Nörttien kiusaamisesta

Sanna Oksman kirjoitti siitä miten tällä hetkellä noin 30 -vuotiaita "lama-ajan lapsia" säälitään. Hänestä tämä on liioiteltua. "Siihen aikaan, kun me koimme lapsena laman ensimmäisen kerran niin me ei koettu lopultaan jäävämme mistään paitsi ellei kotona ollut vinosti asiat. Me emme lopultaan tienneet mistään muusta mitään. Miksi?" Hän antaa vastaukseksi "Meidän ensimmäinen kosketus tietokoneeseen tuli monelle vasta ylä-asteella eikä silloin selattu nettiä vaan tekstinkäsittelyohjelmia joita päntättiin niin tinkaan, että vaikka meistä osa olisikin saanut kokeilla netin käyttöä sen jankkaamisen jälkeen niin emme olisi osanneet sitä käyttää. En rehellisesti sanottuna muista edes oliko silloin olemassa nettiä vaikka olenkin vasta 30 vuotias." Tässä yhteydessä esiin nostetaan syrjäytyminen ja kiusaaminenkin. "Mitä minä ja ehkä sinä tehtiin lapsena ja teininä? Hengailtiin kavereiden kanssa niin hyvässä kuin pahassa, mutta me tolskattiin yhdessä asioita ilman, että nokat oli puhelimissa joissa on myös se netti. Kiusaamista oli silloin aikoinaankin kouluissa, mutta se oli omien vanhempien tulojen riippumattomuuksissa. Ennemmin haukuttiin toista, jos joku oli muissa maailmoissa eikä osallistunut juttelemaan ja leikkimään, oli rassukka. Aika ironista, kun ajattelee, että nykyisin kiusataan siitä, että jos sinulle ei ole sitä hienointa puhelinta jossa on netti ja mahdollisuus päästä mahdollisimman moneen kiellettyyn sivuun, nokka kiinni siinä toisessa maailmassa."

Olen tätä samaa ns. X -sukupolvea.

Ja uskallan sanoa että Oksmanilla on oikeansuuntaisia huomioita. Tässä kohden olen toki samaa mieltä siitä että "nörtit" ovat muuttuneet yhden sukupolven aikana halveksituista nössiäisistä valtavirtakulttuuriksi, jopa ihailluiksi. Samoin on selvää että internet on ollut ehdottoman tärkeä tässä prosessissa. Sillä nörttien kannalta (1) internet mahdollisti yhteyden muihin samanhenkisiin (2) tietotekniikka ja internet oli nörteille sopiva kanava jo olemuksellisesti ja (3) työmarkkinat ja niihin liittyvä rahoitus on muuttunut niin että nörttimäisyys on myös kannattava tapa hankkia elantoa.

Itse olin "muissa maailmoissa" ja "outo" ja tätä kautta minuun suhtauduttiin hieman erikoisilla tavoilla. Usein myötämielisellä säälillä (joka ei hyvältä tuntunut) sekä kiusaamisella. On selvää että vanhassa maailmassa "urheilijapojat" edustivat jotain jolla oli sekä lihasta että arvovaltaa jotta he voivat tehdä väärin, rikkoa sääntöjä, joutumatta ongelmiin. Nörtit eivät olleet "kunnolla miehekkäitä poikia". Ja tätä kautta heitä tuli "opettaa ruotuun ja tavoille".

Mutta on erikoista huomata miten Oksman on ollut vihjeetön.

Itse olen aina ollut köyhässä perheessä. Tässä mielessä lama ei iskenyt perheeseemme aivan niin lujaa kuin voisi luulla. Itse asiassa pääsin seuraamaan sivusta useitakin romahduksia. (Olin musiikkiluokalla ja nämä ovat, kuten kaikki erikoisluokat, sellaisia että snobit ja elitistyjät haluavat laittaa jälkikasvuaan niihin. Preppaavat ja kaikkea.) Näissä tulotasojen romahtamisissa oli hauskaa se, miten niitä kokeneet selvästi pärjäsivät meidän perhettämme suuremmilla uusilla huonoilla tuloillaan huonommin kuin minä. Heille asia oli ihmeellinen. Minulle köyhyys oli normi.

Silloin nimenomaan kiusattiin esimerkiksi jos ei ollut varaa ostaa tietynlaisia vaatteita jne. Oli tärkeää näyttää varallisuutta ja muodikkuutta. Itselleni tämä ei painanut niin paljon. Mutta vanhempi sisareni on kertonut jopa siitä miten hän häpesi, joutui häpeämään että häntä häpäistiin tähän liittyvissä asioissa. Pinnallisuus ei silloin ollut nörttimäisiä gadgetteja - koska niitä ei ollut. Silloin "mukana hengailu" vaati kuitenkin helposti käsittämättömiä määriä proppausta.

Seurallisuuskin vaati helposti esimerkiksi sitä että oli varaa ties mihin rullalautoihin. (Jotka oli siihen aikaan tosi kalliita.) Että pääsit tilanteeseen jossa sinun "annettiin kokea kaikki itse" vaadittiin rahaa.

Kaikki se tekeminen oli minun nuoruudessani - kolmekymppinen itsekin olen - oli hemmetin kallista. Ja sitten jos olit köyhä ja leikit jollain hiton käpylehmillä tai tutustuit luontoon ja harrastit kävelyä, määrityit niihin jotka olivat "omissa maailmoissaan". Toki tämä ei ollut ilmiselvää niille joilla oli varaa. Lapsi joka ei ole joutunut miettimään rahaa ja omien toimiensa kulunkeja ei tietenkään ole tiedostanut mikä on vaatinut massia ja mikä ei. Ja kenties tämä vihjeettömyys on luonut ajatuksen että meno oli jotenkin reilua. Ei se ollut. Lasten tiedostamattomissa olevat talouskontekstit törmäsivät siihen, että tyyppi oli tylsä kun sillä ei ollut sitä tai tätä.

Jaetut kokemukset olivat samantyylisiä.

Jos internet on nyt sellainen että jollakulla on hieno uusi peli tai pokemonennätys, niin näistä muodostuu ns. jaettu yhteinen kokemuspiiri. Se on tärkeää jos haluaa keskustella muiden ihmisten kanssa. Minun nuoruudessani tämä vaati pääsyä suosittuihin televisio -ohjelmiin. Minulta sensuroitiin tosi paljon. "Turtlesit" esimerkiksi oli liian väkivaltaisia jotta minua tarvitsisi päästää tämänlaiseen yhteistä kokemusmaailmaa rakentavaan aineistoon. Ja kyllä moni mamma olikin huolestunut tämänlaisista. Sensuuri ei ollut ihan tavatonta.

Tässä mielessä tuotiin esiin paljon paheksuntaa - joka ironista kyllä muistuttaa kovasti Oksanan materiaaleja. Kun hän toisaalta valittaa-vertailee oloaan omiin lapsiinsa, hän yhtäällä huomauttaa että  että "vähemmän meitä tarvitsi suojella miltään kuin omiaan" niin toisaalta hän huomauttaa että huolta aiheuttaa nykyajan "mahdollisuus päästä mahdollisimman moneen kiellettyyn sivuun". Minun nuoruudessani pojat salakuljettivat "Jallu"- ja "Myrkky" -lehtiä pihamajoihin. Paheksunta ja suosio tuli pääsystä hyvin samanlaisiin juttuihin.

Näkisinkin asian hieman erikoisesti

Oksmanin tekstistä paistaa esiin se, että käytännöllisyys ja moralismi sekoittuvat toisiinsa erikoisilla tavoilla. Tavoilla joissa kokonaisuus muuttuu koherentiksi vasta kun olettaa taustalle jotain muuta.

Tämä implisiittinen koherentisoija on se, että Oksman esittää että tietynlainen koulukiusaaminen on ymmärrettävämpää ja hyväksyttävämpää ja normaalimpaa kuin jokin toinen. Toisaalla hän oikeuttaa tietynlaista toimintaa sillä että sillä saa kavereita. Tässä puhutaan siitä pragmaattisuudesta "Minä sanon joka päivä tänä päivänä molemmille isoille pojille, että elkää vasikoiko tai länkyttäkö turhista tai teidät heitetään ennen pitkää kaveri porukasta vaikka muuten olisitte huippuja tyyppejä." Toisaalta sitten ei voida päästää internetsivuille ja aineistoon jos se on samalla tavalla kätevää.

Ideaalina onkin se että pitäisi elää arjessa eikä "omissa maailmoissa". Omista maailmoista olisi hyvä palauttaa "todellisuuteen". Tai ainakin se on ymmärrettävää jos heitä siitä palautetaan kiusaamalla. Tämän arkikuvan noudattaminen on "kätevää" ja siitä poikkeava - vaikka siitä seuraisi identtisiä seurauksia kuten kaveripiirin suosiossa olemista - on "harhautunutta". Toisin sanoen kysymys on vanhakantaisesta moralismista ja siitä että halutaan tunkea ihmisiä tiettyyn muottiin.

Tässä taitaa olla takana pikemminkin vanha metafyysinen virhepäätelmä siitä että "virtuaalinen" ei olisi aitoa. Itse olen löytänyt tärkeimmät ja aidoimmat ihmiskokemukseni pääasiassa internetistä. Kun kirjastopoika - joka btw oli silloin yläasteen alussa lukenut kirjatolkulla tietomateriaalia enemmän kuin valtaosa ikätovereistaan on lukenut kolmekymmenvuotiaaksi mennessään - ei saa kavereita kuin internetistä, luullaan että siellä ei olla aitoja ihmisiä vaan vastassa on jotain virtuaalista ja epätotta tai ainakin perverssioä. (Vaikka itse kirjotetaan jotain blogia kuin se menisi johonkin ei-valhemaailmaan.)

Minua toki yritettiin palauttaa ties mihin todellisuuteen. Todellisuuteen joka tarkoittanee ulkoamääriteltyä miehekkyyttä jossa syvällisin asia on ruokaresepteistä keskustelu. Todellisuuteen joka ei ainakaan koostunut siitä että ymmärtää miten maailma toimii. Todellisuuteen joka ei perustu ainakaan tieteelliseen ymmärtämiseen ja näkemykseen siitä mitä asioiden takana on. Itselleni on yhä, näin 30 -vuotiaana, tarpeettoman pinnallista elää maailmassa jossa pitäisi ostaa auto ja tehdä muodikkaita ruokia. Minusta on sen sijaan luonnollista kokata usealla kattilalla samanaikaisesti ja pitää kauhomisprosessia estimoivana entropiatestinä.

Mutta minulta ei ehkä kuitenkaan kannata kysyä. Olen oikeasti niitä ihmisiä jotka elivät nörttien vallankumouskauden. Tämä tarkoittaa sitä että jos urheilijapojat saattoivatkin pestä tukkamme pöntössä jotta palaisimme sieltä "omista maailmoistamme" niin sitten ensi tilanteen tullen hankin etätyöohjelman, liitin sen muodikkaaseen tietokonepeliin ja annoin urheilijapojan ladata tämän koneelleen. Ihan sen vuoksi että voin lähettää urheilijapojan kotikoneen kovalevyn pornoaineiston pojan itsensä sähköpostista tämän omalle äidille! (Myöhemmin opettelin myös potkimaan ihmisiä perseelle urheilijapoikamaisemmin. Mutta tämä on toinen tarina. Sellainen jota on hauskaa kertoa kun katsoo sitä miten urheilijapojat tuppaavat olemaan itseen verrattuna rapakuntoisia kaljamahoja nykyään.)