("Trisha")
Kun itsemurhan filosofia nousee puheenaiheeksi, on tällöin keskiössä yleensä itse itsemurhan aktio. Eli asiaa tavataan lähestyä siten että onko sinulla tai minulla jokin moraalinen oikeutus toteuttaa tämänlaatuinen aktio. (Jolloin voi korostua myös itsemurhan tekoprosessi. Kuten onko junan alle hyppääminen kauheaa kun siinä mennään toisen työpaikalle kuolemaan.) Asiaa voidaan kuitenkin lähestyä varsin käytännönläheisesti myös siltä kulmalta että miten on oikeudenmukaista toimia jos kohtaa jonkun joka yrittää tehdä itsemurhaa.
Ensimmäinen asia on itse asiassa koko ongelman tunnistaminen. Jos näkee jonkun ihmisen vain maassa on aivan tervettä olettaa että hän on kohdannut onnettomuuden tai hänet on ryöstetty tai pahoinpidelty. Tällöin on nimenomaan perusteltua auttaa itsemurhaa yrittänyttä. Sillä tämänlainen asia nyt on se mistä laupias samarialaisuus on tehty. Tästä saadaan ensimmäinen prinsiippi ; Itsemurhan estämisen oikeutus tulee siitä että hengen pelastaminen nähdään yleensä hyvänä asiana. Itsemurha on vähintäänkin poikkeustila joka vaatii erityistä tietoa siitä että kyseessä on todella itsemurhan haluaminen.
Toinen kulma sitten onkin hankalampi. Niiden kohdalle esimerkiksi saavat kelvata nälkälakkolaiset. Näiden kohdalla on hyvin vaikeaa nähdä onko kyseessä oikeasti edes itsemurha sanan vahvimmassa mielessä. Sillä tosiasiassa he eivät yritä itsemurhaa vaan ovat enemmänkin taivuttamassa ihmisiä tiettyyn suuntaan ja jos tätä ei totella suunnilleen tiedetyssä ja suuruusluokassaan tietyssä aikajanassa, he nääntyvät ja kuolevat pois. Eikä kukaan muu tule aktiivisesti heitä murhaamaan joten kuolema ei tavallaan ole suora seuraus kenenkään tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Nälkälakkolaiset tietävät tai heidän pitäisi tietää tämä kaikki. He tietävät tekojensa ja tekemättömyyksiensä seuraukset. Yleisesti ottaen on katsottu että nälkälakkolaisten pakkosyöttäminen on epäeettistä. Josta saadaan nyrkkisäännöksi se, että itsemurhaan puuttumisen moraalinen vaikeus tulee sitä kautta että arvostetaan ihmisten autonomiaa.
Halki, poikki ja lääkärijonoon?
Nyt käsillä on käsitepari jotka ovat ihanteita joita halutaan yleensä kannattaa. Itsemurhassa ongelmana on se, että molempia on hyvin vaikeaa noudattaa samanaikaisesti. Joku voi elää maailmassa jossa arvot priorisoidaan. Heidän ei tarvitse kuin kiistää ihmiseltä kaikki autonomisuus ja sitten jokainen on pakkovelvollinen pelastamaan muita ja pakkoruokkimaan nälkälakkolaisia. Tai jos sitten arvostaa autonomisuutta yli kaiken mutta antaa ihmisen elämän arvoksi nollan, niin itsemurhaan puuttuminen olisi suorastaan rikos.
Ongelma on kuitenkin juuri siinä että käytännössä kukaan ei napsahda noihin ääripäihin. Näin ollen vain hyvin harva vakuuttuu noista tarjotuista, sinänsä aivan logiikanmukaisista, vastauksista. (Etiikassa ei siis selvästi tyydytä se, että päättelyssä premisseistä seuraa johtopäätös.)
Onneksi tässä on kuitenkin jotain suuntaviivoja joiden avulla ongelmaa voidaan ratkaista. On nimittäin yleisesti nähty että jos ihminen muuttaa keskustellen mielipidettään, hänen vapaata tahtoaan vastaan ei rikota. Näin ollen, vaikka pitäisi itsemurhaa eettisesti kestävänä tekona, on täysin eettistä tehdä sitä mitä esimerkiksi poliisit tekevät. Eli keskustelevat ja yrittävät houkutella ihmistä olemaan tekemättä itsemurhaa. Samaan asiaan voidaan varata myös kylttejä tai fyysistä liikkumista vaikeuttavia esteitä suosituille itsemurhapaikoille ; Japanissa Aokigahara (青木ヶ原) on niin suosittu paikka itsemurhille, että se on kerännyt ympärilleen legendaa. Ja sinne on asetettu kylttejä jotka yrittävät tehdä sitä mitä poliisit tekevät. Sillä suurta aluetta on hyvin kallista ja vaikeaa ihmisvoimin valvoakaan. Että olkaa ystävällisiä älkääkä tappako itseänne, miettikää sukulaisianne ennen harakiriänne, sumimasen. Näiden toiminnan henkenä on se, että on mahdollista että ihminen muuttaa mieltään ja että tässä sitten ikään kuin autetaan. Näin elämä pelastettaisiin ilman autonomian rikkomista. Asia muuttuu sitten hankalammaksi heti jos yritetään jotenkin kahlita tai vangita itsemurhaa yrittävä. Niissä autonomia rikotaan. Ja niiden kohdalla kyseessä saattaa olla moraalisesti ongelmallinen teko.
Toisaalta jossain erikoistilanteissa itsemurhaa voidaan katsoa muilta kanteilta. Jos asia menee siihen että joku yrittää tehdä itsemurhaa tavalla jossa kuolee muita ihmisiä, kysymys astuu helposti linjalle jossa voi soveltaa utilitarismia. Yhden ihmisen autonomisuus ei auta kun tosiasiassa tämä itsemurhaaja on poistamassa monen ihmisen autonomiset päätökset ilman näiden lupaa. Sillä kuolema johtaa autonomian loppumiseen. Näin ollen odotettavissa olevien haluttomien uhrien autonomian kunnioitus voi ylittää yhden ihmisen yhtä tekoa koskevan autonomian.
1: Tätä argumenttia voi itse asiassa soveltaa liennytettynä jopa jokaiseen itsemurhaa tekevään. Sillä he tekevät yhden autonomisen aktion ja luopuvat kaikesta sen jälkeisestä autonomiastaan. Tämä tosin on implisiittisesti ateistinen, se kun vaatii/perusolettaa sitä että elämä loppuu kuolemaan. Mutta toisaalta autonomiaan kuuluu myös eri ratkaisuiden priorisointi ns. itse. Näin ollen itsemurhan arvo voidaan laittaa hirveän suureksi ja muiden autonomisten ratkaisujen arvo pieneksi ja itsemurhaajan pirulainen ei suostu kääntymään sillalta hienon analyyttistä filosofiaa sisältäneen puheen jälkeenkään. Mitä tämän tehokkaampaa ihminen muka voi tarjota hädässä olevalle ihmiselle? Käsitemasturbointia, termirunkkausta ja hiustenhalontaa parempaa keinoa ei voi olla!
Lääkäreillä asia on kuitenkin vielä hankalampi. Heillä on nimittäin usein kiire. Ja tässä kiire ei tarkoita sitä että heillä olisi lupa ajatella huonosti. Filosofisesti ajatellen kiire on jokin jonka voidaan nähdä muuttavan perusteita ; Kuvitellaan että lääkärille tulee kaksi potilasta ja hän joutuu keskittymään toiseen. Uhrit ovat muuten samanlaisia ja suunnilleen samalla tavalla vammautuneita, mutta toinen on joutunut puukotetuksi ja toinen on yrittänyt itsemurhaa. Voidaan ajatella että lääkärin on nimenomaan eettistä priorisoida siihen joka haluaa elää. Näin ollen itsemurhaa halunnut voi ikään kuin epäsuorasti ja passiivisesti kuolla tämän valinnan vuoksi. Eikä tämä olisi lääkärille moraaliseksi haitaksi. Hän ei ole ehtinyt tehdä autonomiaan puuttumista, joten hän ei ole ehtinyt pelastaa henkeä. Tämä "vähentää syyllisyysasteita" huomattavasti.
Kerran tässä vaan kuollaan, tai monesti yritetään!
Toiseen suuntaan tilanne sitten muuttuu tilanteessa jossa itsemurhan tekijä toistaa tekoaan. Tämä kertoo pitkäjänteisemmästä tavoittelusta. Kenties yhden kerran yrittäminen on vielä pikaistuksissa tehty joten voi olla tilaa pienelle epäilylle että teko oli "huomion hakemista". Luultavasti myös itsemurhan tekemisen keino, sen suunnitteluaste ja aktion tappovarmuus viittaavat siihen suuntaan että tavoite on saavutettu.
Myös toivon loppuminen voidaan nähdä tärkeäksi elementiksi. Sillä jossain tämän tien päässä tarvitaan erillinen käsite, eutanasia. Eutanasia nähdään itsemurhaa vahvemmin hyvänä kuolemana. Itsemurhassa on jo etymologisestikin paljon vahvemmin ajatus kesken lopettamisesta. Eutanasia on lähempänä sitä pelkkää lopettamista.
Lisäksi kristinusko opettaa jännittävän asian itsemurhasta. Sitä voidaan arvostaa syvästikin silloin kun se perustuu jonkinlaiseen ideologiseen uhkarohkeuteen. Marttyyrit ovat suuria sankareita jotka ovat kuolleet siksi että ovat tehneet tekoja joiden seuraukset he ovat osanneet odottaa. Näissä on toki ulkoinen toimija joka on tehnyt varsinaisen tahtoaktion ja täten puuttunut marttyyreiden autonomiaan ja tämän prosessin kautta vieneet heiltä elämän. Jeesus oli tässä kenties jopa astetta vahvempi. On hyvin vaikeaa syväluotaavaa pakottavaa eroa hänen ristinkuolemansa ja ns. suicide by copin välillä. Eli jossain jossa lainvalvojat provosoidaan tappamaan itsensä. Tätä temppua pidetään yleensä hyvin karuna, koska siinä manipuloidaan poliisin autonomiaa jotta tämä voisi tappaa sinut. Syyllisyys on tällöin melko vahvasti itsemurhan tekijän puolella, ei poliisin.
Lisäksi jos mietitään eutanasiakysymystä, siellä tulee usein esiin se että mikä on "kieroilua jolla yritetään tehdä eutanasia lääketieteen nimissä". Eli jos annetaan kipulääkitystä joka oleellisesti lyhentää elossaoloaikaa, voidaan kysyä että missä on se sekuntimäärä joka tekee tästä oireenmukaista hoitoa ja mikä taas tekee siitä eutanasiaa. Tämä keskustelu on moraalifilosofisesti hankala. Koska se tuo mukaan tupakoinnin ja viinan juomisen kaltaiset asiat. Nehän vahingoittavat ihmistä ja ne voidaan tätä kautta nähdä jotenkin äärimmäisen sikahitaina keinoina tehdä eutanasiaa. Tai niissä on vähän tätä sävyä. Henki niidenkin kohdalla tiivistyy siihen, että missä määrin on oikeutettua puuttua toisen autonomiaan jotta tämän odotettavissa olevaa omaa elämää maan päällä voidaan pitkittää erinäisiä aikoja.
Samoin sotasankarit jotka ottavat hirveitä riskejä. Puhuisitko sinä Sven Tuuvan sillalta? Yrittäisitkö keskustella vaihtoehdoista? Jos sotilas pelastaa asetoverinsa ja nämä lasketaan niin kannattaa sen jälkeen miettiä että saako sillalta hypätä itsemurhaan jos tämä on koko perheen kaapanneen kidnappaajan ehdoton vaatimus ja on hyvät syyt uskoa että tämä on heidän perimmäinen motiivinsa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti