Utilitarismissa ajatellaan suurinta hyötyä. Tämä on hyvin mielenkiintoinen ajatus, koska se ei ilmene usein samalla tavalla kuin "periaatekeskeisempi" moraalilakien idealismi. Se voi vastata esimerkiksi niihin vastaväitteisiin joita on esitetty Immanuel Kantin kategoriselle imperatiiville. (Toki moraalisissa kysymyksissä vastaesimerkit ovat haasteellisia koska ne voivat kertoa että meidän tulisi tehdä jotain jota emme muuten tulisi ajatelleeksi. Tai sitten epäintuitiivisuus todella kumoaa moraalilain toimivuuden.)
Kantin kategorisessa imperatiivissa on kysymys periaatteista joita tulisi noudattaa niin että ne voisivat olla yleinen laki. Ja tässä vastaan tulee helposti tilanteita joissa valehtelun välttäminen olisi otettava kategorisesti ja tätä kautta pitäisi ilmiantaa omalla ullakolla olevat juutalaiset natseille sen vuoksi, että natsi kysyy ja olisi väärin valehdella hänelle.
Utilitarismissa katsotaan kokonaishyötyä. Joka on toki itse asiassa sekin hyvin periaatteellista ja ideaalia. (Koska utilitarismi sellaisenaan ei joko määritä mitä hyvä on tai määrittelee sen idealistisesti vaikkapa nautinnon maksimoinniksi. Se on niitä järjestelmiä jossa kun ensin tiedetään mitä hyvä on, niin sitten sen ajattelutapa opettaa miten sitä maksimoidaan.) Mutta tässä on kuitenkin kokonaisuutena enemmän joustonvaraa. Jopa niin että joistain periaatteista voidaan antaa periksi vaikka niitä kunnioitetaankin. Utilitaristi esimerkiksi voi nähdä viattomien rankaisemattomuuden arvona - tai ihmisen oikeuden elämään - sinänsä, mutta tästä huolimatta jos enemmistön etu ja utiliteetti niin vaatii, voi olla tarpeen uhrata viaton vaikka teloitettavaksi jotta julkinen peloite pitäisi ihmiset lainkuuliaisena. Selvästi riskit ovat hyvin toisenlaisia. Jos Kant ei jousta kun pitäisi, utilitaristi joustaa kun ei pitäisi.
Olen ajatellut että utilitarismi olisi kenties "modernille kristitylle" sopivin maailmankuva. Syynä on se, että utilitarismi on "pragmaattista" juuri sellaisella ideaalit kätkevällä tavalla kuin moni kristitty on. (Toisaalta aika moni kristitty on joustamassa periaatteistaan ilman tunnontuskia joten tämäkin asia hoituu tätä kautta. Tosin tämänlaisiin syynä on varmasti "ihmisyys" eikä "ideologia".) Kristinusko on toisaalta myös filosofisemmalla kulmalla jotain joka auttaa Pahan ongelman kanssa ; Itse asiassa utilitaristista ajattelua voikin nähdä pahan ongelman ratkaisuissa joissa viitataan siihen että vaikka vapaasta tahdosta on enemmän hyötyä kuin siitä että sitä ei ole ja nykyisiä pahuuksia ei tapahdu. Ja jopa niin abstrakti ajattelutapa kuin "paras mahdollinen maailmakin" pitää sisällään sitä että kaikkihyvä voi joutua tekemään kompromisseja.
Tässä asenteessani on vain se virhe että se ei oikeastaan toimi. Jos ajatellaan kaikkihyvää ja kaikkivaltiasta Jumalaa, on käytännössä varmaa että hän ei voi olla utilitaristi. Jos Hän tekee kompromisseja - kuten kovasti näyttää, edes kristityt eivät kiistä maailmassa olevaa tuskaa ja onnettomuutta - ne on tehty jollain muulla tavalla kuin utilitarismin keinoin.
Syy tähän on tavallaan yksinkertainen. Kristillisessä etiikassa on nojattu ajatukseen siitä että Jumala rakastaa. Jeesus paransi sairaita ja auttoi oikein mukavasti arkielämässä. Näissä viestinä oli esimerkiksi se, että jos jollakulla on paljon, jakamalla riittää useammalle. Jeesus ja Jumala ovat yhtä siinä mielessä että heidän arvonsa ovat saman Jumalan eri persoonien arvot. Tämä tarkoittaa sitä että voidaan vetää ajatus siitä että Jumala kannattaa eettistä periaatetta jossa esimerkiksi jos voidaan ruokkia nälkäisiä niin se voidaan tehdä.
Utilitarismissa kompromissin takana on Peter Singerin kuvaama periaate "the point of marginal utility". Tämä periaate tarkoittaa sitä että jotain hyvää ei lisätä siinä vaiheessa kun sen lisää tekeminen kuluttaa resursseja tai muita niin että vastaan tulisi enemmän muita haittoja. (Jos voit pelastaa mummoja kuolemalta, se on kaunista, paitsi jos sairaaloiden budjetit ohjataan mummoille niin että keskoset kuolevat kehtoihinsa.) Jumala taas on kaikkivoipa. Tämä tarkoittaa sitä että hän ei tosiasiassa uhraa mitään vaikka parantaakseen lepraisen. Enin mitä hän voisi tehdä olisi se että lepra katoaisi tyystin. Kaikkivoivalla olennolla ei ole "point of marginal utilityä". Jumalalla on kyky ja halu estää pahaa tapahtumasta, eikä Hänellä ole rajallisia resursseja joita hän uhraisi auttaessaan. Joten Jumala ei ole utilitaristi. (Ja koska kristityt ihmiset imitoivat Jeesusta tai pyrkivät tähän, ei kristitynkään pitäisi.)
Tämäntyylinen ongelma onkin jossain määrin tiedostettu teologien piirissä. Onhan Alvin Plantingakin todennut, että olisi vaikeaa kuvitella miten Jumala ei voisi luoda sellaista maailmaa jossa olisi yksi kristitty enemmän. Se tuskin kumoaisi vapaata tahtoa tai vastaavaa. Ja olisi ilmeisesti kristittyjen mukaan oikein hyvä asia, hyvyys lisääntyisi maailmassa tätä kautta. Tämänlaiset dilemmat viittaavat siihen että kristitty ei kenties olekaan utilitaristi.
Kenties kristittyjen olisikin oltava Kantin tyylisiä tiukkapipoisia moralisteja. Sellaisia joiden ei tarvitse miettiä mitään taustoja ja kompromisseja kun voi vaan lukea Raamatusta että "vihaa homoja".
1 kommentti:
Minä itse vierasta ajatusta jonkun hyvän tahi jonkun pahan maksimoinnista. En moraalisista syistä vaan joska niihin on äärimmäisen vaikea monimutkaisessa maailmassa jossa syy- ja seuraussuhteet vaihtelevat - ponnistaa. San sijaa allekirjoitan ajatuksen jossa nähdään että utilitarismilla pyritään lisäämään kaikkien hyvinvointia ja jotta tavoiteltaisiin tasapuolisuutta on määriteltävä yhteinen hyvä ja ponnisteltava sen arvon kasvattamiseksi.
Superlatiivimääreet ovat toki ansiokkaita kun ihmisiä halutaan johtaa sumuverhon pauloihin tai hapansilakkaa haistelemaan. Maksimaalinen hyvä, maksimaalinen paha, maksimaalinen dominointi... jne
Lähetä kommentti