Argumentum ad homonym.

'Jesus: "Barmaid, you too have faith - just as Mo and I have faith that God created the universe in six days, you have faith in science."
Barmaid: "That's different: I beliece in science because of the wealth of evidence that indicates its conclusions are likely to be true. You boys believe in God becouse you have faith. So my 'faith' is a belief based on evidence. Yours is a belief based on... well, faith. You are using two different meanings of the same word to create a semantic booby trap. That's called equivocation."
Mo: "Also known as the argumentum ad homonym"'
(Jesus and Mo, "faith")

Skientismi, eli näkemys siihen että tiede voi antaa vastaukset kaikkeen, on hieman ekstreemi ajatustapa - itse ajattelen että tiede ei ehkä tiedä kaikkea tai voi selvittää kaikkea, mutta se on toisaalta kaikki mitä meillä on: Jos sitä ei voi todistaa tieteen keinoin, se ei voi nousta arvailua ylemmäs. Tieteen rajat syntyvät mielestäni pääasiassa siitä, että sen piirissä ei ole sallittua vain "make things up" niin paljon kuin haluavat. Uskonnot taas saavat näistä mystisistä arvailuista niiden syvimmän voimansa. Tässä juttelen enemmän "tieteellisestä maailmankuvasta". Monesti kuullaan, että tämä "tiedeusko" on itsessään jokin uskonnollinen vakaumus. Tosiasiassa heidän näkemyksensä eroaa uskonnollisista näkemyksistä ja taikauskosta suuresti. Heidän tapansa asettaa kysymyksiä ovat itse asiassa aivan erilaisia. Taikauskoinen ajattelutapa on ihmisillä universaalisti samanlaista, mutta "tiedeuskossa" on tästä poikkeavia piirteitä.

En lähde tässä kohden Bertrand Russellin viitoittamalle tielle, jossa luja usko johonkin, josta ei ole todisteita on aina automaattisesti huono asia. Russellin mukaan uskosta puhutaan vain silloin, kun todisteita ei ole, jolloin todisteet korvataan tunteella. Mielestäni asiat ovat hieman hienosäikeisempiä. Mielestäni uskonnollisuus ja tieteellinen ajattelu ovat aivan erilaisia, mutta niille molemmille tyypillisiä on se, että tärkeänä pidetään sekä kysymistä että vastaamista. Erot syntyy siitä, mitä kysytään ja millä keinoin vastausta etsitään ja siitä mikä suvaitaan vastaukseksi.

Monesti taikauskon ja tieteellisen ajattelun eron voisi selittää hevosenkenkä -esimerkillä: Jos henkilö uskoo että hevosenkenkä parantaa sairaita, hän on joko
1: Tieteilijä, joka jakaa sairaista koostuvan "riittävän ison" koehenkilöihmisryhmän satunnaisesti kahtia, ja antaa toiselle ryhmälle hevosenkengän ja toiselle sukan jota kertoo taikasukaksi ja katsoo esiintyykö ryhmien välillä eroa paranemismäärissä ja/tai nopeuksissa. Jos eroa ei esiinny, hän tulkitsee hevosenkengän humpuukiksi ja jos sairaat joille on annettu hevosenkenkä, paranevat paremmin, ilmenee että hevosenkenkä auttaa paranemisessa.
2: Uskovainen, joka taas antaa terveille ja sairaille ihmisille hevosenkenkiä, ja aina kun joku parantuu taudista, hän listaa tapauksen ylös todisteeksi hevosenkengän tehosta. Tälläinen menettely panostaa rationalisointiin : Siihen miten todisteet saadaan sopimaan loogisen ja tieteellisen kuuloisesti siihen mikä jo aluksi tiedetään.

Itse asiassa taikauskossa on kyse aivan erilaisesta asiasta, tietynlaisesta ilmiöstä. Erotteluun kätevän nyrkkisäännön tuotti Murray Gell - Mann kirjassa "Kvarkki ja Jaguaari" : Hän luokittelee kysymyksiä joita eri ihmiset esittävät : Hän korostaa että esimerkiksi viidakon "villeillä" voisi olla arvokasta tietoa lääkinnästä, jonka vuoksi heidän lääkevarantojensa tutkiminen voi olla erittäin hedelmällistä. Hän kuitenkin korostaa sitä, että kaikki heimoparantaminen ei kuitenkaan ole lääketieteelle hyödyllistä, vaan osa on taikauskoa ja shamanismia. Hän jakaa kysymykset kahtia:
1: Tieteenkaltaiset kysymykset, jotka ovat "mekanistisia": Niissä evidenssipohjaisuus on tärkein asia. Ne kysyvät joko "millä systeemillä tämä tapahtuu" tai "millä tavoin lääkekasvin kemia reagoi", tai yksinkertaisesti "kun laitan tämän kasvin haavalle, paraneeko haava vai ei. Tämän tuloksille olennaista on se, että niistä ollaan yksimielisiä: Kun pistetään sairas potilas ja hoito rinnakkain, myös länsimainen ihminen on sitä mieltä että kohde on parantunut tai ainakin oireet lievittyneet.
2: Uskonnolliset kysymykset, jotka nojaavat esimerkiksi analogiseen ajattelua ja rationalisointiin: He tietävät esimerkiksi että sairauden on tuottanut paha henki, joten kysymys ei ole siitä onko manaustoimenpide toiminut, vaan siitä onko sitä harjoitettu riittävästi. Evidenssi ei ratkaise juurikaan, vaan pääasia on siinä että ennaltatiedetylle on saatu kiva perustelu. Näistä on paljonkin erimielisyyttä.

Jos halutaan kehittää lääketiedettä, etsitään kasveja, joiden tehon parantajat ovat saaneet kysymällä tieteenkaltaisia kysymyksiä tai testaamalla heidän lääkvarantojaan niillä. Muussa tapauksessa kysymyksessä on enemmänkin uskonnontutkimus, joka tutkii lääkkeiden sijasta sitä, mitä ihmiset kokevat lääkkeeksi jossakin kulttuurissa.

Toisaalta tähän saa ihan mielenkiintoisia ja ymmärrettäviä esimerkkejäkin:
1: Sabine Kueglerin "Viidakkolapsi" kirjassa hän kertoo lapsuudestaan, jonka hän vietti Länsi-Papuassa kielentutkija ja lähetyssaarnaajavanhempiensa ammatin johdosta. Kueglerin perhe eli keskellä villeintä luotoa, Fayu-heimon parissa. Eräs ongelma on se, että Fayu -heimo ei tunne "luonnollisen kuoleman" käsitettä. Heille ihmiset ovat aina tappaneet toiset: Joko tappo tehdään aseellisesti, tai sitten kuolema on noituutta. Tästä on seurannut kostokierteitä, jossa heimot tappavat toisia lähiheimoja ja kostavat toisilleen kuolemia ; He ikään kuin tietävät joskus varmasti, että ihminen on tappanut toisen, mutta eivät ole koskaan tavanneet tilannetta jossa ei varmasti olisi tapahtunut murhaa. Murhaajahan on voinut käyttää vaikka "äärimmäisiä menetelmiä" joita skeptiset länsimaalaiset eivät ylpeydessään vain suostu ottamaan huomioon. Murha ei tietenkään saa jäädä rankaisematta, senhän sanoo jo itse kunkin ihmisen oikeustaju, universaalisti ja kulttuurista riippumatta.
2: Pascal Boyer kuvaa samantapaista Fang -heimon uskomustapaa: He syyttävät helposti esimerkiksi majan sortumista noituudeksi. He toki tietävät, että termiitit voivat hajottaa majoja, ja löytää termiittejä jäänteistä, mutta se ei heistä ole "oikea vastaus". Heitä kun kiinnostaa se, miksi se hajosi juuri silloin ; Silloin mietitään sitä, ketkä ovat uhreja ja keillä olisi motiivi olla noita. Heitä ei kiinnosta kuinka noita sai termiitit hajottamaan talon. Tärkeämpää on saada syyllinen kiinni.

Boyer muistuttaakin meitä siitä että yliluonnollinen taikausko ja uskonnot ovat rakenteeltaan tietynlaisia, tai muuten ihmiset eivät omaksu niitä. Niiden on oltava:
1: Humen kompleksien ideoiden kaltaisia: Taikauskoissa sekoitetaan ydintiedon luokkarajoja jotta ne olisivat kiinnostavia. Siksi esimerkiksi puhuva eläin tai esine on kiinnostavampi kuin pelkkä eläin tai esine. Niissä on jotain "hieman odottamatonta".
2: Ihmiset uskovat eräänlaiseen "laiskaan ihmeeseen": Eli jos heidän käsketään selittää onko todennäköisempää että tapahtuu ihme, joka estää onnettomuuden (1)vaikuttamalla perämiehen mieleen niin että tämä huomaa sen ajoissa vai (2)nostamalla jäävuoren ilmaan, ihmiset valitsevat käytännössä ensimmäisen vaikka he myöntävätkin että jälkimmäinen olisi periaatteessa mahdollista. Ihmiset eivät hyväksy kuin "pienen määrän ihmeitä kerrallaan". Ydintiedon luokitukset saavat heittää vain yhdessä tai muutamassa piirteessä. Liian suuret erot tekevät niistä "tyhmiä", "epäuskottavia" ja "naurettavia".

Toisin sanoen "pitää olla erikoinen jotta kiinnostaa, mutta ei liian erikoinen jotta ei ole epäintuitiivinen." Tämän johdosta esimerkiksi suhteellisuusteoria on arki -ihmisille vaikeaa: Esko Valtaoja esimerkiksi kertoilee kirjoissaan siitä, kuinka hän fyysikkona saa postia ihmisiltä. Sellaista postia, jossa selitetään miten Valtaojan täytyy olla väärässä koska nopeasti ajava auto ei voi mitenkään loogisesti mahtua itseään lyhyempään autotalliin. Suhteellisuusteorian mukaan voi, vähän aikaa, kunhan autolla ajetaan tarpeeksi nopeasti : Tuloshan tulee teorian kaavoista. Kuitenkin siinä tapahtuu "liian suuri ihme" eikä se ole enää riittävästi intuition mukainen. Kvanttimekaniikassa taas hiukkanen, joka on kahdessa paikassa yhtä aikaa, on myös vaikeasti nieltävä ajatus.

Karkeasti voisi sanoa, että kysymykset jaottuvat siten että kysytään mekanistisia "kuinka tapahtui?" -kysymyksiä, ja niitä joita tämä ei kiinnosta ja he kysyvät enemmänkin "tekikö joku, kuka teki?" -tyylisiä kysymyksiä. Uskonnon ja tieteellisen ajattelun ero on itse asiassa todella suuri. Siksi esimerkiksi mekanistinen sattuma ei muistuta lainkaan mystillisiä ihmeitä. Syynä on se, että sattumalla on tiettyjä mekanistisia ominaisuuksia, kun taas ihmeistä kerrotaan vain sitä että joku teki sen, mutta ei miten tämä teki sen. Tämä ei tietenkään tarkoita, että uskonnot olisivat väärässä tai niitä ei saisi olla. Se vain kertoo siitä että tieteellinen maailmankuva ja spirituaalinen maailmankuva ovat todellakin erilaisia siinä vaiheessa kun katsotaan sitä, minkälaisia kysymyksiä näiden aatteiden edustajat pitävät tärkeinä. Niillä on aivan eri tuntomerkit.

Tätä kaikkea voisi verrata esimerkiksi ihmisiin: Voimme jakaa miehet ja naiset ryhmiin ja heillä on tiettyjä (korostetusti fyysisiä) eroavaisuuksia. He ovat molemmat ihmisiä mutta nainen ei silti ole mies.