"Feynmanin ornitologiatesti"

Simon Oxenham kirjoitti pseudotieteiden tunnistamisesta.

Oxenham aloitti sen viittaamalla paljon medianäkyvyyttä saaneeseen tutkimukseen. Erinomaisesti nimettyyn "On the reception and detection of pseudo-profound bullshit". Tätä tutkimusta kuvaavissa lehtijutuissa esiin tulee toistuvasti Deepak Chopran nimi. Ja tämä voisi viitata siihen että se olisi asenteellinen ja tehty tavalla jossa pelkästään Chopra oletettaisiin "bullshitiksi". Kuitenkin itse tutkimusmenetelmä näyttää että "bullshit" viittaa sisällöltään tyhjiin lauseisiin joissa on tieteelliseltä kuulostavia sanoja. Lauseita oli arvottu New-Age Bullshit Generatorilla ja Wisdom of Chopralla. Jotka ovat samanlaisia kuin Suomessa tuttu Puppulausegeneraattori. Tässä mielessä lauseet selvästi eivät edustaneet mitään sivistynyttä ja reflektoitua maailmankuvaa tai mitään vastaavaa. Silti ne vetosivat moniin ihmisiin. Jos lauseiden tekotapaa ei kuvata, ei (Jos yleisö ottaa lauseet tosissaan, onko tämä jonkinlainen askel kohti Turingin testin läpäisyä? Mitä se kertoo Choprasta ja New Age tietäjistä? Minulla ei ole vastauksia mutta vaivaannuttavia kysymyksiä sitäkin enemmän.)

Tutkimus toi esiin melko ei-yllättäviä tuloksia. (Siitä tuli ilmeisesti "somehitti" siksi että se otsikoitiin monessa eri paikassa sillä tavalla että tyhmyys saa uskomaan hölmöihin aforismeihin. Joka vetoaa monien tunteisiin hyvällä tai suututtavalla tavalla.) Tutkimuksen tulokset viittasivat asioihin jotka eivät miellytä hirveän monia. Taipumus ottaa höpölauseet vakavasti liittyi hyvin vahvalla korrelaatiolla uskonnollisiin uskomuksiin, paranormaaleihin uskomuksiin uskomiseen, salaliittoteoretisointiin, vaihtoehtolääketieteen kannatamiseen. Ja negatiivisia korrelaatteja saatiin älykkyyteen, skeptiseen mielenlaatuun ja rationaalisuuteen. Kunhan rationaalisuudeksi ei laskettu numerotietoisuutta. Jostain syystä matemaattiset kyvyt eivät ehkäise tälläisiin lauseisiin uskomista. Nähdäkseni tämä viittaa siihen, että sekä maailmankuvalliset että kognitiiviset syyt vaikuttavat. Eli jos sinun maailmankuvasi suosii tietynlaisia uskomuksia, hyväksyt ne helpommin. Ja jos olet tyhmä niin siitäkään ei ole haittaa. Ja tässä mielessä tulokset tuskin hätkähdyttävät ketään. (Dunning-Kruger -efektin ja assimilaation vaikutukset väitelauseiden hyväksymisessä on blogissani tuskaisen paljon toistunut aihe.) Lisäksi tutkimus kertoo että ihmiset vakuuttuvat siitä että joku auktoriteetti viittaa asioihin joita he itse eivät ymmärrä. Ja juuri tämä ei-ymmärrys antaa ikään kuin mahtia tälle auktoriteetille. Jopa silloin kun tämän ei-ymmärretyn sanahirviöinnin takana ei ole mitään. Koska illuusio ymmärryksestä näyttää ei-ymmärtäjälle samalta.

Kuitenkin tässä on syytä aloittaa Oxenhamin teksti uusiksi. (Ylläoleva oli alustusta ja taustatieottamista ja tarkentamista itse tutkimuksesta.) Hän laittoi haasteen siihen että miten me voisimme tunnistaa vedättäjän? "...how are we supposed to know that we are being misled when we read a quote about quantum theory from someone like Chopra, if we don’t know the first thing about quantum mechanics?" Tässä apuun tulee Feynman. Feynman onkin siitä kiinnostava että hän oli paitsi Nobelin palkinnon arvoinen fyysikko, niin myös hauska mies ja hyvä viestijä. (Jos hän olisi sarjakuvahahmo, syyttäisn häntä epäuskottavuudesta, hän olisi liian hyvä liian monissa asioissa. Itse asiassa on vain hyvin rajallinen määrä taitoja joissa pystyy olemaan kiitettävän hyvä. Koska taitojen hankintaan kuluu hyvin paljon aikaa.)

Feynman korostaa sitä, että nimeämisellä on monille hyvin suuri voima. Asioiden kategoriointi ei tee ilmiöstä totta. Vertauksen käyttäminen auttaa kuvaamaan miten asian idea on. Mutta se ei ole todiste siitä että se on todellinen ilmiö. Tässä esimerkiksi nousee ornitologia. (Feynmanin ornitologiaesimerkin voi muuten katsoa kokonaisuutena kokonaisuudessaan ja itse, jos siltä tuntuu.) Siinä viitattiin mustakaularastaaseen (Turdus ruficollis atrogularis). Feynman hämmästeli tarinallisesti sitä miten ihmiset pitävät nimen tuntemista oleellista oleellisempana. Lajintunnistus on toisin sanoen oleellisin asia linnuissa. Siksi kommentit olivat sellaisia että jos linnusta ei tiedä nimeä, niin sitten voidaan esittää että biologianopettaja ei ole opettanut mitään. Tai sitten että nimen antaminen on se tieto mitä siitä linnusta on saatava. Feynmanin mukaan linnun nimi on enemmän ihmisistä ja kulttuurista kuin biologiasta. "It's a brown-throated thrush, but in Germany it's called a halsenflugel, and in Chinese they call it a chung ling and even if you know all those names for it, you still know nothing about the bird - you only know something about people; what they call that bird. Now that thrush sings, and teaches its young to fly, and flies so many miles away during the summer across the country, and nobody knows how it finds its way,' and so forth. There is a difference between the name of the thing and what goes on." Feynmanin mukaan tämänlainen ajattelu antaa aivan vääränlaisen kuvan tieteestä. (Ja kuten herbarionkokoamiseen liittyvästä omasta tekstistäni voi lukea, olen hyvin samaa mieltä Feynmanin kanssa. Ja vähän samoista syistäkin.)

Tämäkin toki kuvaa vain ongelmaa eikä ratkaisua. Mutta Oxenham käyttääkin Feynmania kuvaamaan ongelmaa. Ja ongelman ratkaisemiseen on olemassa keino. Feynman kuvasi että oma oppiminen tulee asettaa testiin. "I finally figured out a way to test whether you have taught an idea or you have only taught a definition. Test it this way: You say, 'Without using the new word which you have just learned, try to rephrase what you have just learned in your own language. Without using the word "energy," tell me what you know now about the dog's motion.' You cannot. So you learned nothing about science." Testaamisessa on siis hylättävä sivistyssanat. Tai ainakin osoitettava että kykenee käyttämään terminologiaa siten että termin merkitys tulee tässä yhteydessä myös selväksi. On selitettävä mitä systeemissä tapahtuu. Opittu asia on voitava kuvata. Ja kerrottava millä mekanismilla se tapahtuu ja toimii. (Minun tapauksessa siis blogattava.) Pseudotieteen ja tieteen ero onkin siinä luotetaanko auktoriteetin runolauseisiin vai halutaanko ymmärtää asiaa. Tämä voidaan toisaalta asettaa vaatimukseksi myös muille. Esimerkiksi Chopralle joka näyttää vähemmän "diipiltä" ilman kvanttifysiikasta varastettuja sanoja (joiden sisältö ei aforismeihin siirry.) "Feynman’s parable about the meaning of science is a valuable way of testing ourselves on whether we have really learned something, or whether we just think we have learned something, but it is equally useful for testing the claims of others. If someone cannot explain something in plain English, then we should question whether they really do themselves understand what they profess."