Melko usein feministit kritisoivat viihdettä sellaisella sävyllä, että he haluavat enemmän muunlaisia. Mukana on kuitenkin usein myös sellaisia jotka tekevät enemmän kuin kritisoivat. He haluavat sensuroida. Tästä hyvä esimerkki on Jill Soloway; Hän kirjoitti siitä miten elokuvissa ja sarjoissa on usein raiskauksia. Hän näkee tämän patriarkaatin harjoittamana käytöskontrollina "I would like to make a blanket ask to cis men to please stop making movies about rape, stop portraying rape" ... "We get it, guys. You want us to stay inside because you want us to be afraid we’re going to get raped. We get it! Stop making movies and TV shows about rape. Let women make those movies if they want to."
Tavallaan takana on jotain ymmärrettävää. Elokuvat ja televisiosarjat ovat viihdettä ja jokainen tietää että ne ovat fantasiaa ja epätotta. Mutta toisaalta ne luovat ja ylläpitävät näkemyksiä maailmasta. Esimerkiksi on ihmisiä jotka pelkäävät käyttää turvavöitä koska elokuvissa autot räjähtelevät niin usein että he ajattelevat että turvavyö hidastaa pakoa pian räjähtävästä autosta.
Toisaalta on selvää että elokuvia ohjaavat tuskin intentionaalisesti tekevät elokuvia jotta naiset pelkäisivät. Pikemminkin kulttuurissamme on tietynlainen suhde raiskaamiseen. Ja tämä on samanlaista shokeilla rämppäämistä kuin ihmisten ampuminen päähän filmillä. Raiskaus kauhistuttaa.
Tärkein huomioni kuitenkin keskittyy siihen että Soloway puhuu tässä kahdesta eri asiasta. Ja vaihtaa aihetta. Hän pinnallisesti puhuu siitä mitä tapahtuu kun nainen näkee elokuvan jossa on raiskausta. Ja hän haluaa rajoittaa tätä koska se vaikuttaa tietyillä tavoilla. Hän ei kuitenkaan halua rajoittaa sitä mitä televisiossa näytetään vaan sitä kuka saa tehdä näitä raiskauskohtauksia. ; Tosiasiassa jos televiosiosarjassa on raiskauskohtaus, ei katsoja usein tiedä tai välitä selvittää onko kohtaus naisen vai miehen tekemä.
On myös vaikeaa uskoa, että pelkkä sukupuoli olisi jotenkin oleellisesta. Että ei-raiskattu nainen olisi jotenkin parempi ohjaamaan kuin mies. Uskaltaisin sanoa, että jos kuvaustapaan ja muuhun halutaan keskittyä olisi keskityttävä siihen että esimerkiksi raiskatut (joista enemmistö on naisia) saisivat tehdä raiskauskohtauksia.
Solowayn sensuuri-into onkin jotain joka on kenties järkevintä pistää haasteeksi. Televisiossa on nimittäin paljon väkivaltaa. Sellaista jossa mies hakkaa miestä. Tämä heijastaa todellisuutta siinä mielessä että esimerkiksi Suomessa ulosmenemisessä mies joutuu useammin hakatuksi. (Aivan kuten nainen joutuu miestä useammin raiskatuksi. Molempia tapahtuu mutta yleisyyserot ovat olemassa.) Voitaisiin sanoa että jos nainen ohjaa kohtauksia joissa on väkivaltaa, hän ei voi samastua tilanteeseen ja tätä kautta hän lähinnä ajaisi jotain valtarakennetta jossa pelotellaan miehiä pysymään sisällä; että ulos meneminen olisi heille pelottavaa, kun siellä voi tulla hakatuksi. Ja siksi näitä kohtauksia saisivat tietenkin tehdä vain miehet koska hei, elokuvia tehdään ennen kaikkea sukupuolielimillä eikä sillä miten hyvin haluaa ymmärtää maailmaa.
Tosin tässä pelotteluteemassa on silti jotain järkeä. Mutta vain vähän. Eikä taatusti sensuuri-intoon asti. Tätä kuilua ei välttämättä kannata kuroa salaliittoteorianomaisella hengellä jossa ohjaajien mieleen luodaan pahantahtoisa intentioita ja tiedetään ikään kuin paremmin kuin nämä mainitut tietävät itse. ; Patriarkaattiteoriaan tuntuu sisältyvän hämmentävänkin usein ajatus siitä että nainen tietää paremmin mitä miehen pään sisällä liikkuu kuin mies itse. Mutta toisaalta naisessa on sitten jotain niin ainutlaatuista että sitähän ei mikään mies saa kahlita-lokeroida harhaluuloisiin ja naisia alentaviin stereotypioihin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti