Syökää kakkaa!

Vesa Linja-aho ajaa "hyvin tietynlaista keskustelukulttuuria" kirjoituksessaan "Joskus on ihan suotavaa käskeä "väittelykumppania" syömään paskaa". Kykenen skeptikkona tunnistamaan takana olevan turhauman. "jossain skeptikkoryhmissä käppäukko voi kerta toisensa jälkeen postata jonkun MRA-artikkelin ja siitä pitää mukamas keskustella sen sijaan että toteaisi vaan suoraan että lol syö paskaa. Ei vaan jaksa sellaista." Eikä ole suoraan epätottakaan sanoa että "On kuitenkin tilanteita, jolloin keskustelu on käytännössä turhaa tai jopa vahingollista – tai vähintäänkin ajanhaaskausta."

Kuitenkin edustan keskustelukulttuuria jota blogaus kutsuu "toksiseksi". "Varmasti yksi toksisimpia asioita internetin keskustelukulttuurissa on se jostain tullut (liekö syynä ihmisten väärin ymmärtämät argumentointivirheoppaat tai ihan vaan etuoikeutettu asema) hölmö idea että jokainen argumentti pitäisi käsitellä erikseen ja yhtä validina." (Oma tapani on se, että jokainen argumentti kumotaan kerran. Sitten se on tehty. Ei sitä uudestaan tarvitse. Annetaan viittaus tai argumentintiivistelmä joka näyttää että on jo vastannut siihen, haukutaan papukaijaa idiootiksi jonka pitää opetella ajattelemaan. Koska ei jumiutuneeseen oman asiansa julistajaan tehoa kuin statukseen ja maineeseen iskeminen. Egonsa ja maailmankuvansa vuoksi he näitä asioita tekevät. On iskettävä sinne missä se tuntuu ja missä sillä on merkitystä.)

Tosin tämä tutunkuuloisuus ei varmasti ole sattuma. Onkin melko varmaa että minulla on henkilökohtainen panos asiaan. Sillä kun katselee tekstin sisällä olevia kohtia, tunnistan asioita joita olen sanonut Linja-ahon sosiaalisessa mediassa. "Ja tässä nauttimisessa – perustelipa sitä puhtaasti viihteellä tai ”argumentointitaitojen hiomisella” tai ”kuplautumisen ehkäisemisellä” – on se ongelma, että tämä vänkäys tuo samalla näkyvyyttä näille vastenmielisille mielipiteille ja näin ollen ruokkii ”ai joku muukin on tuollaista mieltä, ehkä tämä on ok” -ilmiötä." (Linja-aholla tosin näyttää olevan laajemminkin yleinen tapa viitata minuun abstraktisti "eräs kommentoija" tai "yksi kommentoija" -tyylisesti niin usein että hämmästyttää että hän todella ei muistaisi nimeäni. Tämä on varmasti jotenkin merkittävää. Aatetoverien nimet mainitaan helpommin, heille annetaan kunnia. Mutta toisaalta vihamiehetkin nimetään joskus. En tiedä mitä tämä tarkoittaa. Mutta se tarkoittaa jotain.)

Toki Linja-aho ei taida tiedostaa että aika moni tekee asioita siksi että heillä on liikaa kokemuksia eikä liian vähän kokemuksia asioista. Kreationistien uhittelun alle joutunut ei hiljennä vaan muuttuu paatuneeksi kreationistikriitikoksi joka jatkaa toimintaansa vielä siinäkin vaiheessa kun kreationismin kritisoiminen on kuolleen hevosen hakkaamista. "Nauttiminenkin onnistuu käytännössä vain, jos ei kuulu mihinkään sorrettuun ihmisryhmään jolloin näiden suoltama törky ei kohdistu omaan persoonaan." Kosto on kaunis motiivi.

Asenne on kuitenkin yleinen.

Poliittisesti epäkorrektit anarkistit ovat sellaisia että siihen skeneen tuollainen vielä asenteensa puolesta sopii. Se on tavallaan cool. Mutta sitten ymmärtämistä ja keskustelua ja humaania kohtaamista noin yleisesti puheissaan korostavat piirit harjoittavat samaa.

Mutta jostain syystä myös aika monet kolmannen aallon feministit - joita lainaamani Linja-ahokin edustaa - harrastavat tätä erikoista keskustelukulttuuria jossa vältetään keskustelua. Ollaan omissa feministiryhmissä ja harjoitetaan erimielisten automaattibannaamista. (Useimmiten saamani tilanne vasta-argumentaatioon on "jätä mut rauhaan" joka on siitä ikävä että tällaistä on myös toteltava että ei rinnastu johonkin "keskustelulla raiskaavaan". Pitäisikö minunkin alkaa vaan tomerasti työntämään banaania korvaan ja huutamaan "eitä" feminismille ja ennen kaikkea feministeille ja teeskennellä että tämä on jokin perustelu tai oikeutus jatkaa mitä tahansa menoani kritiikittä?) He ovat jopa ylpeitä siitä että eivät käy miesryhmissä ottamassa kantaa miesten sisäisten asioiden hoitamiseen. Olen itse sitä mieltä että feminismi on aktivismia ja sen kenties pitääkin sellaista olla. Tämä tarkoittaa toki sitä että he ärsyttäisivät laajakirjoisemmin erimielisiä. Mutta tämä ei ole vainoa vaan sananvapauden sivutuote.

Ärsytys ja ääliön ääressä turhautuminen on hinta jonka maksamme vapaudestamme. Jos niitä ei ole, tiedämme että emme oikeasti ole vapaita. Tämä on toki hyväosaisuutta ja etuoikeus. Mutta niin on puhdas vesi ja ruokakin. Eikä niitäkään tämän vuoksi halveksita.

Toisaalta voidaan kysyä että mikä etuoikeus.

Etuoikeus mihin. Echo chamberiin samanmielisten kanssa naiseutta miettimään pulahtavat kolmannen aallon feministit ovat mielestäni etuoikeutettuja voidessaan tehdä näin. Itselläni ei ole mitään sellaista alakulttuuria jota voisin kutsua henkiseksi kodikseni. Toisin sanoen minulla ei ole sellaista "privaattia" jossa voisin vain olla. (Huudankin tosin sitten ihmisille kaikenlaista ja usein.) Se, että voi läimiä ovia kiinni on valtaa.

Jopa rahamiehet tunnistavat ilmiön. Tunnetaan käsite "fuck you money" joka viittaa siihen että hallussa on sen verran rahaa että voidaan kieltäytyä työtarjouksista ja viettää vaikka sapattivuosi. Mahdollisuus omaan alakulttuuriin ja rauhaan on etuoikeus ja "syö paskaa" -huutaja tietää että ei jää tästä tempusta huolimatta yksin ja täysin kuulematta. He ovat kuten "Billions" -sarjan traileri joka kysyy että "Then again, what's the point of having fuck you money if you never say fuck you?"

Samuli Suonpää on ottanut kantaa siihen miten on etuoikeus puhua vain asioista jotka eivät koske omaa itseä. Otsikko on "On etuoikeutettua saada puhua vain muiden ongelmista" Teksti on kiinnostava. Ja tätä kautta voidaan saada rakennettua teoria siitä miksi suvaitsevaisen ymmärtävät piirit välttävät konfliktia ja ovat olevinaan ymmärtäviä vaikka ovatkin pikkusieluisia sensuristeja jotka käyttävät karkeita "syö paskaa" -tyylisiä kärkkäyksiä joiden tulo muotiin on kovasti Timo Soinin ansiota.

Suonpää kirjoittaa tässä naispappeudesta. Käytän tätä vertauskohtana. "keskustelimme valkoisten heteromiesten kesken naispappeudesta ja homojen vihkimisestä. Minua muistutettiin siitä, että naispappeudesta päätettäessä oli kirkolliskokouksen naisedustajilla ”tapana jättää koko teologinen argumentaatio sivuun”. Kirkolliskokouksen naiset puolustivat naispappeutta ”fiilispohjalta”, miesten viitatessa Pyhään Raamattuun, tunnustuskirjoihin, kirkkoisiin ja luomisteologiaan." ... "Keskusteltaessa – yhä edelleen – naispappeudesta Raamatun tai tunnustuksen pohjalta, minun mahdollisuuttani pappeuteen ei kukaan ole kyseenalaistamassa. Voin siksi sivistyneesti asettua asian yläpuolelle ja pyöritellä teologisia viisauksia, joiden kosketuspinta arkielämään jää hyvin etäiseksi. Minun ei tarvitse panna tunteitani peliin, vaan voin rauhassa olla "objektiivinen" asian suhteen tai mestaroida yksittäisillä Raamatun jakeilla." ... "Minä olen siitä etuoikeutetussa asemassa, että yleensä kun puhutaan ongelmista yhteiskunnassa tai kirkossa, puhutaan muiden ongelmista. Kun on kaikki hyvin ja oma asema on selvästi ongelman yläpuolella, on helpompi keskustella analyyttisesti ja neutraalisti. Jos kouluttamattoman, nälkäisen tai sukupuolensa takia syrjityn näkemys ei ole yhtä kauniisti muotoiltu kuin minun, se näkemys on helppo hylätä vääränä." ... "Ne ihmiset, jotka päätöksiä tekevät, uskovat mieluummin minua kuin kouluttamatonta pitkäaikaistyötöntä tai takkutukkaista anarkistia. Tämä asetelma, oma etuoikeutettu uskottavuuteni, saa minut helposti kuvittelemaan argumenttejani paremmiksi kuin muiden."

Suonpään teksti korostaa itselleni sitä että vapaus ja siihen liittyvä valta voidaan jaotella sananvaltaan ja itse tekemisen valtaan. Ja että nämä ovat usein konfliktissa. Vapautta ajatellaan usein vain vapautena ja tässä unohtuu että joskus kyseessä on valintatilanne. Kenties jopa useimmiten kyseessä on valintatilanne. Meidän kulttuurissamme mielipiteenvapaus menee yleensä itsellisyyden yli. Ja tästä seuraa se, että usein enemmistö tekee päätöksiä jotka koskevat vähemmistöjä mutta ei heitä itseään.

On toki ymmärrettävää että vähemmistö ei saa puuhata mitä tahansa. Esimerkiksi aivan asiallista on rajoittaa uskonnonvapautta niin että vähemmistö saisi uskonsotia enemmistöä vastaan jos oppi niin sattuu oikeuttamaan. Tässä vähemmistö tekeekin ratkaisuja jotka koskisivat enemmistöä. Toisin kuin homojen avioliitto johon ei tietääkseni ole heteroita tulossa ja jonottamassa. (Paitsi joitain kristittyjä ehdottomasti eheytetysti heteroita ehkä?)

Jos mietimme vaikkapa sitä miten mielipiteenvapaus voi mennä tekemisen yli on homojen avioliitto. Heteroseksuaalilla kristityllä on mielipide siitä että tämä asia ei ole mukava. Hän itse ei kuitenkaan voi joutua homoavioliittoon vasten tahtoaan. Tästä huolimatta hän katsoo että hänellä on enemmistöasemansa kautta valta kieltää homoilta avioliitto kokonaan, olipa homon mielipide asiasta mikä tahansa. Mielenkiintoista kyllä tässä usein esitetään että homojen avioliittoon pääseminen jotenkin loukkaisi heteroiden mielipiteenvapautta ja uskonvapauttaan ja olisi epädemokraattista. Mutta samalla selitetään että mielipide seksuaalisuudesta ei voi olla mikään oikeuden perusta.

Sama asetelma paistaa feminismissäkin.

Tämä paistaa erityisesti niissä ryhmissä joita feministit halaavat ja ottavat omikseen. Toki feministit mielellään luovat vihollisryhmiä ja antavat heille nimiä ja kuvauksia. Mutta esimerkiksi sovinistit, CIS -heteroseksualistit, miesasiamiehet ja muut vastaavat ovat myös itse määrittelemässä itseään ja oikeuksiaan. Feministien suosikkiin pääseminen pitää sisällään hieman samanlaisia sävyjä mitä on perinteisesti liittynyt hyvintoimeentulevien rikkaiden valkoisten kotiäitien hyväntekeväisyyskerhoista. He ottavat itselleen säälin kohteen jota he sitten tukevat. Ja jonka olemuksen he määrittelevät.

Erityisen vahvasti tämä näkyy tällä hetkellä sukupuoltaan korjaavissa. Feministi joka "mietiskelee naiseutta" lokeroi ja määrittelee mielellään sukupuolta vaihtaen tilaa. Hän itse ei ole vaihtamassa sukupuoltaan tai ole tähän liittyvässä prosessissa. Mutta sen sijaan hän määrittelee siihen liittyviä dogmeja ja kielenkäyttöä. ; Tämän voi huomata esimerkiksi siinä miten he käsittelevät perheitä joissa ollaan sukupuolenkorjausprosessissa. Jos vaikkapa miehen vaimo on hormonihoidoissa mieheksi, ei mies saa kuvailla kokemiaan tilannemuutoksia siten että "nainen muuttuu mieheksi".

Muutosprosessiin liittyy seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä teemoja koska seksuaalinen viehätys on jotain jota ei valita ja päätetä. Mutta feministit suhtautuvat asiaan muutosprosessina hyvin dogmaattisesti. Muutosprosessi nähdään samanlaisena mustana vaatteena kuin "sukupuolenvaihdos" -sanan käyttökin. Koska opillisesti on päätetty naisten kesken mitä prosessissa tapahtuu metafyysisesti, niin se naiseutta kovasti pohtineiden päätelmä koskee sitten niitäkin jotka ovat perheessä jotka tämän määritelmän mukaan koostuvat kahdesta miehestä joista toinen on jonkinlaisessa kehonmuokkausprosessissa.

Koska feministit ovat päättäneet keskenään miten asia menee ja ovat ottaneet sukupuolenkorjausprosessissa olevan säälin ja suojan kohteeksi, dogman rikkominen nähdään sukupuolenkorjausprosessissa olevien loukkaukseksi. Ja näin mies joka pysyy puolisonsa kanssa siitä huolimatta että tämä muuttaa sukupuoltaan (pardon my french) muuttuu CIS -heteronormatiiviseksi sortajaksi. Ideaali on vahvempi kuin prosessissa elävien kokemus. Ja asiaan liittyy pahastumista ja muutosprosessia perheessään katselevan kommentointitarpeen mitätöintiä. Etuoikeutettu voi ottaa "siipiensä suojassa" valtaan ihmisryhmän ja päättää mitä tämä ryhmä haluaa, ei halua, tarvitsee, ei tarvitse ja on ja ei ole. Ja tätä valtaa vastaan taisteleminen nähdään sovinismiksi tai ainakin pahuudeksi.
 Jotain jolle on kätevää paiskata ovea ja jatkaa vallankäyttöä kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Paluu taustateoriaan.

Aiemmin viittaamani Suonpään teksti kertoo sivistysihmisten taustalla olevasta ajattelutavasta. Se vaikuttaa itse asiassa melko ihanteelliselta. "Demokratia toimii muun muassa Jürgen Habermasin julkisen keskustelun teoriassa niin, että meistä jokainen tuo julkiseen keskusteluun ideamme tasa-arvoisina, sitten argumentoimme ja vertailemme niitä, ja lopulta valitsemme kaikille parhaan loppuratkaisun. Habermasilaisessa julkisuudessa paras argumentti voittaa, sen sijaan että kaikki ajaisivat itsekkäästi omia etujaan." Suonpään mielestä kyseessä on elitismi. "Habermasilaisen julkisuuden haikailu on etuoikeutettujen leikkiä, tekosyy olla ottamatta toista ihmisenä huomioon. Kyky aristoteeliseen argumentaatioon ei voi olla se, millä määritellään, kenen tarve yhteiskunnassa on oikeutetuin."

Tässä mielessä Suonpää on oikeassa tavalla joka on hieman nolo kaltaiselleni tyypille. Minä nimittäin olen elitisti. Siinä mielessä että korostan että filosofia on taito. Argumentaatio on taito. Jotkut ovat paskoja argumentteja. Jotkut ajatukset ovat epäanalyyttisiä ja objektiivisesti huonoja. Tämä on elitismiä by definition. Se ei tee siitä epätotta. Itse näen että ongelmana on se että itse ymmärrän että olen elitisti filosofiassa. Se on taito jota on harjoiteltava. Minulta puuttuu toisia taitoja, kuten autonkorjaustaito. Ja haluan että minun taitojani kunnioitetaan ja vastavuoroisesti yritän olla halveksimatta autokorjaajia "amispelleinä".

Politiikka ja yhteiskunnallinen toiminta ei kuitenkaan ole ihan sama asia. Siinä on kysymys vallasta jossa vallanpäättäjät ovat aina käyttämässä rahoja jotka tavallaan eivät ole heidän. Ja rahan lisäksi käytetään myös ideoita, ajatuksia ja ideaaleja joilla niilläkin on valtaa. Ne vaikuttavat yhtä paljon kuin konkreettinen raha. (Tosin raha ei ole oikeasti täysin konkreettista. Se on sopimusjärjestelmä ja se arvon heilahteluun kuuluu sellaisia abstrakteja asioita kuin "luottamus".)

Ovien kiinni paiskominen ärsyttää ja turhauttaa. Sellaisen äärellä syntyy helposti vihaisuutta. Jota sitten voi kanavoida. PerusSuomalaisten menestys ei perustu pelkästään populismiin vaan siihen, että oli paljon ihmisiä jotka kokivat että heitä ei kuunneltu. Politiikan nähtiin pettäneen heidät. Internet on antanut jokaiselle, myös meille "ideologisesti kodittomille nomadeille" äänen. Ja sen lopputulokset eivät ole aina kaunista katsottavaa.

Ja tätä kautta esimerkiksi feminismi on nykyään jotain jolla on paljon valtaa. Tämä tietenkin auttaa tasa-arvotyössä, etenkin naisia koskevien oikeiden ongelmien purkamisessa. Valta sinällään ei ole pahaa. Ei edes agenda joka koskee vain osaa ihmiskunnasta. Parannus on parannus. (Toisen hyvä ei ole aina minulta pois.) Siinä on kuitenkin samalla elitistinen ja ylenkatseellinen asenne. Ja tämä on vanhaa perinteistä Habermasin tyylistä "keskustelullista snobismia". Jota vaan sitten uudelleenmuotoillaan muka-katuviisaaksi. Kun tälläinen kohtuu varakas kissakahviloissa jatkuvasti vierailuun varoissa oleva snobielitisti sanoo "syö paskaa" hän tosiasiassa toimii kuten ne hupsut mukanuorekkaat pastorit jotka kuvittelevat olevansa sinut nuorten kanssa kunhan vaan laittavat nahkatakin päälle ja keräävät muuta vastaavaa katuviisauteen ja nuorekkuuteen liittyvää ornamentiikkaa. Ongelma on kuitenkin sisuksessa. Ja ilman sitä ornamentiikka on turhaa. Ja sen kanssa ornamentiikkaa ei edes tarvittaisi.

---

On helpompaa luoda määritelmiä ja sisältöjä ihmisryhmille ja käsitellä heidän oikeuksiaan ja vapauksiaan ideaaleina kuin antaa heille niitä. On helpompaa luoda dogmasto ja siihen liittyviä keskustelullisia etikettisääntöjä kuin kohdella heidän kokemuksiaan asiallisesti. On paljon helpompi määritellä marginaaliin jäävien toimijuutta kuin antaa sitä heille.