Kristittyjen tappioketju

"Seurakuntalaisessa" kerrottiin piispa Seppo Häkkisen ajatuksista. Hän pelkää pakanuuden paluuta. "Seppo Häkkisen mukaan kristillisyyttä ollaan ajamassa Suomessa ulos. Toisesta ovesta tulee kuitenkin uushenkisyys sisään." ... "Virren veisaaminen, ruokarukous ja ylipäänsä kristillinen kasvatus kirvoittavat valituksia viranomaisille. Sen sijaan mindfullness, vuorikristallin näkeminen ja lapsijooga sopivat hyvin. Hindulaisuus tai buddhalaisuus ei näytä haittaavan lainkaan. Risti seinällä on sopimaton, mutta uushenkisyyteen liittyvä vuorikristalli sopii mainiosti." ... "Hänen mukaansa julkisessa keskustelussa esiintyy jatkuvasti mielipiteitä, joiden mukaan uskontokasvatus joutaa kokonaan pois niin varhaiskasvatuksesta kuin kouluopetuksestakin." ... ""Mindfulness ulottuu jo lapsiinkin". Buddhalaiseen meditaatioon linkittyvä tietoisuus- ja tunnetaitojen opetus leviää jopa päiväkoti-ikäisille lapsille. Artikkelin lopussa kerrotaan mindfullness-tunnin huipentu-van vuorikristallin näkemiseen. Lukijalle ei kerrota, että new age –uskomuksissa vuorikristalli on hyvä meditaatiokivi, joka auttaa keskittymisessä. Se kanavoi kaikenlaista energiaa, joten sitä voidaan käyttää kaikkien ongelmien hoitamisessa, ilmenivätpä ne sitten kehon, mielen, tunteiden tai sisäisen olemuksen tasolla."

Häkkisen lausunto on tavallaan hyvin omituinen.

Olen itsekin melko mindfulness -vastainen. (Se on juuri sellaista pehmohöpöä jota dissaan noin yleensäkin.) Mutta en kykene näkemään sitä buddhalaisena. Se on itse asiassa tausta-asenteeltaan kaikkea muuta kuin maailman harhoista vapautumista. Tämä itse asiassa paistaa jo ilmiön nimessä. Kun buddhalaisuudessa yritetään tyhentää mieli, yritetään olla mahdollisimman mielellisiä "mindful". Tavoitteena on stressin purkaminen. (Minusta mindfulness on kuitenkin oikein näppärää jos haluat hankkia itsellesi valemuistoja.)

Häkkinen viittaakin varmasti taustaan. Mindfulnessiin liittyy meditaatiota joka on menetelmänä tietystä ei-kristillisestä taustasta. Häkkinen sotkeekin keskenään alkuperän ja nykytilan sellaisella tavalla joka tuo oleellisesti mieleen lähinnä aktiivikreationisti Pekka Reinikaisen "noituuden paluu lääketieteeseen" -kirjan. Tämänlaiset ajattelukytkökset vihjaavat Häkkisen ajattelussa olevan tiettyjä rajoitteita.

Häkkisen väitteenä oli että kaikkea muuta uskontoa saa aika kritiikittömästi tuoda päiväkoteihin ja kouluihin paitsi kristillisyyttä. Häkkisen havainnot perustuvat tutkimuksen sijaan toisen käden lähteen anekdootin päälle rakennettuihin tulkintalisiin.
1: Mallia "Kaikki lausuvat yhdessä: ’Kiitos tunnekoulusta, meillä oli mukavaa.’” Lukijalle jää epäselväksi, ketä lopussa kiitetään, opettajaa, toisia lapsia vai jotain tuntematonta jumalaa?" Samaa voi miettiä laulaessaan ei-uskonnonharjoittavaa "suvivirttä" jossa lauletaan "Taas linnut laulujansa visertää kauniisti, myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi! Mun sieluni, sä liitä myös äänes' kuorohon ja armon Herraa kiitä, kun laupias hän on." Että viitataanko tässä herralla opettajaan, toisiin lapsiin vai johonkin tuntemattomaan Jumalaan.Samalla voi miettiä sitä onko se viitattu "sielu" jokin uskonnollinen konsepti joka olisi sensuroitu ja jota ei siis olisi julkisessa tilassa?

Tässä unohtuu se, että edes tässä anekdootissa ei puhuta buddhalaisuuteen osallistuttamisesta. Sillä vaikka mindfullness taustaltaan todella pohjautuu buddhalaisen mietiskelyn tekniikoihin, on se itsessään maallis-pinnallisen elämäntavan multihuipentuma ; Sitä haetaan hedonistisesti stressittömyyttä ja ladataan akkuja jotta voidaan toimia oravanpyörässä. Mindfulness ei lupaa nirvanaanpääsyä tai vapautumisat elämän kierrosta. Se pyrkii tekemään tästä elämästä miellyttävää. Toki mindfullness-kentällä on taatusti kaikenlaisia toimijoita, joista osa voi ympätä mukaan new age -ajattelua. En siis sinänsä pidä mahdottomana, jossakin koulussa mindfullness-kurssiin on ympätty mukaan new age-uskomuksia. Mikäli näin on, todennäköisesti suuri osa ihmisistä - etenkin niistä vihaisista ateisteista jotka suuttuvat "Suvivirrestä" on sitä mieltä, että se ei ole okei. Sama pätee joogaan.

Häkkinen ei itse asiassa demonstroi miten muita uskontoja tuodaan kouluihin. Asioista saadaan uskonnollisia lähinnä tuomalla mukaan itse ilmiön sijaan sen syntyhistoria ja muu vastaava. Hän on enemmänkin demonstroinut sitä että ihmiset pahastuvat siitä että kouluissa todellakin tuodaan sitä kristillisyyttä esiin. Kristillisyys selvästi on läsnä, ja siellä tehdään aktiivisesti sitä mihin Häkkinen kannustaa ; "”Nyt on rohkeasti puolustettava uskonnonvapauttamme, siis oikeuttamme oman uskonnon näkymiseen ja harjoittamiseen, myös julkisesti. Nyt on selkeästi asetettava painopiste kristillisen kasvatuksen vahvistamiseen, niin kodeissa kuin seurakunnissakin"

Häkkisen kommentissa on mukana aivan todellinen yhteiskunnallinen tausta.

Uskontojen, erityisesti kristinuskon, suosiossa onkin tapahtunut laskua. Kun maan keskimääräinen elintaso, demokraattisuus ja tiedeosaaminen kasvavat - ja kun sosiaalisen eriarvoisuus vähenee - uskonto menettää suosiotaan. (Siitä mikä aikaansaa mitäkin on tietysti kiinnostavaa mutta yhteys on, eikä tässä ole oikein mitään kontroversiaalia.) Euroopassa uskontojen suosio on ollut laskusuunnassa jo melko kauan. USA on ollut niitä harvoja hyvinvointimaita joissa uskonnollisuus ei ole menettänyt merkitystään.

Sosiologit ovat selittäneet tätä poikkeusta Peter Bergerin tyyliin ; Viittaamalla vapaisiin markkinoihin. Perusväite on ollut se, että euroopassa uskonnot ovat institutionalisoituneet kun taas vapaasti keskenään kilpailevat kirkot USA:ssa ovat joutuneet miettimään yleisöä ja ovat siksi tuottaneet uskontoja jotka tarjoavat paremmin vastinetta ihmisten tarpeisiin. Tätä kautta institutionalisointi viittaisi eurooppalaisiin valtionkirkkoihin ja kansankirkkoihin jotka taas olisivat ongelma koko uskonnolle. Tosin viime aikoina USA:ssakin uskonnollisuudessa on tapahtunut heikkenemistä. PEW Research Centerin mukaan jopa USA:ssa hengellinen ilmapiiri on muuttunut. Kristinuskon suosio on laskussa, ja vaikka käytännössä vaihtoehtoisten ei-kristillisten uskontojen suosiokin on kasvussa, niin kristinusko on ollut niin läpitunkevaa ja suosittua että sen laskun vuoksi myös uskonnottomuus on yleistynyt.

Tätä kautta on tietenkin päästy siihen tilanteeseen että kenties sekularisaatio on jotenkin väistämätöntä. Pitkän ajan trendit viittaavatkin siihen että uskonnottomuus ja ateismi ovat sekä suositumpia että valtavirtaistuvampia näkemyksiä. Tässä kohden mukana on kaksi elementtiä. Älykkäät ihmiset ovat jostain syystä taipuvaisia päätymään ateismiin. (Kenties siksi että heillä on erilaiset eväät "toisinajatteluun" eikä siksi että ateismi olisi ehdottomammin tosi.) Toisaalta merkittävämpi voima on siinä että kouluttamattomat ja vähemmän älykkäät ihmiset lakkaavat välittämästä uskonnosta.

Tämä tausta tarkoittaa sitä että muiden uskontojen kuin kristinuskon suosio on kasvanut ja tätä kautta on aivan mahdollista että näitä muita uskontoja myös nähdään julkisessa tilassa. Tästä huolimatta tilanteessa on mittakaavaharha. Kun on oikeasti ilmiselvää että "Suvivirressä" lauletaan kristinuskon Luojasta, ja asioita nimetään suoraan kristillisyydeksi ja kristillisiksi aamunavauksiksi, joutuvat muiden uskontojen edustajat tyytymään joko (a) sekulaaristettuihin versioihin joissa ei mainita uskontoa nimellä vaan "buddhalaisuuden" sijaan viitataan "mindfulnessiin" ja joista uskonnolliset ja hengelliset elementit ja puheet pelastuksesta ja tuonpuoleisesta on riisuttu. Tai (b) sellaisiksi jossa New Age -kristallihöpö salakuljetetaan oppitunneille sillä että valehdellaan että se on tollaista kohdan a -ilmiöstä.

Tässä mukana on kuitenkin harha. Häkkinen ei huomaa sitä että moni kriitikko on nimenomaan sekulaari. Sekulaari ei ole samaa kuin antiteisti. Uskontokritiikki tunkeutuu helposti tilanteisiin joissa julkisiin tiloihin laitetaan uskontoa ja että näihin osallistumiseen ei ole vaihtoehtoa. Häkkinen ei anekdootti-innossaan esimerkiksi kertonut oleellista ; Oliko ennen tuntia mahdollisuus kieltäytyä uskonnollisin perustein koko meditointirupeamasta. Sekulaarit kannustavat uskonnonvapauteen. Häkkinen sen sijaan edustaa piispana sitä eurooppalaista instituutio-uskontoa jossa uskonnonvapaus tarkoittaa enemmän sitä että järjestöllä on mainostilaa yhteisessä tilassa jonne on käytännössä pakko mennä ja jossa tapahtuviin asioihin on otettava osaa omasta uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta.

Tämä instituutioden vallan sotkeminen yksilöiden ja vain yksilöiden omaisuutena olevaan uskonnonvapauteen on kätevää koska sen jälkeen tämä sekulaari yksilön uskonnonvapauden puolustaminen saadaan vääntymään kaksoisstandardiksi kun ei tiedosteta että nämä "vaihtoehdot" ovat julkisessa tilassa näkyvissä oleellisesti erilaisella tavalla kuin kristinusko näkyy.

Häkkistä näyttää häiritsevän että luokkaan tunkee kaikenlaista pakanauskontoa. Hän ei ole tässä kovin selkeä, osittain siksi että asennevammojen kätkeminen siihen että ei suoraan sano sitä vaan vihjaa siihen suuntaan vahvasti on keino väistellä vastuuta. (Tosin jos Häkkistä ei häiritse, niin montaa muuta uskovaista kyllä häiritsee ja tämä johtaa siihen "yleinen valitus" -teemaan joka on Häkkisen oman tekstin mukaan relevantti.)
1: Sen verran on selvää että sanana "pakanuus" on jo itsessään jossain määrin pejoratiivinen, konnotaatioiltaan kristillisessä yhteydessä pilkallinen. Sanan etymologiakin on kiinnostava ; paganitas -viittaa maalaisuuteen. Moukan ja juntin konnotaatiot ovat suunniteltuja. Tämä on kiinnostavaa koska se sisällöltään kuitenkin viittaa siihen että "on uskovainen joka ei kannata kristinuskoa, juutalaisuutta tai islamia". Toki tätä voisi lieventää ja selittää että jos joku kristitty kutsuu uskonnosta ja hengellisyydestä vieraantunutta mindfulness -tyyppiä pakanaksi niin se on loukkaava vain jos nojaa kristittyjen määritelmään. Monet New Age -ihmiset kutsuvat itseään ihan hyvällä mielin pakanoiksi. Tässä vain unohtuu se että lausujan identiteetti määrittää sen kuka on se joka tarkoittaa jotain käyttäessään sanaa. Kristillisessä perinteessä pakana on lukkiutunut. Ja pakana -sanan käyttö kertoo tätä kautta sanojan asenteesta. Asennevammaisuuden kohtaamisesta arkielämässä taas on jotain josta voi pahastua vakaumuksesta riippumatta. Jos Häkkinen käyttää sanoja jotka kertovat Häkkisen asenteesta muita kohtaan, tästä on asiallista pahastua juuri niin että nojataan siihen "kristilliseen termiviitekehykseen" jota Häkkinen edustaa oikein piispan auktoriteetilla.

Hän ei kuitenkaan näe sitä että tosiasiassa niillä ei ole samanlaista näkyvyyttä ja tilanhallintaa. Esimerkiksi kevätjuhlissa ei yhteislauleta yhtään ainutta buddhalaisten, hindujen, islamilaisten, juutalaisten tai ateistienkaan laulua. "Suvivirsi" tulee kuitenkin laulaa tai piispa Jolkkonen paiskoo ovia. Tässä ja vain tässä asetelmassa on todellakin syytä puhuakin uskontojen samanarvoisesta kohtelusta. Häkkinen ei tätä tee. koska se ei varmasti aja hänen asiaansa.

Häkkinen vertaileekin ei-vertailtavaa samanlaisina.

Oleellisia kriteeriattribuutteja voi olla monia. Jos lähdetään siitä miten Häkkinen itse asiat näkee, eli "Yksinkertaistaen ja kärjistäen voi todeta, että risti seinällä näyttäytyy epäsopivana, sen sijaan uushenkisyyteen liittyvä vuorikristalli sopii aivan mainiosti." niin yksinkertaisesti ja kärjistäen Häkkinen joutuisi
1: Tekemään sen että kävisi läpi kaikkien koulujen kaikki luokkahuoneet ja laskea montako ristiä ja montako vuorikristallia siellä on seinällä koko ajan näkyvissä. Yhden kerran jollain yhdellä tarinassa olevalla kenties oikeasti tapahtuneella anekdoottitunnilla ollut yhden oppitunnin mindfulness -harjoitteeseen liittyvä vuorikristalli tuskin rinnastuu uskonnolliseen symboliin joka on läsnä joka ikisellä oppitunnilla riippumatta luokassa käsiteltävästä oppiaineesta. Tälläinen alati-läsnä oleva on läsnäolollaan symbolista instituutiovaltaa alleviivaava. Ja kun Häkkinen sitten tekee laskentonsa loppuun ja toteaa että vuorikristalleja ei välttämättä löydy ainoankaan luokkahuoneen seinältä paraatipaikalta, hän joutuu kenties keksimään tästä läsnäolon puutteesta sen todellisen syyn siitä miksi näistä seinällä roikkuvista vuorikristalleista ei tule valituksia.
2: Toisaalta on syytä huomata että valitukset liittyvät uskonnonvapauslakien rikkomisiin tai tälläisen rikkomisen epäilyyn. Ja ilmoitus tulee jos läsnäolo on koettu ärsyttävänä ja häiritsevänä. Joten kenties valittaminen johtuu siitä että kristityt ovat muita paskiaismaisempia pyrkyreitä jotka vähät välittävät muiden ihmisten vakaumuksista. (Tämä vastaa rehellisesti sanoen omia kokemuksiani. Kyseessä ei ole varmasti vain näkökulmavalinnasta, koska olen hyvin monessa uskonnollisessa ja ateistisessa ryhmässä. Ja pääsääntönä on että käännyttäjähihhulit ja ateistejen ja uskonnottomien vakaumuksille pilkallisesti suhtautuvat ja muuten heidän näkemyksiään vähättelevät ovat aina kristittyjä. Islamistejen riskeistä puhutaan paljon mutta yksikään islamilainen ei ole vittuillut minulle. Jos saisin euron aina kun kristitty vittuilee minulle, olisin rikas. Kristityt ovat myös johdossa jos ajatellaan itsemurhaan ajettuja läheisiä ja itse henkilökohtaisesti saamiani tappouhkauksia. Kenties kaikki uskonnot ja vakaumukset eivät todella ole samanarvoisia. Kenties ei. Ja tässä "ei" -tapauksessakin on selvää että on turhaa kuvitella että vastavuoroisuuteen taipuvaiset ihmiset eivät jotenkin reagoisi ja muuttaisi asenteitaan niitä ihmisiä kohtaan jotka heitä aina nurjasti, kurjasti, epäreilusti ja olkiukkopilkkojen avulla lähestyvät päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.) Islamilaiset tai juutalaiset eivät käännytä tai mesoa. Hindulaisia saattaa nähdä uskontoaan harjoittamassa, mutta he eivät osallistuta kaikkia omiin rituaaleihinsa. Tämä ero kertonee jotain oleellista siitä mitkä uskonnot ovat muita helpommin tilanteissa joissa eriuskoisten uskonnonvapauden rajoja ylitetään. Kristinuskon näkyminen kouluissa on ollut enemmän kuin aktiivista vuosikausia. Ja tässä tilanteessa ei voi sanoa muuta kuin että ihmiselle joka tekee jatkuvasti samaa ja joka vastaa jopa tämän saman tekemisestä johtuviin ongelmiin siten että tekee enemmän sitä samaa ja joka kaiken tämän jälkeen odottaa erilaista lopputulosta. Heille on oma nimensä. Kun organisoitunut ihmisjoukko tekee tätä samaa, sitä kutsutaan uskontoinstituutioksi. Sen kovimpia sekoilijoita ilmeisesti kutsutaan piispoiksi.