Musta psykiatria

Olen jo aika paljon kirjoitellut erilaisista "mind control" -asioista aivopesusta (joka on vaikeaa) kulttien (joita on) kautta "totuusseerumiin" (joka ei toimi toivotusti). Aihe on minulle tärkeä, koska ajattelen että filosofia ja rationaalisuus jne. on aina mielellistä toimintaa, joten aivojen, käytöksen ja ajattelun toiminnan eli sen virheiden ja vahvuuksien punnitseminen on oikeastaan olennaisin asia, jota tehdä.

En kuitenkaan ole vielä eriyttänyt sen eri aspekteja, sitä mitä sillä voi tehdä milloinkin, ja miksi mitäkin tehdään. Nyt olisi tavoite muuttaa tämä. Pääasialliset lähteet ovat Streatfeildin "Brainwash" ja Hannu Lauerman "Huijaus" -kirjat. Ne ovat molemmat melkoisen uusia, ja ne edustavat uusimpia näkemyksiä, ja niitä myös pidetään hyvinä, joten valintani ei ole tältä kohden huono. Syy reagointiini on kuitenkin "Tieteen Kuvalehden 2/2009" ollut juttu "Aivopesu antaa uhrille uudet ihanteet". Siinä nimittäin oli näkökanta, joka oli hieman omastani poikkeava ja joissa oltiin korostettu eri asioita. Huomasin, mitä olin jättänyt sanomatta.

Mind controllissa olennaista on kolmivaiheisuus:
1: Murtamisvaihe eli sulattamisvaihe, jossa henkilön mielen vakaus rikotaan. Lievemmillään hänet saadaan aikaan herättämällä epäilystä ja vakavimmillaan tämä käsittää fyysistä väkivaltaa, valvottamista ja vaikka huumausaineilla mielen särkemistä. Tähän sopivat myös kaikki kidutuksen keinot. Tämä tila ei tee kohdetta myöntyväiseksi tai saa häntä kertomaan totuutta. Tavoitteena on mielen tasapainon rikkomisen. Samoin esimerkiksi huumeilla voidaan särkeä mielen eheys, mutta ei sellaisenaan saada kertomaan totta.
2: Muutosvaihe tai muuttamisvaihe, jossa uusi kuva syötetään. Olennaisia keinoja ovat uhrin syyllistäminen hänen elämästä ja tähän tai muuhun liittyvä solvaaminen, toistuvat saarnat siitä miten tulisi elää, sosiaalisen eristämisen hyväksikäyttö joko ulkopuolisen maailman kanssa kommunikointia estämällä, välttämällä, tai tämän luonteen muuttamalla jolloin ulkopuoliset ovat "käännytettäviä" tai ne kohdataan muuten eriarvoisena. Tähän liittyy myös informaation kontrollointi. Henkilöille annetaan kielletoja esimerkiksi siitä, mitä asioita ja mitä näkökantoja ylipäätään lukea. Kontaktissa kontrolloidaan "Mitä saadaan, keneltä saadaan, koska saadaan ja miten tätä saa käsitellä". Kontrolloijan tahtoon mukautumitsa tarjotaan ainoaksi ratkaisuksi tässä vaiheessa koettuun stressiin.
3: Rakennusvaihe tai uudelleen jäädyttämisvaihe, jolloin henkilöä kohdellaan ystävällisesti, tämän oloja selvästi parannetaan,uusia näkemyksiä opetetaan ja asenteita testataan. Valvontaa voidaan lieventää asteittain.

Kolmiportaisuutta voidaan harjoittaa
A: Kuulusteluissa, jolloin tavoitteena on totuuden selvittäminen. Tällöin 1. vaiheen päätarkoitus on saada etulyöntiasema: Ensisijainen persoona ohitetaan ja saadaan varsinainen persoona esiin. Kohde on väsynyt, heikko eikä oveluutensa huipulla, kun taas kuulustelija on. 2. vaiheessa "tarinat loppumaan". Henkilöltä kysytään ristiin ja tarinoista etsitään ristiriitaisuuksia, ja kun hän on väsynyt hän tekee virheitä jos hän keksii niitä. Näin hänet saadaan kiinni selvistä valheista. Ristiriitoja voidaan myös keksiä ja katsoa miten tähän reagoidaan. Lopulta kohde ei keksi. Streatfeildin mukaan tämä ei onnistu kaikille. Osaa pitää kohdella silkkihansikkain. Osaan toimii keksipaketti, kiltteys tai hyvä poliisi/paha poliisi. Totuuden kertominen ja valehtelun lopettaminen on se "uusi ideologia", jota 2 kohta ajaa. Osalle pitää olla ovelampi ja pistää poliisi teeskentelemään lehtimiestä tai ilmoittaa että vanki pääsee vapaaksi ja että vain tämä muodollinen loppulomake tulee täyttää, jossa sitten kysytään strategiset kysymykset. Hyvä kuulustelija tietää mitä käyttää kehenkin. Väärin käytettynä ja etenkin pelkkään 1 kohtaan jämähtäminen aikaansaa vaikeuksia, koska henkilö voi kertoa mitä vain jotta kiusaaminen loppuu.
B: Aivopesussa tavoitteena on henkilökohtaisten uskomusten muuttaminen. Tällöin reagointi noudattaa samankaltaista vaiheistusta. Toiminta ei ole välttämättä niin väkivaltaista, kuin luulisi koska se voi aikaansaada vastustamista. Kuitenkin eheyden rikkominen kuuluu olennaisena osana proseduuria.
C: Monesti kuitenkin tavoitellaan vain toiminnan muutosta. Tämä noudattaa samankaltaista käsittelyvaihetta, ja se on tuttu esimerkiksi inkvisiition noitienkäsittelytoiminnasta ja Stalinin teoista. Pinnallisesti voisi ihmetellä, miten ihmiset eivät oikeudessa kerro siitä että heitä kidutetaan ja kieltäydy, mutta kun muistetaan että molemmissa tapauksissa kidutus oli "ylimmän portaan hyväksymää" ja tuomio oli jo ennalta selvä, vaihtoehtoina on joko kuolla siististi tai kuolla hitaasti kituen. Kun jälkimmäisestä on annettu riittävästi esimakua, ihminen valitsee ensimmäisen luultua helpommin. Näin esimerkiksi sotavangit saadaan tunnustamaan rikoksia, joita nämä eivät ole tehneet, ja vaatimaan oikeudessa ääneen kuolemanrangaistusta itselleen tai perheensä jäsenille ja jopa kiittelemään tuomaria.

Olennaista on siis, että ei jäädä liikaa yhteen vaiheeseen. Kaikki kolme porrasta käydään oikeassa järjestyksessä läpi. Lisäksi on hyvä huomata, että vaikutukset eivät usein säily, jos olosuhteet normalisoidaan. Siksi esimerkiksi kulttilaiset voivat saada hyvinkin vapauksia kun ovat "valmiita", mutta olosuhteet eivät ole normaaleja. Muita ei pidetä tasa -arvoisina, vaan he ovat joko tuhoamisen kohteita, väärässäolijoita joiden kanssa läheisempi kontakti on käännytys ja heidän parantamisensa virheistään tai merkityksettömiä. Pahimmillaan ulkopuolista valvontaa ei tarvita, jos valvonta tulee jo henkilön sisältä, ja kontakteja systeemiin on sen verran että sen seura on "riittävän merkittävää".

Vaikeutena tässä on tietenkin rajanveto. Streatfeildin kirjassa kerrotaan, että kuulustelutilanteessa yleistä onkin se, että henkilölle 1. kohdan hoitaa pidätys. Ei se, että poliisit saavat hänet kiinni, vaan se, että rikollinen keskimäärin ei ajattele kiinnijäämistä. Jos poliisi osaa käyttää tätä kiinnijäämisshokkia hyväkseen, tilanne on samankaltainen. Toisaalta myös uskonnollisessa käännytyksessä 1. kohta selvästi jätetään usein pois, mutta toisaalta jos maailman murheissa kolhiutuneille saarnataan, tavoitemielentila on jo saavutettu. On itse asiassa aika vaikeaa sanoa, missä vaiheessa tarkalleen ottaen tilanne on "liian rankkaa" ja missä "hyväksyttävää". Toisaalta kidutus voi toimia vaikka se jää vain 1 portaaseen, ja muutenkin tuntuu että eri vaiheet ovat pahuudessaan eri tasoisia. Ja nekin voidaan toteuttaa julmina, ilkeinä ja vähemmän ilkeinä tapoina. Kokonaisuus on siksi etenkin eettisesti melko monimutkainen.