Filosofiassa ongelmana on totuuden tavoittelu. Totuus itsessään on poissulkeva: Se, että jokin asia on jotenkin tarkoittaa että se ei ole jotain muuta. Toisaalta tavoitellaan mahdollisimman montaa eri näkökulmaa, koska niitä tarvitaan jos ei muuten niin kritiikin kohteeksi, jotta ne saadaan poissuljettua. Aina tämä ei ole mahdollista ja silloin samoista havainnoista saadaan tehtyä erilaisia tulkintoja. Niiden luonne ja niihin suhtautuminen voidaan tehdä monella tavalla.
1: Abduktiivinen päättely on Peircen kehittämä logiikan näkemys, jossa samat alkuehdot voidaan selittää usealla eri tavalla. Tätä on kuvattu esimerkillä, jossa henkilö tulee sisään märkänä. Selitys voi olla sade, hajonnut paloposti, kukkienkasteluonnettomuus, naapurin vesipyssyllä varustettu pikkupoika tai moni muu ilmiö. Tässä on olennaista kuintenkin se, että asiaa voidaan lähestyä hankkimalla lisätietoa. Eri tulkinnat voidaan karsia eri todennäköisyyksille, jolloin ne ovat hieman eri hyviä, tai sitten analyysillä saadaan osa esimerkiksi falsifioitua tai verifioitua, jolloin näkemys tarkentuu. Abduktiivinen päättely ei ole deduktiivisesti pätevää; Johtopäätös ei seuraa premisseistä väistämättä, vaan se voi olla epätosi vaikka kaikki esitetyt premissit olisivat tosia. Johtopäätös on kuitenkin yleensä "riittävän hyvä" ja käytännön syistä -eli siitä että emme ole kaikkitietäviä- tieteellisiä selityksiä ja teorioita puolustetaan usein abduktiivisesti. Paradigmanmuutokseen tämä logiikan näkemys suhtautuu siten, että tiedon täsmentyminen johtaa vaihtoehtojen yleistymiseen ja karsiutumiseen.
2: Multimetodologia taas sallii erilaisia tutkimusmalleja. Eli esimerkiksi kemiassa voidaan tutkia eri metodeilla kuin fysiikassa. Samoin laadullista ja määrällistä tutkimusta voidaan käyttää datan analysointiin. Tässä näkemyksessä (kuten ei edeltävissä, mutta jälkimmäisissä muuttuu) ei vielä olla reduktionismia vastaan (joskin sitä ei ole pakko seurata) koska esimerkiksi naistutkimuksen voidaan katsoa selvittävän miten naiset kokevat tasa-arvotilanteen ja toiset taas mittaavat miten hyvin se toteutuu. Tämä näkemys on foundationalistinen, eli se luottaa siihen että kaikkien eri tutkimusalojen valottama maailma on sama, koska kaikki tarkkailevat yhteistä universumia, ja sen piirissä voidaankin saavuttaa kokonainen tieteellinen totuus. Eri tutkimustavat valottavat eri näkökantoja samasta totuudesta. Tässä näkemyksessä paradigmanmuutos kertoo siitä että todellisuutta onnistutaan karkeistamaan tai totuutta lähestymään.
3: Perspektiivien pluralismissa sallitaan erilaisia logiikoita, mutta niiden holtitonta sekakäyttöä ei kannateta. Tässä näkemyksessä erilaiset katsomustavat ovat eri logiikoilla toimivia ja tämän vuoksi yhteismitattomia. Kielipelin tapaan ne noudattavat omia sääntöjään, ja tärkeää on se, miten hyvin se noudattaa omaa säännöstöään. Tällöin eri katsomustapojen erot johtuvat siitä että käytetään eri logiikoita, ja ne ovat yhtä mahdollisia keskenään. Yksittäisen systeemin onnistumista voidaan tässä mallissa vertailla sen kautta, miten hyvin ja laajasti
ne toteuttavat sisäisen logiikkansa. Tämä näkemys suosii konsistentteja, eli yhteensopivia mahdollisimman sidottujen päättelysäännön antamien tulosten kanssa ja koherentteja eli ristiriidattomia itsensä kanssa, laajoja asiakokonaisuuksia täten selittäviä. Kuitenkin tässä on olennaista huomata se, että jos toinen looginen kokonaisuus tekee asian perinpohjaisemmin, se ei välttämättä vaadi sen kumoamista. Syy voi olla tutkimuksen vähyys. Esimerkiksi fysiikan tutkimuslogiikassa oli aikaisemmin ristiriita sähkömagnetismin ja Galileon suhteellisuusperiaatteen kanssa, mutta Einstein onnistui rakentamaan tästä ehyemmän korjaamalla ristiriidan ne yhdistävällä suhteellisuusteorialla. Siksi esimerkiksi selitysverkon ristiriidat kertovat vain että jotain tulee muuttaa. Toinen olennainen huomio on se, että kritiikki ei tässä (eikä seuraavissa versioissa) enää onnistu pelkästään siten että löydetään jotain joka on "mahdollisesti ristiriidassa sen kanssa". Esimerkiksi toisen ulkopuolisen logiikan mukaan jokin näkemys voi olla väärin, mutta ratkaisevaa onkin vain se, miten sisäisesti ehyt tulkintatapa on. Tässä näkemyksessä paradigmanmuutos on siis logiikan sisäinen kehittyminen.
4: Tieteellinen pluralismi taas on sitä mieltä että samat havainnot voidaan selittää monella eri tavalla. Siksi jopa yhteensopimattomia osia tulee hyväksyä. Tieteen ei tarvitse olla konsistentti, vaan se saa olla ristiriitainen. Koherentilla kuvalla ei tällöin ole merkitystä. Tämän piirissä ei ole yhtenäistä tieteellistä metodia, ja tämän vuoksi esimerkiksi eri tulkinnat voivat johtua vaikkapa eri maailmankuvista. Jos näiden vertailu keskenään olisi mahdollista, olisi jälleen yksi tieteellinen metodi, jolloin tieteellinen pluralismi rikkoisi omaa perusperiaatettaan vastaan. Esimerkiksi toinen maailmankuva voi sanoa että se on hyvä koska se jättää moraaliasiat tutkimuksen ulkopuolelle ja toinen sanoa että se toinen on parempi, koska se ottaa olennaisen moraalielementin mukaan tutkimukseen. Tosiasiassa näitä ei voida vertailla. Etenkään kun erilaisia logiikoita voidaan soveltaa eri tilanteissa melko vapaasti: Niissähän saa ihan luvan kanssa olla keskenään epäkonsistentteja piirteitä. Tärkeintä on vapaa ja laaja tutkimus, jota tieteellisen pluralismin kannattajat pitävät monenlaisten innovaatioiden ja yhteiskunnan kehityksen lähteenä. Tutkimusten rajoittaminen estää uusien juttujen luomisen. Jos tässä näkemyksessä on jotain, joka erottaa sen seuraavasta mallista, se on se, että tutkimuksen hedelmällisyys voi eri koulukunnissa olla erilaista: Ne jotka tuottavat enemmän tutkimusta ja innovaatioita ovat ehkä parempia. Tosin tämäkään ei ole mikään syy kieltää niitä jotka tuottavat tutkimusta ja innovaatioita vähemmän. Paradigmanmuutos voi siksi myös kuvata jotenkin teorian paremmuutta, mutta niihin ei tarvitse panostaa: Tavoite ei ole eri näkemysten kumoaminen ja rajoittaminen vaan mahdollisimman laajalla kentällä toimiminen. Paradigmanmuutos tapahtuu jos tapahtuu, eikä sen ole pakko tapahtua.
5: Totuusrelativismissa näkemyksessä ei ole mitään totuutta jota voitaisiin lähestyä. Mikä tahansa juttu on aivan yhtä hyvä. Esimerkiksi keskenään ristiriitaisia logiikoita voidaan soveltaa aivan luvallisesti eri tilanteissa. Paradigmanmuutos on tässä näkemyksessä pelkkä muodinvaihdokseen vertautuva kuva. Se kertoo vain siitä mitä sen ajan ihmiset ja tiedemiehet ja heidän valtapelinsä ja suosiosuhteensa ovat sillä hetkellä.
Tärkeää on tietenkin huomata, että näissä on hienoista sisäistä vaihtelua, eikä esimerkiksi abduktiivisen logiikan kannattaja välttämättä usko että aivan kaikki paradigmanmuutokset olisivat vain logiikasta johtuvia. Se kuitenkin keskittää näkökantansa siihen "miten pitäisi" tehdä tiedettä sen sijaan "miten sitä tehdään" käytännössä, jolloin tällä ei ole niin paljoa väliä.
Toinen merkittävä huomio on se, että jos joku esittää kannattavansa näitä näkemyksiä, hän ei voi samanaikaisesti väittää että jonkun olisi luovuttava näkemyksestä tai että jokin näkemys kumoutuu vain sillä, että hän keksii jonkun vaihtoehtoisen tavan tulkita samat havainnot. Jokaisen näiden ideahan on se, että niitä voi olla erilaisia ja ne voivat olla yhtä hyviä. Siksi vaihtoehtotulkinnan keksiminen antaa ehkä itselle ehkä luvan ajatella toisin kuin muut, mutta se ei voi pakottaa muita ajattelemaan samoin kuin itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti