"Ello, I wish to register a complaint."

Monty Pythonin "Flying Circus" -sarjassa on sketsi kuolleesta papukaijasta. Se koostuu valittavasta asiakkaasta ja asiakaspalvelijasta joka keksii mitä erikoisempia syitä sille että papukaija ei ole kuollut vaan ainoastaan näyttää kuolleelta.

Tilanne on taatusti tuttu huonosta asiakaspalvelusta. Jossa ties mitä ihmeellisempiä tekosyitä keksitään jotta päästäisiin livahtamaan vastuusta. Huvittavuus syntyy siitä että vaikka katsojalle on melko selvää että papukaija on kuollut, on nokkelalla myyjällä aina argumentti jonka kautta papukaija ei välttämättä ole kuollut. Jos olisimme jostain syystä vakuuttuneita että papukaija on elossa, sama keskustelu näyttäisi hyvin toisenlaiselta.

Mutta tästä sketsistä voidaan napata esiin sellainen asia kuin perustelurakenne. Tai perustelutavan taustalla oleva asenne. Ja tätä kautta päästään johonkin muuhun jonka Kuolemasta on puhuttu paljon. (Eli tietenkin kysymys on Jumalan kuolemasta. Ajamatta jääneet viikseni tuivertavat jo vahvassa Keravalaisessa ilmassa pelkästään kirjoittaessani tätä. Osittain syynä voi olla se, että olen niitä ihmisiä jotka huutavat, kuolaavat ja mutisevat kirjoittaessaan. Tai ei mitään. Jatketaan.)

Voisin ottaa käsittelyyn jonkun Antony Flewn nuoruudenargumentin jonka mukaan Jumalausko ei ole falsifioitavissa ja että uskonto paikkaa näkemystään Jumalan olemassaolosta sellaiseksi että se kestää kritiikkiä. Mutta ei sellaisella tavalla että Jumala olisi perustellusti tosi. Sen sijaan otan tämän Flewn huomion relevanttina osana. Mutta sen täydentämiseen tarvitaan hieman laajempaa kokonaiskuvaa argumentaatioon. Ja tässä Flewn huomio on enemmänkin tosi detalji. Kokonaiskuva on paljon kiinnostavampi, kompleksisempi. Ja entistä valmiimmin sellaista että se sopii rinnastettavaksi erilaisiin hupsuihin sketsisarjoihin.

Jennifer Faust on tutkinut monien jumalatodistusten ja uskonnollisten argumenttien vetoavuutta. Ja hän on kiinnittänyt niissä huomiota asiantilaan joka kieltämättä paistaa esiin myös edellä mainitussa kuollut papukaija -sketsissä. (Argumenttia ei heikennä se että filosofin sukunimi on sen tyylinen että se väistämättä tuo mieleen diilit Saatanan kanssa. Ja tämä voisi olla syy argumentin ... ateistiseen ... sävytykseen. Vaikka diili Saatanan kanssa itsessään on tietenkin todiste juuri päinvastaisesta. Tai ei mitään. Jatketaan.)

Jennifer Faustin näkemys argumentaatiosta on hyvin rationaalisuuspainotteinen. Hän ei siis vetoa muutoin aika yleisiin ajatuksiin joissa uskontoa lähestytään mielisokeuden tai hulluuden tai tunteisiinvetoavan retoriikan kautta. Hänen mielestään kunnon kohtelias filosofi on sitä mieltä, että kun hän haluaa vakuuttaa jonkun argumentaatiolla niin hänen täytyy suorittaa onnistuneesti seuraavat asiat:

1: Liittää argumentissa oleviin premisseihin argumentteja jotka johtavat todennäköisyyden kasvamiseen. Toisin sanoen argumentin tulee olla sellainen että argumentin premissit ovat niiden jälkeen uskottavampia. Argumentaatio on siis sidoksissa arugmentaation taustapremisseihin ja lisäksi ne kertovat miten asiat ovat todennäköisemmin kuin eivät.
2: Käytetyt premissit kasvattavat johtopäätöksen todennäköisyyttä. Tässä mielessä argumentaatio voi olla deduktiivista eli jos premissit ovat tosia niin johtopäätökset pitävät väistämättä paikkaansa. Mutta ne voivat olla myös induktiivisia. Jolloin argumenttiin tulee uskottavuutta vaikka asia ei ole täysin 100% varma pelkästä premissien oikeudesta. Argumenttien ei siis tarvitse olla täydellisiä ja aukottomia. Riittää että ne ovat hyviä kelpo argumentteja.
3: Että taustalla olevat premissit ovat argumentaation kohteelle hyväksyttävämpiä kuin johtopäätökset. Eli hän pitää argumentaation takana olevia taustaoletuksia uskottavina, tai ainakin uskottavampina kuin johtopäätöstä ilman niitä.
4: Ja että johtopäätökset eivät ole ristiriidassa jonkin suuremman ja kovemman periaatteen kanssa. Eli johtopäätös ei ole ristiriidassa joidenkin vielä vahvempien periaatteiden ja päätelmien kanssa. Jos muuten hyvä argumentti johtaa siihen että jokin hyvin yleispätevä ja vahvasti uskottava periaate olisi virheellinen, niin tämä vahvempi periaate kyseenalaistaa johtopäätöksen kautta niitä premissejä joiden varassa argumentti lepää.

Periaate on kieltämättä ihanteellinen. Ja mielestäni pelkästään tapa jolla Faust käsittelee argumentaatiota ilman kontekstia tai sovelluksia on hyväksi ihmiselle. Mutta tästä voidaan vetää kuitenkin yhteys papukaijan Jumalan kuolemaan. Tämä johtuu siitä että Faustin analyysin mukaan Jumalatodistuksia ja uskontoperusteluja kuvaa se, minkä monet teistit tunnustavatkin. On suosittua esittää jotain McGrathin tyylisiä ajatuksia siitä että Jumalausko olisi foundationalistista ; Jumala on viitekehys eikä teoria. Teismi ei ole perustelusta tai vastaavasta vaan siitä että se muokkaa kuinka tulkitsemme ja ymärrämme ympäröivää todellisuutta ja muuta maailmaa. Faustin mukaan argumentaation ongelmana onkin se, että argumentit huijaavat ytimessään. Ne eivät mukaile hänen kuvaamaansa argumentaatiomallia. Hän kuvaa hyvin tietynlaista petitio principii -asetelmaa joka on yleinen teismille. Hän kutsuu tätä ilmiötä nimellä "begging the doxastic question".

Asiaa voi lähestyä yksinkertaistetujen lyhennelmä-esimerkkien kautta;
1: Anselmin ontologinen todistus. Pelkkänä yksin olevana argumenttina se ei näytä esiolettavan mitään uskomuksia. Se on sellaisenaan vain konseptuaalinen analyysi. Siinä käsitellään sellaisia termejä kuin "täydellisyys" ja vastaavaa. Käsiteanalyysi tässä muodossa ei ole kehäpäätelmä. Kuitenkin Faust huomauttaa että saadakseen Anselmin premisseille merkitystä nojaa siihen että on esioletettu universaali objektiivinen arviointi jossa on selvä hierarkia. Ja jossa suurin ja täydellinen olento on sen huipulla. Tämä taas on jotain jonka lähinnä teisti hyväksyy ilmiselvänä.
2: Samoin kosmologisessa todistuksessa, sen lukuisissa muodoissa, on esitetty, että on olemassa abstrakti metafyysinen ominaisuus joka koskee fyysistä todellisuutta. Aika, kausaalisuus ja vastaavat. Ja että nämä ominaisuudet vaativat selityksen joka on nimenomaan Jumala. Argumentissa on järkeä vasta kun on esihyväksynyt (1) tieteellisen selittämisen puuttumisen (2) ei-naturalististen selitysmuotojen mahdollisuuden ja (3) sen että nämä ei-naturalistiset selitysmallit ovat paitsi mahdollisia niin myös relevantteja ja todennäköisiä. Ja on selvää että lähinnä teistit hyväksyvät kaikki nämä tausta-asenteet.

Samaa tilannetta voi kuvata helpommin argumentilla joka ei löydy Faustilta. Mutta siinä oleva perusastelma on sama. Sitä sanotaan että naturalistille elämä loppuu mysteeriin ja siksi ateismi on heikoilla. Kuitenkin mysteeri on olemassa vain jos kuolema ei ole vain naturalistisen aineen epäjärjestäytymistä ja "rikki menemistä" vaan on jokin relevantiksi koettu sielu joka voi jatkaa kuoleman jälkeen oloaan. Ja uskoakseen tämän pitää olla teisti. Joten ateisti-naturalisti tuskin puree tätä argumenttia in first place.

Tämä vakuuttaisi minut ateismista, ellei argumentti olisi niin hyvä että uskon, että Faust on saanut siihen yliluonnollista apua Saatanalta. Sen vuoksi Jumala ei ole oikeasti kuollut. Hän vain lepää!