Joki eedenistä itään.

"Keep you doped with religion and sex and TV / And you think you're so clever and class less and free / But you're still fucking peasants as far as I can see / A working class hero is something to be / A working class hero is something to be"
(John Lennon, "Working class hero")

Richard Dawkins on kritisoinut taikauskoista ajattelua kirjassaan "River out of Eden". Siinä hän viittaa siihen, kuinka jos ihmiset pistetään hyppäänään korkealla lentävästä lentokoneesta, ihmiset hyppäävät laskuvarjolla eivätkä luota esimerkiksi rukoukseen tai vahasta tehtyihin Ikaroksen siipiin. Tämä tarina ikään kuin kertoo sen tarinan, että kaikki asioita ei pidetä vain sosiaalisina konstruktioina. Samaan tapaan Steven Weinberg vastusti postmodernismia kertomuksessa, jossa joukko kiipeää Mount Everestille ja matkalla heidän välillään on erilaisia sosiaalisia jännitteitä, ja he keskustelevat kielellisesti asioista ja he hahmottavat maailmaa sen kautta. He väittelevät mikä reitti on paras, ja kokeilevat niistä jotain. Kun he saavuttavat huipun, he päätyvät siihen että reitti joko on hyvä tai huono. Eikä kukaan väitä että itse huippu olisi konstruktio ja vain jokin vallantahdon ja sosiaalisen kilpailun esitys.

Tämänkaltaiset esitykset tuottavat ongelmia jyrkimmille postmodernismin versioille. Kuitenkin esimerkiksi Michel Foucaultin ja muiden vähemmän jyrkkiä näkemyksiä ne eivät kumoa. Foucault oli sitä mieltä että koko todellisuus on jotain, jota emme voi koskaan saavuttaa ja että maailmassa ja tiedemaailmassa on aina sosiaalisia vaikuttimia, jotka estävät täydellisen ja lopullisen tiedon. Itse asiassa Foucaultin omat näkemykset itse asiassa kumoutuisivat, jos tietoa yksittäisistä faktoista ei myönnettäisi, joten hän ei kannata mitään täydellistä tietotyhjiötä ja pidä tiedettä pelkkänä maailmankuvien valtapelinä vaan hänestä yksittäiset tosiasiat ja teoriat eivät ole konstruoituja, vaan luonnosta karkeistettuja säännönmukaisuuksia, joten voidaan saada tietoa esimerkiksi gravitaatiosta ja muista luonnonilmiöistä.

Tässä ei varsinaisesti ole mitään hirvittävän ihmeellistä. Tieteellisessä tavassa ajatella on tyypillistä se, että myönnetään esimerkiksi induktion ongelma. Emme koskaan saa lopullista totuutta, mutta jos yritämme minimoida ongelmat, voimme lähestyä sitä. Siksi esimerkiksi vaikka joudumme aina pakotetusti tekemään alkuoletuksia, emme silti luovu Okhamin partaveitsestä tai Einsteinin kovasimesta, joiden tavoitteena on se, että mahdollisimman vähällä selitetään mahdollisimman paljon.

Konstruktionismissa mennään kuitenkin joskus myös astetta pidemmälle kuin tämä: Silloin todellisuus sidotaan yhteen maailmankuvan kanssa, josta seuraa likimain Todellisuus = käsitys siitä minkälainen todellisuus on. Tässä on mukana esimerkiksi alkuoletus siitä, että on olemassa jokin hyvä tai näkemys hyvästä, jota ilman todellisuus ei olisi täysi. Tällöin subjektiivisuutta ei enää voida erottaa objektiivisuudesta, ja nämä kaksi yhdistetään. Esimerkiksi Martin Heideggerin mukaan subjektin ja objektin erottaminen on länsimaisen ajattelun suuri virhe. Konstruktionistisessa ajattelussa kiistetään että todellisuus on eri asia kuin tosiasiat. Heistä se johtuu siitä, että inhimillisestä käsityksestä, josta emme koskaan pääse irti, "olemassaolo on vasta havaitsemisen jälkeen" , kuten eksistentialistit ovat tajunneet. Tässä on mukana väite siitä että maailmankatsomus, joka oikeuttaa vääryyden, joka voi olla esimerkiksi alistaminen, ei olisi totuudenmukainen kuva, ja että pelkkä fakta ilman tulkintaa tekee elämästä tyhjää. Heistä se, että tiede ei ole ensisijainen olemisen tapa tarkoittaa sitä, että se olisi jotenkin huonompi.

Tämä on maailmankatsomukseen perustuva näkemys. Ja nämä taas edustavat perspektiivien pluralismia moninaisimmillaan. Niitä voidaan luetella ja niiden sisältöä luokitella. Mutta paremmuusjärjestykseen niitä ei tällä diskurssilla saa, ellei sitten ryhdy harrastamaan sitä "vainoavaa vallankäyttöä".

Puhtaan skientismin väitetäänkin johtavan nihilismiin. Se johtuu siitä, että jos subjektiivinen kielletään, se jää käsittelemättä ja tämä on tärkeä asia ihmisten elämässä. Esimerkiksi siksi että etiikka ja arvot sidotaan subjektiivisuudella : Eli "ihminen ei elä yksin leivästä" ~ saa olemiseensa sisältöä pelkästään faktoista ; meillä kaikilla on maailmankatsomus, eikä tätä asiaa voi paeta. Se on hieman sama kuin induktion ongelma. Se on ikuinen este, jota ei voi raivata.

Mutta se ei kuitenkaan estä sitä että jotain ei voitaisi tietää, ja että esimerkiksi ihmisen tietoisuutta ilmiönä ei voitaisi selittää aivotoiminnan kautta. Puhtaasti tieteellinen asenne johtaisi varmasti nihilismiin: Jo "is-ought" nimittäin johtaa myös siihen että siitä miten asiat ovat ei voida suoraan sanoa miten niiden pitäisi olla: Siitä, että onko esimerkiksi lasissa oleva myrkky juottaa ihmiselle riippuu siitä, minkälaisia "pitäisi" oletuksia asialle laitamme. Se, että ihmistä ei saa tappaa, on monista moraalinen prinsiippi. Ja sellaisenaan se on eifaktoihin sidottava. Olen kuitenkin täysin erimielinen siitä nihilismistä. Ratkaisu on tutkimuksessa tahty agnostismi. Tällöin maailmankuva vain pyritään pitämään pois tuloksista, jolloin ei itse asiassa sanota että niitä ei ole. Tällöin puhutaan vain asiasta, eikä puhujista ja siitä kellä heistä on kivoin maailmankatsomus, jonka vallantahtoisia pyrintöjä tukea. Karkeasti sanoen;
1: Jos emme voi saada tietoa vaan kaikki on valtapeliä, niin pidä valtapeliset argumenttisi kaukana minusta ja mene vainoamaan muita. Koska totuusrelativismissa mikä tahansa väite on yhtä hyvä, ei keskustelussa ole oikein mitään järkeä.
2: Jos voimme muodostaa tietoa maailmasta, keskitytään siihen kun keskustellaan siitä miten asiat ovat. Tämä ei tarkoita nihilismiä, arvojen poissaoloa tai niiden kiistämistä, aivan kuten agnostismikaan ei tarkoita sitä että sanotaan että "Jumalaa ei ole" tai "Jumala on". Se sanoo pikemminkin sitä, että jokaisella on valta valita vaikka typeräkin maailmankatsomus, jopa sellainen jota ei lainkaan sidota tieteeseen. Ja kuten oletusten mukaantuonti tuo ongelmia koska se tuo logiikkahyppäyksiä, maailmankatsomuksen esiintuonti on aina valtapeliä. Ja jos joku tulee minua neuvomaan, toimin Suomalaiseen tapaan ja sanon että "Perkele. Et tuu mua neuvoon." Tai hyvänä päivänä "Whatever is good for you is good for you, but not necessarily good for me."

On siis hyvä huomata, että konstruktionismi ei ole välttämättä tieteenvastaista, mutta on myös hyvä huomata mistä milloinkin puhutaan. Tiede ei esimerkiksi väitä koskaan saavuttavansa "lopulista totuutta ja koko totuutta mitään pois jättämättä ja mitään lisäämättä". Jonka vuoksi sitä ymmärtämättömät sitä moitivat. He luulevat että "kun heidän näkemyksensä sanoo kaiken elämästä, maailmasta, hyvyydestä ja tuonpuoleisuudesta ja kaikki tiedetään, tieteen olisi tehtävä 1:1 sama. Joten "skientistit" väittävät olevansa kaikkitietäviä". Tälläinen on olkiukottamista ja lisäksi se kertoo enemmänkin henkilön projektiosta. On erikoista vaatia systeemiltä sellaista, mitä ei väitä tekevänsä. Sen sijaan monet maailmankatsomukset väittävät juuri tämän "kaikennäön" saavuttavansa, mutta kun ne ovat yliluonnollisia, niin tämä on tietysti vaatimattomuutta ja nöyryyttä. Silti yleensä näiden maailmankatsomusten edustajat eivät todista omaa kantaansa, vaan sen sijaan kritisoivat tiedettä siitä että tämä ei tee sitä mitä maailmankatsomus itse väittää tekevänsä. (Koska eihän nöyrää saa kritisoida, kun sen kuuluu periä maa.)

Mutta jos muistaa että puhuu oikeista asioista oikeassa kontekstissa, ja välttää vääriä kahtiajakoja, ei ole mitään varsinaista ongelmaa. Siksi esimerkiksi maailmankatsomusten kieltä tarvitaan esimerkiksi tiedepolitiikassa. Sehän koskee sitä, mitä halutaan tietää jatkossa ja mihin kannattaa keskittyä. Toisin sanoen: Kun keskustelu ei ole sitä että ruoditaan mielipidettä siitä onko Mount Everestin huippu olemassa tai toimiiko ydinpommi vaan sitä pitäisikö ydinpommien kehittämiseen uhrata rahoja ja onko syytä lähettää geologia sudin ja hammastikun kanssa raaputtamaan Mount Everestin huipulta maaperänäytteitä, homma on OK. Siksi myös moraalisia ja maailmankuvapohjaisia mietintöjä tarvitaan. Ja itse asiassa sitä tarvitaan paljon.