Mitä alkuperäinen luterilainen valtionkirkko opettaa meille

Modernin luterilaisuuden kohdalla tärkeää näyttää olevan (a) sen korostaminen että luterilainen kirkko ei ole valtionkirkko vaan kansankirkko ja (b) ajatus siitä että luterilaisuus on tärkeä osa perinteitämme muun muassa siksi että luterilaiset opettivat kansamme lukemaan ja (c) luterilainen kirkko tarjoaa perinteitä ja arvoja jotka ovat pysyviä ja liittävät meidät menneisyyteemme.

Ajatus on monista viehättävä. Mutta on kenties todella kaunista katsoa luterilaisen kirkon historiaan. Jos lukutaito on tärkeä essentiaalinen osa kirkkoa niin sitten on kaikki muukin. Ei voi olla niin että kermaa kuorimalla valikoidaan faktat ja hylätään toiset. Alkuperäinen luterilainen kirkko oli täydellisesti ja täsmällisesti valtionkirkko. Luterilaisuus tuli muuten Suomeen Ruotsin vallan aikana, kuningas Kustaa Vaasan mahtikäskyllä.

Toisaalta voimme käyttää evankelisluterilaisen kirkon lähteitä, kuten vaikkapa "vähä katekismusta" "Luterilaiset tunnustuskirjat" -sivulta, pääsemme tekemään historialliseen aineistoon tutustumista digitaalisen version ja käännöksen avulla. jos katsomme vähä katekismusta. Siellä lukee suoraan jotain joka lähentelee sitä mitä moni moderni kristitty näyttää nykyäänkin uskovan. "Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa. Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois. Sillä vaikka ketään ei voi eikä sovikaan pakottaa uskoon, niin kansaa on silti ohjattava tietämään, mitä ne ihmiset pitävät oikeana ja vääränä, joiden keskuudessa he haluavat asua, hankkia elantonsa ja elää. Kaupunkiin asumaan hakeutuvan on nimittäin tunnettava kaupungin laki, jonka suojaa hän aikoo nauttia, ja noudatettava sitä, riippumatta siitä, uskooko hän todella vai onko hän sisimmässään roisto tai lurjus."

Nämä ovat niitä tapoja ja arvoja joilla lukemaan opettava kristillinen kulttuuri on perinteisessä arvostuksessaan meille antanut. Näillä ohjeilla Alkuperäinen Evankelis Luterilainen kirkko on käsitellyt erilaisten uskontojen kohtaamista. Nykyaikainen kristitty korostaa että kysymys ei ole mistään tunnustuskirjasta tai kirkon virallisesta kannsta, vaan kyseessä on 1500 -lukulainen papiston käytännön ohjekirjaksi tarkoitettu teos. Ja että nykyään ei olla noin julmia ja jyrkkiä. Tässä on hyvä täsmentää että perinteiden ja pysyvien arvojen nimessä kyseessä on itse asiassa käännös itsensä Martti Lutherin teoksesta. Tuo on täsmälleen sitä samaa luterilaisuutta kuin mitä se lukemaan opettaminen. Jos tuo kohta on niin 1500 -lukua ja siksi turhaa, niin miksi ihmeessä sitten suu hymyssä muistutetaan siitä lukutaidon opettamisesta kun nekin asiat ovat muuttuneet vuosisataisesti?

Mutta kenties tähän kaikkeen saadaan älykäs ja mielenkiintoinen vastaus asiaan tutustuneelta superoppineelta. On taatusti opettavaista ja fasinoivaa katsoa mitä kenttäpiispa Särkiöllä on sanottavaa tuosta kohdasta. "Kysyjä odottaa tässä 1500-luvun alkukymmenien yhteiskunnalta nykyajan demokratiakäsitystä. Kustaa Vaasan tultua Ruotsin kuninkaaksi hän omaksui reformaation aatteet ja tuli siten kirkon pääksi Augsburgin uskonrauhan periaatteen mukaan “Kenen maa, sen uskonto”. Ei se tainnut olla mikään kansanedustuslaitoksen äänestyspäätös. Alamaisten oli toteltava suvereenia hallitsijaa. Luterilaisuus toi kuitenkin mukanaan – osana renessanssin murrosta kohti yksilön korostusta – lukutaidon ja opinkäynnin. Ilman luterilaisuutta kirjakielen,. suomenkielisen kirjallisuuden ja koulunkäynnin syntyminen olisivat lykkääntyneet jonnekin tulevaisuuteen. Kyllä luterilainen uskontulkinta on siis vaikuttanut yksilön oikeuksiin, vaikka demokratian edellyttäminen 1500-luvun feodaaliyhteiskunnalta onkin liian moderni vaatimus." Argumentti on itse asiassa kulttuurihistoriallisesta kulmasta järkevä. On selvää että asiat kehittyvät ja yhteiskunnat arvomaailmoineen muuttuvat. On aika ongelmallista moittia mennyttä aikaa nykyajan kriteereillä. Mutta valitettavasti Särkiöllä on ongelma. Hän ei edusta jotain joka on vain maallista kulttuuria. Minulle kristinuskoa on perusteltu juuri sillä että se ponnistaa tämänlaisen kulttuurirelativismin yli. Kirkon arvot ja perinteet tarkoittavat monille sitä että Jumalalla on objektiivinen moraali joka takaa sen että se mikä on hyvää tänään on hyvää huomenna. Ja ikuinen moraali on ollut hyvää viime viikolla. Ja 1500 -luvulla. Jos kristinusko tarjoaa objektiivisen moraalin niin tottakai niitä menneitä aikoja on mitattava nykyajan mittareilla. Sillä moraali ei muutu. Särkiön argumentti vaatii äärimmäistä kulttuurirelativismia, sellaista jossa jopa suurin osa nykyisistä humanismin suuntauksista on kauheita. Niissä kun YK:n ihmisoikeusjulistuskin on jotain ehdotonta, joka tekee siitä kulttuuriin ja aikaan sidottua maailmankuvallista kulttuuri-imperialismia.

Jos Jumala on olemassa, meillä ihmisillä on pääsy objektiiviseen moraaliin "Raamatun" uskontekstien kautta. Tällöin moraali on ikuista ja ihmiselle tiedotettua. Täydellisen kaikkihyvän ja kaikkitietävän Tiedottajan henkistämissä sivuissa on kaikki ikuinen ja pysyvä moraali. Jos Jumalaa ei ole, "Raamattu" ja siitä tehdyt tulkinnat koostuvat ihmisten epämääräisistä moraalisepeämisistä ja niiden uudelleentulkinnoista. Ja silloin voidaan nähdä että ihminen oppii sillä ainoalla tavalla millä ihmiset muutoin oppivat. Empiirisesti kokeilemalla. Yritys-erehdysmeiningillä. Tällöin "Raamattu" on periaatteeessa arvoton. Tai ei ainakaan merkittävämpi kuin "Myrkky" -lehden vuosikerta. Tällöin on asiallista muistuttaa että ei ole syytä tuomita instituutiota historiansa kautta koska ajat olviat erilaiset ja tieto oli erilaista ja etiikka oli erilaista ennen. Molempia ei voi saada, ne ovat yhteensopimattomia. Jos ihminen ei voi tietää objektiivista moraalia, Jumala ei osaa viestittää enkä kirkkoinstituutiolla tai Pyhillä kirjoilla tee mitään. Moraali on joko ikuista ja pysyvää tai kulttuurisidonnaista. Mutta ei molempia samanaikaisesti. Augsburgin uskonrauhan perusteet ovat nekin jotain jotka on muodostettu kulttuurissa jossa kristinuskolla instituutioineen on ollut valtaa politiikassa ja muussakin. Joten on aika erikoista vedota siihen että tavat eivät olleet kristillisiä koska kristityt olivat säätäneet asiat sellaisiksi ideologiaansa miettiessään.

Mainitut vaihtoehdot
huomioiden voin sanoa vain,
että kaikesta lieveilmiöistään
huolimatta suosittelen
katolista kirkkoa.

Siksi Särkiön pitäisikin niellä luoti. Ottaa käyttöön keskimääräisen homovastustajan ja evoluutiodissaajan ja muun äärikonservatiivin työkalupakki. Ja selittää että tuo Lutherin maininta itse asiassa on ehdotonta hyvyyttä. Joka pilkku siinä on täydellistä etiikkaa josta poikkeaminen on täyttä pahuutta. Ja se että ihmiset eivät usko tätä on vain hairahtumista moderneissa hupsutuksissa. Materialistisesta rappiosta ja pinnallisen hedonismin uhista mielellään puhuvat kirkonmiehet voisivat nostaa asian esiin tässä yhteydessä. Objektiivinen moraali voitaisiin pelastaa vain ja ainoastaan tuolla. Tai sitten olisi rehellisesti tunnustettava että Luterilainen kirkko ei ainakaan ole se Totuuden tie ja ihmisten pitäisi vaikka palata katoliseen uskoon tai ryhtyä kalvinisteiksi tai jotain.

Mutta tätä ei jostain syystä tehdä. Ei Särkiö eikä kukaan muukaan. Niin. Kyllä minäkin olen sitä mieltä että uskonto ei ole mikään perustarve joka tarjoaa pääsyä pysyvään moraaliin joka on objektiivista ja eettistä. Mutta kun tätä selittää kenttäpiispa, siis henkilö joka tekee uskontoa työkseen, niin kyllä tämä vastauksen laatu hieman hämmästyttää. Hänelle on annettu hyvin korkea armeijan status. Vaikka armeijassa ylennyksiin liittyy vaatimuksia. Huvittavaa on että pakkoarmeijalaisena minun piti jäädä viikonlopuksi ampumaan ampumaradalle kun tulokseni olivat liian huonoja. (Tosin lopulta ampumaradalle ei menty. Mutta en päässyt kotiin. Sen sijaan järjestin itseni kasarmin esitelmöintitiloihin joissa pelasin playstationia jättiscreeniltä. Niin kuin muutama säälittävä turvakamera ja lukittu ovi estäisi yhtään mitään.) Samalla laatuvaatimus-rankaisumaailmalla Särkiö ei luultavasti kävisi koskaan kotonaan. You are so grounded!