C. S. Lewis esitti että on turhaa vaatia kaikkia vastauksia Jumalalta. Hänen mielestään kuolevainen voisi esittää melko helpostikin erilaisia kysymyksiä, joihin Jumalan on mahdotonta vastata. Lewisin mukaan kaikki järjettömät kysymykset ovat mahdottomia vastata. Hän esitti näihin esimerkkejäkin. Sellaisia kuin "Kuinka monta tuntia on yhdessä mailissa?" tai "Onko keltainen neliömäinen vai pyöreä?" Hänen mukaansa suuri määrä kaiksta mitä kysymme, mukaanlukien teologiset kysymykset ja metafyysiset ongelmat, ovat sellaisia.
Hänen ajattelunsa takana oli luottamus järjen ja logiikan mahtiin. Tätä kautta asenne oli suunnilleen sellainen että jos johonkin teologiseen kysymykseen oli mahdoton vastata, se teki siitä järjettömän kysymyksen. Ja näin voidaan ohittaa raivostuttavat kyselijät jotka utelevat vaikka siitä voiko Jumala luoda niin suuren kiven että ei kykene itse sitä enää nostamaan. Tätä reagointitapaa pidetään nöyränä ja älykkäänä. Tosin C. S. Lewisillä tuntuu olevan sellainen aura että kaikki mitä hän sanoo muuttuu kristittyjen silmissä kullaksi. Vaikka se mitä hän sanoisi olisi aika simppeliä ja ei-nerokasta. Jopa tyhmää ja asenteellista. En väitä että Lewis olisi tyhmä. Sen sijaan sanon että hän oli nokkela kaveri jonka merkitys on vakavasti ylimitoitettu. Hän on valtavan yliarvostettu.
Dawkins toisin sanoen on hyvin samantapainen kuin Lewis. Vastustajat pitävät joitain kysymyksiä relevantteina ja niihin vastaamattomuus nähdään huonoutena ja heikkoutena. Heikkoutena jonka korjaaminen vaatii sitä omaa suosikki-ideologiaa. Mutta he näkevät että vika on kysymyksissä ja kysyjissä. Heillä on miellyttävä itsensä kanssa ristiriidaton järjestelmä. Sellainen joka on itseäänruokkivuudessaan sellainen että vastaavaan ei pysty. Ei vaikka yrittäisi rakentaa human centipeden joka menee ympäri.
Suurin ero onkin siinä että Lewis on rationalisti eli hän uskoo logiikan kaikkivoipuuteen. Dawkins taas on empiristi eli hän luottaa empiiriseen metodiin. Erot asenteissa ja jopa perusteluissa ovat kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvin pieniä.
Jos katselee Richard Dawkinsin ajatuksia niin hänen suhteensa skientismiin ei ole se, että skientismi vastaa kaikkiin kysymyksiin. Hänen mukaansa on paljon hölynpölykysymyksiä joihin vastaaminen on mieletöntä. Ja hän laskee tähän suurimman osan teologisista kysymyksistä. Hänenkin ajatuksensa tuntuvat lähestyvän sitä että jos hän ei kykene tieteellä vastaamaan johonkin kysymykseen, on järkevämpää tuomita kysymys ja kysyjä. Dawkinskin on erikoinen kaveri että kaikki mitä hän sanoo muuttuu joidenkin mielessä nerokkaaksi. Vaikka se mitä hän sanoisi olisi aika simppeliä ja ei-nerokasta. Jopa tyhmää ja asenteellista. En väitä että Dawkins olisi tyhmä. Sen sijaan sanon että hän on nokkela kaveri jonka merkitys on vakavasti ylimitoitettu. Hän on valtavan yliarvostettu.
Dawkins tosin taitaakin olla ateisteille samaa mitä C. S. Lewis on kristityille. Molemmat ovat hämmentävän asenteellisia ja pilkallisia. Molemmat lyövät aika ikävää kuvaa erimielisten psyykeen, C. S. Lewis jopa kiistää itselleen rehellisen ateismin olemassaolon samalla kun Dawkins puhuu uskonnon luonteesta tavoilla jotka vihjaavat että täytyy olla deluusioissa tai tyhmä ollakseen sellainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti