Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johanssonin haastattelu "Lapsen maailma 5/2014" -lehdessä kertoi siitä miten hän on tuskastunut siihen miten suuri osa hyväntekeväisyydestä on asenteeltaan melko erikoista. "Hän tiedosti entistä selvemmin, että auttamisesta oli tullut isoa bisnestä, jossa lännen eliitti korostaa omaa ylemmyyttään: kerää säälirahaa köyhän maailman pelastamiseen laulamalla ja muulla hauskanpidolla. "Parempaa" yhteiskuntaa tarjotessaan länsi tarkoittaa yleensä omaa yhteiskuntamalliaan. Virkavapaan jälkeen Johansson palasi Amnestyyn täynnä tarmoa. Hän halusi myös toimittaa kirjan, jossa käsitellään vallan ja auttamisen suhdetta." Tämä asenne oli yksi niistä syistä jonka vuoksi päädyin aikanani työskentelemään nimenomaan "Kirkon ulkomaanavulla". Luonteeni ja tietyt ... asennoitumiseni vihjaavat että jos minä teen töitä paikassa jonka nimilapussa on "Kirkko", se johtuu siitä että se on perustellut asiansa jotenkin erityisen hyvin. En halunnut olla mukana Johanssonin kuvaamassa maailmassa.
Nähdäkseni asialle voidaan nähdä vahva analogia myös uskonnonvapauskysymyksessä täällä Suomessa. Rinnastuksen saa vaikka Jori Mäntysalon blogauksesta ja sen herättämistä kommenteista. Teksti itsessään käsittää sekularismia. Ja sitä että uskonnon poliittinen luonne sekularismissa voidaan nähdä monella tavalla. (Ja aika usein se nähdään sinä huonompana.) Mäntysalo ei halunnut sensuroida ristejä tai islamilaisia huiveja. "Avainsana on 'yksityisasia'. Se voi tarkoittaa joko asiaa joka ei kuulu valtiovallalle, tai asiaa joka kuuluu yksityiseen piiriin eikä saa näkyä. Seksi on esimerkki viimeksimainitusta: Julkisella paikalla tuomittavaa rikosnimikkeellä sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen. En halua rikoslakiin pykälää nimikkeellä "julkinen katsomuksen näyttäminen." Yksityisasia tarkoittaakin jotain aivan muuta "Se, että oppilas saa pulpetissaan ruokarukoilla, ei tarkoita, että opettajan pitää johtaa rukous koko luokalle. Se, että kirkko saa näkyä kaupunkin siluetissa, ei tarkoita, että varusmiehet on vietävä valtion toimesta kirkkoon. Valtion tulee taata uskonnonvapaus, ei tukea uskontoa suoraan rahallisesti tai toiminnallaan. Uskonnon tulee myös olla erillään valtion omasta toiminnasta: neutraalin valtion puolustajat eivät vanno minkään jumalan nimeen, eikä sen ylin päätöksenteko ala kirkkokäynnillä." Nähdäkseni Mäntysalo on tässä valtavirtaa.
Kommenteissa on kuitenkin vieraillut myös Esko Heimonen. Hän reagoi siihen että moni korosti että nykyjärjestelmää jossa kristinuskon positiivinen uskonnonvapaus on läsnä julkisessa tilassa on tärkeää koska se rajoittaa fundamentalismia. Samalla korostetaan että kirkko olisi reilu ja suvaitsevainen kaikille uskonnoille. Että saa olla myös ateisti. Että ev.lyut kirkon toiminnan ja siihen liittyvän kristinuskon tukeminen julkisuudessa ja poliittisessa elämässä on tärkeää koska se on parasta myös ateisteille.
Tämä toki vastaa sitä yleistä kokemustani siitä että "saa olla uskonnoton kunhan pitää turpansa kiinni ja maksaa paljon rahaa meidän kirkolle kuulumalla sen jäsenrekisteriin, koska on niin vaan tyhmää erota jostain laitoksesta joka on itselle vieras ja jota ei kenties edes osaa." Mutta Esko Heimosen reaktio tähän on kuitenkin oleellisempi. Hän korostaa tässä "kristinusko suojelee kaikkia uskontoja ja suojelee meitä fundamentalismilta" on hyvin erikoinen. Sillä "Ymmärtääkö Turtiainen, että myös fundamentalistiset opit KUULUVAT joukkoon “kaikki uskonnot”? Positiivinen uskonnonvapaus on sisäisesti ristiriitainen, mikäli se suhtautuu myönteisesti Turtiaisen nimeämiin oppeihin mutta pyrkii tehokkaasti hävittämään ne opit joita Turtiainen ei kannata, ainakaan nykyisessä elämänsä vaiheessa."
Tämä huomio korostaa sitä että vaikka uskonnon parissa puhutaankin usein "suvaitsemattomuuden suvaitsemisesta" ja vastaavista, ja samalla korostetaan, että kirkko suojelee fundamentalismilta levittäen uskonnonvapautta kaikille, ja että saa olla myös ateisti. Niin ei tarvitse olla kovin ovela tajutakseen, että heti kun kirkosta lähetetään joku Laajasalon kaltainen henkilö mediaan, häntä kehutaan mainioksi ateistien kanssa keskustelijaksi. Mutta kyseessä on aina debatti. Debatti jossa Laajasalon suusta saadaan kuulla mitä on se fundamentalismi jota vastaan kirkko ja sen uskonnonopetus taistelee. ~ Jostain syystä aina kun kirkon parista kirkkoa edustava taho paheksuu jotain fundamentalismia, se näyttää yllättävän usein referoituvan nimenomaan ateisteihin, eikä esimerkiksi kirkon sisällä mellastaviin viidesläisiin ; Kirkko näyttää kohtelevan ateismia ilmiönä "ongelmana" joka yritetään ratkaista.
Tämä on sitä asenneilmapiiriä jossa "auttaminen" ja "valta" liittyvät yhteen. Toki tätä on helposti tarjolla monissa uskonnollista lähetystyötä tekevässä järjestössä. Kun tiedetään, että jos haluttaisiin vain levittää uskontoa, mutta ei voida tehdä sitä suoraan, niin sitten tarjotaan hyväntekeväisyyttä ehdoilla. Eli jos saadaan levittää sanaa niin sitten myös autetaan. (Yksilötasolla auttamistyössä kokien tämä ei tietysti mene näin ; Uskova näkee että sekä uskonnonlevittäminen että auttaminen ovat toisiinsa limittyviä. Ei vain siten että uskonto käskee auttamaan, vaan sen takia että molempien takana on sama hyväntahtoinen intentio.) Kaikki uskonnolliset järjestöt eivät toki antaudu tälle ongelmalle. Ja "Kirkon ulkomaanapu" esimerkiksi tekee tässä kohden mainiota työtä. Jossain määrin kirkonkin kannattaisi kenties tehdä vastaavasti.
Minulle on kunnia-asia olla maksamatta kirkollisveroa. Ja ironista kyllä, syyt ovat hyvin samanlaiset kuin ne joiden vuoksi minulle oli kunniaksi työskennellä "Kirkon ulkomaanavulla".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti