torstai 6. helmikuuta 2014

Ensimmäinen kilpikonna

"Lentämisen taidon tai oikeastaan niksin voi oppia. Kikka on siinä, että oppii paiskautumaan maata kohti osumatta siihen."
(Douglas Adams, "Linnunradan käsikirja liftareille")

Kaikki tietämämme asiat putoavat alaspäin, jos niiden alla ei ole tukea. Siksi maanpiirikin putoaisi alaspäin jos sitä ei olisi tuettu. Maanpiiri ei kuitenkaan putoa, joten se on tuettu. Maailmassa ei ole reaalisia äärettömyyksiä, joten jossain täytyy olla ensimmäinen tuki. Kutsumme tätä kilpikonna Suureksi A'Tuin:iksi, tuettomaksi tukijaksi. Näin ollen voimme olla rationaalisia Terry Pratchett -faneja.

Arkikokemuksessa gravitaatio vetää asioita alaspäin. Siksi taivaankappaleiden ylhäälläpysymisen taakse on nähty pysyviä rakenteita kuten Seppo Ilmarisen taivaankansia tai väliainetta jossa taivaankappaleet kelluvat. Newtonin suuri oivallus ei siis ollutkaan se, että omenat putoavat alaspäin, vaan se että sama voima joka vetää omenan maahan, on se voima joka pitää kuun leijumassa ilmassa.

Kiertoradan ajatus voidaan kuvitella siten, että ammutaan omena tykillä. Jos voimaa on vähän, omena lentää kaaren ja putoaa maahan. Jos voimaa on hirveästi, se sinkoaa ulkoavaruuteen. Mutta jos voimaa on juuri sopivasti, omena jää kiertoradalle. Radalle jossa maan vetovoima kaareuttaa sen kulkua niin että omena jää ikuisiksi ajoiksi paiskautumaan maata kohti osumatta siihen.

Tämän vuoksi Suurta A'Tuinia ei tarvita. Syyseuraussuhteessa ikuista regressiota vältetään alkusyyargumentaatiolla. Kvanttifysiikan maailma, tapahtumien reduktiotasolla aivan perustalla olevat ilmiöt, eroavat syyseuraussuhteiltaan arkikokemuksen mukaisesta syyseuraussuhteesta melko paljon. Suunnilleen yhtä paljon kuin ajatus siitä että kuu leijuu ilmassa maan vetovoman vuoksi. Eikä sitä liikkumatonta liikuttajaakaan tarvitse kovin vakavasti ottaa.

Ei kommentteja: