Stephen King on luokitellut erilaisia kauhun tapoja. Yksi niistä kuvaa irrationaalista kauhua, joka on sofistikoitunein kauhun muoto. "Terror, when you come home and notice everything you own had been taken away and replaced by an exact substitute." On olemassa ihmisryhmä joka elää juuri tämänlaista elämää. Capgrasin oireyhtymässä ihminen uskoo että hänen omaisensa on korvattu näitä teeskentelevillä huijareilla. Näin ollen heidän kokemuspiirinsä tuntuu lähinnä joltain johon on totuttu "invasion of the body snatchers" -tyylisistä kauhuelokuvista.
Sairautta ei liitetä suoraan kasvojentunnistukseen, he siis muistavat ja tietävät miltä heidän omaisensa näyttävät. Mutta tunnesidos on vääristynyt. V. S. Ramachandran onkin kuvannut että oireyhtymässä "tutut kasvot ovat läsnä, mutta persoona ei". F. Frazer ja J. M. Roberts tekivät oireyhtymän parissa tutkimusta ja raportoivat mm. että oireyhtymään liittyy konfabulointia. Vääristynyt kokemus selitetään pois, ja viittaamalla joihinkin piirteisiin keksitään mitä vain jolla roolia esittävä paljastuu "oikean henkilön" hyvin tuntevalle. Koko ajan ajatus soluttautujista on Capgrasin syndroomaisille aivan luonteva. Osa selittää kopiot pahantahtoisilla soluttautujilla, mutta joskus ihmiset suhtautuvat "impostereihin" positiivisesti. Tiedetään jopa henkilöstä joka koki että hän oli naimisissa usean eri miehen kanssa, ja että vain hän kykeni erottamaan nämä toisistaan. Konfabuloinnissa ei siis aina ole kauhuelementtiä, eikä lajityypiksi kelpaa edes "Mission Impossible" -tyyliset agenttielokuvat. (Anteeksi vain Stephen Kingille.)
Asiaan liittyy kuitenkin myös hahmontunnistuksellinen puoli. ; Capgrasin oireyhtymässä ihmisillä on vaikeuksia tunnistaa itseään peilistä ja valokuvista. Heille elämä on vähän kuin internetissä levinneessä valokuvassa jossa pojalla on silmät kiinni mutta tämän peilikuvalla silmät auki. Että jotain kieroa ja mahdollisesti pahaenteistä sillä peilin kaksoisolennolla on meneillään. (Kuva ei tiemmä ole väärennös vaan johtuu tiemmä kameran valotusajasta. Tai sitten...) Tämän vuoksi he usein haluavat jopa poistaa peilit kodeistaan. (Tosin niin minäkin tekisin jos toisella puolella olisi itseni paha kaksoisolento jolla on paha goatee kuten minullakin.) ; Syyksi on arveltu sitäkin, että heidän hahmontunnistuksensa on ylitarkka. He tunnistavat ihmisen "siksi tietyksi" vain yhdestä tietystä kulmasta. Näin näköaistimukset jotka pitäisi luokitella samaan luokkaan koetaankin "jotenkin oleellisesti epäanalogisiksi". ; Tämä on arkielämässä ilmiselvyys mutta tosiasiassa se mitä valokuvista ja tietotekniikasta on opittu, niin hahmontunistus on yllättävän vaikeaa ; Häiriöt tämäntapaisissa asioissa ovat siis jopa tavallaan odotettavissa.
*: Ja ihmiset tosiasiassa ovat kolmiulotteisia kappaleita jotka peräti tuovat syvää henkeä ja uusia vaikeustasoja vanhaan kunnon Theseuksen laiva -paradoksiin. Ihmisten atomit vaihtuvat koko ajan ja me myös vanhenemme. On tavallaan erikoista että tunnistamme itsemme ja toiset läheiset ihmiset samoiksi ihmisiksi ylipäätään. Tähän vaaditaan hyvää hahmontunnistusta. ; Joku sellainen jota Kari Enqvist kutsuisi "finnifilosofiksi" voisi jopa kysyä että onko Capgrasin oireyhtymässä tavallaan kysymys siitä että todellisuus nähdään enemmän sellaisena kuin se on ja vähemmän sellaisena kuin se on kätevää. (Itselläni on tosin, vähän Peircen asenteella, immersiivinen suhde todellisuuteen ja minulla ei ole Caprgrasia. On kätevää, kenties jopa "tervettä", elää luokitellen ihmisiä identiteetteihin jotka ovat vähintään kohtuullisen pysyviä. Joten hieman samassa, joskin astetta härömmässä, hengessä kuin Enqvist mennään.)
*: Aistien mukautuvuus on toki muutoinkin vallitsevaa koska jos esimerkiksi katsomme ovea joka on sivuseinällä, on ihmeellistä miten koemme oven samaksi oveksi. Sillä yhdessä kulmassa avoinna oleva ovi voi olla täysi neliö kun taas kiinni se näyttää vinoneliöltä. Ja kun vaihdetaan oven katsomiskulmaa niin ovea ei edes tarvitse liikuttaa niin se tekisi eri kuvion. Tätä on helppoa katsoa ottamalla valokuvia ja katsomalla ja viivaamalla minkälaisia muotoja valokuvassa on. Ihmisen mieli muuttaa ja vääntelee näitä hahmoja melko hyvin ja näkee kohteet samaksi kappaleeksi. Ja näin tunnistamme hahmoja. (Joskus jopa liian hyvin joka johtaa esimerkiksi "kuin kaksi marjaa" -vitsilajityyppiin.)
Kuitenkin jonkinlaisen kalpean aavistusken Capgrasin syndroomasta saattaa kuitenkin saada. Kun katsotaan miten tietotekniikkaa on käytetty apuna kun on rakennettu rekonstruktio Mona Lisasta joka ei katsokaan siitä totutusta kulmasta vaan se nähdään suoraan edestä. Ainakin minun silmiini kasvokuva näyttää aidolta. Mutta jotenkin omituisesti se ei ole kuitenkaan se oikea Mona Lisa. Kuvassa on jopa jotain häiritsevää (ainakin minulle). Kuva näyttää Mona Lisalta mutta silti ei voi välttää tuntemusta siitä että jotain kieroa petosta kuvassa on, mutta sitä ei voi suoraan kuvasta sanoa mikä siinä on väärin. Tämä tunne on Capgrasin syndroomassa sitten omista läheisistä ja omasta peilikuvasta. Joka ikinen päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti