Meidän tulee kunnioittaa toistemme uskonnotonta vakaumusta.

"Hämeen Kaiussa" oli Sirkka-Liisa Anttilan esitys siitä mikä on ja ei ole vapaata tiedonvälitystä. "Meidän tulee kunnioittaa toistemme uskonnollisia vakaumuksia. Meillä on uskonnonvapaus ja jokainen voi valita omansa. Uskonasiat ovat herkkiä ja henkilökohtaisia. Toimittajien tulisi muistaa se. Lehdistönapaus ei tarkoita oikeutta kyseenalaistaa toisten uskontoa. Vapauden ohella meidän täytyy puhua vastuusta." Eduskunnan tietojen mukaan Anttila on ollut 12 vuotta Forssan kirkkovaltuustossa, joka tekee lausunnosta odotettavan. Muutoin siinä sitten on vaikeaa nähdä oikein mitään tolkkua. Jos tämän Anttilan teesin ottaa lähestymistavaksi, on tosin hyvin vaikeaa ymmärtää että
1: Mitä se lehdistönvapaus sitten ylipäätään on ; Monesti korostetaan että sananvapautta seuraa sananvastuu, mutta tässä Sirkka-Liisa Anttila olettaa että tämä vastuu olisi jollain muulla kuin lehtimiehillä. Sillä muutenhan lehtimiehet voisivat sanoa mitä mielisivät ja joutuisivat sitten kritiikin kohteeksi jos ovat vaikkapa asiattomia.
2: Myös kunnioitus muuttuu hyvin erikoiseksi. Nimittäin jos mietimme mitä tämä itse asiassa määrittelee kunnioitukseksi, niin kunnioittamattomuutta on kaikki kyseenalaistaminen. Tämä heijastelee erikoista asennetta. Vastaavaa ei nimittäin nähdä minkään muun kanssa. Jos otamme jonkun järjestön toiminnan, meillä on oikeus kyseenalaistaa se. Näin on tehty esimerkiksi uunatsien kanssa. Toisaalta jos joku tunnustautuu fasistiksi, rasistiksi tai natsiksi, koemme tarpeelliseksi kyseenalaistaa heidän ideologiansa eetisyys ja muu kelpoisuus. Kommunisteja saa kritisoida ilman että tämä on lehdistönvapauden ylikäyttöä. Anttilan historian tietäen voidaan sanoa että hän on poliittisena vaikuttajana kyseenalaistanut ja ollut erimielinen ja kriittinen. Eikä tämä ole ollut ongelma. Mikä tekee uskonnosta yhtään sen erilaisemmaksi ideologiana? Ilmeisesti metafyysinen ulottuvuus. En niele tätä.

Olenkin hieman huvittunut että kirkko on tässä kysymyksessä täysin kääntänyt kelkkaansa. Sen virallisena suuntanahan on ollut se, että jos joku pahastuu uskonnon esittämisestä koska se sotii hänen maailmankuvaansa vastaan, niin silloin kyseessä on uskontoallergia, joka on satiiristen tarinoiden aihe kotimaan sivuilla asti. Joka taas on ollut huono asia. Tämä muita ärsyttävän ilmaisun tukeminen on hyvin tärkeää, hienoa ja rikasta. Ja nimenomaan suvaitsevaisuutta lisäävää ja suvaitsevaisuutta vaativaa. "On hienoa, jos lapsien kastaminen ja kristilliseen perinteeseen kasvaminen on tavallista. On hienoa, jos kristillisten juhlapyhien viettäminen, jouluevankeliumin julkinen lukeminen tai suvivirren laulaminen kirkon seinien ulkopuolella ei aiheuta nikottelua. On hienoa, jos presidentillä on vapaus toivottaa kansalaisille Jumalan siunausta. On hienoa, jos teologiaa voi opiskella yliopistoissa, jotka ovat teologian myötä syntyneet. Ja on hienoa, jos tämä elävä perinne lisää suopeutta toisenlaisia katsomuksellisia perinteitä seuraavia ihmisiä kohtaan."

Mutta nyt kun vastaavaa sitten laitetaan uskontokritiikin puolelle niin se on ihan kauhiaa. Vaikka jos tuon uskontoallergiatarinan ottaa, siinä voi vain vaihtaa tarinaan mukaan islamistin ja muhammadinkuvan. Tai Jeesuksella irvivän kuvan ja herkän kristityn. Ja tarinan elementit pysyvät vähintään yhtä faktuaalisina.

Mutta tietenkin ;
1: Jos jokin loukkaa ateistia, ateisti on "pikkumainen" ja "vihainen" ja "allerginen". Hänen täytyy vain ymmärtää että uskon ilmaisu on ihmisoikeus.  Ja ilmeisesti myös ateistien pakko-osallistuttaminen uskonnollisiin rituaaleihin tai suostiminen siihen että heidät eristetään joka ikisestä yleisestä yhteiskunnalliseenkin elämään liittyvästä juhlasta kuten koulun kevätjuhlista. Tai siis pakotetaan heidät valitsemaan osallistumisen ja paikalta poistamisen välillä. Oikeus sitouttaa eriuskoiset rikkomaan vakaumustaan ja antamalla sen ainoaksi vaihtoehdoksi eristämisen yhteisöstä on se uskovaisten kaikista ihanin oikeus.
2: Mutta jos uskova on vihainen, hän on "pahastunut" ja syy on "loukkaavassa aineistossa" jota pitäisi ymmärtää "kunnioittaa" sen sijaan että on ikävän repivä ja muutenkin tekemässä jotain joka ei voi kuulua sananvapauden, mielipiteenvapauden, ilmaisunvapauden tai yhtään minkään piiriin..

Silti, vaikka kirkolla on tämä kanta mikä on, on kirkolla netissä hauska huumoria ja satiiria tarjoava sosiaalisen median palvelu, kirkkovene. Olen sen jäsenenä. Ja sitä kehutaan. Että sikahyvää työtä, käytän koulutuksessa apuna. "Kolmanneksi, kirkon keskustelukulttuuri on vapautunutta ja avointa. Kirkon väki osaa nauraa myös itselleen. Lukekaapas vaikka Kirkkoveneestä. Juttujen tykkääjissä on väkeä Harmauden Tyyssijoista eli Kirkkohallituksesta ja tuomiokapituleista." Siellä on itse asiassa ollut ihan hauskoja juttuja uskonnosta ja uskonnon sivustakin. Sivusto kuitenkin tykkää välistä sortua asiattomuuksiin. Jostain syystä ateisteista ei osata tehdä humaania huumoria ja sivusto irvii varsin loukkaavasti ateisteista. "Tasa-ajattelija" -vitsejä sivustolle pukkaa satiirisesti ja toistuvasti. Minusta tämä kuuluu lehdistönvapauteen, mutta tosiasiassa siinä pilkataan ja loukataan toisen vakaumusta. Joten jos kirkon väitteet satiirista ja uskonnon suojelusta ja hienotunteisuudesta olisi jokin jota pitäisi todella seurata, Sirkka-Liisa Anttila antaisi lehtihaastatteluissa kommentteja siitä että "kirkkovene" pitäisi kieltää.

Oma tapani on tietysti se, että annan kirkkoveneen kirjoittaa mitä haluaa. Sitten vain vittuilen heidän asiattomuuksistaan, hieron sitä heidän naamaansa ja tarvittaessa levitän pilkallisesta aineistosta screenshotteja nimiä mainiten ympäri internettiä. Jossa ne säilyvät vain ikuisesti, ja koska noudatan journalistisia vapauksia ja vuodan asioita paikkoihin joissa anonyymiyskin on vaihtoehto, ei mikään koskaan missään pysty estämään tätä. Tämä on mielestäni sananvapautta ja sananvastuuta. Kun sanoo, on altis kritiikille. En pyri sensuroimaan vaan päin vastoin maksimoin sanomisten näkyvyyden. Tämä opettaa minusta, ei sensuuri. Ja tämä opettaa paitsi sanan sanojaa, mutta muistuttaa kaikkia muitakin.

PS.

Rehellisesti sanoen ymmärrän aivan täysin että esimerkiksi herjaamiseen liittyvä lainsäädäntö rajoittaa sananvaltaa. Ja tappouhkailu ei esimerkiksi kuulu "sananvapauden piiriin". (Ainakaan sen enempää kuin se että se mitä meille yrittävä tappouhkailija kohtaa menee "taiteellisen ilmaisuvapauden piiriin"...) Tätä teemaa on hyvä tukea ja se on osa sitä sananvastuuasiaa. Samoin vihan lietsonta ja vihapuhe voivat nostaa yhteiskunnan väkivaltaisuutta joten jossain määrin utilitarismiin painottunut etatistinen yhteiskunta voi olla oikeutettu käyttämään väkivaltakoneistoaan ja sensuurikoneistoaan joissain kohden.

Mutta kirkko selvästi vetää tässä pidemmälle. Se muistuttaa sananvastuusta ja yrittää laajentaa sen mahdollisimman pitkälle omaksi suojakseen. Se ei yritä kieltää vain väkivaltaa lietsovaa puhetta vaan nimenomaan yrittää laajentaa asian niin pitkälle että pelkkä erimieltä oleminen ja tämän ääneen argumentointi olisi totaalikiellettyä, koska se kyseenalaistaisi vakaumuksia. Tähän on tietysti tarvetta. Sillä kirkko on yrittänyt ottaa osaa moderniin mediakulttuuriin ja sen huumorinkäytöllisiin piirteisiin esimerkiksi "kirkkovene" -sivustolla. Ja se ei ole onnistunut siinä kovin hyvin.

Itse en nyt vaadi muuta kuin että kirkko valitsee linjansa tähän sananvapauteen, sitouttaa joka ikisen papin siihen että ateisteihin ja agnostikkoihin ja kirkosta eronneisiin kohdistuvia vitsejä kohdellaan täsmälleen samalla tavalla ja asenteella kuin muhammadinkuvia piirteleviin. Jos sensuroidaan yhtä tai vaaditaan sille vastuuta niin asialle täytyy olla sitten kommentteja myös toiseen suuntaan. Toisaalta jos jokin asia on sitä "vapaata viestintää" niin sitten se jumalauta on.

---

Tiesitkö että kun alkuperäisellä ehtoollisella Jeesus otti esiin appelsiinimehun, suklaavanukkaan ja maidon, Juudas Iskariot poistui bileistä. Sittemmin ehtoollisella nautitaan vain leipää ja viiniä, mutta ne maagisesti transsubstantioituvat Jeesuksen makupalaiseksi Yacky -suklaavanukkaaksi. (Meidän edessämme valutettu.)