Oh crab!

Helsingin Luonnontieteellisen Museon (tai mikä kerettiläinen tekelenimi sillä nykyään onkin) on näytillä ties minkälaisia eläimiä. Siinä on kristityllä olo vähän kuin Nooan Arkkiin menisi. Paitsi että ovat kaikki kuolleita ne eläimet. (Museossa, ei arkissa.) Museo on koristellut muutkin paikat asianmukaisesti eläinkunnan tuotteilla.

Myös kahvila on koristettu. Tämä on järkevää ja somaa. Sisustaminen on oleellinen osa viihtyvyyttä. Voisi esimerkiksi kuvitella miten pittoreskia olisi jos kahvilassa voisi syödessään katsoa suloisia ja kauniita eläimiä, vaikka kunigaskalastajia. Kenties pörröisiä eläimiä. Mutta ei niitä joita juuri syö, koska olisi jotenkin ahdistavaa se. - Ja olisi pirun hankala selittää lapsille, että se mitä on heidän lautasella on sen otuksen sisus mikä tuossa on edessä topattuna kuorena. Ja että täytetyn eläimen kanssa ei voi leikkiä. (Ja ruoalla ei saa.) Liian vaikeaa! Ei siis niitä!

Mutta minkä ovat valinneet, kaikista maailman eläimistä? Kahvilassa täytetty jättiläistaskurapu (Macrocheira kaempferi). Kun menee syömään, ei ole näytillä edellämanitsemiani pörröisiä saukkoja tai muita suloisia eläimiä. Kaikista eläimistä on valittu tämä japanilainen hämähäkkirapu (japanese spider crab). Että hyvää ruokahalua, tuijota samalla tätä helvetillistä epäsikiötä joka voisi ulkonäkönsä puolesta olla peräisin manalan valtakunnasta tai ulkoavaruudesta. Siinä voi hartaampi kristitty ihmetellä että miten on Herran hyvistä luomuksista löydettykin tuollainen elämälle vieras kammotus. Varmasti syyllinen on paikan evoluutio-ateistinen salajuonihenki. Tai ainakin Esa Turkulainen! (Terveisiä vaan Esalle!)

Siinä nököttää ja kahvilassa syövät jopa lapset! Johan tähän syntiin 3. Moos 11:10-12 sanoo jotain! Ja järki! Sillä sellainen luonnonoikku on tuo hämähäkkirapu että jos olisin englanninkielinen, menisi siinä p:t ja b:t sekaisin hämmästuksestä heti kahvilaan astuessani.

Pöö!