 |
| On jännittävää miten uskonnonopetus on nykyaikana tärkeää. Taitoa tarvitaan maailman ymmärtämisen sijasta pääasiassa internetpätemisessä pärjäämiseen ja vihollisuuksiin. Sillä tärkeintä on varustautua tavoilla joilla voi syyttää erimielisiä ja puolustautua itse samalla kaikelta siltä mitä vastaan tulee. Mukaan lukien kaikki ne nolot jutut joita oman porukan jäsenet tekevät ihan vain sen takia että heillä on varusteet ja voimakas halu ja tarve myös käyttää niitä... |
Tämä on tavallista. Ideologiat kytkevät itseään usein irti historiastaan negatiivisten asioiden kohdalla. Islamistit pesevät vastuutaan siitä mitä heidän ideologiansa kannattajat ovat aikaansaanut historiallisina aikoina ja nykypäivänä. (Noitavainot eivät voi olla kristillinen ilmiö, koska kulttuuri ei silloin ajanut politiikaltaan kristinuskon ihanteita vaikka kirkolla oli suuri valta politiikkaan. Sen sijaan tieteen edistys johtuu siitä että politiikka oli kristinuskon vallassa.) Kuitenkin tavallaan jo tarve puolustautua kertoo kaiken. On jotain josta puolustautua. Jos ongelmaa ei olisi ei olisi mitään noloja inkvisiitioita tai ryöstäviä ja raiskaavia ristiritareita. Tai muslimiterroristeja. Tai aborttiklinikoille iskeviä.
Asia on kuitenkin hieman mutkikkaampi. Ja siksi tarvitsen pidemmän blogauksen. Olisi yksioikoista tuomita noin suoraan. Sillä tosiasiassa historia eroaa nykyajasta siten että asiat ovat erilaisia. Ja tosiasiassa monesti yhteyksiä halutaan luoda väkisin, koska sillä on hyvä leimata. Asia on erityisen tärkeää sillä vaikka muslimiterroria on aika paljon, niin tekijät ovat silti marginaalinen fragmentti kyseisestä ryhmästä. Ja siksi vaikka korrelaatioissa olisi perääkin, syntyy tämänlaisesta tilanteesta helposti ongelmia jos niistä tehdään vaikkapa profilointityökalu. (Joka kriminologiasta irrallaan muuttuu arkijärjellä käytetyksi syyttäväksi sormeksi jonka metodinen perusteltavuus on vieläkin heikompi.)
Siksi onkin hyvä miettiä miten voidaan erottaa väärin syytetty ja oikein syytetty. Esitän oman vastaukseni. Joka perustuu siihen että syytetty itse kertoo asian. Mutta tekee tämän hieman eri tavalla kuin hän luulee. Tässä ei luoteta ihmisten rehellisyyteen vaan siihen että ihmiset ovat mitä ovat ja toimivat ryhmän ja identiteettinsä kautta odotettavilla tavoilla.
Sinäkin, kristittyni.
Asenne on hyvin inhimillinen. Mutta tunnistettava. Siinä itse asiassa yhdistyy kaksi toimintamallia jotka ovat molemmat kaksoisstandardeja.
1: Ensinnäkin se ilmiselvä. Me haluamme että muut tukevat meitä ja ovat ystävällisiä. Mutta jos meidän oman ideologiamme kautta tulee jotain epämiellyttävää, haluamme lähinnä pestä kätemme siitä. Muiden täytyy pitää omat ekstremistinsä kurissa silloin kun olemme itse uhreja, mutta jos omaan ideologiaan kuuluu vastaavia niin tärkeintä on pestä omat kädet.
2: Toinen taas on se, että kohtelemme niitä jotka ovat eri identiteettiä kuin omamme aivan eri tavalla kuin niitä joiden kohdalla sanomme että he eivät kuulu millään tavalla meihin. Kristityt esimerkiksi voivat helposti moittia ateistejen ärsyttäviä siipiä ja vastustaa heitä kovasanaisesti. Mutta siinä tapauksessa että joku joka ei kristittyjen mukaan ole kristinopin mukaista tekee vastaavia, kristityt eivät vasusta näitä vaikka nämä nimellisesti olisivat aivan eri porukkaa. Tässä vaiheessa pitää jälleen hyökätä sen "ateistisen porukan" kimppuun ja syyttää liiasta leimaamisesta. Mikä itse asiassa paljastaa että tosiasiassa se ääriryhmä jakaa kristillisen identiteetin. No True Scotsman johon liittyy asenne-ero kertoo että se on oikeasti valehtelua. Riippumatta siitä tehdäänkö irtipesu uskonnollisella dogmatiikalla tai sosiologisella analyysillä. Koska jos ne ekstremistit todella eivät olisi kristittyjä niin kyllähän heitä kohdeltaisiin kuten muitakin ei-kristittyjä.
Onkin jännittävää huomata miten viime päivien tapahtumat ovat paljastaneet miten ymmärrettäviä jumalanpilkkaan liittyvät lausumat ateisteilta ovat. Kristityt sanovat aivan samoja asioita. Olen sinänsä hämmästynyt että olen ajatellut että nämä lausunnot ovat jotain varsin kauheaa. Uusateistithan ovat hirveitä kusipäitä. Heidän asenteensa on aivan pihalla. He ovat pahoja ja ällöttäviä. Joten siinä tapauksessa valtaosa tällä hetkellä puhutusta on sitten aivan kammottavaa.
Mutta palataan islamiin.
Identiteetin paljastuminen ekstremismiin puuttumattomuuden kautta on mielestäni varsin hyvä indikaattori. Siksi positiivisena asiana islamista voidaan ottaa Abdennour Bidar. Hän on muslimi ja hän on kirjoittanut lukuisia kirjoja islamista. Hän kirjoitti ns. avoimen kirjeen jonka sävy oli siinä että islam tarvitsee vahvasti reformia. Sillä se on tuottanut sisältään hirviömäisiä liikkeitä. Hän ei pese käsiään ja selitä sitä tosiasiaa että valtaosa muslimeista oikeasti halveksuu esimerkiksi "Charlie Hebdo" -lehden iskuja. Vaan sitä tosiasiaa että tämä ei ole mikään syy olla puuttumatta asiaan. Se, että vain irtautuu vastuusta ei riitä. Sen sijaan häns sanoi että islamismin maineen on vienyt osio joka on kasvanut islamista sisältä. "The Root Of This Evil That Today Steals Your Face Is Within Yourself; The Monster Emerged From Within You." Tämä on jotain jossa muslimejen käsketään kantaa vastuu omista äärisuuntauksistaan. Tässä muslimi puolustaa ei-muslimeja ja korostaa että muslimien pitäisi toimia paremmin. Tämä on asenne ja toimintamalli jota olen toivonut, vaatinut ja haastanut kristityiltä. Tämä on ainut sallittu malli uskonnolliseen fundamentalismiin, sen "ei oikeita kristittyjä/muslimeja tms." sijasta. Onnistumiset ovat olleet harmittavan laimeita.
Kuitenkin sitten on huomattava että melko harva on lähtenyt Bidarin tielle. Aloitan laimeammasta. Jaakko Hämeen-Anttila on ottanut kantaa iskuihin. Hän ei ole psykologi vaan islamintutkija. Ja hänen kommenttinsa on kuitenkin lähempänä diagnoosia kuin filosofista ideologia-analyysiä. (Mikä on tosin mielestäni kannustettavaa. Se minkä kognitiivisesta uskontotieteestä oppii nopeasti on se että ideologiasisältön teologisesti korrekti taso ei juurikaan näy uskovaisten elämässä. Suuri osa toiminnasta perustuu ryhmän asenteisiin, tapaperinteisiin ja esitietoisiin prosesseihin ja vastaaviin.) Hän mainitsee toki tosiasian, saman minkä Bidarkin varmasti tiedostaa. "Heillä ei ole mitään valtakirjaa tai mandaattia edustaa islamia, he eivät edusta valtavirtaa." Mutta tapa ja asenne jolla hän sitä käyttää on aivan erilainen. "Häiriintynyt ihminen, joka on väkivallantekoihin altis, useimmiten pyrkii hakeutumaan johonkin ideologiaan. Kyse ei ole siitä, että terveet, tasapainoiset ihmiset yhtäkkiä ideologian pohjalta lähtisivät ammuskelemaan ihmisiä. Häiriintyneet ihmiset ampuvat ihmisiä, mutta kaipaavat siihen itselleen legitimaation." Ymmärrän että on tärkeää heiluttaa No True Scotsmania, mutta jos katsotaan käytännön tasoa on melkolailla irrelevanttia muuttaako islam mielipuoleksi vai liittyvätkö mielipuolet islamiin. Uskontokritiikki on tarpeen. Jos ryhmä ja ideologia on jotain joka tarjoaa legitimaation ja tämä on jotain jota murhaajat kaipaavat niin eikö olisi tehtävä kaikki voitava jotta uskonnon sosiaalinen hierarkia ja muut asiat hoidettaisiin sillä tavalla että tämä vaikeutuisi mahdollisimman paljon. Hän kuitenkin muistaa vastustaa itse tekoja. "Hämeen-Anttila muistuttaa, että Charlie Hebdo -lehteä vastaan tehdyn hyökkäyksen ovat tuominneet ympäri islamilaista maailmaa niin uskonnolliset ja poliittiset johtajat kuin tavalliset kansalaisetkin." Kun väkivalta erotetaan sananvapauskysymyksestä ja paheksutaan itse aktiota on lausunto kuitenkin kohtuullisen terve. Kykenen sympatiseeraamaan Hämeen-Anttilaa. Hän itse asiassa edustaa sitä mitä keskiverto kristitty edustaa aina kun puhutaan länsimaisesta kristillisestä perinteestä. Hän edustaa asennetta jota itse kohtaan jos puhun vaikka omakohtaisista kokemuksistani saatanapaniikkiin liittyen. Avun sijasta tärkeintä näyttää olevan sen selittäminen että on loukkaavaa että loukataan kristittyjä jostain jota eikristityt ovat tehneet. Itse en kuitenkaan pidä heitä ei-kristittyinä vaan äärikristittyinä. Nämä itse katsovat olevansa uskon syvimmässä ytimessä, niitä jotka ovat harvinaisen vahvasti tässä uskossa. Jossain määrin voitaisiin kenties pistää riitaa puoliksi ja selittää että nämä ovat kapinallisia kristittyjä tai kerettiläisiä kristittyjä. Ei-kristityiksi heitä on vaikeaa saada. Etenkin kun heihin suhtaudutaan väistellen. Eli asenteella jota aitojen ei-kristittyjen kanssa ei kohdata.
Mutta sitten onkin kenties tarvetta katsoa jatkumolta vielä yksi kohta. Helsingin Muslimien Yhdyskunnan johtaja, Hamza Peltola, esitti lausumiaan IltaLehdessä. Hän otti toki esiin itse tekojen paheksunnan. "Puheenjohtaja Hamza Peltolan mukaan muslimeille on raskasta, että koko yhteisö kyseenalaistetaan iskujen takia. Pariisin iskuista epäillyt veljekset ovat radikaaleja islamisteja." Tämä on toki tuttua. Jokainen lestadiolaispedofiliakohu pitää sisällään samanlaista voivottelua. Itse suosisin että yhteisön johtajien suojelu ja asioiden piilottelut otettaisiin valvontaan. Niin että sama ei voisi toistua enää ikinä. (Heidän kohdallaan kohuahan on herättänyt juuri se että yhteisössä on tiedetty mutta asia on jätetty viemättä eteenpäin koska teologiassa on tietynlaisia anteeksiannon ja armon käsityksiä joiden avulla tekijä saa anteeksi, toisin kuin anteeksiantamaton uhri joka on huono ja sydämetön kristitty.) Peltola ottaa kuitenkin erikoisia kierroksia. "Kun elämme sivistysvaltioissa ja tiedämme mikä saattaa aiheuttaa joissakin uskontokunnissa reaktioita, niin miksi niitä halutaan aiheuttaa tahallaan sananvapauden nimissä? Kuka hyötyy siitä, että pilkataan toisen uskonnon asioita? Se on tulella leikkimistä" Niin, sivistysvaltiossa ajatellaan että seuraukset eivät ole jotain jonka edessä on eettistä antaa periksi. Pahuutta vastaan voidaan jopa sotia. Se on se arvopohja jonka rohkeutta sivistysvaltioissa on osattu arvostaa. (Peltolan lausunto on vähän kuin Päivi Räsäsen "pride-provokaatio" -lausunto olisi jotenkin käynyt ottamassa lisävoimaa "Häjyt" -elokuvasta. Jossa selitetään että pontikassa on kaupan päälle vakuutus. Palovakuutus. Ei pala ravinteli niin helposti. Tämä on hyvin lähellä sitä että ei vain ymmärretä tekijän provosoitumisen syitä vaan siitä että häntä sympataan ja reaktiota pidetään jopa odotettavissa olevana.) Peltola ottaa lisäksi No True Scotsmaniin kierroksen jonka vastineet kristityissä vaativat melko kahelien moonshine-eteläjunttien salaliittokonservatiivien tarinoissa. (Sellaisissa joissa todella tekee mieli lähteä Hämeen-Anttilan tielle ja ottaa ideologia-analyysin sijasta diagnoosi ja lääkitysasiat puheeksi.) "Peltola ei usko, että kaikki muslimien teoiksi väitetyt terrori-iskut olisivat todella heidän tekemiään. Hän ei esimerkiksi usko, että WTC:n terrori-iskujen taustalla olisivat muslimit. - Iskujen taustalla on isommat poliittiset agendat. Terroriteot saattavat olla lavastettuja, ja niiden tarkoitus on mustamaalata ja saada oikeutus vastatoimille" Hän on jo hyvin kaukana Bidarin ihanteista.
Tähän kai pakko tottua ja kasvaa.
Muistan kun Jokelan ampumiset muuttivat uskontokeskustelua Suomessa. Fundamentalistikristityt olivat riemurinnoin etsimässä vähäisiäkin ideologisia kytköksiä tekoon. "Luonnollisen valitsijan manifesti" muuntui evolutionistiateistien haukkumaleluksi. Sitä joutui oikeasti puolustamaan sellaisilla argumenteilla että Pekka-Ericin ateismi oli aivan yhtä ateismin mukaista kuin humanistijärjestön johtajan ateismi. Tämä oli suuren riemuilun aikaa. Muutoinkin teolle haettiin yksinkertaisia selityksiä joissa vaikuttavana asiana oli tietenkin juuri se asia josta asian ymmärtäjä muutenkin aina kohkasi kaikkialla. Opin tästä jotain.
Sitten asiat muuttuivat kun kristillisyydestä ilmeisen paljon vaikutteita saanut Breivik kävi saaressa. Sama rumba alkoi tällöinkin. Joskin kohkaajat edustivat hieman eri ideologiaa. Olin tästä hyvin pahoillani. Selvää oli että nyt kristityt ja oikeistolaiset pitivät kytköksiä ilmiselvästi irrelevantteina kun taas heidän vastustajilleen ideologia oli tärkein selitys. Breivikin yhteydet olivat naurettavia. Tässä viitattiin dogmatiikkaan analyysitarkkuudella joka Auvisen kohdalla olisivat paljastaneet että hänen ideologiansa eivät pitäneet sisällään mitään syvällistä evoluutiopsykologiaa joka noudattaisi tämän hetken tietoa esimerkiksi populaatiogenetiikasta. (Tämä analyysi ei Auvisen kohdalla ollut tärkeää koska otsikossa oli luonnollinen valitsija joka tuo mielikuvia luonnonvalintaan.)
Jostain syystä näyttää siltä että ihmiset noin yleensä ottaen toimivat siten että jos pahantekijä on oman identiteetin piiristä pahantekijä on mielenvikainen. Mutta jos se on vastustajan piiristä on syyllinen ideologia. Tämä nyrkkisääntö auttaakin sitten analysoimaan sitä kuka todella on ja ei ole todellinen ateisti/kristitty/islamisti. Jos yhteys kiistetään mutta pahantekijän tekoon ei tartuta, se on todennäköisesti nimenomaan nimenomaan sitä aitoa ja ehtaa omaa ideologiaa. Jos tärkeintä on vastuusta irtautuminen eikä pahuuden vastustaminen niin se kertoo että tekoa ei ehkä hyväksytä mutta yhteys on niin luja ja ärsyttävä että siitä täytyy irtautua. Ja jos ääritekojen epämiellyttävää viestiä tuova on paha ja vahingoittava koska hän hyökkää yhteisöä vastaan irrelevantilla yksittäistapauksella on selvää että tässä ei vastusteta pahaa vaan pahasta kertojaa. Ja tämänlaiseen sortuu vain ja ainostaan ihminen joka aidosti on nimenomaan sitä samaa jengiä tämän tekijän kanssa.
Tämä pelaa toki kaikkiin suuntiin. Tässä hengessä liberaalikin voi pureksia esimerkiksi seuraavaa ; "Miksi Anders Behring Breivikin tapauksessa syyllisiä etsittiin kissojen ja koirien kanssa ja hänen kytköksiään niin äärioikeistoon, ääriuskovaisiin kuin laitaoikeistoonkin kuin uusnatseihin ia ties mihin sekoboltseihin etsittiin kissojen ja koirien kansssa, mutta kun mitään ei löytynyt, hänet oltiin valmis leimaamaan "mielisairaaksi"? Mutta kun islamilaiset terroristit parta päristen huutavat allahu akhbar ja muita tuon uskonnon iskulauseita, niin heti alkaa hirveä parku ja poru ja selittely siitä, etteivät nuo terroriteot mitenkään liity islamiin." Vastaus on : Tavallaan samasta syystä kun tietyille ihmisille oli hyvin olemattomalla informaatiolla ilmiselvää että Breivikillä ei voinut olla mitään relevanttia yhteyttä em. ideologioihin. Tyypit vaan ovat erejä. Siksi nytkin sananvapauden puolesta on näyttävästi marssinut sellaisia vaikutusvaltaisia henkilöitä joiden taustalla ei ole kovin vakuuttavaa sananvapauden kannattamista.
Kirjoittaja on hämmästynyt siitä miten moni on kärsinyt ns. fatwakateudesta. Ateisteja on moitittu että eivät uskalla kritisoida kuin leppoisia kristittyjä kun eivät joudu vaaraan. Liberaaleja sekä vasemmistolaisia on syytetty siitä että he eivät voi nähdä islamin virheitä koska kognitiivinen dissonanssi. Charlie Hebdo oli suurelta osiltaan vasemmistolais-ateistinen lehti. Silti nämä ihmiset eivät selitä että lehteä ei ole olemassa. Mutta eivät kuitenkaan myönnä erehtymistään. Itse olen toki kauan huomauttanut että islamkritiikki on ateisteilla, vasemmistolaisilla ja liberaaleilla hyvinkin yleistä. Oikeistokristityt sen sijaan ovat peittäneet silmät tältä ja keskittyneet ateistejen ja muiden kerettiläisten haukkumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti