Erityisestä lähteestä tullut tieto

Stefan Tallqvist on tietyssä määrin kontroversiaali hahmo Suomessa. Hän on saanut näkemystä sitä kautta että hän on ollut aikanaan kiinnostunut Uri Gelleristä. Sittemmin hän on uppoutunut "Urantia" -kirjaan. Otan häneen tässä kantaa koska hän blogasi kommentistani. Jossa oli mainintoja muun muassa Lakatoksesta.

Tallqvist ei, vaikka hän korostaakin tieteilijän ja osaajan statustaan, näyttänyt täsmentämisen jälkeenkään ymmärtävän kommenttiani. Kommenttiani joka kaiken kaikkiaan koski
* Esimerkkejä apunaan käyttäen sitä mitä Popperin falsifikationismi on tai ei ole. (Jonka voi sitten asettaa kontrastiksi sen kanssa mitä Tallqvist ja hänen blogauksessaan kommentoineet ovat sanoneet falsifioinnista. Joka on tilanteesta ja kohdasta riippuen "sinne päin" tai "täysin päin persettä". Joka on merkittävää jos kommentoinnin aiheena on falsifiointi ja sen periaatteet.)
* Ja miten kognitiivinen dissonanssi on argumentti ja missä muodossa se ei ole argumentti. Ja miten tuo liittyy siihen että joku ylläpitää teoriaa joka (a) ei ole falsifioitavissa (b) on falsifioitu mutta sitä kannatetaan yhä.
+ Ja tuossa yhteydessä otin tähän esiin muita versioita joissa mainitsin Lakatoksen ja Quinen, enemmän oman mielipiteen ilmaisuna. Mutta olen tottunut tähän.

Otin tässä avuksi enemmänkin sen mitä Tallqvist on ansiokkaasti sanonut omassakin blogauksessaan aiemmin. "Itse aihe, siis tuonpuoleinen, on kaikessa monitulkintaisuudessaan kovin mielenkiintoinen. En myöskään ole sitä mieltä, että ”henkimaailman asiat” pitäisi pudottaa tutkimuksen ja tieteen ulkopuolelle. Päinvastoin: tiede ei saa rajata mitään aiheita ulkopuolelleen. Aihe kuin aihe voi olla tiedettä - menetelmät voivat sitä vastoin olla tieteellisiä tai epätieteellisiä." Huomautan että tämä vaihtoehto on hyvä, siinä ytimessä on se että on voitava tehdä tutkimusohjelmia jotka kartoittavat asioita. Riippumatta siitä paljastuvatko ne lopulta tosiksi vai epätosiksi. Ei voida vain sulkea silmiä vaihtoehdoilta ja mahdollisuuksilta. On tutkittava avomielisesti. Joka tarkoittaa sitä että se mikä lopulta paljastuu virheeksi tai valehteluksi on annettava mahdollisuus todistaa itseään muuksi.

Tämä toki  kontrastoituu vakavasti sen kanssa mitä Tallqvist sanoi "Nykyään esim. lehdistö näyttää seuraavan Lakatos mallia ("Lakatos' model"). Jos ymmärrän asiaa hieman kärjistäen, hän antaa luvan filosofeille ja tiedemiehille "valehdella", koska hänen mielestä yhteiskunta toimii silloin parhaiten. Hän luopuu filosofian ja tieteen ideaalista pyrkiä totuuteen? Tämä tarkoittaa että kansalle voi kertoa van yleisesti hyväksyttyjä standardimalleja, vaikka tiedemiehet tietävät että niissä on puutteita tai suuriakin virheitä, ns. "conventional consistency". Minä etsin vastausta siihen, miten analysoida hyväksyttävällä tavalla tekstiä, jolle ei löydy kirjailijaa ihmisten joukossa ja jonka teksti kääntyy koko ihmiskunnan puolen. Mutta joka kertoo että ensisijaisesti tuulisi käyttää ihmisille tuttuja lähteitä ja ilmaisuja, esim.: The Urantia Book".

Lakatos on tässä käsitelty vähintään yhtä virheellisesti kuin falsifiointinäkemys siinä blogauksessa johon kommenttini oli asetettu. (Ja ei. Minusta asiantuntevalle ei tarvitse vääntää rautalangasta joka ikistä mutkaa. Tottakai ymmärtävä ja asian hallitseva ihminen osaa käsitellä konsepteja oikein. Ja ymmärtää tähän liittyvän kohtuullisen yksinkertaisen esityksen jossa on vieläpä yksinkertaistavia esimerkkejä apuna sen lisäksi että käytetään niitä elementtejä, kuten modus tollens -perustelurakenteen mainitsemista, joiden tulisi yksinään riittää.) Lakatos ei sanonut että on hyvä että tiedemiehet valehtelevat. Hän sanoi enemmänkin että on hyvä että rakennetaan tutkimusohjelmia. Ja asia vain on enemmänkin niin että tutkimusohjelmat eivät kumoudu falsifiointitilanteissa. Anomaliat eivät kaada teorioita. Sen sijaan tiedemiehet käytännössä paikkaavat teorioitaan erilaisilla ad hoc -oletuksilla. Näin teoriasta tulee sisäisesti ristiriidaton. Mutta se myös menettää tutkimusvoimaansa. Teoriaa ympäröi elementtejä jotka suojaavat kritiikiltä mutta joka ei tehosta tutkimusta. Teorioista tulee lopulta niin ympäripyöreitä ja epäselviä että ne eivät ennusta mitä kannattaa etsiä mistäkin

Itse asiassa voisin huomauttaa että Tallqvistin käyttämällä "Kuhn vs. Popper "-tyylisellä otsikoinnilla on kirjoitettu teksti joka esittelee Lakatoksen ajatuksen paljon paremmin ja tiiviimmin. Lainaan siitä tähän kohdan joka kertoo oleellisemman. "Lakatos suggested that in science, a ‘theory’ is really a succession of of slightly different theories and experimental techniques developed over time that all share a common hard core; such a collection he named the research programme. Scientists working within a given research programme shield the core from falsification with a protective belt of auxiliary hypotheses. The question of whether a worldview is true of false is replaced by the question of whether a research programme is progressive or degenerating. A progressive research programme is characterized by growth, prediction of novel facts and more precise predicitions etc. In contrast, a degenerative program is marked by a lack of growth; its auxiliary belt does not lead to novel predicitions that are later verified."

Kun Tallqvistilta todella tulee lausuntoja kuten Ilkka Niiniluodon kohtelu seuraavalla lausunnolla "Mutta ei tiede, eikä uskonnot, ole vielä pääset sille tasolle että voisi tosissaan tukia jos tietty kirjallinen teos on peräisin ihmiskunnan ulkopuolelta, kuten Urantia-teksti. Oikeaoppinen tiedemies puhuu heti Sci-fi kirjasta, tieteiskuvitelmasta. Muita vaihtoehtoja ei useimmiten edes haluta pohtia, vaikka kaikki jo tietävät että olemme eräs puhekykyä omaava eläinlaji avaruudessa." Tästä voidaan päätyä miettimään sitä että mitä tieteenfilosofia sanoo tilanteesta jossa tämänlainen vaihtoehto on tarjolla. Urantia -kirja tai sen torppaaminen ei kiinnosta minua, joten otan tässä käyttöön periaatteita. Niiden noudattamalla voidaan sanoa onko Urantia tieteellinen tutkimusohjelma ja onko näkemys Urantian erityislaatuisesta luonteesta todennäköinen. Näkökulmani on juuri se että Urantiaan ei lyödä a priori leimaa. Sitä ei oteta vakavasti eikä sitä oteta vääränä muuta kuin a posteriori -tyylisten induktioiden kautta.
1: Nämä ovat kaksi hieman eri asiaa, tieteenfilosofian perusteet sisäistänyt ymmärtänee kohtuu helposti kummasta on kysymys milloinkin. Popperin ja Lakatoksen nostaminen tässä esiin toimi kätevänä apuvälineenä. Etenkin kun Tallqvist on tehnyt asiaan oman kommentaarinsa joten niihin reagointi on "avannut" tämän viestin sisällön tarvitsemat taustatiedot..

Mitä jos joku esittää että jokin kirja sisältää ihmiskuntaa parempaa tiedettä?

Tieteenfilosofit ovat joutuneet itse asiassa ajatuskokeissaan toistuvasti ottamaan kantaa tämänlaisiin asioihin. Suurin syy on kristinuskon suuri vaikutus kulttuurissa. Sen pääteoksen kerrotaan olevan erehtymättömän tahon tuottamaa tietoa. ; Samoin meillä on ollut avaruusolentoihin liittyvää keskustelua johon tieteenfilosofian puolella on reagoitu. Samoin kuin tieteenfilosofia ei ole vieras senkään kysymyksen kanssa että onko Nostradamuksen ennustusten tulkinta tiedettä vai ei. Ja miksi.

Jos lähdetään väitetasolta, voimme helposti huomata että Urantian kerrotaan olevan erityisestä lähteestä. Lähde ei siis ole ihminen.
1: Tämä alkuperäväite on jotain josta voimme kysyä että onko tästä suoraa tieteellistä tietoa. Tässä on monta vaihetta.
     1.1: Aivan karkeimmalla tasolla voimme kysyä että mistä ja miten kirja on ilmestynyt. Meillä on tietoa siitä miten kirjat yleensä syntyvät. Ihmiset kirjoittavat ne. Ja kirja ei ole edes mikä tahansa prosessi. Ihmiset joutuvat opettelemaan lukemaan ja kirjoittamaan erikseen. Kirja on siis kulttuurisidonnainen keksintö. Tämä on perusta josta tiedämme mikä on tavallista ja mikä on epätavannomaista. Tämä ei osoita Urantiaa mahdottomaksi. Tämä vain kertoo mikä on todennäköisempi selitys. Urantia -kirjan kannattajatkin tunnustavat että Urantia on teoksena epätavanomainen. Joten todennäköisyysargumentilla on tässä mielessä eimaaimankuvallinen perusta. ; Tämä johtaa siihen että meillä täytyy olla jotain tietoa siitä että kirjan alkuperälähde ei ole ihminen. Jos tälle ei löydy erityisiä todisteita tämä ajatus on yksinkertaisesti tyhmä. Urantian yliluonnollisuus on väärin kunnes toisin todistetaan. Tallqvist toki uskoo tuoneensa nämä todisteet. Joten tässä ei varmasti ole niin suurta ongelmaa hänen puolellaan. Mutta katsotaan asiaa tarkemmin.
       1.1.1: On hyvä katsoa miten "Urantia" -kirja olisi voitu saada haltuun. Teoriassa kirja olisi voitu napata satelliiteilla ulkoavaruudesta. Tämänlaista lähdettä olisi vähintään hyvin vaikeaa väärentää joten se olisi hyvin uskottava. Samoin teos olisi voitu saada havaitun avaruusaluksen ja sen avaruusolentojen avulla. Se ei ehkä olisikaan kirjoitettu ihmisten kulttuurin kielellä, ei englanniksi, kiinaksi, suomeksi. Urantia, kuten muutkaan tahot eivät kuitenkaan näytä tältä. Niiden alkuperä näyttää siltä että viesti on saatu "sillei telepaattisesti". Joka taas näyttää menetelmänä eikirjoittajatahon kannalta ällistyttävän paljon siltä että "tyyppi laittaa silmät kiinni tai sulkeutuu kammioonsa ja kirjoittaa mitä mieleensä juolahtaa". Tämä tarkoittaa sitä että prosessi on helposti väärennettävissä. Joka vähentää sen uskottavuutta huomattavasti.
       1.1.1.1: On yksinkertaisesti hyvin omituista esittää että on avaruusolentoja joilla on käytössä teknologia joilla voi mikrohallita ihmisten aivoja ja jotka voivat jotenkin kääntää oman kulttuurinsa kielen suoraan meidän lajimme aivotoiminnan avulla siten että käännös on sekä englannin kieltä että vastaa tätä alkuperäistä viestiä. Etekin kun tämä yhdistyy siihen että tämä sama supertekninen yhteisö ei kykene lähettämään diplomaattia tai ulkoavaruudesta tulevaa signaalia jonka ihmiset ottaisivat kiinni ulkoavaruudsta vaikka niillä avaruusradiotieteellisillä asioilla joihin Tallqvistilla on aivan oikeaa tieteellistä osaamista. Ja Urantiasta ei ole edes toisistaan riippumattomia vastaanottajia. Miksi tätä kopiota ei ole lähetetty vaikka kymmenille tuhansille muille ihmisille? Miksi ei useammalle? Kun täsmälleen sama viesti ilman kirjoitusvirheen kirjoitusvirhettä pukkaisi samanaikaisesti ympäri maailmaa olisi asialla ihan erilaatuinen näyttö. Tallqvist ei ole tietääkseni panostanut siihen miten hän on varmistanut että Urantia -kirjan sisältö vastaa Urantia kirjan lähettäneen supertieteellisen kulttuurin alkuperäistä viestiä. Hän ottaa otettuna että kirja kirjoitetaan henkisesti ja muut kanavat eivät ole käytössä. Jonka hän on ilmeisesti päätellyt muuten kuin post hoc siitä että "kun Urantialaiset ottavat yhteyttä vain tällä yhdellä tavalla" Kun lähetysongelma, kielenkäännösongelma ja muu ovat esteitä joiden ohittaminen johtaa johonkin jota on helppoa feikata on selvää että Urantialla on syviä tieteellisiä ongelmia ratkaistavanaan. Niihin kaikkiin on miellyttävää saada vastaukset Tallqvistilta. Koska hän on tutkinut asiaa niin kauan, hänellä luonnollisesti on ne kehitelty. Eihän hän muuten esittäisi asiaa niin vakavissaan.
2: Tallqvist arvostaa kuitenkin sitä mitä hän kutsuu "verifioinniksi". Ja tässä hän ei tarkoita sitä että verifioidaan "Urantia" -kirjan lähde. Sen sijaan hän tekee sitä mitä Nostradamuksen tulkitsijat ja Raamatun tulkitsijat ovat tehneet kauan. Eli ottaneet kirjan lausumia ja sovittaneet niitä erilaisiin tapahtumiin. Tallqvist vain pitää aiheenaan tiedettä. Vastaava "henkiset symboliikkamme ennustavat tulevia tieteen teorioita" on jotain joka on yleistä myös tiettyjen buddhalaisten joukossa. Kristityt ja Nostradamuksen seuraajat ennustavat yleensä tulevia poliittisia tapahtumia sen sijaan että käsittelisivät sitä mikä paradigma nousee seuraavaksi muotiin. Mutta keinot tässä ovat samanlaisia. Kun viesti on monitulkintainen kysymys ei ole siitä että "riimi joko sopii tai ei sovi" vaan siitä että "miten riimi sovitetaan". Tämä ei ole tiedettä ja verifiointia. Tämä on tulkinnansovittamista jossa monimerkityksellisyyden monimerkityksellisyys kielletään. Monimerkityksellisyys on kuitenkin kielen ominaisuus. Ja erityisesti sen kielen jota Urantia -kirja jostain syystä on päättänyt käyttää. Lopputulema on vähän sama kuin niillä joista "Raamattu" kertoo tieteelliset totuudet ; Oikea tulkinta jakeelle löytyy yllättävän helposti sen jälkeen kun joku oikea tiedemies ensin työläästi etsii sen oikean tieteellisen teorian. Mutta jostain syystä tämä oikea tulkinta ei ole niin ilmiselvä että sen avulla voitaisiin tuottaa nopeasti ja halvasti hirveitä määriä tutkimuksia jotka paljastaisivat nämä teoriat ensin. Tulkinta menee aina yhteen suuntaan. Raamattu ei löydä paradigmoja mutta heti kun paradigma on vakiintunut, joku selittää miten se on yhteensopiva Raamatun kanssa. Tämä ei ole tiedettä tai verifiointia. Tämä on uskonnollista termiensovittelua ja saivartelua.
    2.1: Urantia -kirja voisi tehdä asiat toisin. Oma nyrkkisääntöni on se, että jos joku väittää että hän on kohdannut avaruusolentoja jotka ovat meitä teknisesti ylivoimaisempia, en kysy ensimmäisenä että mikä avaruusolentojen kanta on sielun olemassaoloon ja maailmanrauhaan. Koska nämä viestit ovat helposti kenen tahansa humanistin ja leppoisan kylähullun ulottivilla. Ensin pyydän että nämä avaruusveljet antavat ennakkotietoja. Ratkaisu Riemannin hypoteesiin on hyvä. Tai jos matematiikka ei kiinnosta avaruuden idän kolmea tietäjää niin heillä on vähintään hallussaan teknologiaa joista jopa heidän rikkaimurinsa vastine on meille kuin suureellisinta hifiteknologiaa. Tunkee vaan sitä läjän mukaan niin johan on uskottavuus eri linjoilla. Toisaalta he voivat tuntea fysiikan sääntöjä ja tuottaa helposti paradigmanmuutoksen jos toisenkin.
     2.1.1: Joku voi selittää että olemme niin jäljessä että emme voi ymmärtää. Tosiasia on toinen. Olen käyttänyt tässä vertausta omasta fysiikastamme ja keskiajan ihmisistä. On totta että esimerkiksi Newton kehitti matematiikkaa ja tieteitä. Ja usein oli niin että Newtonilla oli fysikaalinen ongelma jota hän ei voinut lähestyä sen ajan matemaattisella osaamisella. Joten hän kehitti parempaa matematiikkaa. Tämä johtaa siihen että voimme opettaa sekä matematiikan että sen tieteen sen jälkeen. Opetettavaa on enemmän joten paradigmojen luominen on entistäkin helpompaa. Ja asiaa pahentaa se että jos avaruusolentojen tiede olisikin todella super hienoa niin paradigmanmuutokseen riittäisi pienikin tiedonmurunen. Itse olen leikitellyt sillä miten minä menisin menneisyyteen. En minä siellä tarvitsisi koko nykytiedon arsenaalia. Jo se että esittelen derivoinnin ja integroinnin ja Newtonin ensimmäisen ja toisen pääsäännön. Niillä pääsisi jo pitkälle edistämään kulttuuria. Ei ole uskottavaa että kylähullu saisi aikaan totaalisen tieteenmuutoksen yksinään joten avun saaminen olisi hyvin paljon uskottavampaa. Ainut ongelma tälle on kielellinen. Mutta Urantia -kirja on kiertänyt tämän kieliongelman koska meillä on kyseinen teos ihmisten osaamalla kielellä. Jos käännösongelmaa ei olisi heillä ratkaistuna niin silloin teos näyttäisi Woynichin manuskriptilta. (Jonka dekryptaaminen ja sisällön paljastuminen Einsteinin suhteellisuusteoriasta todistaisi minulle riittävällä tasolla että viesti sisältää jotain ennakkotietoja tieteeseen nähden eli sen kirjoittajalla on ollut omituinen ja harvinaislaatuinen pääsytieto sen ajan tiedeyhteisön ulkopuolelle.)

Näkemys on siis hyvin epämääräinen. Tieteellisestä verifoinnista on turhaa puhua. Kysymys on tulkinnoista. Tallqvist tarjosikin jopa omaan blogiinsa, siihen minun kommenttiin vastaavaan blogaukseensa, jotain joka näyttää juuri tutkimusohjelman suojaamiselta. "(1109.3) 101:4.2 Mankind should understand that we who participate in the revelation of truth are very rigorously limited by the instructions of our superiors. We are not at liberty to anticipate the scientific discoveries of a thousand years. Revelators must act in accordance with the instructions which form a part of the revelation mandate." Eli kun teorian ongelmat johtavat siihen että teoria suojataan kritiikiltä ja samalla vähennetään keinoja joilla Urantia -kirjan ylimaallisuyus voitaisiin verifioida. (Yllä onkin hyvin monta esimerkkiä siitä miten tämä voitaisiin suoraan verifioida. Ja Tallqvist suojautuu niiltä mutta tavalla joka ei luo uusia tutkimussuuntia vaan jotain jotka on enemmän otettava "mahdollisuuksina" kuin jonain joka verifioidaan saati falsifioidaan.)

Tämän tyylinen vastaus muutoinkin on siitä erikoinen että myös kristityillä näyttää olevan kova tapa sekoittaa siteerauksen tarkkuus näkemyksen tarkkaavaiseen ymmärtämiseen. On toki ymmärrettävää jos siteerataan tutkijaa, teosta ja sivua. Mutta Raamatun kohdalla jokainen jae täytyy markkeerata erikseen. Tallqvistin Urantia -lainaukset ovat samaa rataa. Siteerauksen tieteellisyys ja täsmällisyys ei kuitenkaan nouse sillä että kerron että millä rivillä se mainitulla sivulla oleva lause on. On järkevämpää keskittyä sisältöihin.

Toki tämä ei todista että Urantian yliluonnollinen lähde olisi mahdoton. Sen sijaan se on epätieteellinen. Viittaan tässä siihen mitä Tallqvist itse sanoi ja jonka auliisti tänne lainasin. Eli mikä tahansa aihe voi olla tutkimusohjelma eli tieteentekoa. Kunhan sen menetelmät ovat tieteellisiä. Tallqvistin tapa sovittaa Urantiaa tieteen löytöihin kertoo saivartelevia "voi olla" -tarinoita Urantian tiedeosuvuudesta. Se ei verifioi yhtään mitään sellaisella tavalla jota tieteelliseksi on sanottu. Tämän syvin todiste on siinä että vaikka Tallqvist on - kuten hän mielellään usein korostaakin - myös ihan oikean tieteen tekijä, ja hän on panostanut kirjan puolesat todistamiseen hyvin monta vuotta aikaa, hän ei ole saanut sen avulla tehtyä yhtään ainutta paradigmanmuutosta. Jos Urantia kertoo tosikuvia maailmasta on hämmästyttävää että näin ei ole.

Toki Urantian tekijöillä voi olla tieteenfilosofia ja tieteenteko paremmin hallussa. Mutta Urantia -kirjan tulkitsijoilla on tulkintatapoja. Ja näitä voidaan arvioida. Nämä menetelmät joko ovat tieteellisiä tai eivät ole. Tallqvist mielellään viittaa titteleihinsä ja siihen miten hän on puuhastellut kauan aiheen parissa. Hän on tunnetusti myös utelemassa lähes ovelta-ovelle myyjän innokkuudella yhteistyötä jokaisen halukkaan ja eihalukkaan kanssa. Ja pitää tätä halveksimiaan riviskeptikoita älykkäämpien vaivaamista tärkeänä asiana. Kieltäytymiset hän kokee mielellään siten että hänen argumenttinsa ovat niin kompleksisia että niihin ei jää aikaa. Sen verran vihjaan että Tallqvistin spesiaalius ei ole keskittynyt Urantian kaltaiseen tilanteeseen. Hän ei tässä lue avaruuden radiohälyä vaan jotain kirjaa joka on mahdollisesti siirretty ajatuksen voimalle ja ihmiskielellä kirjoihin ja kansiin. Näin ollen hän toimii tässä alansa ulkopuolella ja vertautuu valistuneeseen maallikkoon.

Yhteenveto.

Kaiken kaikkiaan huomautan että olen tässä lähinnä asettanut tieteenfilosofiapohjaisen lähestymisen siihen miten suhtautua jos ottaa vakavasti sellaisen vaihtoehdon että Urantia tai jokin muu teos on täynnä nykytieteen ylittävää tietoa maailmasta. En ole torjunut tätä vaihtoehtoa lähtökohtaisesti vaan ottanut empiiris-induktiivisen lähestymistavan.

Tätä asiaa voidaan lähestyä tieteellisenä tutkimusohjelmana. Tässä on kysymyksiä ja kantoja joita voidaan tutkia. Jos näitä mahdollisuuskia torpataan ja sanotaan että ne eivät ole relevantteja ja niiden mitättömyyttä korostetaan, on Urantia -kirjan hienous yhä vähäisempää ja vähäisempää. Jokainen tutkimusohjelma joka ei ole relevantti vaikka voisi on askel kohti ad hoc -selitysten suojaverkkoa jossa ei ole kysymys totuudesta eikä edes tutkimusohjelmasta. Vaan siitä että saivarrellaan jotta maailmankuvalle rakas yksityiskohta selviäisi kritiikistä naarmuitta. Tämän kohdalla ei voi sanoa muuta kuin että kognitiivinen dissonanssi on validi muistutus siitä mistä tämänlaiseen asiaan uskomisessa on tälläisessä tapauksessa kyse.

Samalla muistutan että Urantia-kirjan kirjoittajalähteiden tulo maahan näyttävästi avaruusaluksilla falsifioisi karusti tämän näkemykseni. Ja muutekin. Tämä blogaus on täynnä haasteita joiden tullessa vastaan kantani Urantiasta tai muista vastaavista ylimaallisista tiedoista muuttuisi. Olen agnostikko, ei minua tämänlaiset asiat suuntaan tai toiseen niin hirveästi järkyttyisi. Avaruusolentojen olemassaolo ei uhkaa mielenrauhaani. Paitsi jos he ovat olemassa tavalla joka osoittelee minua vaikkapa sillä em. rikkaimurilla jossa on supertehokas lasersäde.

En näe miten Urantia -teoria olisi Tallqvistin kannattamassa muodossa falsifioitavissa joten en edes yritä falsifioida sitä. Sen sijaan sanon että se näyttää olevan hyvin huono ennustovoimaltaan että se on pitkän yrittämisen vuoksi paljastunut huonoksi tutkimusohjelmaksi. ; Tallqvistin kaltainen osaaja saa kyllä hyvällä tutkimusohjelmalla kyllä julkaisuja ripeään tahtiin. (Tosin vakuuttavampaa olisi jos joku kaltaiseni oikeasti puolihullu saisi samat tulokset aikaiseksi.) Teos jossa ei ole ennusvoimaa ei voi "verifioitua". Näkemys jota ei voi falsifioida ei korroboroidu. Ja ei siksi ole edes väärä vaan paskanjauhantaa. Ja näiden puutteiden kombinaatio johtaa teorian konfirmoimisen mahdottomuuteen. Ja kun näitä ei ole käytössä on hyvin vähän sellaista mitä yleisesti pidetään tieteenä.
1: Tässä mielessä Tallqvistin tapa ei täytä verifioinnin, falsifioinnin eikä minkään muunkaan mukaisia periaatteita. Se ei toisin sanoen hanki tietoa millään empiiris-induktiivisen lähestymistavan mukaan. Jäljelle jääkin vain kielellinen kikkailu. Jolla on enemmän sukua klassisessa esiempiristisessä maailmassa. Tallqvistin perustelu on siis esitieteellistä sanan täydessä merkityksessä. Tallqvist ilmeisesti uskookin Urantiaan sillä samalla millä jokainen omaan pyhään kirjaansa uskova fanaatikko tekee. Eli selittämällä miten todellisuus ei ole ristiriidassa tämän kanssa. Joka on karkeasti sitä että tutkija valehtelee jotta hänen lempiteoriansa ei kumoutuisi. Ja koska kaikki tietekin tekevät niin niin tämä on Lakatos -henkisessä mielessä merkki siitä että Urantia on hiipuva tutkimusohjelma. Joka on lannistavaa kun otetaan huomioon miten vähän tuloksia Urantia -tutkimus on tuottanut. Ei Nature tai muut tiedejulkaisut pullistele Urantiantulkitsijoiden tekemistä tieteellisistä löydöistä. Ei ole koskaan aiemminkaan tehnyt. Ja tämä tutkimusten puute on ollut sitä huippuaikaa. C-mon että tällä pohjalla pitäisi ottaa asia vakavasti!

Jäljelle jää vain työkalupakki joka on tuttu Nostradamuksen ja Raamatun tulkitsijoiden kanssa puuhailuista. Ja näiden epätieteellisyys on ilmiselviö. Sillä olipa aihe mikä tahansa, menetelmät ja lähestymistavat kertovat onko asia tiedettä vai ei. Kenties ongelma on itse Urantiassa. Mutta aivan ilmselvästi ongelma on ainakin Tallqvistissa. Minun ei tarvitse edes osata Urantiaa syvällisesti voidakseni sanoa tämän. Sillä Tallqvistin metodiikka kertoo kaiken tarvittavan. Ja jos Tallqvist on hokenut Niiniluodolle Urantian jakeita tällä metodiikalla niin ei ole ihme jos Niiniluoto on tullut samaan johtopäätökseen kanssani. Sillä tieteenteko ei ole sitä että "otetaanko kosminen viesti vakavasti vai ei" vaan siitä millä menetelmillä kaikkea tutkitaan. Ja onko esimerkiksi jokin kirja näiden periaatteiden varasas "kosminen viesti" vai "puliveivarin höpinää".