Moukan duunia

"Kotimaa" -lehti on usein toiminut lähteenäni. Sen internetsivut ovat olleet sitä harvinaista kansankirkollista materiaalia joka on pitänyt minut edes minimaalisessa sidoksessa kyseiseen laitokseen. Olen pysynyt ikään kuin ajan tasalla. Sen historia on hieman kuten koko laitoksen historia. Se voidaan kuvata jonain jossa sananvapaudesta käperrytään yhä enemmän ja enemmän sisäsiittoiseen ajatteluun.

Kun paikka avautui, siellä oli hyvin runsaasti blogeja. Tämä oli kirkon moniäänisyyttä parhaimmillaan ja rehellisimmillään. Tämä tosin toi esiin sen verran paljon metelöintiä, että se ei näyttänyt sopivan kirkon julkisuuskuvaan. Siksi tästä luovuttiinkin. Ajateltiin että saataisiin asiallisempaa keskustelua. Erikoista oli että moni aivan asiallinen blogisti karsiutui ja asiattomia jäi jäljelle. Sillä paikat jaettiin jonkinlaisen statuksen mukaan. Paikkaa ei ansaittu ansioilla tai sillä että oltiin hyvä kirjoittaja. Eikä edes asiallisuudella. Tässä ja monessa muussa yhteydessä sivusto on myös muuttanut ulkoasujaan ja vastaavia. Ja näihin kaikkiin on liittynyt erikoinen asia. Historian siivoaminen. Tuotettu ja julkaistu on kadonnut bittiavaruuden syövereihin. Nyt, vuoden vaihteessa, se meni maksuseinän taakse, kuukausimaksulliseksi. Ja tässä mukana piiloutui itse lehden artikkelit. Blogit jäivät näkyviksi. Mutta niihin ei pääse kommentoimaan muuta kuin maksamalla.

Heillä on toki lupa tehdä näin. Mutta tästä kaikesta syntyy kuva siitä että paikka on melko sisäänpäin käpertynyt ja sensuristinen laitos. Se on yrittänyt avoimuutta ja huomasi että ihmiset  "eivät kyenneet toimimaan vastuullisesti". Valitettavasti tämä on sitten johtanut siihen mikä ei ole rehellistä. Rehellistä olisi tunnustaa että moniäänisyys ei ole mikään mukava asia ihmisille ja rikkaus. Että se on kulttuuria jossa heitetään rajua juttua ja ärsytetään ja ollaan jopa henkisen väkivallan harjoittajia. Sen sijaan on tehty ankaraa siivousta jossa sananvaltaa on yhä enemmän ja enemmän niillä tahoilla joilla on status tähän. Ja tätä statusta ei ansaita asiallisuudella. (En väitä että minä olisin asiallinen, väitän että on ollut moniakin asiallisia ihmisiä jotka olisivat ansainneet mutta eivät saaneet.)

Maksuseinä ei estä muualle kommentointia. Joka tekee kommenteista täysin "kotimaan" sensuurivallan ulottumattomissa olevia.

Siksi minun onkin kenties hyvä ottaa esille blogiteksti johon olisin halunnut kommentoida. Mutta johon en voi. Hannu Kiurun uusimmasta. Ennen kuin käsittelen tätä tarkemmin taustoitan että Kiurulla ja minulla on pitkähkö ja varsin omituinen ja skismainen keskustelusuhde. Hyvin usein syynä on ollut se, että hänen huumorintajunsa on ollut hyvin raakaa ja repivää. Hänen ohjeistuksensa ovat olleet suunnilleen sitä rataa että jos asiat haittaavat minua niin asia hoituu sillä että en lue niitä. Tällä asiallisuusradalla olen ottanut kantaa siihen miten hän vertautuu epäkohteliaimpiin uusateistien teksteihin. Karkeasti ottaen kantani on ollut että hän on mies joka "huumorin" nimissä tykkää hakata muita mutta ei kestä että hänelle vastataan. Oma kantani on ollut enemmänkin se, että hänellä on lupa sanoa mitä haluaa mutta tähän vastaaminen on sitten vain sananvapauden noudattamista ja häntä saa moittia ääliöksi ja kostaa pahat sanat vaikkapa vastinerunoilla.

"Charlie Hebdo" on ollut siitä mielenkiintoinen että se on iskenut uskonnollisen satiirin muodikkaaksi. Ja tämä on kaivanut monissa esiin puolia joita heissä tavallisesti ei näy. Ja joita vastaan he näyttävät usein toimivan. Kun tuossa viime keväänä yllättävän moni perussuomalainen oli sitä mieltä että oli hassunhauskaa ehdotella ateisteille Pohjois-Koreaan muuttamista siksi että "Suvivirsi" on osa kristillistä kulttuuria ja erimielisyyden ilmaisu tässä on huono asia. Esiin nousi myös että kirkon ivaaminen on typerää koska pitää ymmärtää että ihmisen täytyy toimia maan tavalla tai maasta pois. Ja tämä maa pois on Pohjois-Korea. Nyt nämä samat tahot sitten intoilevat islamia kritisoivasta pilakuvakilpailusta. Koska uskontojen pilkka on sananvapautta ja poliittista epäkorrektiutta joka on yhtä muodikasta kuin maassa maan tavalla tai maasta pois. Ja hauskinta on että henkilöt ovat tässä kohden aika monesti samoja.

Kirkon kanta on tässä ollut se, mitä on voinut odottaa. "Kirkko ja Kaupunki" -lehden Ville Rannan sarjakuva 19.1. 2015 kertookin tästä kaiken. Uskonnolliset eri uskontoja edustavat johtajat sanovat "Väkivalta on väärin!  Mutta pyhiä asioita ei saa pilkata!" ; "Eikä uskonnollisia tunteita" ; "Eikä Israelia kritisoida" ; "Eikä profeettaa kuvata", "tai muuten". Kirkon ja muiden uskontojen yleisenä kantana onkin ollut lähinnä paheksua väkivaltaa mutta ymmärtää väkivallan tekijöitä sitten niin maan pirusti. Ymmärrystä näyttääkin riittävän enemmän toisia ihmsiä murhaaville kuin sellaisille jotka eivät usko Jumalan olemassaoloon. Sillä ensimmäistä ymmärretään kun taas jälkimmäistä yleisesti paheksutaan tai irrelevantisoidaan. Ja tylyttäjät eivät ole mitään fundamentalisteja jotka eivät edusta kirkon virallista kantaa. Vaan pappeja papin statuksella. Jopa piispoja. Ja Hannu Kiuru on yksi tämän jengin edustaja.

Hannu Kiurukin näyttää nyt vaihtaneen kantaansa aiempiinsa nähden. Se miten hänestä ihmisen tulee suhtautua huumoriin jonka kohteena on on vaihtunut. Heti kun kohteena en ole vaikka minä tai joku muu vääräoppinen, tilanne muuttuu. Tämä on tietenkin ymmärrettävää kristityn kannalta. Sillä kyllähän sitä ihmisiä kohdellaan eri tavalla kuin sieluttomia puolieläimiä. Jos kristityt eivät usko näin, on vaikeaa ymmärtää miksi he sitten käyttäytyvät kuin näin olisi. Joko he oikeuttavat pahuutensa rationaalisin argumentein tai ovat pahoja ja tyhmiä eli heillä ei ole edes teologista oikeutta toimilleen. Luotan että papit ja piispat osaavat teologiaa niin paljon että jos he toimivat jotenkin se on myös Sanan mukaista. Eiväthän he muuten sitä tekisi ja rivikristityt heidän sanomisiaan "järkeviksi" kutsuisi.
1: Onkin melkoisen luultavaa että jos Charlie Hebdon uhrit eivät olisi vasemmistolaisia ja ateisteja ei vastaavaa ymmärtämistä saatisi tekijöille. Jos uhrit olisivat kirkossa olevia kristittyjä joiden mainos olisi "Answers in Genesiksen" suosima banneri jossa ihminen osoittaa suoraan ladatulla aseella katsojan suuntaan ja päällä on teksti "If God doesn't matter to him, do you?" Jos tämä olisi raivostuttanut evoateisteja niin lausunnot olisivat hyvin toisenlaisia. "Uskonnonvapaus" olisi varmasti paljon vahvemmin esillä, eikä sitä haluttaisi yhtään ymmärtää että miten se voisi provosoida yhtään mitään. Väkivaltaa paheksuttaisiin kuten nytkin. Mutta ilman sitä "toisille tärkeitä maailmankuvallisia asioita ei saa loukata" -kulmaa. Sitä sen sijaan käskettäisiin vain nielemään kaikki. "Jos et kestä, älä katso" -tyylinen ohje tulisi välittömästi.

Kenties vasta itse kohteena ollessaan Kiuru on kenties tiedostanut että kun jotain asiaa pyörii paljon internetissä, mediassa ja lehdissä niin et voi vain "olla lukematta niitä". Koska joudut käytännössä muuttamaan ämpäriin voidaksesi tehdä näin. Kehotus välttämiseen tarkoittaa että "Älä lue yhtään lehteä, älä avaa televisiota, älä avaa nettiä. Älä mene ulos kadulle". Hän ei jotenkin näyttänyt käsittävän tätä silloin kun hän halusi intoilla minun kustannuksellani. Nyt kun muodikasta ei ole lähettää minua Pohjois-Koreaan vaan pilailla uskonnoilla, on sävy aivan toinen. Kenties kaksoisstandardinomainen käytös johtuu siitä että hän on omakohtaisen kokemuksen kautta oppinut vanhat virheensä, tunnustaa ne ja kasvaa.

Myöhemmin toki paljastan että näin ei selvästi ole. Mutta vihjaan että oma kantani on koko ajan sentään sama. Minuakin saa pilkata, mutta pilkan kritiikki on sitten sekin sananvapauden alla. Ja jos tekee moukan duunia, eli pilkallista satiiria niin on moukka. Ja se pitää sitten tunnustaa. Ja kestää se että sananvapaus tarkoittaa sitä että kritiikkiä kritisoidaan ja itsekin joudutaan joskus hakatuksi. Turha leikkiä että se on mukavaa. Ei se ole. Se on aina vittumaista. Kuten slogan sanoo "Elämä on". Ja se ei todellakaan jatku sillä "lahja" -sanalla jota jotkut ideologivalehtelijat jotka ovat eläneet ideologisen vallan avulla muita pompottaen kermaperse -elämän heittelevät itsetyytyväisyydessään vain siksi että ovat niin vieraantuneet todellisuudesta että eivät ole edes koskaan harkinneet itsemurhaa. Ja joille on suunnaton maailmaa mullistava järkytys tutustua bussissa sellaiseen maailmaan jossa toiset ihmiset ovat asuneet vuositolkulla. Peräti ne ihmiset joiden pilkkaamisesta on satuttu tekemään itselle huvi ja harrastus.

Mutta siihen Kiurun uusimpaan.

Hänellä on toki mielenkiintoinen tapa tarttua asiaan. Tapa joka on sentään rehellinen. Moni nimittäin toimii tavalla joka ei herätä minussa kunnioitusta. Eli elävät kaksoisstandardin mukaan. Jossa vihollinen on se jota saa pilkata ja itseä ei. Ja jotka esittävät jotain muuta. Kiuru selvästi ei tee näin vaan vaatii epätasa-arvoista kohtelua aivan suoraan. Tämä on aitoa ja rehellistä. Moraalitonta muutoin, mutta rehellisyydessä on jotain ansiokasta. Hän sanoo jo otsikossa että "Olisiko jo aika siirtyä uskontojen pilkkaamisesta TV:n parisuhdepelleilyihin?"
Eli pilkkaaminen ja sen ilkeys ei häntä kiinnosta. Hän on suoraan sitä mieltä että pilkka täytyy kohdistaa tiettyihin aiheisiin. Ja toisiin ei saa. Moni elää tämänlaatuisen maksiimin mukaan.

Jospa vastaus olisi sama mitä hän kertoi kun moitin pilkkaavasta ateistien käsittelystä. Että turpa kiinni jos ei huumorintaju kestä. Että jo se, että noihin uskontopilkkoihin vastaa tarkoittaa sitä että uskontokritiikissä on jotain arvokasta ja oleellista. Koska eihän ihminen mitenkään voi reagoida vain siihen että hänen identiteettiään ja ihmisryhmää johon hän kuuluu käsitellään ilkeästi. Kritiikki joka herättää tunteen siitä että sitä on tehty liikaa voi tarkoittaa vain sitä että kritiikki osuu. En lähde tälle tielle.

Mutta kysymys on mielenkiintoinen. Sillä siinä on itsessään sellainen sävy että on jokin yleinen mielipide johon Hannu Kiurulla olisi valtaa komentaa. Hän ei ole siis niinkään itse tekemässä pilaa tästä tietystä aiheesta vaan sanomassa että tämä on se aihe johon muidenkin pitäisi. Joka on jo sen suuntainen että hän tulee esimerkiksi minulle sanomaan mistä aiheesta esimerkiksi minun pitäisi kiinnostua ivailemaan. Oma neuvoni on että "ivaa sitä sitten".

Toki Kiurulle on myönnettävä että hän on ottanut esille erinomaisen pilailun kohteen. "Näyttäisi siltä, että parisuhteisiin liittyvät asiat ovat tosi-TV-formaattina talloneet perinteiset nolausohjelmat jalkoihinsa. Nyt kyse on siitä, mikä lafka keksii hurjimman parisuhdeleikin. On näytetty Suomen pisimpiä treffejä, kun mies ja nainen laitetaan tuosta vain asumaan viikonlopun keskenään. Kohta on tulossa sarja, jossa nuoret ja kauniit suomalaiset ihmiset tutustuvat toisiinsa alastomina." Se tuo mieleeni sen, että esimerkiksi hikipediaan on tullut kirjoitettua kaikenlaista. Tosi-TV -aiheiset televisioformaatit tuovat mieleen sellaisia asioita kuin "Rakas - minusta on tullut huomiohuora" ja vastaavia. Hannu Kiuru ei tosin näytä seuraavan huumorialaa. Tosi TV on muutenkin itse asiassa yleinen pilan kohde stand-upissa, käsittääkseni ylikäytetympi kuin kirkollinen huumori. Joten en ymmärrä miksi hän kehottaa humoristeja lopettamaan kirkkohuumorin tekemisen ylikäytettynä ja haluaa sen sijaan siirtää komiikkaa enemmän siihen Johanna Tukiais -suuntaan. Koska tämä on kuitenkin paljon ylikäytetympi juttu. On merkittävää että "Putous" ja "Kingi" ovat itse asiassa rakenteeltaan ensi sijassa referenssisuhteessa pudotuskisoihin ja ovat ensisijassa näiden pilkkaamista. Ja vasta toissijaisesti niiden huumori koskettaa sitten niitä sketsihahmoja. (Toki aika iso osa katsojista näyttää olevan tästä tasosta aivan pihalla.)

Mutta avioliittojutut näyttävät todella olevan uusi muoti. Ja pidän Kiurua tarkkanäköisenä. Sillä hän ottaa nolausohjelmat esiin.
Kommentoijilla joista "Eikös näillä kaikilla julkisuusmetkuilla itse asiassa pyritä purkamaan ja vähentämään avioliiton merkitystä? Itse asiassa taitaa olla samasta ilmiöstä kyse kuin avioliittokäsitteen laajentamisesta toisaalla?" näyttää olevan hieman erikoinen suhde siihen miksi näitä ohjelmia katsotaan. Suuri osa Tosi-TV -ohjelmista koostuu juuri siitä että tietyt ihmiset otetaan ikään kuin sormella osoittamisen ja naureskelun kohteeksi. Sinkkujen epätoivo onkin loistava mahdollisuus tehdä heistä jotain jota osoittaa sormella ja paheksua. Jotain joka on niin pieni että on sitä mihin voi kohdistaa sitä Hannu Kiurulle tyypillistä ylenkatseellista autoritaarista naurua jossa ytimessä on kokemus omasta ylemmyydestä ja siitä miten naurun kohde on jotenkin naurettava. Ja kenties tästä voi todella tehdä hauskaa huumoria. Tai ilkeää satiiria. Jos siltä tuntuu.

En tosin ymmärrä miksi asian täytyisi olla niin että se on "Joko-tai".

En ymmärrä miksi pitäisi moittia näitä avioitumisohjelmia nollasummaisesti niin että tämä lopettaisi pömpöösien kristittyjen pilkkaamisen. Sillä olisihan sitä hupaisaa perustaa erilaisia televisio-ohjelmia vaikka puolisoa etsiville lestadiolaisille. Kirjoittaa vaikka satiirinen ohjelmaformaattisketsi "Haluatko lapsitehtaaksi?". Toisaalta voitaisiin perustaa myös kristillisen siveä ohjema jossa korostettaisiin että avioliitto ja seksi kuuluvat yhteen tasolla jossa esiaviollinen seksi olisi kiellettyä. Ja sitten avioliittoa hakevat hurskaat ihmiset hakisivat suhteeseen ja avioon. Ja olisivat 16 -vuotiaita kaikki. (Sillä on fakta että "seksiä vain avioliitossa ja masturbointi on syntiä" siveyskäsite jotenkin näyttää siltä että tätä kannattavat ihmisryhmät päätyvät naimisiin nuorempina kuin minä menetin neitsyyteni.) Kenties nämä voisi yhdistää. Nykyajan parisuhdekritiikkiä siitä miten tyydyttymättömässä kiimassaan siveästi kiemurtelevat lestadiolaiset menevät ensisilmäyksellä naimisiin kenen tahansa oikeaoppisen lestadiolaisen kanssa jotta voisivat heteroseksuaalisesti täyttää maan. Tilanne voitaisiin vetää vaikka siten että kilpailijat laitettaisiin suljettuun latoon viikoksi. Siellä kuunneltaisiin vain uskonnollisia saarnoja ja pois pääsisi aivan yhtä vaikeasti kuin "Suomen pisimmät treffit" -ohjelmassa. Siellä voisi olla pudotuspelejä syntientunnustamisesta. Sitten kun tämä rakennelma tuottaisi innokkaita pareja voitaisiin ohjelman päätteeksi nähdä miten televisiossa silmää huumorintajuisesti vilkuttava pappi sitten hyväksyy tämän toiminnan. Samalla tavalla kuin "ensitreffit alttarilla" -ohjelman traileriin on saatu mukaan pastori. Ja katsoa miten kirkko siunaa tämän, toisin kuin pitkäaikaisessa parisuhteessa olleiden homojen avioliiton.

Kato Hannu, jotkut meistä eivät ole ideologisesti niin fakkiutuneita kuin sinä. He voivat multitaskata. He voivat olla monitahoisemmin paskapäitä. Ja jossain tässä prosessissa syntyy tasapuolisuus, jossa yhdet eivät saa jotenkin oikeutta olla pilkasta vapaita kun taas toisia saa hakata mielin määrin. Sellainen maailma jossa ei komenneta mistä ihmiset saavat ja eivät saa tehdä pilkkaa ja osoittaa sormea että "hyökätkää kaikki tuonne, älkääkä ikinä tänne".