torstai 4. elokuuta 2016

Kahdellaan nyt.

Kokeilin Ropeconissa korealaista Haedong Kumdo -miekkailulajia. Lajissa on jo pintapuoliesti katsoen sellaisia asioita jotka eurooppalaisessa miekkailussa puuttuvat. Esimerkiksi miekankääntöotteita. Toisaalta siinä harrastetaan myös kahden miekan taistelua. Lisäksi siinä voidaan olla ilmassa tai polvillaan. Eurooppalaisessa miekkailussa tämänlainen olisi epäasianmukaista.

Mutta mielestäni erikoisimmat asiat koskivat aivan perusasioita. Niitä joissa eroja ei kenties muuten tulisi nähtyä. Erityisesti huomioni keskittyi ajoitukseen, etäisyydenhallintaan ja torjumiseen. Siihen miten tämä tekee haedong kumdosta aggressiivisemman lajin. On oltava hyökkäävä ja aggressiivinen sellaisella tavalla jossa oman itsen suojaus hoidetaan "jotenkin muuten".

Eurooppalaisessa miekkailussa miekka menee useimmiten ensin. Kahdenkäden ote tarjoaa hyvän suojan niin että miekan kärjelle saa raivattua reitin. Mutta koska korealaisessa miekkailussa on lyhyempi yhdenkäden ase, on ajoitus enemmän samanaikaista. Lyhyemmällä aseella täytyy lyödä voimakkaammin. Ja ekstravoima tulee omasta ruumiista.

Myös torjuminen on erilaista, koska yhdenkäden ote ei tarjoa yhtä tukevaa kontaktia. Aseen lyhyyttä tekisi mieli kompensoida torjumalla lähempää kahvaa, mutta tämä ei ole mahdollista koska korealaisilla ei ole eurooppalaisille miekoille tyypillisiä väistejä. Joten juuri tätä ei voi tehdä. On siis pakko torjua heikommin. Tämänlaisen pakotetusti vajaalta tuntuvan torjunnan taakse ei tee mieli mennäkään samalla varmuudella. Ei ihme että laji näyttää niin erilaiselta. Koko taustalogiikka ja näkökulma on erilainen.

Ei kommentteja: