Kompatibilistin haastaminen etiikalla

Ihminen haluaa olla vapaa, mutta kaikkialla hän on kahleissa. Hyvin monet näistä kahleista tuntuvat olevan pään sisäisiä. Ja monet tuntuvat vapailta mutta ulkopuolinen tarkastelija voi huomata että ne ovat hyvinkin kaavamaisia ja vaistomaisia. Joidenkin ajatusratojen lopettaminen on yhtä mahdotonta kuin on olla käskystä ajattelematta valkoisia jääkarhuja.

Kun katsomme ympäröivää maailmaa, etenkin fysiikan "makrotasoa" on asiallista puhua syy-seuraussuhteista. Ja koska syy (cause) määrää (necessitate) seurauksen (effect) ei seuraus ole vapaa. Tämä johtaa todellisuuteen jossa kalvinistin maailmassa vain Jumala on vapaa. Koska se on alkusyy jolla ei ole aiheuttavaa syytä. Meidän muiden elämään sitten voidaan viitata motiivein ja haluin jotka sitovat ja pakottavat toimintaamme. ; Siksi on luontevaa ajatella että aivotkin olisivat makrofyysinen kappale joka määrää meitä tekemään mitä sitten teemmekin. Olisimme deterministis-naturalistisina olentoina aivan yhtä kahlittuja kuin joka ikinen kalvinisti.

Tämä ajatus on etenkin klassisena aikana kiinnostanut. Luonnonlakeja ei haluttu nähdä tilastollisina vaan määräävinä. Kvanttifysiikan indeterminismi olisi ollut tuossa ilmapiirissä ei-selitys. Sattuma ei tässä rajoittuneessa näkökulmassa olekaan enää jotain jolla on matemaattiset ominaisuudet vaan selityksen vastakohta.
1: Tätä "sattuma-allergiaa" tapaa nykyään erityisesti monissa jotka eivät ajattele kovin filosofisesti. Heille sattuma ei ole selitys ja siksi heidän mieleensä ei tule se että jos joku sanoo että lotossa on voiton odotusarvo jonka mukaan lottoa ei kannata pelata. Heitä vastaan se yksi tutun tuttu joka voitti lotossa on argumentti tätä vastaan. Ja he voivat olla innostuneita niille jotka ennustavat lopputuloksia ja myyvät lottomestarikirjoja. Joissa hämmästyttävää on että nämä kirjat on kirjoitettu sen sijaan että niiden kirjoittajat vain voittaisivat lotossa ihan sikana koko ajan.

Mutta determinismin vaikutus on kuitenkin kiinnostava ja yhä nykyäänkin relevantti mietittävä. Etenkin kun maailma näyttää tiedon puolelta kallistuvan usein Eaglemanin kannattamaan suuntaan. Suuntaan jossa asioille löytyy aivojensisäisiä hyvinkin sitovia syitä. Jossa useat tapaukset viittaavat että tietyssä paikassa oleva aivokasvain herättää vastaansanomatonta ja "entisen persoonallisuuden vastaista" murhanhimoa. ; Itse edustan tässä samaa suuntausta kuin Hume. Hänestä mieli on vapaa niin kauan kuin ihminen itse päättää asiansa. Näin ollen tahto on vapaa kun se on oma. Jos mekanismi jolla vapaata tahtoa toteuttaa on deterministinen niin sitten se on.

Immanuel Kant taas oli tässä kohden erimielinen. Hänestä vaihtoehtoja tarvittiin että voitaisiin olla ollenkaan moraalisesti vastuussa. Kantin argumentti on erikoinen. ~ Hän perusti argumenttinsa siihen että:
1§ jos emme ole vapaita meillä ei ole lainkaan vastuuta. Moraalisuus siis vaatii (entail) sitä että voisimme toimia monella tavalla ja valitsemme näistä vaihtoehdoista. Tämä potentiaalisia tekoja karsiva prosessi oli hänestä tarpeen. Tai moraali tuhoutuu.
2§ Tämän jälkeen Kant  korosti jaotteluaan noumenaaliseen ja fenomenaaliseen maailmaan. Fenomenaalinen maailma on yksinkertaisesti maailma siten miten me aistimme sen. Noumenaalinen taas on sitä miten maailma on olemassa itsessään (an sich) siitä huolimatta miten aistimme sen.
3§ Kantin mukaan maailma jonka koemme on kenties deterministinen mutta on kuitenkin mahdollista että noumenaalinen maailma on toisenlainen. Ja se onko meillä vapaa tahto vai ei riippuu oleellisesti siitä miten asiat perimmiltään ja syvimmiltään ovat. Ja koska noumenaalinen maailma on täysin ihmisen tiedon ulkopuolella, on ihmisellä ikään kuin tämän mahdollisuuden vuoksi riittävän hyvä syy vain uskoa moraalisuuteen.

Oma ongelmani on tietenkin siinä että olen kompatibilisti mutta tunnen jonkinlaista perverssiä viehtymystä Kantin moraaliseen malliin. Olen yksinkertaisesti sitä mieltä että eettinen kalvinisti on oksymoroni. Ja esimerkiksi suuri osa ihmisistä ei ole eettisiä vain sillä että he eivät lyö toisia. Koska he eivät osaa. Itse taas olen eettinen juuri sen vuoksi että minulla on kyky, ja usein myös halu, lyödä ihmisiä. Se että minulle tulisi hyvä mieli turpaan tinttaamisesta ja voisin tintata mutta en tee tuntuu tärkeältä. Se on niitä peruskokemuksia joiden varaan sidon oman eettisyyteni. Minulla on mahdollisuus ja jopa yllykkeitä toimia epäeettisesti. Mutta valitsen toimia toisin. Tähän jännitteeseen minulla on kaksi syytä:
1: Olen kompatibilisti löyhästi. Eli en sano että vapaa tahto vaatisi determinismiä. Tai että maailma on deterministinen. Vaan että vapaa tahto ei ole ristiriidassa determinismin kanssa. Eli jos determinismi olisi totta ei se falsifioisi vapaata tahtoa.
2: Huonona puolena Kantin argumentissa on tietysti se että se on sitten perimmiltään toiveajattelua. Itse asiassa se on enemmänkin argumentti jossa kritiikki torjutaan siirtämällä se aluelle joka on määritelmällisesti tiedon ja perustellun kyseenalaistamisen tuolla puolella. (Minulle Kantin jaottelu on hyvä, mutta pidän noumenaalisia kysymyksiä vessanseinäkysymyksinä. Minulla on immersiivinen suhde todellisuuteen. Elän kuin empiiriset aistikokemukset ja testailukokeet ja vastaavat olisivat perimmiltään tosia.)
   2.1: Jos katsomme että korostan kokemusmaailmaa niin oma kantani on hyvin erilainen kuin Kantin. Kantin kokemusmaailma on kahlittu. Itse taas punnitsen vaihtoehtoja ihmisten tinttaamisesta. Toki tämä voi paljastua päänisisäiseksi illuusioksi myös minun maailmani aivotutkimuksella tai muulla tieteellä. Joten minulla on empiiris-fenomenologinen ja emotionaalis-fenomenologinen maailma. Tämänlainen hiustenhalonta on joistakuista nautittavaa. Kenties he ovat pakotettuja miettimään näitä ja kirjoittamaan muka vapaan assosioinnin tuottamia oivalluksiaan blogeihinsa, kuin neurokemiallispakkomielteen sortama orja.

On kuitenkin hyvä huomata että kompatibilismin kritiikki perustuu useimmiten moraaliin. Ja nimenomaan vastuuseen. Esimerkiksi Pereboom on esitellyt kompatibilismin kritiikkiä varsin kattavasti tuottamalla erilaisia ajatuskokeita. Näissä ajatuskokeissa varioidaan erilaisia tilanteita. Ajatuskokeiden taustalla on toki kompatibilistisia malleja. Niillä kartoitetaan esimerkiksi sitä että (a) Humen tapainen ajatus siitä että jos tahto on vapaa silloin kun impulssi tulee agentin itsensä sisältä. (b) Frankfurtin ajatus siitä että tahto on vapaa jos se nojaa siihen että hänellä on suora halu asiaan, eikä siihen että hän haluaa jonkun haluamista tai hän haluaa jotain välineenä jollekin aidolle halulle. (c) Ravizzan ajatus siitä että tahto on vapaa jos ihminen on vakuuttunut päätöksestään jostain perusteista.

Ajatuskokeiden käyttö on toki kiinnostavaa. Voimme miettiä vaikka sitä että jos professori asettaa jonkun päähän laitteen joka nappia painamalla ärsyttää tiettyä aivoaluetta kuin siinä olisi aivokasvain. Aivokasvain joka saa tappamaan muita ihmisiä. Molemmissa tunteet voivat olla tekijälle hyvinkin aitoja. Toisaalta jos joku vuosia aikaisemmin manipuloi päähän ideologian ja tämä sitten ajaa ihmisen tappamaan tietyn kansanryhmän ihmisiä, niin onko vastuu tässäkään yhtään suurempi. Toisaalta jollakulla on voinut olla onneton lapsuus joka ohjaa hänet murhaajan tielle. Joku voi myös elää maailmassa jossa hän oppii egoistisen perustelumallin ja elämäntavan ja murhaa tämän vuoksi.
1: Voimme tästä saada itsereflektioon materiaalia. Ajatuskokeen miettiminen voi olla hauskaa sinällään. Esimerkiksi itselläni on hyvin vahva taipumus ajatella että "tottelin vain käskyjä" ei ole mikään vastuuvapauslauseke. Samoin jos joku tekee ideologisista syistä pahaa niin jos uskonto käskee tekemään jotain sen pahempi uskonnolle. Jos uskovainen tottelee tätä uskontoa niin sen pahempi uskovaiselle. Ja jos joku pahoinpitelee niin potkin tätä deterministisesti haaruksiin riippumatta siitä onko hänellä ollut ankea lapsuus vai ei. Mitkä kaikki ovat varmasti jossain vähemmän banaalissa versiossa yleisiä kaikille niille kompatibilistille jotka eivät ole nihilistejä.
2: Voimme koota ison kasan tämänlaisia ajatuksia ja huomata että jossain tilanteissa kompatibilistit haluavat nähdä teon vapaana ja joskus emme. Ja että tämä ei aina ole suoraan koherentti minkään yllä olevan määritelmän kanssa. Tai sitten näkemyksemme on koherentti.
3: Voimme miettiä vaikka sitä miten tämänlaisilla tilanteilla on syvällinen suhde Kantin maailmaan. Moni esimerkiksi pitää rasismia suurempana pahana kuin samanlaista syrjintää joka tehdään uskonnon vuoksi. Sillä uskonto saadaan valita, ihonväriä ei. Tämä on varmasti hyvä syy sillekin miksi homoseksuaalisuus on tärkeää saada biologiseksi jos siihen liittyviä lakeja kannattaa. Ja miksi jos sitä vastustaa uskonnollisista syistä ja poliittisin tavoittein on tärkeää korostaa miten homous on valinta josta voi eheytyä.
4: Ja voimme lähteä tällä vendettaan ja selittää että kun intuitiomme kieltävät moraalista vastuuta kaikissa tai liian useissa ylläolevissa niin sitten kompatibilismin on oltava väärässä ja maailman on oltava joko indeterministinen. Tai sitten ihmisellä on sielu joka ei ole tästä maailmasta.

Itse kuitenkin näen että kompatibilismikysymys on liiaksikin moraaliasian läpitunkema. Näen toki että jos maailman - ja ennen kaikkea mielen toiminnan - deterministisyys tai indeterministisyyskysymys ratkaistaan vahvasti jompaan kumpaan suuntaan, on selvää että se vaikuttaa syvästi moraaliteorioihin. Mutta nämä ovat seurauksia eivätkä perustaa. Moni tuntuu kaivavan asiaa väärään suuntaan. Eli näkemyksenä on jokin hyvin Kantin tapainen. Se, että moraalisuus otetaan itsestäänselvyytenä. Tämä on hyvin erikoista. Itse näen että maailma on sellainen kuin on riippumatta ihmisten toiveista. Maailma voi olla toiveidemme mukainen. Tai sitten ei. En lähde tässä halaamaan suoraan nihilismiä, mutta korostan että nihilismille on annettava mahdollisuus. Ei voida vain a priorisesti päättää että maailma on toiveajattelujemme mukainen. It is not good enough. Ja siksi Kantin temppu piilottaa vapaus mahdollisuudeksi kaiken kritiikin ulkopuolelle ei ole mikään riittävä syy olla moraalinen. (Tämä iskee mutkan takaa moneen objektiivisen moraalin malliin. Niihin joissa objektiivinen moraali on perimmiltään transsendentti.)

Tässä mielessä olenkin jopa valmis menemään niin pitkälle että kun kompatibilismin kritiikki näyttää useimmiten koostuvan juuri siitä että se on haaste moraalille ja vastuulle, niin se vihjaa että kompatibilismin kritiikki ei ole kovin hyvällä tolalla. Vapaa tahto kun ja eettinen vastuu kun ovat kuitenkin hieman eri kysymyksiä. Siksi on erikoista että kysymys vapaasta tahdosta ja determinismistä siirtyy siihen että puhutaan determinismistä ja syyllisyydestä ja vastaavista kysymyksistä.