Miesvihan ja naisvihan epäsymmetrisyydestä

Nykyaika on sellainen, että aivan mitä tahansa mielipiteitä löytyy. Tässä mielessä voidaan etsiä vaikkapa radikaalifeministisiä näkemyksiä jossa penis vaginassa on aina raiskaus. Löytyy Bindelin tapaisia henkilöitä joista kaikkia miehiä voidaan pitää raiskaajina jotka tulee tappaa. Netissä kiertää myös pätkiä mallilla #KillAllMen.

Feminismin piiristä löytyy ties mitä värikästä. Jos Valerie Solanas kutsuu miehiä "käveleviksi dildoiksi", se mahtuu feminismin kirjoon. Ja samoin jos vastaan tulee jotain Sally Miller Gearharteja joiden mielestä ihmiskunnan sukupuolijakaumaa tulee muuttaa niin että vain 10% on miehiä, on selvää että kyseessä on sellainen naiseuden puolustus joka muistuttaa lähinnä käänteistä sovinismia. (Ja tässä mielessä jokaisen sovinistin tulisi ottaa opikseen miltä tuntuu olla tällä puolella leimaavia lausuntoja.)

Näiden takana kuitenkin jännittävä piirre; Mistä näitä linkkejä löytää. Kun katsoo feministien ryhmiä, niissä enemmänkin teeskennellään että tämänlaisia videoita ja mielipiteitä ei edes ole olemassa kuin jaettaisiin niitä. Niitä löydetään ennen kaikkea antifeministien sivujen kautta. Nykyaikana on yksinkertaisesti kannattavaa etsiä "vastapuolelta" näkemyksiä jotka ovat mahdollisimman radikaaleja ja mielipuolisia ja jakaa niitä. Tätä kautta voidaan tietenkin uhriutua tehokkaimmin. Siksi monissa näissä jaoissa onkin ns. Poen laki vahvana. (Toisaalta paljon miesvihaa jakava nimimerkki "Berta Lovejoy" on trolli. Ja hänkin menee usein näihin listoihin mukaan.)

Tässä mielessä tilanne on tietenkin sama monessa muussakin asiassa. Moni uskovainen varmasti kokee vieraantumisen tunteita kun heille hierotaan naamaan asioita mallia "fundies say the darnest things". Tässä kohden on tietenkin syytä tiedostaa kaksi asiaa; (1) Se, että äärimmäisiä uskovaisia on ja he ovat ongelmallisia kaikille ihmisille (2) tämä on kaukana keskivertouskovaisesta.

On syytä käyttää "Tämä Päivä" -blogin hyvää nyrkkisääntöä : "Olen tehnyt päätöksen: tästä eteenpäin kun kuulen jonkun olettavan ääriliikkeen edustavan jotain muuta kuin nimenomaista äärilaitaa, pidän näin olettavaa ihmistä ideologisena valehtelijana." Tämä on tärkeä ohjenuora koska ihmisillä on liian helposti käynnistyvä laitteisto sille että joko (1) äärilaita ei edusta sitä omaa ideologiaa lainkaan tai (2) tämä äärilaita edustaa sitä vastustajan ideologiaa liiankin hyvin. Kumpikin näistä on virheellistä.

Feministien parista onkin vaikeaa löytää kovin suosittuja miesvihasivustoja joissa on miesvihayhteisöjä. Naisvihan puolelta tälläisiä sitten löytyykin. Ja tämä epäsymmetria on mielestäni mainitsemisen arvoinen asia.

Onkin hyvä tiedostaa että ääripäistämistä tapahtuu hyvin helposti.

Takavuosina tapahtui sellainen kovasti keskustelua herättänyt tapaus kuin "Gamergate". Tämä koostui pääasiassa kahdesta hyvin erillisestä ilmiöstä. Anita Sarkeesianin videopelikritiikistä jossa peleistä etsittiin seksismiä. Ja toisaalta Zoë Quinnin väitettyyn pelijulkaisuun "reittä pitkin". (Muitakin asioita ryöppyyn toki liittyi.)

Tässä kohden feministiset tahot ovat tuominneet metelöinnin pelkästään seksisminä. Kuitenkin osa on selvästi mennyt mukaan ryöpytykseen sitä kautta, että he ovat vihanneet korruptiota. "Tämä Päivä" -blogi kuvantaa tilannetta seuraavasti. Monille kohun syy oli se, että "Zoe ei ole varsinaisesti mikään viaton uhri. Hän teki huonon pelin (oikeasti: Depression Quest on tylsä, hankala pelattava eikä herätä mitään laajempaa ymmärrystä masennuksesta, eikä ajatuksiakaan) ja sai sille palstatilaa ja huomiota seksillä. Lisähuomiota hän hankki tekaisemalla uhkailuja ja toimimalla kaikin puolin epämiellyttävällä tavalla. Koko tapahtumassa on kyse lahjonnasta ja journalistisen eettisyyden puutteesta pelijournalismissa, ei naispuolisten pelinkehittäjien vihasta." Tässä kohden kyseessä voi tietenkin olla se, että on uskottu heppoisia lähteitä, kuten entisiä poikaystäviä ja vastaavia. Mutta moni on tässä tapauksessa silti vastustanut korruptiota. ; On syytä erottaa että vaikka kyseessä olisi huono lähdekritiikki, niin se kertoo enemmän siitä että ei osata seuloa faktaa fiktiosta kuin siitä että tässä kaikki vihaisivat naisia.

Toisaalta Anita Sarkeesianin kohdalla haasteena on ollut se, että Sarkeesian on hakenut peleistä jotain jota niissä ilmiselvästi on. Eli seksismiä. Mutta hän on toisaalta prosessissa selvästi pelannut pelejä huolimattomasti ja on joskus taipunut esittämään epätotuuksia ja puolitotuuksia. Toisaalta moni on sekoittanut Sarkeesianin harjoittaman kulttuurikritiikin sensurismiin. Sarkeesian ei ole halunnut sensuroida pelejä siksi että niissä on seksismiä. Hän on vain tuonut esiin sitä miksi hänen mielestään niissä on seksismiä. Tässä mielessä olen itsekin Gamergaten aikana nostanut esiin joitain asiavirheitä joita Sarkeesian on tehnyt "Assassin's Creed" -peleistä. (Pelisarjan, "josta tiedän vain kaiken".) On tavallaan ikävää että tämä yhdistetään suoraan naisvihaan. Kulttuurikritiikin kritiikkiä voi tehdä ilman naisvihaakin. (Lisäksi Sarkeesianilla on toki aika hyviäkin huomioita peleissä olevasta seksismistä. Jos väittää että joku "Lollypol Chainsaw" ei ole seksistinen niin "just joo". On sitä silti kiva pelata!)

Tässä mielessä gamergateen liittyen on tehty tiivstelmiä myös feministien puolella. Mutta kuitenkin samalla on hyvä havaita että osa gamergate -kritiikistä oli hyvin omituista. Kun esimerkiksi "Assassin's Creediä" pidettiin seksistisenä, oli osalla "pelaajista" sellaista ideaa kuin että asiaan tulee reagoida piirtämällä pilakuvia joissa AC2 suunnittelussa mukana olleen naissuunnittelijan päälle ejakuloitiin. Tämänlaiset lausunnot ovat sitten sellaisia, että niitäkin löytyy  feministien sivustoilta samasta syystä kuin feministikriittiset sivustot jakavat sitä materiaalia jota laitoin tämän blogitekstin alustukseksi. Mutta toisaalta niille löytyy myös omia ryhmiä jotka selvästi kokevat tämänlaisen jotenkin voimaannuttavana. Näiden ryhmien olemassaolo on se ero. Jokaisessa ideologiassa on hulluja. Oleellista on katsoa että saavatko nämä hullut suosiota vai hävetäänkö niitä. (Feministiryhmissä usein jopa ihmetellään että onko niitä miesvastaisia tyyppejä oikeasti muka edes olemassa.)

Tämänlainen toiminta tuo vahvasti mieleen internetlain nimeltä Lewis's Law ; Eli feminismiin tulevat kommentit ovat hyvä selitys sille miksi feminismiä tarvitaan. Näiden päälle-ejakuloivien olemassaoloa on turhaa kiistää. Samoin kuin on hieman erikoista väittää että tämä on kuvaus koko yhdestä puolesta. Olemme vain jostain syystä taipuvaisia tekemään tämänlaiset väärät yleistykset.

Lopputiivistelmä;

Monelle miehelle feminismi on käytännössä sitä että joku moralisti tulee ja vie heiltä pornon. Ja tältä se saattaa tosiaan joskus tuntua. Feminismissä onkin kieltämättä mukana tahoja ja näkemyksiä jotka tekevät feministeistä joissain aiheissa vahvoja liittolaisia fundamentalistikristittyjen seksuaalimoralistien kanssa. Osa feministifilosofeista onkin pornografiavastaisia. Esimerkiksi Catherine MacKinnon on omistautunut asialle. (Joskin hänellä on minustakin ihan hyviä pointteja seassa.)

Tässä saattaa helposti unohtua se, että ihminen harvoin nousee puolustamaan asioita joita ei koe omaan viiteryhmäänsä. Ja näin saattaa unohtua se, että feministeistä osa ei edes ole pornografiaa vastaan. Olen esimerkiksi itse henkilökohtaisesti keskustellut viime aikoina ärjymaineisen feministin kanssa. Ja hänestä pornografia ei ole ongelma ; Ja jos katsotaan esimerkiksi videochateissa työskenteleviä, hän ei vastusta ilmiötä siksi että tissien näyttäminen olisi väärin. Vaan sen vuoksi että niissä työskentelevät naiset ovat usein alipalkattuja ja joku muu käärii voitot näyttelemättä itse.

Sama on tietenkin mukana vahvasti koska on usein vaikeaa erottaa pornon kritisointia ja pornon sensurointia jotka ovat astetta eri asia. Toisaalta itselleni on miehenä ollut jotenkin liiankin helppoa vain ohittaa naisvastaiset meemit idiotismina joka ei edes tarvitse kommentointia. Oletuksena että kaikki osaavat vain erottaa sen mikä on kriittistä kommentointia feminismiin (jota kyllä teen), mikä feminismivastaisuutta (jota en koe olevani, olen aika neutraali ja etäinen feminismiin) ja mikä naisvihaa (josta pitää irtautua täysin ja jota täytyy vastustaa).

Että ei minun miehenä "tarvitse irtautua tuollaisesta". Ikään kuin asiassa olisi jotenkin kyse minusta ja identiteetistäni. Tosiasiassa näissä jutuissa kyse on siitä että nettimeemin näkee joku 11 -vuotias tyttö jolla olisi muutakin tekemistä kuin törmätä asennevammailuun. Asennevammailu loukkaa. Itsekin tiedostan miten aikuisena ihmisenä ärsyttää törmätä uskonnottomista tehtyihin lausuntoihin. Nämäkin iskevät identiteettiin. Toisaalta uskonnottomuus on siitä kätevä piirre että se on hankittu ominaisuus. Ja sen voi tätä kautta laittaa piiloon. Sitä voi mennä kaappiin asian kanssa, tarvittaessa. (Teinkin näin pariksi vuodeksi saatuani ensimmäisen tappouhkauksen, jonka takana oli niinkin hienostunut syy kuin väärä mielipide evoluutioteoriasta. Aloin tekemään jotain muuta, kirjoittamaan hikipediaa, aivan puhtaalta pöydältä.) Sukupuoli on tässä hieman kuin ihonväri. Sitä on paha laittaa kaappiin ja teeskennellä muuta ilman että joku tulee vinoilemaan siitäkin.

Kiusaaminen on kiusaamista ja sitä tulee vastustaa siksi että se on kiusaamista. Sen sijaan usein tartumme omaan identiteettiimme ja mietimme kuka on puolesta ja kuka on vastaan. Emme katso mitä ihmiset tekevät, vaan sitä että "ei minua voi sekoittaa tuohon". Intoudumme helposti liikaakin omista poliittisista vihollisistamme, niin että huomiomme kääntyy pois muista asioista.