Ihmiset haluavat usein asioita joita muilla on. Kollektiivisessa ihannemaailmassa ihmiset katsoisivat omaan kuppiinsa ja katsoisivat onko siinä välttämätön. Ja he katsoisivat naapurin kuppiin vain siinä mielessä että onko heillä mitään, tarkistaakseen tarvitaanko apua. Mutta me olemme yllättävän itsekkäitä. Kateus naapurin autosta ja aviovaimosta ja kaikesta mikä on hänen on jollain tavalla itseltä pois. Tai ainakin se antaa mielikuvan siitä mitä voisi olla mutta ei ole, ja näin olemassaolemattomuus muuttuu merkitykselliseksi ja olet pettynyt siihen autoon jota sinulla ei edes ole. ; Kateus ja kaipaus ovatkin tässä mielessä toistensa lähisukulaisia.
Monesti kateudesta kumpuavaan ahneuden tilaan annetaan klassikkovastaus. Se on retorinen kysymys siitä, että "jos kaikki muut hyppäisivät kaivoon, niin hyppäisikö itse perässä". Oletuksena on, että vastaus on ei. Temppu on siitä viisas, että ahneus ja kateus ovat yksilökeskeisiä ja hedonistisia haluja. Ne vain hakevat inspiraationsa massoilta. Siksi jos ei ole niin kollektiivinen että on kateellinen, on myös niin individuaali että ei kollektivistisesti hyppää kaivoon. Näkemys on tässä mielessä viisas.
Hyvän esimerkin tästä viisaudesta saa katsomalla olympiamiekkailijoita.
Videolla 3 olympiatason miekkailijaa kohtaa 50 noviisin massan. Massan voima näkyy. Miekkailijat joutuvat pakenemaan strategisesti edullisimmalle paikalle ja pelaamaan keskenään yhteen. Kuitenkin silminnähtävää on myös se, miten noviisit eivät tosiasiassa missään vaiheessa maksimoi tiimin voittoa. Jos he vain menisivät päälle välittämättä häviämisestä ja hävinneiden määrästä, miekkailijat olisivat todella kovilla. He kuitenkin selvästi varovat. Ja tämä kertoo jotain hyvin oleellista ; Tiimipelaamisen luonne ei todellakaan ole se ihanteiden mukainen "oletko valmis kuolemaan asian X edestä". Yleensä tiimipelaajanakaan tunnettu kollektivisti ei ole. Hän on valmis tekemään asioita asian X edestä, kenties jopa tappamaan. Noviisi ei suostu ottamaan vaaratonta tappiota tiimin puolesta. Harva on halukas hyppäämään kaivoon vaikka kaverit hyppäisivätkin. Eivät vaikka kaverit voittaisivat. (Siksi ihmiset kinuavat kavereihin vedoten itselleen muotifarkkuja, mutta eivät tee samalla innolla keräyksiä kaverille jolla ei ole muotifarkkuja.)
Itse asiassa miekkailuesimerkki näyttää sen, miten yksilöillä on mahdollisuuksia massaa vastaan. Se johtuu siitä että ihmiset eivät ole täysin individualisteja tai täysin kollektiivista massaa.
Silti on vaikeaa olla painottamatta sitä, miten ihmisillä on vahvoja taipumuksia ryhmäajatteluun. Silloin ei puhuta itsen uhraamisesta vaan arvomaailmasta ja maailmankuvasta. Maailmankuva ei itse asiassa paina tässä kohden kovinkaan paljoa. Psychology Today:ssa kirjoitettiin siitä miten mielenosoitukset muuttuvat mellakoinniksi tietyllä dynamiikalla. "As a protest gets larger, there is an increased chance that there will be a handful of people resorting to violence and destruction. This is just a fact of our society - there are always a small number of people for which antisocial behavior is the norm. Taking into account crowd psychology, those few violence-prone individuals can trigger a crowd of violent behavior. Groups afford people the anonymity to engage in behavior they wouldn't engage in otherwise. A group's behavior is more likely to help an individual justify going outside of their moral code." Väärinkäytöksisstä on helppo syyttää "yleisiä arvoja" ja ajatella että mellakointi johtuu siitä maailmankuvasta minkä protestoijat jakavat. Kuitenkaan juuri näin ei ole. Suurin osa ihmisistä vain seuraa massaa lampaina. Eikä edes tee sitä mitä keskiverto haluaa
Maailmankuvat ja ideologiat ohjaavat ihmistä yllättävän vähän. Olosuhteet, paikallaolevat ihmiset, tiimiytyminen sosiaalisesti ja vastaavat sen sijaan ohjaavat yllättävän paljonkin. Kuuluisa Zimbardon Stanfordin vankilakoe kertoo siitä miten olosuhteet ja ryhmädynamiikka saavat ihmiset tekemään ikäviä vaikka ryhmät vankeihin ja vartioihin onkin arvottu siten että osallistujat tietävät että se on arvottu. Koejärjestely toimii vaikka osallistujat olisivat kritittyjä tai ateisteja. Tässä mielessä ihmiset ovat hyvinkin valmiita työntämään jonkun kaivoon, jotta heidän itsensä ei tarvitsisi hypätä perässä.
Tämä kuvaa kuitenkin vain yleistä tilaa. Ja psykologia on siitä erikoinen tiede, että se on paitsi poikkeuksien tiede, niin se on myös sellainen poikkeuksien tiede jonka poikkeuksienkin takana on sääntöjä. Tiedetään että itsemurhiin voidaan lietsoa. "Nuoren Wertherin kärsimykset" -teos esimerkiksi synnytti itsemurhantekemismuodin. Ja tämän tapauksen mukaan on nimetty ns. Werther effect. Onkin tunnettua että itsemurhat eivät tapahdu yksin. Lehtienkin uutisoimat sarjat teini-itsemurhia ovat ihan todellinen ilmiö. Richard Halginin "Abnormal psychology" kertookin että itsemurhat tapahtuvat klustereina ja sarjoina. Itsemurhissa on copycat -elementti. Niitä matkitaan. Eli kenties kysymys ei olekaan niin retorinen kuin haluaisimme sen olevan. Moni hyppää sillalta siksi että kaverikin on hypännyt, tai uutisissa on kerrottu jonkun hypänneen. Joten miksi eivät hyppäisi kaivoonkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti