Oravan ritarit

Pelasin "Tales of Symphonia: Dawn of the New World" -pelin läpi. Tämä on tietyssä määrin saavutus, sillä peli on sangen ärsyttävä. Tai oikeastaan peli on pelinä toimintavarma, hauska ja kiinnostava. Mutta sen keskushahmot ovat varsin kammottavia.

Pelin ärsyttävin hahmo on
ruskeatukkainen yliriippuvainen
välittömästi elämää syvemmän
rakkaussuhteen haikailija, Marta.
Jonka pitäisi näyttää tältä
tunnetulta meemiltä.

Pelin päähenkilö, Emil, on sen verran ärsyttävä että ärsyttävyys on tärkeää mainita jopa peliä käsittelevässä wikipedia -artikkelissa. Syynä on se, että Emil on äänestetty sangen korkealla kisassa jossa laajasti kyseltiin pelaajien kantoja siihen mikä on ärsyttävin pelihahmo. Emil oli neljänneksi ärsyttävin päähenkilö. Tämä on ansaittu status. Sillä pelin koko teemana on Emilin identiteetti. Se mikä aluksi on pelkkä "ratatosk -mode" muuttuu omaksi persoonakseen ja pelin ideana on miettiä mikä on luomus, mikä päälleliimattua ja mikä ei. Valitettavasti tämä on luotu tavalla jossa munaton anteeksipyytelevä pelkurinössö vaihtaa persoonaa steroideja ahmineeseen kusipäähän. (Ja eron näkee ja kuulee välittömästi. Luonnollisesti myös silmien väri vaihtuu.) Emil on kaksi hahmoa. Ja molemmat näistä ovat saakelin ärsyttäviä yksinäänkin. Kun peli on näiden skitsofreniaa, ei riemua kyllä riitä tällä osiolla.

Saatana kutsuu sinuakin.

Koska kyseessä on pelisarjan ties kuinka mones osa, ei tietenkään voida ajatella että peli olisi tyhjiössä. Tai että se olisi yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Peli on juonellisesti jatkoa aiemmalle pelille ja siinä on mukana myös kaikki vanhat klassikkohahmot. Edellisestä pelistä on syytä muistaa lähinnä se, että pidän sitä tematiikaltaan eräänä antiteistisimpänä koskaan tehtynä pelinä. Ja tosiasiassa samaa henkeä on tässäkin pelissä melko runsaasti tarjolla. Jos pelin voisi tiivistää lyhyesti, pinnallisemalla tasolla kyseessä on peli saatananpalvonnasta. Ja kyseessä ei ole se tulkintatapa jolla fundamentalistikristityt löytävät saatanallista sisältöä vaikkapa "Harry Potterista".
* Juonen aluksi Emil on ystävätön mutta läheisriippuvainen heikko nössö joka pyytää pulassaan apua henkivoimilta. Hän saa avukseen Tenebrae -nimisen pimeyden elementaalin joka antaa hänelle voimia ja kykyjä joiden avulla päihittää hirviöitä. Tenebrae taas on suora viittaus kristilliseen perinteeseen. Se on toki liitoksissa latinankieliseen varjo -sanaan. Mutta nimi viittaa pääsiäisen aikaan. Sitä vietetään kiirastorstain, pitkäperjantain ja lankalauantain iltoina ja niiden aikana sammutetaan kynttilöitä.
* Välittömästi selviää että kaikkia maallisia elementtejä johtava ratatosk on hirviöiden herra. Näin ollen tämä on melko vahvasti 2. korinttilaiskirjan 4 luvun mukainen maan herra. Myöhemmin selviää että ratatosk haluaa tuhota ihmiskunnan. Ja että ratatosk -moodi ei tosiasiassa olekaan Emilin hallinnassa. Pelin edetessä tämä moodi on pinnassa yhä enemmän ja enemmän ja ilmoilla on vahvasti sellainen henki että Emil ei hallitse itseään. Myöhemmin selviää että ratatosk on Emilin perimmäinen itse ja Emil on vain maagisesti luotu fabrikaatio.

Syvällisemmällä tasolla asia ei toki ole näin yksinkertainen. Peli loppuu demonien maailman ja ihmisten normaalin maailman välimaastossa, Ginnungagapissa. Täällä juoni tarjoaa mahdollisuuksia useisiin erilaisiin lopetuksiin. (Jotka voi kaikki käydä iteratiivisesti läpi pienellä taktisella tallenna-lataa -prosessoinnilla.)
1: Ratatosk -identiteetti voi voittaa ja tällöin maallinen Emil paljastuu pelkäksi ratatoskin huijaukseksi. Tämä tarina voi olla varoitus siitä miten käy kun leikkii saatananpalvonnalla
2: Vaihtoehtoisesti Emilin maallinen persoona voittaa jolloin ratatosk oppii ihmisenä ollessaan ihmisenä olemista ja uhrautuu Ginnungagapissa jotta ihmiskunta saa elää. Emil on tässä tilanteessa alleviivatusti Jeesus -hahmo jonka lempeys ei olekaan heikkoutta.
3: Tai sitten Emilin persoona jakautuu ja ratatosk -persoona uhrautuu ihmiskunnan puolesta ja maallinen Emil pääsee harrastamaan romantiikkaa yliriippuvaisen Martan kanssa.

Kaiken kaikkiaan tämä peli on itse asiassa vähemmän antiteistinen kuin ensimmäinen osa. Mutta asia selviää ja varmistuu vasta melko myöhään. Ja ensimmäiset tunteet pelistä olivatkin sellaiset että jos alkuperäinen peli oli antiteistinen, ja tässä pelin viholliseksi esitellään ja alustetaan edellisen pelin Lloyd, niin miten asenteet esimerkiksi Martelin kirkkoa kohtaan ovat entistäkin antiteistisempiä. Kun edelliset antiteistisen pelin sankarit ovat vihollisia, on ällistyttävää että kokonaisuus olisi vielä uskontovihamielisempi. Mutta asia korjautuu lopuksi. Ensimmäinen peli vaikutti aluksi rasistiselta mutta tämä olikin itsetarkoituksellista, peli on antirastistinen ja sävyt olivat mukana jotta pelaaja voi kyseenalaistaa heti alussa. Tässä asiat tehtiin hieman samalla tavalla.

Mutta toki tämän voi arvata. Kun pelissä viljellään Ratatoskia ja Ginningagapia ja korostetaan että demonit asuvat Niflheimissä, on selvää että tämä peli nojautuu viikinkimytologiaan. Maailmanjärjestys onkin "hyvin viikinkihenkinen". On tavallaan hauskaa tiedostaa että ratatosk on laitettu ylimmäksi muiden elementtien ja maan petojen hallitsijaksi, sillä tämä oravajumala on periaatteessa viestinviejä. Oravan valinta ylijumalaksi osoittaa minusta ovelaa mieltä ja on estettisesti erittäin vahvasti perusteltu.

Juonesta voi kaikesta huolimatta saada yhden hyvän ajatuksen;

Edellisen pelin jälkeen kristilliset teemat ovat jääneet syrjään syystä. Kun edellisessä pelissä uskonmarttyyri Colette altistui Cruxis -kristallien (ei ollenkaan vihjaava nimi) voimalle ja uhkasi menettää itsensä, on tässä Martelin kirkon uskoon liittyvät voimat jo voitettuja. Kirkko esiintyykin instituutiona jolla on perinteet mutta ei taivaallisen maailmanjärjestyksen mukanaan tuomaa voimaa. Ja siksi se ei Tales -maailman logiikan mukaan voi edustaa riittävää uhkaa. (Koska siinä ei ole ihmiskuntaa suurempia yliluonnollisia voimia.)

Itse asiassa kirkon taantumisesta keskustellaan muutamassa pelissä avattavassa pikkukeskustelussa. Niistä saa melko rakentavan ajatuksen. Kun probleemana on ajatus siitä että miten ihmiset voivat toimia vastuullisesti jos heillä ei ole ylhäältä valvovaa ja mahtavaa tahoa, on pelissä ajateltu että tämä ei johda nihilismiin vaan niinsanotusti pakottaa kasvamaan aikuisuuteen. Henkenä on se, että vain lapset tarvitsevat valvojaa. ; Tämä luo hieman erilaista kulmaa ajatukseen lapsenuskosta. Siitä ihailtavasta asiasta jonka kaltaisten on Jumalan valtakunta.