Enkelinpala hattuun

Uskonnollinen ohjelma on erikoista. Tavallisesti Suomessa nähtävä uskonnollinen ohjelma koostuu lähinnä siitä miten uutisoidaan jumalanpalveluksia joissa kuvataan kuorolaulajia. Ja monologiohjelmia.

Ulkomailla sitten on esimerkiksi dramatisoituja ihmetarinoita ja niistä käytyjä keskusteluja. Sellaisia joissa on 12 uskonnollista ihmistä ja parhaassa tapauksessa yksi periaateskeptikko. Ja nämä sitten puhuvat ja arvioivat sitä onko aito ihme. Ja joka menee helposti hyvin hämmentäväksi. Esimerkiksi siihen onko jokin anekdootti kohtaaminen viestiä välittävän enkelin, suojelusenkelin vai parantajaenkelin kanssa.

Näissä tarinoissa korostetaan joskus todisteita. Ja eräs näistä todisteista on toistuva. Enkelin läsnäolosta kertoo esimerkiksi suuri valkoinen sulka joka on nähty auton tuulilasilla tai oven edessä. Minun on vaikeaa ymmärtää miksi sulka nähdään viestinä enkelistä. Metafyysisillä olennoilla tuskin on fysikaalista sulkasatoa. Ja vaikka onkin niin sulkien DNA pitäisi vähintään analysoida luotettavassa paikassa. Sillä luultavasti sulka on lokista. Lisäksi sulan merkitys koetaan hyvin syvänä. Miksi sulka kertoo varjeluksesta. Kyllähän se voisi periaatteessa olla uhkaus lokkimafialtakin. (Jos mieli on oikeasti avoin kaikille poikkeaville vaihtoehdoille.)

Nämä sulkatarinat ovat tärkeä. Ne nimittäin kuvaavat eetosta joka on yllättävän epäterve.

Jos ajattelemme vertailukohdaksi joulua, on huomattava että joulupukki on hahmo johon uskotaan hyvin lyhyen aikaa. Silti leikkiä ei lopeteta. Pintapuolisesti skeptikko voi ihmetellä joulupukissa sitä miten lahjoja antava korvatunturisetä on sepitettä. Ja miten vanhemmat opettavat lapsia olemaan valehtelematta sillä että valehtelevat lapselle itse silmät ja korvat täyteen. Mutta joulupukki säilyy, sillä ei symbolien käyttäminen vaadi mitään uskoa. Siitä tulee hauskaa viihdettä.

Se korostaa lapsenmielisyyttä hieman samaan tapaan kuin ns. vapaapainissa. Jossa on näyteltyjä rooleja. Ja katsojat tietävät että kyseessä on kärsimyksen, tuskan, taistelun, koston, hyvyyden, oikeudenmukaisuuden ja muun vastaavan keinotekoisen spektaakkeli. Itse asiassa vapaapaini on menoltaan sen luonteista että siitä tuskin nautittaisiin jos tapahtumat olisivat ehdottoman tosia.

Tämänlainen sepittely on vielä tervettä. Toki niissä on mukana myös instituution makua. Tämä muistuttaa että tavallaan suuret uskonnolliset symbolit kuten "Suvivirsi" koululauluna eivät oikeasti ole mitään vakaumuksen tukemista sanan täydessä mielessä. Ne ovat institutionaalisia symboleita jotka viittaavat uskonvaltaan. Se että "on lupa laulaa tai olla laulamatta" ei ole päätarina. Päätarina on siinä että minkä uskontokuntien lauluja on valikoimassa ja keiden ei. Muiden uskontojen laulut eivät ole yhtä laajasti laulettavana vaikka niidenkin kohdalla jokainen voisi "laulaa mukana tai olla laulamatta".

Mutta ne sulkatarinat.

Modernissa fantasiasta pitävien nörttien, bronyjen ja hipsterien maailmassa on totuttu siihen että eräs C. S. Lewisin ajatus otetaan vakavasti. Hän selitti että jossain vaiheessa ihminen on riittävän vanha jotta hän voi alkaa uudestaan lukemaan lasten satuja. "Some day you will be old enough to start reading fairy tales again." Fantasiaksi ja epätodeksi tiedostettu voi olla aivan asiallinen osa elämää. Menneinä aikoina satuja, tietokonepelejä ja "My Little Ponyja" on pidetty lasten juttuina. Nykyään neotenia tämänlaisissa asioissa on vähintään ironisesti cool.

Mutta näissä sulkatarinoissa ja enkelihierarkioissa on hyvin toisenlainen henki. Niissä on liiallista ja pömpöösiä vakavuutta jossa enkeliasia ei ole fantasiaa. Eikä edes metafysiikkaa. Vaan joissa on kysymys jostain mikä tapahtuu kun minimaailnen todisteiden käsittäminen tai jopa suoranainen vääristely ja valehtelu kohtaavat äärimmäisen luisuotsaisen tosikkouden. Minun on vaikeaa nähdä miksi tämänlainen olisi kaunista tai kunnioitettavaa. Näitä siedetään samaan tapaan kuin siedetään törkysatiiria. Jos ei muuten niin siksi että on hyvä olla vähemmän pikkumainen ja kohteliaampi kuin paheksumansa kohteet.

Eihän tässä voi ihmetellä muuta kuin että mistä he tietävätkin että enkeleillä on juuri tämänlainen työnjako. Miksi ei keskustella siitä onko kohtaaminen hoitsuenkelin vai lääkärienkelin kanssa. Miksi ei keskustella putkimiesenkelin mahdollisuudesta. Miksi auto-onnettomuuden kohdalla ei mietitä onko kyseessä suojelusenkeli vai painonnostajaenkeli? Miksi ei keskustella siitä että onko tarina todiste siitä että on olemassa lottovoittoja jakava enkeli? Parkkipirkkoenkeleiden ja urheiluvalmentajaenkelien ammattikunnat ainakin ovat olemassa. Kun urheilijat kiittävät voitostaan Jumalaa jota ovat rukoilleet ennen voittoa. (Kuten suuri prosenttiosuus urheilijoista. Joka takaa että näitä kiittäjiä on näkyvissä säännöllisesti. Hävinneiden rukoukset on helppo unohtaa. Eihän Jumalakaan selvästi rakasta heitä. Kun muutenhan he olisivat voittaneet!) Ja tarinoissa melko usein enkeli antaa rukoilijoille viimeisen parkkipaikkan kun tämä on saanut viimeisen tai viimeisiä parkkiruutuja. (Kun on ensin unohtanut että ei hän tyhjässä parkkipaikka-aukeassa rukoile että olisipa jossain tilaa. Ja että hyvin harvoin parkkipaikka on aivan täysi, siellä täällä on yksittäisiä paikkoja jotka voivat näyttää vihoviimeiseltä ruudulta.)