Miten "vapaus" on kenties liian epämääräinen termi

Jos katsotaan viime päivien satiiria ja jumalanpilkkaa koskevaa keskustelua, on tässä noussut esiin erityisesti vapauden käsite. Tässä kohden syvimpänä ongelmana on se, että uskonnonvapaus nähdään joksikin joka on hyvin läheisessä suhteessa mielipiteenvapauteen ja sananvapauteen. Ja tämä yhteys on hyvin helppo nähdä. ; Tässä mielessä osittain kysymys on siitä että uskonnolliset ennakkoluulot estävät asioita. Esimerkiksi piirtämästä Muhammadin kuvaa. Toisaalta taas satiirikko haluaa sanoa jotain. Ja tässä välittyy helposti jonkinlainen ennakkoluulo.

Helpointa on tietysti ymmärtää että sensuuri ei ole ilmaisua. Tällöin voidaan jaotella ajatuksia positiivisesta vapaudesta ja negatiivisesta vapaudesta. Näin esimerkiksi lupa ilmaista ärsyttävä mielipide vertautuu siihen että jossain kevätjuhlissa lauletaan monia ärsyttävä "Suvivirsi". Kyseessä ovat positiiviset vapaudet. Ja aika monien mielestä nämä päihittävät ns. negatiiviset vapaudet. Kuten vapaudet olla törmäämättä omaa uskontoa pilkkaaviin materiaaleihin.

Juuri tämä jännite on tehnyt tästä kohusta miellyttävän. Lähes jokainen ihminen on ajautunut ajamaan juuri sitä kantaa ilmaisunvapaudesta jota hän ei muutoin ole korostanut. Jos asiaa haluaa analysoida argumentoinnin ja puolenoton sijaan voidaan tehdä asiasta jopa jonkinlaista käsiteanalyysiä. Ja se voi paljastaa vielä mainittua enemmän. Tästä on varmasti iloa ja hyötyä muutoinkin. Sillä jos katsotaan nykyaikaista maailmaa vapaus nousee esiin (a) kaikessa poliittisessa arvokeskustelussa (b) kaikessa postmodernissa joka kieltää ihmisen pysyvän luonteen tuomiten ne ennakkoluuloiksi. Tämä taas kattaa valtaosan kaikesta internetkeskustelusta. (Joka on tosin turhaa mutta hauskaa. Moni kuluttaa tämänlaiseen hengettömään tuloksettomaan sepeämiseen aikaansa ja pitää itseään tehokkaana mielipidevaikuttajana. Kenties olen itsekin juuri tätä porukkaa.)

Positiivinen ja negatiivinen

Karkeasti ottaen olen jo aiemmin maininnut positiivisen ja negatiivisen vapauden. Tämä on tietysti hirvittävä spoileri. (Tai olisi jos joka ikinen ei sitä jo tietäisi.) Määrittelen asiaa kuitenkin tavalla joka kenties ilahduttaa tai toimii perusteiden muistuttimena. Tässä jaottelussa on kysymys siitä että ollaksesi vapaa sinulla täytyy olla kyky, ominaisuus tai vähintään tämänlaisen potentiaali tehdä jotain. Ja tämän lisäksi tämän kyvyn täytyy jotenkin ilmentää muita ehtoja.
1: Negatiivisen vapauden käsitys on karkeasti ja suoraan sanoen tärkeä niille ihmisille jotka eivät tahdo olla orjia ja jotka eivät tahdo orjuuttaa. Hobbesin ajatuksissa korostui että jos teet teon ilman että joku muu vaikuttaa (interfere) olet tehnyt kyseisen teon vapaasti. Tässä korostetaan sitä että teet tekosi tavalla jossa joku ulkopuolinen voima ei komenna sinua tekemään sitä. Näin ollen jos joku pakottaa sinut tekemään jonkin positiivisen aktion, kuten uskonilmaisun tai näkemään ärsyttävän pilakuvan, joku astuu jollain tavalla alueellesi.
   1.1: Merkittävää on että monesti tässä korostuu se, että jos joku käskee ja tottelet häntä vapaaehtoisesti ja tekisit muutoinkin näin, tekoa ei silti pidetä vapaana. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Osa näkee että negatiivisen vapauden tarve tulee vasta kun joku käskee sinun tekemään asioita vasten omaa tahtoasi. Tässä on siis tilaa koulukuntajaoille. Asiaa mutkistaa jos joku keksii ideologisesti että "Saatana kuiskuttaa" tietyt näkemykset korvaan. Koska tällöin päästään määrittämään vapauksia ideologisesti.
2: Positiivisessa vapaudessa on perimmiltään jollain tavalla kyse siitä että ajat omaa essenssiäsi. Esimerkiksi ilmaiset kristittyä identiteettiäsi laulamalla "Suvivirttä" tai muutoin toteutat asioita niin että saat aikaan tapahtumia. Potentiaali muuttuu aktuaaliseksi.
   2.1: Tässä on usein hyvin paljon tilaa mystiikalle. Positiivinen vapaus on äärimmäisen joustava ja uudelleenkirjoitettava juuri siksi että ihmiskuva muuttaa vapauden rajat toisaalle. Positiivinen vapaus on hyvin altis muuttumaan ihmiskuvan mukana. Homo religiosus -ihmiskuvassa hengellinen väkivalta muuttuu helposti jonkinlaiseksi illuusioksi tai oksymoroniksi, ainakin jos tämä syytös tapahtuu "sen oikean Toden uskonnon" toimeenpanoalueella. Nehän edustavat aitoa itseä kun taas joku on manipuloinut ideologisesti ihmiseen väärän mielipiteen.

Tässä jaottelussa suurin vaikeus on siinä mitä tämä "minuus" tarkoittaa. On kenties hyvä huomata että Aristoteleen ajatuksissa ihminen toteuttaa telostaan jos hänen henkilökohtaiset tavoitteensa kohtaavat ulkopuoliset tarpeet. Tämä on hyvin vahvasti positiivisen vapauden sävyttämä ajatus. Vaikka kysymys ei oikeastaan ole "vapaus" -sanasta vaan siitä että Aristoteles näki maailman, myös elottoman luonnon, tavoitteiden ja pyrkimysten läpitunkemana.

Tämä on hyvin tärkeää sillä tässä tuoreessa pilakuvakohussa on jotenkin paistanut läpi se, että uskontojen edustajat tuntuvat usein referoivan Aristotelesta mainitsematta häntä nimeltä. Luultavasti tätä on tehty siksi että Platon ja Aristoteles ovat hyvin monen teologisen teoriaperinteen "juuressa". Ne ovat jossain määrin vain marginaaliin tuherrettuja kommentteja Platonin ja Aristoteleen teorioihin. Siksi en ole yllättynyt, en sanomisten sisällöstä enkä siitä että alkujuuria ei kutsuta nimeltä vaikka ns. "name dropping" tuntuukin olevan se tapa jolla nykyään saa uskottavuutta.

Hämmentävää onkin korkeintaan se miten vaikeasti sekularistien vastaavanluonteiset argumentit ymmärretään silloin kun joku haluaa vapautta uskonnoista. Koulu on julkinen tila ja monista on vaikeaa käsittää miksi Suvivirrellä saa ärsyttää mutta itse ei saa sitten tehdä edes uskonnoista pilakuvaa vastineeksi.

Muutoinkin tämä Aristoteelisyys on hyvä ottaa huomioon. Sillä uskonnoissa on erikoinen mutka jossa uskonto nähdään yhteisöllisyytenä. Tällöin yleensä esitetään että uskonto ei olisi ideologia joka opettaa ihmiseen jotain arvoja. Sen sijaan nähdään että uskonto jotenkin heijastaa ihmislajin syvintä homo religiosus -essenssiä. Ja näin uskonto on yhtäkkiä sosiaalinen yhteisö joka on sekä samanmielinen että ei itse asiassa muka ollenkaan mitenkään koskaan missään sisältäisi mitään sellaista jolta ylipäätään pitäisi puolustautua. Ei tarvita mitään negatiivisen uskonnonvapauden käsitettä kun se tehty asia on omaa essenssiäsi. Ja jos et usko Jumalaan niin joku Tapio Puolimatka tai vastaava kyllä mielellään kertoo että tosiasiassa uskot oikeasti. Sillai, vittu, alitajuisesti.

Tämä dilemma johtaa erääseen huomioon.

Ylläoleva jaottelu osoittaa miten ihmiset eivät suhtaudu kovin koherentisti positiiviseen ja negatiiviseen vapauteen. Ja tämä kenties johtuu siitä että tosiasiassa kykenet määrittelemään sen mikä on positiivista ja mikä negatiivista vapautta melkolailla lennosta. Ongelmat ovat itse asiassa siinä mikä ylipäätään on "minuus".

Jos otamme vaikka buddhalaisen - tai vaihtoehtoisesti Schopenhauerilaisen - perinteen voidaan huomata että siinä tavoitellaan vapautta. Vapautta jota moni länsimainen nykyajan menijä kutsuisi vapaudeksi itsestä. Siinä nimittäin ajatellaan että ihminen on vapaa jos hän on vapaa tunteiluistaan. Jos sinulla on passio tai vaikka vihaat jotain ihmisryhmää tämä viha on jonkinlainen harhakäsitys joka ottaa sinut haltuunsa. Minun on tietyllä tavalla hyvin helppoa samastua tähän. Minulla on voimakkaita impulsseja ja haluja tehdä erilaisia ylilyöntejä. Nämä tuntuvat positiivisilta vapauksilta. Ja sitten jälkikäteen ajatellen näyttää siltä että olen ollut itseni pahin vihollinen. Ja siksi minun pitäisi oikeasti ajaa negatiivisia vapauksia jotta en olisi itseni orja.

Länsimaiset perinteet ovat tehneet tästä vielä omituisempaa. Ainakin filosofisessa mielessä kompleksisempaa. Sillä esiin voidaan nostaa vaikkapa:
1: Teoriat jonkinlaisesta epäautenttisuudesta. Eli ihmisen tulisi tehdä asioita jotka ovat jotenkin autenttisesti häntä itseään. Eivätkä yhteiskunnan luomia kahleita. Ja kuka tietää mikä on autenttista itseä? Minä esimerkiksi mietin että mistä vitusta minä tiedän onko autenttista hakata ärsyttäviä kusipäitä? Sitten mietin että tämän kirjoittaminen on jotenkin riskaabelia ja typerää ja että olen jonkinlaisen itseinhon vallassa tai luomassa itselleni jotain rosoisen sankarin imagoa. Kaikki tämä on mahdollista. Ja jos en itse kykene tietämään itsereflektiollani mikä näistä selityksistä on edes totta ja mitä näistä otan vakavasti, niin autenttisuutta korostavien teorioiden syvin ongelma tuntuu olevan se, että en oikeastaan voi pyytää keneltäkään toiselta apuakaan. Ne ovat subjektiivisia. Positiivinen ja negatiivinen vapaus ovat sitä miltä tuntuu. Olen kiusattu jos siltä tuntuu. Tässä on tietysti vaikeaa tehdä arvokeskustelua siitä onko "Suvivirren" kaksi säkeistöä liikaa ja onko yksi virsi uskonnonharjoittamista. Siinä on jo vaikeaa sanoa onko yksi peniksentyönnällys vaginassa raiskaus vai vain kevyt sukuelinten hyväksikäyttö.
2: Hieman vähemmän subjektiivisia ovat sitten Freudin erilaiset teoriat torjunnoista. Eli siitä miten torjumme tiettyjä asioita traumojen johdosta. Tässä negatiivisen vapauden haluaminen on helposti merkki traumatisoitumisesta. Eli jostain joka pitää terapoida pois sen sijaan että se pidettäisiin jonain jolta on hyvä suojautua.
3: Ei-psykologisesti katsoen kommunistisessa teoriassa ajateltiin että yhteiskunta voi aivopestä tiettyihin mielipiteisiin jotka esiintyvät usein nimenomaan positiivisina vapauksina joissa orjuutetaan joku. Marxin käsitykset indoktrinoinnin ja alistamisen tuottamasta väärästä omastatunnosta ovat ilmeisen relevantteja myös kommunisteja dissaaville uuskonservatiiveille.

Kenties

Voi olla vapauttavaa ajatella että kahtiajako on nyrkkisääntö. Kenties vapautta pitäisikin ajatella enemmän interferenssin ja vastuun kautta. Tässä voidaan sallia ajatus siitä että ihmiset ovat vapaita mutta kahleissa koko ajan. Itse olen mielenfilosofialtani vankka kompatibilisti, joten olen valmis ajattelemaan että jos joku toinen ei ruiskuta minuun kehoni ulkopuolelta piikillä tai muutoin hormoneja, olen umpieritykseni kautta vapaa. Sillä vaikka tahtoni muokkaantuu umpieritykselläni enkä mahda tälle mitään tahdonalaisesti, on tämä toimija kuitenkin minä. Sen lisäksi mielessäni on inhibiitiojärjestelmiä jotka rajoittavat toimia ja ovat harkinnan ääniä. Ne edustavat jotain muuta joka on aivan yhtä paljon minua.

Kokonaisuus on jotain jossa teen asioita ja väistämättä näin tehdessäni vien tilaa, paikan, happimolekyylejä ilmasta. Nämä taas vaikuttavat ympäröivään maailmaani. Jos piereskelen hississä tämä on ruumiini ilmaus. Joka vaikuttaa kääpiöiden nenään tavalla jolta he haluaisivat suojautua. Ja jonka mieleni huomioi erilaisissa häveliäisyysmietteissä (tosin usein liian myöhään). ; Tämän lisäksi ihminen on sosiaalinen eläin. Jos joku julistaa jotain hän tarvitsee julistettavan. Positiivinen vapaus vaatii jonkun joka suostuu kohteeksi. Positiivisen vapauden ilmaisu helposti vaatii negatiivisen vapauden. Ja negatiivisen vapauden huomioonottaminen estää aina jonkun positiivisen vapauden. Siksi "Suvivirsi" on nollasummapeli. Samoin Muhammadpilakuva.

Ehkä meidän on syytä lopettaa kuvittelemasta että olemme kaikella tavoin vapaita. Voimme kenties korkeintaan valita kahleemme. Kenties voimme yrittää hakea kompromisseja asiaan.
* Eli esimerkiksi voimme pitäytyä uskonhäirinnässä siihen että emme mene kirkkoihin pilkkaamaan kyseistä uskontoa. Kenties saisimme kuitenkin sitten huudella asioita heti kirkon ulkopuolella. Tai yleisesti lehdissä. Tai sitten voisimme perustaa erillisen satiirilehden erikseen.
* Eli voimme miettiä että lauletaan vain "Suvivirsi" mutta ei useampia. Kenties "Suvivirrestä" lauletaan yksi säkeistö eikä useita virsiä. Kenties ei haluta loukata ja laulua saa laulaa koulun ulkopuolella. Tai sitten sen sanoja saa painaa yleisiin lehtiin. Tai perustaa jokin erillinen talo jonne ihmiset kokoontuisivat vaikka tiettynä päivänä tai vaikka joka ikinen päivä laulamaan tuota iki-ihanaa aliarvostettua klassikkoa.

Selvää on että tästä huolimatta jotain samanlaisuutta hieman eri tapausten välillä on havaittavissa. Ja kenties voimmekin tavoitella sitä että teemme jonkinlaisia rajauksia tällä harmaasävyisellä alueella. Ja yritämme vetää rajat mahdollisimman samaan kohtaan kaikille. Ettei ole niin että yhdet saavat tehdä miltei mitä vain ja toiset eivät juuri mitään. Sillä tässä tilanteessa käy helposti niin että yksillä on positiivinen vapaus tehdä mitä huvittaa ja negatiivinen vapaus kaikesta heitä ärsyttävästä. Kun taas toisella puolella ei saa oikein toteuttaa mitään mutta kaikkialla ja aina saa olla kohteena kaikenlaiselle itselle vastenmielisten asioiden rummutukselle.

Kenties tässä on jopa turhaa puhua mistään minuudesta tai identiteetistä. On kenties rehellisempää puhua vallasta. Vallasta tehdä ja vallasta rajoittaa toisten valtaa. Kenties minuus on jotain joka meillä on kaikesta huolimatta. Ihmiset voivat laittaa meidät linnaan, kiusata, ruoskia ja leikellä lihaamme. Mutta minuus on meidän siihen asti kunnes olemme kuolleita. (Joka tosin on valitettavank järjestettävissä vaikkapa sillä että jollakulla on "positiivista valtaa" meidän "negatiivisen valtamme" yli.) Mutta valta on hyvä sana. Sillä sillä ei ole juurikaan positiivisia konnotaatioita. Toisin kuin vapaudella.