Internetissä on, jälleen kerran, puhuttu siitä miten Jumalasta puhuminen on todiste Jumalan olemassaolosta. Aihe on hyvin yleinen.
Tällä kertaa keskiössä oli se, että (a) igteistit, eli ihmiset jotka eivät välitä Jumalasta - eivät edes sen vertaa että olisivat agnostikkoja - ovat niitä jotka parhaiten osuvat ajatukseen siitä että Jumalaa ei ole olemassa. (b) Ja tätä jatkettiin sillä että koska Raamatun mukaan alussa oli Logos, teisti etsii totuutta, ateisti ja agnostikko on totuuttarakastava koska on tosiasiassa uskova joka on vain vihainen Jumalalle. Mutta igteisti joka ei tähän logokseen usko ei tietenkään voi myöskään rakastaa totuutta joten he eivät voi olla kiinnostuneita tieteestäkään.
Ajatus igteismin ja totuuden suhteesta on omituinen. Sillä argumenttina oli nimenomaan se, että koska kristinuskon määritelmien mukaan heidän Jumalallaan on logosluonne, sitä ei voi olla millään muulla. Tässä on samantyylinen perusongelma kuin siinä että alkusyyargumentissa alkusyy on vain nimetty Jumalaksi. Kuitenkin joku voisi uskoa universumin syntyyn vaikka kvanttifluktuaatiolla ilman että kyseessä olisi teismi. Vaikka mikä tahansa big bangin syy onkin ensimmäinen syy ja siksi muka kutsuttu Jumalaksi. Kyse on enemmän Jumalan määrittelystä tavalla johon vastapuoli ei suostu kuin mistään varsinaisesta argumentista. Luonnontieteellisyyteen ei tarvita muuta kuin ajatus siitä että ihminen havaitsee säännönmukaisuuksia maailmassa. Siksi tuo b -kohta ei oikeastaan ole mikään argumentti. Se kertoo lähinnä millä teistit oikeuttavat oman tieteenrakkautensa. Ei että ei-teisteiltä puuttuisi tämä tieteenrakkaus.
Ateismikysymys on sitten hieman erikoisempi. Siinä katsottiin että oikeutus keskustella Jumalakysymyksestä vaatisi kiinnostusta ja olisi homo religiosus -suhteenotto. Toki ateisti voi mainita tämän esimerkiksi siksi että hän uskoo uskovaisiin ihmisiin. Esimerkiksi minulle Jumalakysymys ei ole niin innostava. Minua sen sijaan kahlitsevat kristillisen ajattelun minuun iskostamat ajatuskehät. Sekä ärsyttävät hyvin monet instituutiot ja ihmiset jotka toimivat maailmassa oikeuttaen kusipäisyyttään uskonnollisella vakaumuksellaan. Uskon sosiaaliseen kanssakäymiseen ja valtapeliin ja siihen että minulta udellaan uskonnollilsta vakaumusta sellaisella asenteella että "nämä ovat niin perustavanlaatuisia kysymyksiä että jokaisella pitää olla vastaus niihin." Vastaamattomuus nähdään yleissivistymättömyyden puutteeksi ja törkeydeksi ja typeryydeksi ja ignoranssiksi. Vastaaminen taas menee tähän "ootkin oikeesti uskovainen hähää". (Oikeasti. Tämänlaista asenneilmapiiriä pidetään älykkäänä keskusteluna eikä sinä että ollaan vastenmielisiä idiootteja.)
Erikoisinta tässä on se, että tosiasiassa argumentoinnissa vedettiin ateistisuuden "nihilistisyyteen". Että ateisteilla ei ole objektiivisia arvoja ja velvoitteita tai objektiivisia kiinnostuksenkohteita joihin pitäisi mennä. Tämä on dogmaattisen ajattelun puutetta ja antiuskonnollisuutta. Ja olen tässä itse asiassa samaa mieltä. Jos katsomme Friedrich Nietzscheä, hän oli varmasti ateisti mutta hän ei luottanut siihen että tietäisimme maailmasta. Hän piti luonnontieteitä - mukaanlukien evoluutioteoriaa - liian "apollonisina". Samoin Sartre keskitti huomionsa eitieteen puolelle, eksistentialismissa eksistenssi on tärkeämpää kuin essenssi. Ateisteilla ei siis ole välttämätöntä tieteenrakkautta. (No, eipä sitä ole kristityilläkään. Mystiikan perinteessä ja kaikessa missä myönnetään transsendenssi korostetaan että tämänpuoleinen on pintaa joka häiritsee syvän perimmäisen totuuden ymmärtämistä. Ei ole vaikeaa löytää propositionaalisen tiedon kritiikkiä puhtaasti kristillisestä aineistosta.)
Mitä tämä viistämättömyyden puute sitten tarkoittaa? Kristityt viittaavat vastaavaan tilanteeseen usein etiikassa. He korostavat että ateisteilla ei ole objektiivista moraalia. Tässä he eivät kuitenkaan sano suoraan että ateistit eivät voisi toimia mitenkään. Että jos jokin asia nähdään hyvänä tai pahana tai jos ateisti kokee asian hyvänä tai pahana niin hän ei voisi toimia näin. Esimerkiksi Jokelan kouluampumisen kohdalla saatiin kuulla että tämä olisi ateismin seuraus. Sillä ateismi oli nihilismiä jossa ei tarjota jarruja tai väistämättömyyttä. Sävy oli että koska ateismi ei velvoita ihmistä mihinkään on Auvisen ateismi ihan yhtä lailla ateismia kuin Suomen humanistiyhdistyksen puheenjohtajan ateismi. Ja niin kauan kuin asia on koherentti ateistisen sisällön kanssa, voi tehdä mitä vain. Silloin on sisäisesti eheä rationaalinen ateisti.
Jos sama logiikka toimii tietoon tai tieteeseen tai mihin vain, ei ateistilla tosiasiassa olisi mitään rajoitteita. Hän voisi puhua tai olla puhumatta ateismista. Mutta jos tämä logiikka toimii pitäisi sitten hyväksyä että Pekka-Eric Auvinen oli sisäisesti ristiriitainen ateisti koska nihilisti ei voi olla vihainen. Ja että nihilisti ei voi tehdä moraalisesti oikeutettua työtä. Että jo se että Auvinen lähti ateistina kirjoittamaan moraalista oikeutusta ja ideologiaa ylös viittasi että hän uskoi objektiiviseen moraaliin. Eli hän olisikin oikeasti ollut perimmiltään nimenomaan kristitty.
Uskoisin että vaikka nämä ateistienmollaamiskulmat ovat yleisiä, ei juuri kukaan, kenties ei yksikään, kristitty käy näitä teitä loppuun asti. Hän ei kohtele samoja argumentteja samalla tavalla vaan vaihtaa argumentistoaan aina sitä mukaa mitä ideologiaa on moitittava ja mitä kehuttava. Tämä on laadutonta keskustelua, huonoa argumentointia ja vittupäistä antisosiaalista ihmisyyttä. ; Siis kaiken kaikkiaan jotain joka muistuttaa siitä että Kristinusko on maailman paras uskonto. Se on rikas ja muunteleva. Tarjolla on sekä maailmasta vetäytyneitä askeetikkomunkkeja että Lutherin kaltaisia räväköitä saksalaisia nautiskelijoita. Ja se rationalismi, joka on kasvanut tiedettä kunnioittavien nerojen kavalkaadiksi. Sellaisten kuin Newton, Faraday ja Einstein (joka oli kyllä ateisti, mutta laskemme hänet tässä kristityksi). Ja miten "Raamattu" on Iso Kirja, tuo hurjasti myynyt teos jolla on saavuttamaton ensisijaisasema. Asema jota uhkaavat lähinnä "Harry Potter" ja "Fifty shades of Grey". Kristinuskon sisältö ja merkitykset elävät ja hengittävät rikkaasti, eettisesti ja intellektuellisti, niin tieteessä kuin arjessa.
Ja Kyllä. Samanaikaisesti kristityn identiteetillä tallustaa maan päällä myös ainakin miljardi aivan totaalista idioottia. Sellaista, joilla ei riitä älyä, kykyä eikä vaivannäköhalu tutustua tieteesee - saati tieteellististä aiheista keskusteluun tieteellisesti. Mutta joilta löytyy vankka mielipide siitä että älyllisesti rehelliset eikristityt eivät saisi olla kiinnostuneita ja puhua tieteestä, koska tämähän tekisi heistä kristittyjä.
Voiko ihminen ylipäätään puhua vain asioista joihin heillä on vahvoja tunteita ja mielipiteitä? Kun katsoo internettiä, etenkin kristittyjä puhujia siellä, voi kyllä syntyä mielikuvia siitä että tämä olisi totta. Sen verran vähän sitä puhutaan järkevistä asioista järkevästi ilman tohkeilua ja vouhkaamista. Mutta jos tämä ei pidä paikkaansa ja ihminen voi käyttää sananvapauttaan ja on oikeutettu puhumaan ilman että vaahto lentää suusta - ja niin että tästä ei pilkata omaa itseä ja kiistetä että "ei sinulla mitään tuollaista maailmankuvaa ole, valehtelet itsellesi ja muille, me tiedämme kyllä tasan tarkkaan vakaumuksesi paremmin kuin sinä itse" - niin sitten en enää ymmärrä yhtään mitään siitä miksi helvetissä nuo rumat apinat jaksavat metelöidä niistä darwinisteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti