Pieni rant ; Pasifismiteoriasta ja yhteiskunnan puolustettavuudesta.

Kun katsotaan pasifismia, moni konservatiivi näkee että pasifistit eivät ole rehellisiä. Eli kysymys ei olisi väkivallan vastustamisesta ehdoitta. Vaan että tosiasiassa pasifisti tappaisi puolustaakseen omia rakkaitaan, perhettään ja vastaavia. Teoria voi kuulostaa häijyltä mutta nykykonservatiivikontekstissa se on suunnilleen kohteliainta mihin he pystyvät. Sillä he uskovat itse olevansa samantapaisia kostokoneita.

Teoria ei ole välttämättä tosi. Mutta otan sen nyt tässä blogauksessa kuitenkin vakavasti. Se nimittäin muuttaa pasifismin yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Jos jokainen ihminen on valmis tappamaan itselleen tärkeiden asioiden, läheistensä ja vastaavien vuoksi ja hän ei ole valmis tappamaan yhteiskunnan vuoksi se johtuu siitä että yhteiskunta ei pidä sisällään hänelle itselleen tärkeitä asioita.

Tämä voi tarkoittaa anarkismia, teoriaa siitä että yhteiskunnalla ei saa olla rakenteita. Mutta toisaalta se voi kertoa siitä, että yhteiskunnan rakenteet ovat huonot. Jos joku kieltäytyy taistelemasta Assadin tai ISIS -joukkojen puolesta tämä tuskin kertoo arvotyhjiöstä tai anarkismista, itse asiassa toiminta voidaan nähdä evidenssinä juuri päinvastaisesta.

Itsekin olen periaatteessa sitä mieltä että Suomi on yhteiskuntana sellainen että se on vielä taistelemisen arvoinen. Etenkin kun vertaa niihin vaihtoehtoihin joita de facto olisi tarjolla. Tilanne on siitä huvittava että moni konservatiivi tuntuu lietsovan maanpuolustushenkeä juuri sellaisilla strategioiolla jotka lähentävät maamme henkistä tilaa Venäjän ja muiden vastaavien maiden kanssa. Joka siis tosiasiassa totta ollessaan sanoisi että yhteiskuntarakenteemme eivät olisikaan niin puolustamisen arvoisia. Tämä toki vieraannuttaa näistä patriooteista, ei niinkään maanpuolustuksesta.

Yhteishengestä puhujat tuppaavat tuomaan esille kristillisiä arvoja. Ja jos minä sotatilanteessa olen kristillisyyden vuoksi valmis jonkun ampumaan, se koskee enemmän niitä tilanteita joissa minulle yritetään pakottaa kenttäehtoollista kuin yhtään mitään muuta. (En tapa kristittyjä mutta ihminen joka pakottaa minut ottamaan ehtoollista tai ottamaan muuhun uskonnollisuuteen osaan joutuu käyttämään tavoitteen mitenkään relevantisti saavuttaakseen keinoja joiden edessä itsepuolustus on, ei vain jotenkin eettisesti perusteltu vaan ennen kaikkea relevantti ja todennäköinen optio.)

Olen toki hieman huvittunut kun pro-kristillinen vauhkoaja tulee kertomaan että minun kannattaisi tukea hänen aatelukkiutunutta kusipäisyyttään kun vaihtoehtona olisi muslimit. Mielestäni militantin VOK -polttopullo-oikeiston ja militantin rekka-autolla päin kansanjoukkoja iskijöiden välillä on liikaa analogisuutta jotta voisin pitää niitä "aivan erilaisina asioina".

Tosin jos jokin epäanalogia olisi haettava niin se olisi siinä että militantit muslimit toisaalta kyllä todennäköisesti silpoisivat, dekapitoisivat ja toimisivat muutenkin aggroilevasti niitä kusipääkristitty-yksilöitä vastaan joihin koen syvää kostonhimoa. Ja joille nykyinen kristillinen yhteiskunta ei ole tehnyt mitään.

Joten en tiedä miten suhtautua näihin ehdotuksiin. Kenties tämä lisää maanpuolustusintoa. Mutta jos ja vain jos olen oikeasti niin mielisairas että haluan toteuttaa kostofantasioitani livenä ja omakätisesti. Toivon että en ole näin mielisairas.