoraan välttämättä parempi kuin toinen. Molemmilla on moraalintunto ja oikeudentunto. Ne vain ovat erilaisia. Ja tähän kaikkeen liittyy ymmärryskuilu. On todellakin niin että osalla on Pyhän kokemuksia joita toiset eivät ymmärrä. Ja tämän vuoksi konservatiivi osaa mallintaa liberaalin ajattelua ja kiertää Poen lain haasteet. Liberaali taas ei yhtä helposti erota aitoa konservatiivia tämän olkiukosta.
Tämä kokonaisuus tarkoittaa sitä että kenties enemmistö ihmisistä saa Pyhän kokemuksia. Kenties ihmiskunnassa on ollut kaikissa kulttuureissa näin. Mutta silti osa ihmisistä on täysin näiden Pyhän kokemusten ulkopuolella, tavalla jota ei voi opettaa. Itseni kohdalla tämä on siitä merkittävää että esimerkiksi rukoilu on minusta tuntunut sikatyhmältä. Ja edes silloin kun olin opillisesti uskomuksiltani kristitty ei minulla ollut mitään Pyhyyden Kokemuksia. Kristityt ajat ovat tuoneet mieleeni hyvin kahlitsevia opetettuja ajatusratoja. Näissä ei kuitenkaan ole Pyhyyden kokemusta. Eikä ole koskaan ollutkaan. Mieli vain pyörii tiettyjen mekaanisten mallivastausten parissa. (Toki tunteita liittyy asiaan. Esimerkiksi kristillisyysmyönteinen ajattelu herättää minussa automaattisia impulsseja tappaa itseni. Se on ikään kuin paluuta siihen mindsettiin mikä minulla oli silloin kun lopettelin kristillisyyttäni. Tämä ei johdu opista eikä ole pilkkaa. Tämä on täysin irrationaalista ja jokseenkin omituista. Mikä ei tee siitä epätotta. Ilmiö johtunee aivojen tottumisesta siihen että tietyt asiat ovat olleet yhdessä aikaisemmin.) Vähän siihen tapaan missä aika monet osaavat yksinumeroisten lukujen kertotauluja automaattisesti, mekaanisesti ja automaattisesti tulee "tiettyjä oikeita vastauksia". Minulle uskonnonopetus on jossain määrin juuri sitä eetosta missä on mustat takit ja pakut.
Minulta puuttuvat siis ne kokemukset joita Douglas Adams kuvaa "Sielun pitkä pimeä teehetki" -teoksessaan seuraavasti "Kerran hän oli mennyt siihen osaa puistoa ja kiertänyt sen alueen näkymättömiä rajoja pitkin, joka näkyi hänen ikkunaansa. Se oli saanut hänet tuntemaan, että alue oli hänen omansa. Hän oli jopa taputellut plataaneita omistavasti ja istahtanut sitten niiden alle katselemaan kuinka aurinko laski Lontoon taivaalta pahasti tuhotun horisontin ja kotiinkuljetuksia välttävien pizzaravintoloiden taakse. Kotiin palatessaan hänellä oli syvällinen tunne jostakin, vaikka hän ei ollutkaan varma mistä. Silti hänestä tuntui, että nykyaikana oli syytä olla kiitollinen kaikista syvällisistä tunteista, vaikka kuinka epämääräisistä." Tietyssä määrin voidaan sanoa että ajattelen enemmän vaikeita kuin pyhiä asioita. Teen monille kognitiivisesti rasittavia suoritteita. Mikä tarkoittaa jossain määrin sitä että en ajattele syvällisiä vaan sen sijaan ajatukseni ovat syvältä. Kasvatuksen, yrityksen, koulutuksen tai halun puuttumisen kautta tätä ei voi selittää. Kaikkia näitä minulla on ollut tarjolla ylenmäärin, luultavasti yhden elämän tarpeiksi. Mitta on ainakin täyttynyt, joten kenties useammankin. Kenties olen yrittänyt monen muun puolesta.
Itse tosin kannatan uskonnon opettamista kouluissa, ihan sen takia että jos katsotaan kreationismin voimaa USA:ssa, syynä on se että moni haluaa saarnata uskontoa vain aivan kaikkialla. Ja kun laki rajoittaa tätä yhtään missään he ajattelevat että tämä laki pitää kiertää, esimerkiksi valehtelemalla että kyseessä ei ole ollenkaan uskonto vaan päin vastoin tiede. Joka taas kuuluu kouluopetukseen. Syyni ei kuitenkaan ole "homo religiosus" -ihmiskuvan mukainen meininki jossa pakotusta ei myönnetä pakottamiseksi koska käytössä on sellaisia omituisia ajatuksia kuin että uskonto on jotenkin perustava ja tärkeä joka ikiselle ihmiselle ilman ainuttakaan poikkeusta. Ja että kyseessä on peruspalvelu ja sen tarjoaminen eikä mikään pakottaminen. Syyni on se, että tiettyjen ajatussuuntausten perästä nousee sen verran sankka sauhu että mikään uskonnonvapaus ei yllä niihin. Ihan siksi että esimerkiksi fyysinen koskemattomuus ja oikeus olla saamatta tappouhkauksia ovat perustavampia kuin halu murjoa muita uskontonsa nimessä. Siksi voimme tarvita ladaa. Toki toiveena on että nahkatakkimiehet eivät kuulu kuvioihin, koska silloin olisi vaikeaa erottaa mikä ero on sillä mitä puolustetaan ja sillä miltä yritetään suojella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti