Yhtä ja eriä.

"kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, toiset ovat kuitenkin tasa-arvoisempia kuin toiset."
(George Orwell, "Eläinten vallankumous")

Pääasiassa kaikissa selitysmalleissa, kuten holismissa tai reduktionismissa ajatellaan että tieto kehittyy kun ilmiöt yksinkertaistetaan Asiat johtuvat toisista asioista, ja näiden määrä pyritään minimoimaan : Kun niistä poistetaan elementtejä, niistä tulee selitysvoimaisempia. Toisin sanoen se keskittyy ajatukseen, jossa ainut mitä poistetaan on selitysten kompleksisuus. Näistä on tapana tulla fysikalistisia, koska esimerkiksi lämpötilaa nähdään luotettavampana elementtinä kuin esimerkiksi ihmisen kokemusta luonnonhengistä, jolloin jos jotain poistetaan, ne ovat yleensä jälkimmäisiä.

Nämä näkemykset eivät tarkoita, että olisi jotenkin pakko ajatella että olisi vain yksi tiedonhankintamenettelytapa. Itse asiassa jopa ontologiset naturalistit ovat sitä mieltä että kemia on hyödyllinen karkeistus : Ja vaikka olisi niin tiukka että olettaisi että kemia redusoituu fysiikkaan täysin, he hyväksyvät että on OK, että kemialla on oma tutkimustapa joka ei ole identtinen fysiikan tutkimuksen kanssa. (Eikä biologin tarvitse laittaa hirveä hiukkaskiihdyttimeen tai liottaa sitä koeputkessa voidakseen tehdä tästä esimerkiksi etologista tutkimusta.) Samoin on tietysti biologin ja vaikkapa ihmistieteiden alueella. Tätä voi rinnastaa siihen, että toinen katsoo mikroskoopilla ja toinen kaukoputkella, ja molemmat ovat hyväksyttyjä tapoja. Näin ollen nämä näkemykset eivät ole ristiriidassa pluralistisen näkemyksen kanssa. Reduktionistikin voi siis ajatella että on hyvä ihmistieteissä tutkitaan eri menetelmillä kuin fysiikassa, ja että tätä ei tarvitse purkaa. Heistä tulosten olisi kuitenkin hyvä olla konsistentteja, eli esimerkiksi ihmistieteet eivät olisi ristiriidassa muiden tieteiden kanssa. Näin kokonaisuudesta syntyy mahdollisimman ristiriidaton, yhtenäinen, koherentti.

Nämä näkemykset ovat ristiriidassa ainoastaan totuusrelativististen kannanottojen kanssa. Tämän näkemyksen mukaan kun ei ole olemassa mitään universaaleja, absoluuttisia totuuksia, joita voitaisiin edes periaatteessa lähestyä, vaan totuus on aina suhteessa johonkin viitekehykseen, kuten kieleen tai kulttuuriin. Tiede on heille aina suunnilleen sama asia kuin poliittinen valtapeli.

Näiden näkemysten välinen ristiriita on oikeastaan hyvin vanha. Sofistit kannattivat sen tapaista ajattelua. Heistä on nostettava esiin Protagoras, joka opetti sillä periaatteella, että sillä saadaan kulttuurista etua. Hän ei ole aivan puhdas esimerkki relativismista, koska hän oli fallibilisti, jonka mielestä joitain asioita voidaan osoittaa vääräksi. Kuitenkin häntä voidaan pitää relativistina koska hän kannatti "Measure Doctrineä", jonka mukaan jokainen arviointi on oikeassa. Tästä seuraa toki sellaisia erikoisuuksia, kuten se että jos joku arvioi että Measure Doctrine on väärässä, on tämäkin vaihtoehto hyväksyttävä. Toisaalta jos joku arvioi tämän arvion vääräksi, se olisi osoitettava vääräksi, joten tästä päädytään aika erikoiseen kehään. Tämä on hyvin samantapainen kuin Derridan paradoksi.

Olennaisin ero näiden kahden näkemyksen välillä on oikeastaan se, että mikä on ihmistieteiden suhde maailmaan ja mikä on fysiikan suhde toisiinsa:
1: Konsilienssiin (Eri tieteissä puhutaan samoista asioista eri näkökulmista, jolloin yhden tieteenalueen tuloksien käyttö toisissa yhteyksissä on vahvuutta) ja foundationalismiin (on olemassa yksi kaikille sama universumi jota tarkastellaan.) pohjaava näkemys, joka siis luottaa "yhteiseen universumiin josta voidaan joko saada objektiivisia tosiasioita tai jossa niitä ylipäätään voidaan lähestyä" mielestä ihmistieteiden perusteella ei saa esimerkiksi jonkun maan uskonnollisiin uskomuksiin vedoten väittää että olisi järkevää uskoa vaikkapa materian tyhjästä syntymiseen sillä perusteella että sen tarinoissa joku vaikkapa monistaa ruokaa. Eli ihmistieteitä sovelletaan siksi että luonnontieteellinen metodi ei sellaisenaan toimi (ei voida katsoa mikroskoopilla vaan on käytettävä kaukoputkea.) ja kun fysiikka on "luotettavammalla pohjalla" jos se ja ihmistieteiden tulokset ovat ristiriidassa fysiikan kysymyksissä, ihmistieteet häviävät. Tämän näkemyksen voisi tiivistää esimerkiksi seuraavaan sitaattiin, joka on peräisin Anto Leikolan kirjasta "Kätilösammakon arvoitus": "Osoittaa tietenkin rohkeutta julistaa, että jokin yleisesti hyväksytty oppi on väärä. Mutta todellinen tieteellinen edistys vaatii uusien ajatusten lisäksi myös niiden osoittamista todeksi tai ainakin paremmiksi kuin vanhat käsitykset."
2: Sen sijaan eri näkemysten samanarvoisuuteen uskovat subjektiivisiin näkemyksiin, jolloin uskontojen pohjalta on aivan oikein tehdä väitteitä materian säilymislain rikkoutumisesta. Heidän kannanottonsa kaikkiin kysymyksiin on seuraava "kaikki erilaisia - kaikki tasa -arvoisia." Valehtelu ja väärä tieto on tavallaan mahdottomuus, jos joku sen vain hyväksyy. Asiat korkeintaan vain joko sopivat yhteen joidenkin kulttuuristen näkemysten kanssa tai eivät, mutta yhtä hyvin voidaan sanoa että kulttuuri on väärä kuin että tuo asia on väärä.

Onkin hyvä huomata, että on olemassa myös eräänlaisia "pseudorelativisteja" eli henkilöitä, jotka ainoastaan väittävät että he kannattavat eri näkökulmia ja pitävät niitä samanarvoisina. Ei ole yhtään tavatonta törmätä henkilöön, jonka mielestä esimerkiksi kaikki ymmärtävät vaikkapa taidetta yhtä hyvin ja jonka mielestä "kaikki tulkinnat ovat oikein", mutta muistuttaa kuitenkin että henkilö, joka etsii taiteesta yhteiskunnallisia, kulttuurisia, filosofisia tai historiallisia kannanottoja ja viittauksia olisi "sellainen joka vain luulee ymmärtäneensä ne". Samoin toimii henkilö, jonka mielestä jokin pseudotieteenä esitetty on vain "erilainen näkemys" ja olisi "yhtä hyvänä vaihtoehtoisen tieteenfilosofian edustajana" otettava käsittelyyn, mutta joka toisaalla muistuttaa siitä kuinka se "rajoittunut nykytieteen näkemys" tulee joskus korvautumaan tällä "uudella hienolla tulkinnalla, joka on selvästi parempi". Näissä tapauksissahan henkilö samanaikaisesti väittää että kyseessä ovat erilaiset tulkintametodit, joita ei voida arvioida keskenään ja jotka ovat tulkintoina yhtä hyviä JA että näiden välissä on samanaikaisesti jonkinlaine selvä ja arvoitava paremmuussuhde. Näille argumentaatio on toisaalla puhdasta valtapeliä mielipideasioista (kun puhtaan siitä näkemyksestä josta he eivät pidä ja puolustetaan sitä) ja toisaalla täysin objektiivista (kun puhutaan siitä heidän kannattamastaan näkemyksestä ja sen tulevaisuudesta). Näin "toiseudessa elävän" puolen, eli sen puolen jota ei itse kannateta, kritiikkiä tulee tukea ja "ensimmäisyydessä olevaa" eli sitä mitä he itse kannattavat tulee esittää vain sitä tukevia kannanottoja. Tämänkaltainen toimintastrategia on kaikille pseudotieteille tyypillistä: Ajatusta tuetaan esimerkiksi sillä väitteellä että tiedemaailma vainoaa heitä. He väittävät esimerkiksi että on epäreilua vaatia heiltä tutkimustuloksia, kun tiedemaailma vainoaa heitä, eikä eri näkökantojen tasa -arvoisuuden hyväksymä selitys siitä että vainon sijasta heidän tutkimukset eivät vain täyty tieteellisyyden ehtoja, ei ole lainkaan hyväksyttävissä.