Martin Paasi otti kantaa korkoa-korolle ilmiöistä ja sijoitusrahastoista. Hän suosittelee että jokainen sijoittaisi vaikka lapsilisiä näihin rahastoihin. Hänen viestinsä oli "15 euroa kuussa". Kysymys varallisuudesta on kiinnostava. Itselläni lähtee pelkästään hyväntekeväisyyteen kuukausilahjoituksia enemmän kuin mainittu summa.
"Lapsilisän sijoittamisella päästään puolestaan jopa miljoonan omaisuuteen. Laskelma perustuu siihen, että lapsilisää maksetaan ensimmäisestä lapsesta lähtien hieman alle 96 euroa kuukaudessa siihen asti, että lapsi täyttää 17, ja lapsilisän määrä kasvaa lapsiluvun mukaan. Ensimmäisellekin lapselle tukea kertyy 17-vuotissyntymäpäivään mennessä siis yli 19 000 euroa. Miljoonaan päästään lapsilisälle maksettavan koron ja pitkällä aikavälillä syntyvän, niin sanotun korkoa korolle -ilmiön ansiosta."
Tosin en ole niitä kaikista eniten tukia tarvitsevia ihmisiä. Vuokratasot ovat sellaisia että työttömyyskorvauksen kanssa saattaa olla ongelmia pelkkien elämän kiinteiden kustannusten maksamiseen. Tässä pohjassa jopa muuttuvat kustannukset ovat ylellisyyttä. Tässä mielessä Paasi ei selvästi ole elänyt köyhissä oloissa ja on hyvin vieraantunut siitä mitä vähävaraisuus tarkoittaa käytännössä. Vaikka Maria Antoinetten "Miksi he eivät syö leivoksia" -lausunto onkin eitapahtunut ja lähinnä propagandan luomus niin tässä on sen tosielämän vastine.
Viesti kertoo enemmän siitä että lapsilisää ei nähdä tarpeellisena rahana, sitä pidetään ylimääräisen antamisena. Sitä annetaan liikaa joten siitä voi jotain ottaa. (Tämä itse asiassa on jossain määrin ymmärrettävää. Olen itse köyhästä perheestä ja olin kateellinen kavereille jotka saivat lapsilisät suoraan omille tileilleen.) Ja tämä asenne on ollut niin tärkeä viestiä että samalla on unohtunut, että jos on toimeentulotukiasiakas, niin et saa sijoittaa. Sosiaalitoimi ei hyväksy, ei vaikka selittäisit että sijoitusraha on tullut lapsilisistä..
Kaiken lisäksi jos Paasi olisi oikeassa, ei valtiolla olisi mitään ongelmia. Valtiohan voisi tehdä puolestamme tämänlaisia kommervenkkejä ja alkaa sitten jakamaan miljoonia. Valtio sen kun vaan sijoittaisi rahan kansalaisen puolesta ja rupeaa jakamaan voittoa, plussaa ja rahaa. Tätä ei tapahdu. Syystä. Tosielämässä rahastojen ja osakkeiden arvot voivat myös romahtaa. Tässä mielessä Paasi voisi saman tien suositella että työttömät panostaisivat rahojaan Totoon. (Totossa on sentään hevosia. Ja hevosmiehetkin ovat vähemmän huijareita kuin rahastojen kanssa pulaavat pörssimiehet.)
1 kommentti:
Tämä on kyllä niin kiintoisa ulostulo ettei tästä kannata ihan heti vaieta. Tässä vastuu sijoituksen menestykseen siirretään suoraan lapsilisän suorituksen haltijalle. Jos sijoitusrahasto tms. Vastaava toimintaei pitkällä jänteellä tuotakaan nettovoittoa niin vastuu paukahtaa syliin huoltajalle. Ihan sama sijoitetaanko rahastoon, totoon, peliautomaattiin tai alkon pulloon (trokaaminen' lestinheitto).
Jos jossain "makaa" rahaa niin sijoitus hui.... neuvonta löytää pian tiensä sen äärelle. Oli sitten kyse isoista säätiöistä tai tulonsiirroista. Omat kokemukseni pankkiiriliikke Aleksandrian markkinoinnista ovat huikeita...
Ja kyllähän tässä on takana myös mahdollisuus että kun/jos aikuinen käyttää lapsilisää lapsen kiihdyttämään kulutusjuhlaan, hän voi omasta nettotulostaan sijoittaa rahastoon tai pelikoneeseen. Näinhän on monasti tehty. Siksihän lapsilisiä yleensä tilitetään äidin pankkitilille.
Ennusta kumminkin että lapsilisiin ja niihin puuttumiseen palataan yleisessä puheessa ja poliitikkojenkin taholta pian....
Lähetä kommentti