David Hume esitti että ihmeet ovat suoraan luonnonlakejen rikkomuksia. Tämä on koettu hyvin voimakkaaksi väitteeksi. Kuitenkin tämä on lähinnä suora seuraus siitä miten hän erotteli toisistaan ihmeen (miracle) ja hämmästyttävän asian (marvel).
Hume kuvasi hämmästyttävän asian kertomalla vertauksen intialaisista ja jäästä. Hume korosti että kuumassa ilmastossa, kuten Intiassa, voi olla mahdotonta uskoa että vesi voisi ottaa kiinteän muodon koska se on vastoin kaikkea sitä mitä he ovat kokeneet. Hän korostaa että tämä intialaisen tulkinta on epätosi mutta ei typerä päätelmä. Tämän näkemyksen kumoaminen onnistuu sellaiselta jolla on mahdollisuus kokea toisenlaisia lämpötiloja. Koska kokemisen olosuhteet eivät ole olleet analogisia ei yhteyksiä aina voida tehdä. Hume ei kuitenkaan kutsu kiinteää jäätä ihmeeksi vaan hämmästyttäväksi asiaksi. Jää ei riko luonnonlakeja, koska luonnolaeilla on konteksteja.
Ihme taas on hänelle määritelmällisesti yliluonnollinen tavalla joka rikkoo luonnonlakeja. Joten Humen kannanotto on suora seuraus hänen määrittelylähtökohdastaan. Hänelle ihmeet rikkovat luonnonlakeja koska jos ne eivät rikkoisi, ne olisivat hämmästyttäviä asioita. ; Jeesuksen vetten päällä kävely ei olisi välttämättä ihme vaan pelkkä hämmentävä asia.
Humen ajatus meneekin tätä kautta hyvin ankarasti karkeistetusti siihen, että;
P1: Ihmeet rikkovat luonnonlakeja.
P2: Luonnonlait eivät siedä poikkeuksia tai rikkomisiaan.
J: Siis ihmeet eivät ole uskottavia.
Toiselta kannalta katsoen voitaisiin kuitenkin nähdä että ihmeiden suhde luonnonlakeihin ei monellakaan ole yhtä yksioikoinen kuin Humella. Karkeasti ottaen kaikkien ihmekertomusten ytimessä näyttää olevan ei-tunnettavuuteen viittaaminen. Kysymys on käytännössä jonkinlaisesta aukkojen jumala -argumentaatiosta. Ideana on tällöin se, että luonnonlait voivat olla jumalista alkuperää mutta ne eivät todista Jumalasta. Toisin sanoen luonnonlakejen mukainen toiminta ei ole ristiriidassa Jumalan olemassaolon kanssa mutta ne eivät ole todisteita Jumalan puolesta. Michael Levine on esimerkiksi korostanut että ihmeet eivät haasta luonnonlakeja vaan osoittavat että luonnonlait eivät ole kaikkivoipaisia tai kaikenkattavia.
Tässä kontekstissa ihmeitä käytetään sitten hyvinkin kahdella tavalla;
1: Kreationistit ovat hyvä malliesimerkki tilanteesta jossa ihme haastaa materialistisen selitysmallin. Tässä he yrittävät tuoda esiin anomalioita joita evoluutio ei selitä. Ja nämä anomaliat ovat todiste Jumalasta hyvin erityisellä tavalla. Poikkeamat eivät ole pelkästään sitä että Jumala on puuttunut jossain vaiheessa maailmaan poikkeuksen avulla. Sen sijaan nämä poikkeamat haastavat koko evoluutioteorian tai ”makroevoluutioteorian”. Koska näitä anomalioita on, siitä asetetaan laaja haaste koko evoluutioteoriaa kohtaan.
2: Kuitenkin esimerkiksi ihmeparantumisten ja monien muiden ihmetekojen kohdalla ihmeet nähdään luonnonlakien täydentäjinä. Näissä itse asiassa nimenomaan ei haluta kumota sitä teoriaa jolla näitä havaintojoukkoja yleensä käsitellään. Jos joku väittää levitoineensa hän ei väitä falsifioineensa gravitaatioteoriaa ja esitä että hänellä on parempi teoria koko tälle haastetulle gravitaatioteorialle. Sen sijaan hän korostaa että gravitaatio toimii ja on vahva luonnonlaki joten ainut tapa jolla tämä poikkeama voidaan selittää on se, että gravitaatiota on poikkeuksellisesti täydennetty jollain ei-naturalistis-luonnonlakisella. Rukousparantaja ei välttämättä halua kiistää antibioottejen ja muun lääketieteen voimaa vaan korostaa että rukoilu täydentää poikkeuksien avulla ihmeitä.
Onkin kiinnostavaa että vaikka molemmissa ihme nojaa siihen että se on anomaliassa suhteessa tunnettuihin luonnonlakeihin, se miten tätä anomaliaa halutaan käyttää on oleellinen. Joskus anomaliat ovat haasteita sille selitysmallille joka koskee asiaan liittyviä ilmiöitä. Toisinaan taas halutaan ottaa anomaliat erikseen luonnonlaista ja korostaa että sen sijaan että ne haastaisivat tämän teorian niin ne täydentävät sitä luomalla siitä irrallisen aivan uudenlaisen ilmiön. Näitä tulkintatapoja käytetään varsin kliseenomaisesti eikä vaihtoehtotapaa käyttää anomalioita usein sovelleta samoissa konteksteissa kovin mielellään.
Ihmeillä voidaankin nähdä olevan avartava suhde falsifioitumiseen. Voidaan ajatella että ajatus jossa ihme on luonnonlain rikkomista, korostaa vallitsevien teorioiden falsifiointia korostavaa asennetta. Anomaliat nähdään hyvin vahvasti jonain jotka kyseenalaistavat luonnonlain kumoutumista. Toisaalta täydennysajattelu taas vahvistaa sitä miten mikä tahansa havainto voidaan sovittaa vallitsevaan teoriaan ja tätä kautta vallitsevan teorian haastaminen muuttuu vaikeaksi koska falsifioitumisen sijaan poikkeama onkin jokin muu ilmiö. ; Tätä kautta vaikka ihmeitä pidetään luonnonlakien kanssa yhteensopivina ja tällä korostetaan sitä miten ihmeiden ystävät ovat avomielisiä ja yhteensopivia tieteen kanssa, he kuitenkin tavallaan ajavat luonnontieteellistä dogmaattisuutta.
Lähteet:
David Hume, ”Enquiry Concerning Human Understanding” (1748)
Michael Levine, ”Hume and the Problem of Miracles: A Solution” (1989)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti