Elämän.Jälkeen

Televisiosta tuli elokuva "After.Life". Se on hyvin vaikeasti luokiteltavissa oleva elokuva. Sillä se on tavallaan kaksi elokuvaa jotka ovat hyvin hyvin erilaista genreä. Kun ohjelmaesittely kertoo opettajattaren huomaavan joutuneensa kuoleman väliseen välitilaan, on kuvaus oleellisen osuva mutta väärä.

"Henkevyyttä"

Yhdeltä tasoltaan elokuva on melko pinnallinen ja keskinkertainen "taiteellinen elokuva" joka sekoittaa aiheen ja syvällisyyden. Tässä elokuvassa kuollut "herää" ruumishuoneella ja joutuu kohtaamaan ja käsittelemään ja hyväksymään kuolemansa. Prosessissa häntä voi auttaa vain yksi ihminen, Liam Neesonin näyttelemä periaatteessa henkevä hautausurakoitsija jolla on harvinainen kyky puhua kuolleiden kanssa. Tällä tasolla elokuva on koristeellista eksistentialismilla maustettua materiaalia jossa on "periaatteessa kaikki oikein".

Elokuvan sanoma tällä tasolla on jopa alleviivaava ; Ihmiset eivät hyväksy kuolemaansa. Eivät mieti sitä. Vain vainajistaan valokuvia ottanut elämää suurempi hautausurakoitsija tietää että ihmiset eivät mieti kuolemaa vaan teeskentelevät että sitä ei tapahtuisi. Ja siksi he unohtavat elää. Hän on turhautunut koska kummitukset eivät tosiasiassa pelkää kuolemaa vaan ovat katkeria elämälle, siitä miten eivät ole osanneet elää ja haluaisivat toisenlaisen elämän. Esimerkiksi elokuvan keskiössä ollut nainen oli rakastettu mutta pelkäsi rakastaa. Ja tämä olisi pitänyt ymmärtää ennen kuolemaa, eikä sen jälkeen. Maailma täytyy vapautta katkerilta kummituksista eläville, niille jotka uskaltava, osaavat ja haluavat elää. Ne jotka eivät hyväksy omaa tai läheisensä kuolemaa eivät ole ymmärtäneet elämää. Ihmisten tulisi hyväksyä kuolevaisuutensa ja tiedostaa että me kuolemme jotta elämällämme olisi arvo ja merkitys. Kuolema on arvokas osa ihmisyyttä ja lahja.

Ja kaikki on kuin teepussiaforismeissa. Tosin hieman Nietzscheläisissä teepussiaforismeissa. Sillä sen verran vahvasti teemoina ovat uskaltamisen, tuskan ja vaikeuksien kestäminen ja sellainen tyytyväisyys elämään joka ei voi olla tuomatta mielikuvia Nietzschen "ikuisen paluun" tematiikkaan. Tämä näkyy eritoten kysymyksissä jotka koskevat sitä että onko tyytyväinen elämäänsä ja jos tekisi ratkaisuja uudestaan niin miten ne tekisi toisin. Vai tekisikö.

"Maanpäällinen kiirastuli."

Toiselta tasoltaan elokuva on maanpäällinen ja maallinen tarina hullusta sarjamurhaajasta joka lamaannuttaa uhrejaan huumeilla ja teeskentelee että kyseessä on hautausprosessi. Hän valitsee uhrinsa edellisen uhrinsa hautajaisissa. Ja etenee prosessissa eteenpäin valiten sellaisia uhreja jotka eivät hänen mielestään ole elossa in first place.

Tällä tasolla elokuva on hieman kuten "Saw". Tosin vertailu on siinä mielessä epäreilu että hautausurakoitsijan hahmoon on asetettu naamari-ansailijaa huomattavasti vähemmän syvyyttä ja elokuvassa on huomattavan vähän gorea, joka taas on "Sawn" ytimessä. Elokuva on kuitenkin kauhutrilleri josta eksistentialismi ja kuoleman hyväksyminen ovat varsin kaukana.

Elokuvan kumpikaan tarina ei ole sellaisenaan hyvä. Yhdessä kokonaisuus toimii.

Tämä on elokuva jota katsoessa ei voi olla huomaamatta että elokuva leikkii havaitsemisella ja totuudella enemmän kuin sillä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen tai elämässä. Elokuva on metafyysinen trilleri. Mutta ei siinä mielessä kuin tätä aihetta on yleensä lähestytty. (Hauskaa on myös se että tavallisesti yliluonnollinen ja kummitukset liittyvät kauhuteemoihin. Mutta tässä elokuvassa tilanne on niin että jos opettajattaren kuvittelee kummitukseksi, kyseessä ei ole kauhuelokuva. Mutta jos häntä ei näe kummituksena niin elokuva välittömästi on juuri sitä.)

Elokuva leikittelee sillä että kumpi tahansa ylläolevista tarinoista on mahdollinen. Se luo myös epäilystä molempiin. ; Esimerkiksi lavastuksen puolesta puhuu se, että vaikka nainen kuolee auto-onnettomuudessa massiivisiin sisäisiin vammoihin, hänen kehonsa on tosiasiassa melko ehjä. Hän tarvitsee kasvoihinsa muutaman tikin ja hänellä on kyljessään yksi reikä. Samoin hänen kuolemaansa lavastukseksi epäilevä puoliso kuolee auto-onnettomuudessa elokuvan loppuhuipennuksessa, mutta hänessäkin on näkyvissä vain hyvin pieni vamma. Toisaalta kuolleista on kuitenkin lääkärinlausuntoja ja vastaavia. Onnettomuudessa olleet autot ovat massivisesti tuhoutuneita.

Samoin kun elokuvassa poliisi kertoo nähneensä ruumiin olevan kuollut - siinä sivussa kun on käynyt katsomassa kuollutta veljeään - omin silmin, on vaikeaa tietää mitä tässä on itse asiassa tapahtunut. Yhdellä tasolla näyttää siltä että poliisi itse epäilee hautaustoimistossa jotain. Kun kuollut nainen kääntää päätään, poliisi on huomaavinaan jotain. On vaikeaa nähdä hämääkö poliisi huomiotaan siirtämällä puheet kuolleeseen veljeensä vai oliko hänen reaktionsa todella hänen veljeään koskeva. Samoin kun hän käy tarkastelemassa ruumista ja hän jää kiinni tästä, ei ole selvää haluaako hän nekrofiilisesti hyväillä ruumista vai onko hän epäilemässä jotain. Samoin hautausurakoitsijan väliintulo voidaan nähdä joko murhaajan tarkkaavaisuutena että ei jäisi kiinni. Vai onko kyseessä normaali väliintulo nekrofilian estämiseksi.

Samoin elokuva leikittelee sillä haudataanko siinä elävältä vai ei. Hautausurakoitsijan uusi "oppipoika" - joka sattuu olemaan kuolleen naisen oppilas - näkee elokuvan aluksi kananpojan ja väittää sen olevan kuollut. Tämä voi kertoa siitä että hän näkee sen pian kuolevan. Kotonaan hänellä on myöhemmin samainen lintu laatikossa. Sellaisessa jossa kuolleita lintuja voidaan pitää. Lintu näyttää olevan hänelle elossa. Poika myös hautaa laatikon ja hautaamistilanteessa linnunpoika näyttää olevan elossa. Se onko linnunpoika oikeasti elossa ja poika näkee sen olevan kuollut. (Psykoosi) vai onko linnunpoika oikeasti elossa ja poika näkee sen elävänä (Kenties toisenlainen psykoosi tai sitten paranormaali kyky?).

Samoin pojan äiti katsoo televisiota melko liikkumattomasti. Elokuva ei kerro onko pojalla oikeasti kuollut äiti olohuoneessa. Vai onko hänellä elävä äiti joka yhtä hyvin voisi olla kuollut. Se, näkeekö kokonaisuuden minkä tulkintakentän kautta vaikuttaa siihen miten on. Mutta elokuva itse ei vastaa tähän. (Ilmeisen tarkoituksella.)

Samoin hautausmaakohtausta on vaikeaa ymmärtää. Kun lakimiespoikaystävä kaivaa opettajattaren haudan auki ja keskustelee kuolleen kanssa, on vaikeaa tietää onko kyseessä metafyysinen vai konkreettinen tapahtuma. Hautausurakoitsija itse väittää poikaystävälle että tämä ei edes ehtinyt hautuumaalle. Tällöin kohtaus oli jonkinlaista kummitustenvälistä rakkautta. Toisalta on mahdollista että hautausurakoitsija seurasi häntä hautuumaalle ja lamautti tämän siellä. (Myrkyillä joiden olemassaolo elokuvan todellisuudessa on muuten varmistettu. Sellaisten olemassaolo tunnustetaan poliisilaitoksella.)

Sama dilemma jatkuu elävien ihmisten tasolla. Ei ole mahdollista tietää kumpi on delusionaalinen ; Hautausurakoitsija joka näkee elävän oikeasti kuolleena. Vai kuollut joka on elänyt niin huonosti että ei kestä kuolemaa.