Pidän multiversumiteoriaa enemmän rationalistisena kuin empiristisenä teoriana. Sen vahvuuksina on toki se, että se ei vetoa mihinkään kovin eksoottisiin konsepteihin. Kuitenkin se, että se jäsentelee tunnettua fysiikkaa ei vielä tee siitä samaa kuin fysikaalinen teoria.
Massimo Pigliucci on tähän ongelmaan liittyen kirjoittanut demarkaatio -ongelmasta. Ja hän on hyvin monella tavalla kanssani samaa mieltä. Hän korostaa Pierre Duhemin huomioita siitä että yksikään tieteellinen koe ei ole "puhdas yhden asian testaaminen" Havainnot ovat aina teoriapitoisia. : "... any given set of empirical data (say, from a particle accelerator
experiment) doesn’t strictly speaking test the theory itself, but rather
a complex web of notions that comprise the focal theory (say, the
Standard Model), a number of corollary theories and assumptions needed
to build it, as well as assumptions about the correct functionality of
the measurement instrument, the way the data are analyzed, and so on." Ja miten Quine korosti että tosiasiassa kaikki, jopa käyttämämme logiikka, on osana tiedekeskustelua ; Erilaiset geometrian matemaattiset mallit kertovat että teorian sopivuudesta on voitava keskustella sen aksioomia myöten. Siis jos havainnot ovat teoriapitoisia, niin myös hyvät teoriat ovat havaintopitoisia. Tiukka jako analyyttiseen ja synteettiseen tietoon on hylättävä. "... scientific
(or really, any) knowledge is the result of a complex web of
interconnected beliefs, which include not just the elements mentioned by
Duhem (i.e., those most closely connected to the theory under
scrutiny), but also far removed notions about the world and how it
works, up to and including mathematics and logic itself." Mikä ei tietenkään tarkoita sitä että kaikki kävisi tai että tiedettä ei voitaisi tehdä. Pikemminkin on tärkeää huomata, että testin kohde ei ole hypoteesi, teoria vaan tiedon kokonaisuus. "...
scientific theories still can, and regularly are, tested. But if we are
to speak precisely, what we are testing every time is our entire web of
knowledge. If something goes wrong, the problem could in principle
reside anywhere in the web. It is then up to clever and creative
scientists to focus on the most likely culprits, eliminate the ones they
can, and eventually reach a consensus as a community regarding the
soundness of the theory being “tested.”"
Tällä on hyvin merkittäviä seurauksia nimenomaan multiversumimallissa. Pigliucci viittaa siihen miten monet kosmologit ovat hylänneet - kyllä aivan oikein mutta vääristä syistä - falsifiointiperiaatteen ja viittaavat siihen että multiversumimalli selittää hienosäätöongelman. Ja että tämä ongelman ratkaiseminen oikeuttaisi pelkästään laskelmien varassa olevan teoretisoinnin.
Eli sen, miksi universumi on sellainen että siinä voi olla elämää eikä muunlaista. Tämänlaatuinen ajattelu on hyvin klassista ja se sopii nimenomaan rationalistiseen ajattelutapaan, jossa logiikka on asioiden perimmäinen ydin ja jossa maailma voidaan selittää ikään kuin nojatuolista käsin. Pigliuccille, kuten minullekin, tämänlainen on "kiinnostavaa mutta silti oikomista". Ja tätä ei pidä katsoa hyvällä, sillä jos asiaa ei tiedosta se johtaa hyvin vakaviin ongelmiin "... the reasoning basically
boils down to: we have this empirically unsubstantiated but nice
theoretical complex (the multiverse) that would very nicely solve this
nagging fine tuning problem, so we think the theoretical complex is on
the mark. This is dangerously close to being circular reasoning. The
fact, if it is a fact, that the idea of a multiverse may help us with
cosmological fine tuning is not evidence or reason in favor of the
multiverse itself. The latter needs to stand on its own."
On kuitenkin psykologisesti erittäin helppoa ajatella että jos meillä on ongelma ja siihen "voi olla" -ratkaisu, niin silloin on parempi pitää yllä huonoa teoriaa kuin ei teoriaa lainkaan. Ongelmana on vain se, että tämänlaiset "mahdollisuudet" ovat itse asiassa hyvinkin analogisia crank -sepustusten kanssa ; Sama on tyypillistä ihmisille jotka kannattavat vaikkapa kummituksia. Kummitukset muuttuvat "mahdollisiksi" heti kun selitetään muutama sana sähkömagneettisesta säteilystä tai vastaavasta. He tiedostavat että jos viittaa pelkkään "sieluun" niin ongelmana on se, miten tämä sielu sitten tunnistetaan sieluksi, ja miten tiedetään, että tälläinen konsepti on tunnistettavissa ja todellinen. ; Ongelman ratkaiseminen kunnolla vaatisi että teoria todellakin seisoo myös muussa osassa tiedeverkkoa. Toki kummitusten metsästäjät eivät ole jaksaneet tehdä tätä rationalisointia samalla tarkkuudella kuin multiversumimallin kannattajat.
Vielä astetta kauempana ovat siten Intelligent Design -teorian kannattajat joille perusrakenteena on juuri se, että etsitään "eliminatiivisesti" selityssuodattimella luonnonlainomaiset ja sattuman aikaansaannokset poistaen mitä ei ole selitetty. Ja tällä aukkojen Jumala -periaatteella sitten päädytään viittaamaan mysteeriin jossa on designin merkkejä. Heilläkin on usein ajatuksena että antrooppinen periaate selittyy Jumalalla ja että tämä ei ehkä ole supertieteellinen teoria, mutta että "huonokin selitys on parempi kuin ei selitystä ollenkaan". He ovat vielä heikommilla kuin kummitusten metsästäjät. Sillä he etsivät sitä vastaustaan vaatimalla eksoottisia selityksiä. He oikovat sitten jo niin paljon, että eksyvät matkalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti