torstai 1. toukokuuta 2014

Miksi vappu on työväen kännäysjuhla?


Olen tarkoituksella pitämässä täysin alkoholitonta vappua. Siitä huolimatta ei voi olla muistamatta erästä intialaistaustaista Helsingin yliopistolla opiskellutta miestä. Joka vappuun törmätessä ihmetteli että "ihmiset kusé ulo". Että mitä oli kun joka paikassa näkyi ihmisiä jotka virtsasivat kadulle. Hän oli hämmästynyt vaikka voisi odottaa muuta ihmiseltä joka on peräisin maasta jossa on mm. Kalkutta. (Jolla on ainakin saastaisen kaupungin maine, ellei peräti olemus.)

Vappu on työväen juhla joka on samalla vapaapäivä. Ja siihen liittyy hyvin vahva karnevalistinen tunnelma. Lapset pukeutuvat naamiaisasuihin. (Ja itsekin pukeuduin ketjupanssaristoon töihin, joissa oli vapunaattona lähinnä juhlimista.) Ja ihmiset juovat viinaa, lukevat wappulehtiä ja virtsaavat julkisilla paikoilla.

Nähdäkseni paradoksi "työn juhlimiseen vapaalla" on tavallaan näennäinen. Jos mietimme mitä kommunismi ja työväenliike on aina pyrkinyt tekemään on juuri sitä että ihmisen elämässä on muutakin kuin työntekoa. Työtuntien rajaaminen on ollut aina päällimmäinen tavoite. Tässä mielessä vapaapäivä edustaa hyvin suurta onnistumista jossain joka on kommunistisen työväenliikkeen syvintä olemusta. Eikä siinä siksi ole mitään paradoksia.

Toisaalta kysymys on myös työn luonteesta. Halu pitää vapaata johtuu siitä että työtehtäviä on erilaisia. Ja ne ovat kognitiivisesti hyvinkin toisistaan poikkeavia. Törmäsin tähän jutellessani erään konsultin kanssa. (Olimme molemmat kyllä ihan vapaalla.) Hän ihmetteli tapaani lokeroida. Eli minulla on tiettyjä juttuja töissä, toisia harrastuksissa ja blogikin on sirpaloitu erilleen. Hänestä minun tulisi tämänlaisen sijaan esimerkiksi tehdä sellaista työtä josta nautin niin että minun ei ikään kuin tarvitsisi tehdä töitä työnä ja eriyttää tähän erikseen viihdettä. En minä voinut sanoa hänelle muuta kuin että minkäs tekee jos ainut mitä perimmiltään haluaisi tehdä on ammattibatman. Kommentti oli se, että tämän idean voisi jotenkin brandata. Batmanin tekijänoikeus on jonkun yrityksen omaisuutta ja näin ollen tämä yritys voi oikeasti tarvita jonkinlaista ammattibatmania. Mikä redusoitui pienen miettimisen jälkeen siihen että batman olisi jonkinlainen showbisnesmies loppujen lopuksi. Olisi jotain melko mukavana pidettyä medianhallintaan liittyvää työtä.

Tosiasia on, että on töitä jotka tehdään jotta saadaan vapaa-aikaa. Ja sitten niitä useiden konsulttien korostamia töitä joissa korostuu tekijän onnellisuus, ja silloin vapaata ei tarvitse kun työ tarjoaa ikään kuin syvimmän tyydytyksen.

Ja jos katsotaan "proletaareja ja porvareita" niin johtoportaan työt ovat ihmiselle mielekkäitä ja työläisten ei ole kannustavaa. Ja tämä ei ole "pelkkä persoonakysymys". ; Rehellisesti sanoen osa töistä on yksinkertaisesti mielensurmaajia. Ja kyseessä ei ole pelkästään siitä että ihmiset ovat töissä joista pitävät tai eivät pidä. Vaan että ihan kognitiivisilta rakenteiltamme toiset työt, joita on kuitenkin ikään kuin pakko tehdä, ja joista itse asiassa koostuu myös merkittävä osa työmarkkinoilla olevista töistä niin että useimmilla ei ole vaihtoehtoja näiden ulkopuolella ja yhteiskuntakin kaatuisi jos jokainen oikeasti lopettaisi niiden tekemisen. Ihminen on hyvä tekemään päätöksiä mutta huono tekemään hyvin toistuvia asioita tai monitoroimaan jotain joka on tylsää
1: Menneinä aikoina esimerkiksi paimenien työ ei ollut fyysisesti hirvittävän raskasta, mutta lampaiden valvominen oli hirvittävän tylsää. Tarvittaessa piti olla valmis nopeasti. Siksi paimenuuteen on useissa kulttuureissa liittynyt pienimuotoinen soitinten rakentelu ja niiden soittaminen. ; Ja samasta syystä lentokoneiden ohjaamoita suunnitellessa mietitään sitä että ohjaaja ei turtuisi mittarisokeuteen.

Siksi nimenomaan työläisyyteen kuuluu helposti se, että työt ovat niitä ikäviä hommia joita tehdään palkan vuoksi. Ja niitä teetetään koska vaikka homma ei ole kenties miellyttävä, niin jonkun on se tehtävä. Tässä kontekstissa vapaapäivä ja työläisyyden korostaminen sopivat melkoisen hyvin yhteen. Tänä aikana voi vaikka luodata syvimpiä tuntoja virtsaamalla julkisilla paikoilla.


Oikeasti vappu on myös porvarien juhla, jolloin vedellään skumppaa nurmikolla. Sen jälkeen voi käyttäytyä sievästi.

Ei kommentteja: