"Yksityisasia"

"Reality check: Islaminuskoiseen ihmiseen ei kiinnitetä mitään huomiota silloin, kun uskonto on hänen yksityisasiansa ja Suomessa on normi, että uskonto on yksityisasia."
("Takkirauta", "No koska heidän viiteryhmänsä tekee sen ihan itse")

Alkuun ottamani lainaus on "Takkirauta" -blogin tekstistä jonka teesinä oli että islaminuskoisia kohdellaan ikävämmin sen vuoksi, että he eivät ymmärrä että uskonto on yksityisasia. Esimerkiksi julkisesti käytetyt kaavut ja muu pukeutuminen on jotain jossa uskonnosta tehdään poliittista. Ja ihmisiä ärsyttää tämä. Joten islaminuskoiset tekevät sen ihan itse.

Jollain hyvin erikoisella tavalla toi lausunto on totta. Jollain hyvin abstraktilla ja ei-todellisuudessa-näkyvällä tavalla Suomessa kunnioitetaan uskonnonvapautta kuin se olisi yksityisasia. Tosin tässä on ongelmana se, että tosiasiassa tämä koskee lähinnä sitä, että kaikki kristillisyydestä poikkeava julkinen signalointi otetaan helposti vainoamisen kohteeksi.

Julkikristillinen sen sijaan saa - ja itse asiassa täytyykin olla. Jos katsotaan asiaa tarkemmin voidaan huomata että näkemys jossa uskonto on yksityisasia tunnetaan nimellä sekularismi. Ja tämä on uusateismin pääteema. Itse asiassa uusateismin voikin erottaa "vanhasta ateismista" siinä että uusateistit eivät odota että uskonnot joskus katoaisivat. Sen sijaan esimerkiksi Dawkins puhuu "Jumalharha" -kirjassaan ja muutenkin paljon "kissojen paimentamisesta" eli siitä, miten ateistit ovat liike jonka jäsenten pitää pitää ääntä julkisuudessa jotta he saavat määräänsä suhteutettuna saman verran vaikutusvaltaa kuin muutkin sen kokoiset vähemmistöt. Tämä näkemys on herättänyt kovasti inhoa. Ja esimerkiksi kun julkista tilaa halutaan riisua risteistä ja vastaavista tätä kohtan käytetään yleisesti ja toistuvasti käsitettä "militantti ateismi". Jo tämä yksinään viittaa siihen että uskontoa ei yleisesti nähdä yksityisasiaksi. Sillä tässä näkemyksessä sekularismi ei olisi kauhistuttava ongelma vaan normi josta poikkeaminen olisi kammottavaa.

Antisekulaari yhteiskuntamme.

Meillä nimenomaan harrastetaan uskontoa aivan julkisesti. Tämä näkyy vahvasti uskonnon ja politiikan suhteissa.
* Esimerkiksi vähän aikaa sitten Mika Niikko kertoi, että "Ministerit ja kansanedustajat ovat saaneet tehtävänsä Jumalalta." Olen toki luullut että demokraattisessa maassa poliitikot saavat valtansa äänestäjiltä. Ja lisäksi olen luullut että Jumala on hyvä ja viisas ja siksi mandatoisi hyvin varovaisesti valtaan sellaisia ihmisiä joiden mielestä käsilaukkuvarkaus on erittäin heteroa. Ja joiden mielestä ajatus siitä että ajetaan autolla suojatietä ylittävien päältä on aivan tehtävissä oleva teko.
* Samoin Laura Huhtasaaren evoluutiokysymykset ovat olleet esillä. Ja kun Huhtasaarta on vastustettu sekulaarein syin - eli siitä että hän sekoittaa omaa uskonnollista vakaumustaan tekemäänsä politiikkaan - on moni sanonut että uskonnon ja politiikan yhdistäminen on aivan luvallista ja mahdollista. Toki tämä herättää ensi sijassa ihmetystä siitä, että miten kulttuurirelativismi tunkee itseään joka paikkaan kun ensin kuullaan Luce Irigarayn näkemyksiä siitä että suhteellisuusteoria on sukupuolettunut yhtälö. Ja sitten kuullaan siitä miten luonnontieteellinen evoluutioteoriakysymsy on maailmankuvallinen ja siksi kristityt tarvitsevat erilaiset luonnontieteet. Mutta tämän lisäksi se näyttää että uskonto ei ole yksityisasia.

Toki on syytä huomata, että tässä ei ole kaikki. Jos nimittäin aletaan puhumaan "poliittisesti korrekteista joululauluista" voidaan ihmetellä että miksi "Virsi 571" (aka. "Suvivirsi") ja "Virsi 21" (aka. "Enkeli Taivaan") herättävät vuodesta toiseen keskustelua. Syynä on se, että niitä lauletaan koulujen päättäjäisjuhlissa. Tämä viittaa siihen että kristillistä symboliikkaa heilutellaan avoimesti.

Tämä on saanut usein hyvin koomisia sävyjä siinä mielessä että keskustelua ylipäätään käydään. Sen lisäksi koomista on se, että laulun laulamista puolustavat ovat usein korostamassa sitä että laulun kieltäminen olisi jotain hyvin syvää kristillisyyden sensuroimista. Näin siitä huolimatta että joka ikinen kevät ja joka ikinen syksy kouluissa on erikseen tilaisuuksia joissa kristityt menevät yhdessä koulun kanssa kirkkoon. Ateistit jäävät tekemään muita puhdetöitä. Ja näissä tilaisuuksissa sitä voitaisisiin yhteislaulaa vaikka koko tunti pelkkää "Suvivirttä" ja "Enkeli Taivaata". Selvästi kouluissa sallitaankin uskonnon harrastaminen. Samoin kukaan ei estä omalla ajallaan menemästä kirkkoon laulamaan vaikka mitä virsiä. Vaikka joka päivä. Myös kaduilla saa laulaa yksinään virsiä. Yleensä keskustelu johtuu siitä että kun juhlissa on paikalla ateisteja, onko soveliasta laulaa laulua joka ärsyttää heitä. Ja ennen kaikkea onko soveliasta osallistuttaa heidät mukaan.

Toisaalta uskonnonopettaja ja "Oljenkortta veistämässä" -blogin pitäjä on minulle esittänyt että uskonto on niin yleisinhimillistä että jokaisella ihmisellä on velvollisuus ottaa kantaa siihen avoimesti. Eli olisi ikään kuin pakko kertoa olevansa ateisti tai kristitty tai mitä muuta sitten onkin, kysyttäessä.  Tämä on tietenkin siitä mielenkiintoinen kysymys että tosiasiassa nykyinen uskonnonvapauslaki erikseen sanoo, että jokaisella on oikeus olla paljastamatta tämänlaisia asioita. Mitään tälläistä tilivelvollisuutta ei siis lain mukaan ole. Mutta hyvin moni ihminen on kuitenkin sitä mieltä että uskonto ei ole yksityisasia vaan tälläisiin julkisiin tiedusteluihin on velvollisuus ottaa kantaa vaikka laki sitten määräisikin toisin. Laki ja etiikka eivät olekaan ihan sama asia. Silti tämä viittaa vahvasti siihen, että mitään oikeaa "yksityisyyttä" tässä aiheessa ei ole.

Jos olisin maahanmuuttokriittinen uuskonservatiivi, jota en jumalattoman kiitos ole, esittäisin että "miksi ateistit ovat vihaisia ja kiusaavat uskovaisia - no kun ne kristityt tekevät sen itse". Sen sijaan huomautan että tälläiset sloganit kertovat siitä että niiden heittelijän ei kenties ei kannata intoutua omiin itse itseään superälykkääksi ihannoiviin omahyväisiin kuvitelmiin. Huomautan, että tosiasiassa tämä ei tarkoita että uskonnonvapautta ei olisi. Sillä monesti sekularismiin verrattavissa olevat asiat ovat hyvinkin torjuvia ja sensuristisia. Jos mietitään vaikka seksuaalista moralismia, on siinä usein vahva julkisesta elämästä siivoamisen sävy. Tiettyjä seksuaalisuuden tapoja voidaan sallia "omassa kotona". Homoseksuaalitkin ovat tällöin OK kunhan ovat kaapissa. ; Vertauksen kautta voisikin sanoa että se, että uskonto on julkisessa elämässä ei vielä tarkoita että uskonnonvapaus ei toteudu. Sen sijaan jos kaikkia ei kohdella samoilla säännöillä, systeemi muuttuu aivan oleellisesti.

Eikä antisekularismin ehdot ole samoja kaikille.

Ja tässä aivan aikuistenkin on syytä nousta kunnioituksesta seisomaan. Kun yhteislauletaan, ei kysytä että haluaako laulaa vai ei. Sen sijaan hoputetaan seisomaan kesken virrenveisuun. Tästä ei järkytytä. Vaan tätä seisomista vaaditaan. Siitä huolimatta että "uskonto on yksityisasia". Sen sijaan Veikko Huuska pahastui kun lapsi ei ollut päässyt joulukirkkoon koska hän oli unohtanut lupalapun. Paheksunta muuttui muotoon jossa ennen haluttiin että ei olisi pakko mennä kirkkoon mutta kohta sinne ei enää saa mennä. Koska tämänlaiseen muotoon asiat on asiallista muotoilla ilman että on militantti kristitty tai että saa kuulla olevansa raivokristillinen. Tämä on siitä mielenkiintoinen kysymys, että nykyään koulun kirkko on pakollista toimintaa. Sieltä pääsee pois vain erityisluvalla. Paitsi jos vanhempasi ovat ateisteja jolloin osallistut vapaaehtoiseen toimintaan. Tällöin kirkkoon tarvitaan erityinen lupalappu.

Toisin sanoen tässä lupalappukatastrofissa on kysymys siitä miten suomen koulutusjärjestelmä käsittelee lasten uskonnonvapautta. Tarkalleen ottaen siten, että heillä ei ole sellaista. Tämä on tuttua jokaiselle ateistille joka on väkisin joutunut menemään kirkkoihin ja ev.lut -kristilliseen kouluopetukseen vanhempiensa vakaumuksen vuoksi. Tätä temppua perustellaan sillä että vanhempien vakaumusta on vain kutsuttu "lapsen omaksi vakaumukseksi". Ja tässä korostetaan vanhempien kasvatusvastuuta ja kasvatusvaltaa. Eli kristillisyyttä saa tuputtaa lapselle miten paljon haluaakin, aivan kuten jos lasta sattuu kouluttamaan vegetaristi. Tämä ei ole koskaan ongelma. Mutta heti jos tilanne menee niin päin, että ateistien vakaumus estää kristilliseen toimintaan osallistumista nousee hirveä äläkkä.

Mielestänikin se että lapsi ei pääse kirkkoon johon haluaa on kauheaa. Mutta syyllisenä ei ole ateismin militanttius vaan se, että lasten uskonnonvapaus ohitetaan. Lapsi joka ei pääse kirkkoon on täsmälleen yhtä kauhea tilanne kuin pakkokirkotettu ateistilapsi. (Onneksi tämä etäännyttää kirkosta ja moni onkin eronnut heti kun on voinut ihan siksi että kun minkä ikäinen tahansa ihmienn pakotetaan johonkin rituaaliroskaan niin herättäähän se vastenmielisyyttä. Uskonnonopetus ja seurakuntatyöntekijöiden valtansa väärinkäytöt ovatkin tulleet minulle usein vastaan ateistejen taustakertomuksissa. Lapsille ei kannata vittuilla koska he eroavat kirkosta.)

Tässä yhteydessä onkin syytä huomata että "raivoateistien kielto" ja muut vastaavat käsitteet esiintyvät keskustelupuheenvuoroissa. Eikä mietitä että tosielämä tuntee sen että "lapsen omaa vakaumusta" lähestytään vaikka siten että koulussa vieraillaan moskeijassa jonne kristitty vanhempi ei halua lapsensa menevän. Ja jos lapsi menee ja valehtelee saaneensa lupalapun niin opettajaa ei tässä tilanteessa katsota hyvällä.

"Espoon seurakunnan" Dr.Evil kertoo kysy-vastaa -palvelussaan siitä miten koulun uskonnonopetus menee. Ja tässä korostuu se, että "Asia on tosiaan niin, että kirkkoon kuuluvaa ei saa elämänkatsomusopetukseen, jos heille järjestetään koulussa oman uskonnon mukaista opetusta. Jos tilanne on se, että haluatte välttämättä lapsen osallistuvan elämänkatsomustiedon opetukseen, on todennäköisesti ainoa keino erottaa lapsi kirkosta." Tämän lisäksi sivu korostaa että "On myös huomattava, että uskonnonopetuksesta määrää valtio, ei kirkko:" ja mukana on liite siihen miten valtio tosiasiassa todellakin määrää asiasta. Joten on tarpeetonta puhua siitä miten kirkossa on tai ei ole liberaaleja ja erilaisia suuntauskia joista osa on suopea uskonnonvapaudelle. Koska tästä asiasta ja monista muistakin asioista päättää kirkon sijasta (1) laki ja (2) Sen jälkeen maanitellaan. "Ennen kuin päädytte niinkin radikaaliin ratkaisuun, että tämän vuoksi erotatte lapsenne kirkosta, kehottaisin miettimään vielä muutamaa asiaa:" Mukana on esimerkiksi sitä, että mitä kasteen ottaminen sitten nyt tarkoittaakin. "Eikö lapsenne kuuluminen kirkkoon ole jo osoitus siitä, että olette päättäneet kasvattaa hänet evankelis-luterilaisen uskonnon mukaisesti? Kasteenhan ja lapsen liittämisen kirkkoon edellytys on se, että vanhemmat ja kummit kasvattavat lapsen kristillisesti." Tämä väite on mielenkiintoista yhdistää kaikkeen siihen muuhun mitä kasteesta väitetään. Papit, kuten Piispa Häkkinen ja pastori Repo väittävät että lapsen kastamatta jättäminen on heitteellejättö. Kasteella on pelastukseen liittyvä merkitys. Nyt tätä selvästi halutaan laajentaa muihinkin kysymyksiin. Näyttääkin että kaste tarkoittaa eri konteksteissa hyvin eri asioita. Josta seuraa se, että kun kastat lapsesi huomaat että aina tulee niitä lisäehtoja ja lisäehdon lisäehtoja. Joiden taustalla on se, että kaste merkitseekin jotain ihan muuta kuin sitä "millä ehdoin asiaan suostuttiin".

Maanittelu on mielenkiintoinen koska koulujen käytännöissä harrastetaan yhä sitä, että vaikka ateistivanhemmat haluavat lapsensa ET -opetukseen niin heille kastamatta jättäminen ei olekaan kannanotto. Sen sijaan yritetään selittää että ET -ryhmää ei toteudu. Ja tehdään parhaansa mukaan niin että ET -ryhmä ei todellakaan toteudu. Ja tämän jälkeen lapset menevät sitten joulukirkkoonkin halusivat tai eivät.

Jos mietitään vaikkapa sitä miten Esa Turkulaiselle kävi Ressun lukiossa, voidaan huomata että kun yli 18 -vuotiaista ihmisistä koostuva ryhmä äänestää ja enemmistö on sitä mieltä että kirkossa lakittaminen on heille vaivaannuttavaa uskonnonvapaussyin, niin tämä voidaan vain ohittaa kristillisellä mahtikäskyllä.

Koska sitä tarkoittaa "uskonnonvapaus" Suomessa. Sitä, että jos minä kieltäydyn menemästä kirkkoon tai hengelliseen juhlaan johon minua pyydetään, niin "ei" kohtaa helposti inttämistä. Sitä että selitetään miten kirkko on vain talo ja miten asialla ei olisi minulle merkitystä. Ja tätä täytyy selventää "Did I Stutter" -meiningillä. Selvästi uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että "sähän tulet". Inttämistä jatketaan kunnes ihan vapaasti antaa "oikean vastauksen".

Eli

Kun perussuomalainen Ari Jalonen ehdottaa että tiet päällystettäisiin muslimien kiusaksi siannahalla, on selvää että tiettyihin uskontoihin halutaan kohdistaa painetta joka ei ole ainakaan sitä että uskonto on "yksityisasia" Se ei ole myöskään "uskonnonvapautta".

Oleellista on toki sekin, että moni kristitty paheksuu tätä. Mutta vain hyvin harva tekee tätä siinä teemoin että he antaisivat periksi sille että uskonnon tulisi olla "yksityisasia". Useampi toki menee siihen suuntaan että olisi julkinen uskonto josta saa olla sitä mieltä mitä haluaa.

Kuitenkin samalla on selvää että kun kansankirkko tai koulu pistää päälle laululeikkiä ja uskonpalvontarituaalia, niin ateisti joutuu "ikään kuin uimaan sianlihassa". Ja ainut kysymys joka tässä esitetään on aina ja poikkeuksetta "mitä haittaa". Syynä on todennäköisesti se, että vaikka aina kaikkialla todetaankin, että "ateismi on uskonto" niin sille ei myönnetä samalla tavalla tilaa moraalisiin kannanottoihin ja tabuihin kuin muille uskonnoille. Kun ateistista jokin asia on hyvää tai huonoa, sitä haastetaan moraalityhjiöinnillä ja sillä että ateistille ei mikään voi olla aidosti hyvää eikä heillä siksi saa olla tabuja. Josta seuraa se, että uskonto ei ole yksityisasia. Ja uskonto ei ole vapaata. Ja uskovaiset tulevat ulkopuolelta päättämään ateistin puolesta mitä hän saa ja ei saa pitää tärkeänä. Ja mitä mielipiteitä hänellä on ja millä ehdoin. Ja onko esimerkiksi kirkossakäynti tai virsilaulu hänelle iso vai pieni asia. Ja onko se triviaalia ja harmitonta. (Mikä kertoo että tosiasiassa edes mielipidetasolle ei anneta mielellään mitään vapauksia. Se mikä on vapautta on sitä mihin ei voida edes teoriassa puuttua.)

Toki esimerkiksi Jehovan Todistajien verilettujensyönti koetaan liikkeen ulkopuolisesta pikkumaisena. Mutta silti näitä pikkumaisuuksia tavataan kunnioittaa. Paitsi tietysti kun kyseessä ovat ateistit, joita ei puolusteta. Heidän on pakko laulaa ja olla läsnä. On pakko nousta seisomaan. Koska kristinusko on kaikkien asia ja muuten uskonnonvapaus on ihan oman mielipiteen ja maailmankuvan kysymys. Kunhan ei mainosta sitä kadulla ja suututa kristittyjä. Koska kristittyjen suututtaminen on sitä että "tekee sen ihan itse".

Kun "Seurakuntalainen" kuvaa sitä miten maahanmuuttajat kääntyvät innolla kristinuskoon, ja miten erityisen suosittua kristinusko on heidän keskuudessaan. Tästä esiin nousee hauska ajatus. Eikä vain se, että ISIS -terroristi tuskin tekisi näin, toisin kuin islamilaisen ISIS -fundamentalismin uhri, jolle pettymys voisi olla odotettavissa. "uskoontulojen taustalla vaikuttaa pettymys ja hämmennys islamiin yhdistyvästä väkivallasta sekä heidän saamansa kuva kristinuskosta ja kristityistä." Mutta siinä on toinenkin puoli. Kun "Yksi turvapaikanhakija esimerkiksi sanoi: ”En tiennytkään, että kristinusko on rakkauden uskonto”." Niin en kyllä tiedä minäkään.