Katusaarnaaja tuli kotiin pitkän jeesuslappujen jakamisen jälkeen. Hän tuli kotiinsa hieman tavanomaista aikaisemmin. Ja yllättikin vaimonsa sängyssä hengellistä liikettään johtavan karismaattisen kreationistipastorin kanssa. Yllätetty kreationistipastori ei säikähtänyt; Hän kysyi sen sijaan yksinkertaisen kysymyksen; "Kumpaan luotat varmemmin tiedon lähteenä, naturalistisia ja erehtyväisiä aistielimiäsi vai minua, hyvämaineista uskonmiestä ja kreationistipastoria?"
Ylläoleva vitsi on itse asiassa myös vakava filosofinen kysymys. Tämä ei ole kovin ainutlaatuista ; Sekä vitsit että filosofia rakentuvat usein siihen että odotettujen ilmiselvyyksien takaa löytyy jokin käännös joka yllättää. Tässä vitsissä kysymys on siitä mikä tieto on luotettavaa. ;
Itse asiassa ei vaadi kovinkaan kummoista uskon hyppyä, jonka kautta skenaario muuntuu siihen muotoon että katujulistaja on pian saamassa potkuja järjestöstä koska yhteisön silmissä on luotettavaa uskoa että hän mustamaalaa johtajan mainetta. ; Ja uskonmiehen maine on hyvä koska hänellä on henkilökohtainen käyminen tuonpuoleisessa jossa hän on omin silmin nähnyt kristinuskon osoittamat asiat tosiksi. Saatana tuskin valehtelisi tavalla joka saisi ihmiset kristityiksi, kulkisi uskovaisen ajatus. Ja jos näyt ovat oikeita niiden kritisoiminen nähdään riskinä Pyhän Hengen pilkkaamiseen Ja tätä kautta uskonnollisen ideologian mukainen tarinointi vahvistaa luottamusta uskonnolliseen johtajaan ja häntä vastaan nouseminen on Pyhän Hengen kritisoimista.
Tilanne on yleinen uskonasioissa.
Esimerkiksi Richard Bauckhamin näkemyksen mukaan Uusi testamentti ei ole vain kirjallinen lähde vaan kirjallinen lähde joka perustuu silminnäkijähavaintoihin. Tässä usein keskitytään siihen että silminnäkijät olisivat luotettavia ja rehellisiä ihmisiä ja tätä kautta erimielisyys on ad hominem näitä ihmisiä kohtaan. Tätä alleviivataan vielä sillä että kristityt käyttävät mielellään retoriikkaa joka lähentää Jeesuksesta olevien dokumenttien luonnetta. Muotoilu esitetään siten että tekstit ovat silminnäkijöiden tekstejä.
Kuitenkin tosiasiassa tekstit eivät ole silminnäkijöiden tekstejä. Jeesuksesta oleva kirjallinen materiaali on vuosikymmeniä Jeesuksen kuolemasta. Tarinoita on kirjannut joku joka on kuullut niitä silminnäkijöiltä. Kristityille tämä on yksi ja sama asia. Mutta jokainen rikkinäistä puhelinta leikkinyt tietää että tämänlainen ketju on heikompi kuin sen heikoin sidos. Jokaisessa vaiheessa mukaan voi tulla häiriötä. Esimerkiksi olemassaolevista dokumenteista emme voi sitoa lausuntoja siihen että näkijät ovat olleet todella silminnäkijöitä tai edes sanoneet itse olleensa silminnäkijöitä. Ajallinen yhteys tekee tästä vain mahdollista, ja siksi silminnäkijäkertomustarinat ovat enemmän toiveajattelua näiden mahdollisuuksien puolesta kuin jotain josta olisi todellista evidenssiä.
Kuitenkin kysymys on toki siitä relevantti että silminnäkijäkertomus on vain yhtä luotettava kuin mitä itse lausunto on. Ja tämä vaatisi ei-tekstiin perustuvia selvittelyjä siitä mitä on todella tapahtunut. Jota ei ole jonka vuoksi Raamattuun ja sen kirjalliseen sisältöön luotetaan. Tässä kohden kysymys muotoutuu helposti itseäänruokkivaksi ; Se, että ensin luottaa Raamattuun johtaa sisäisesti koherentin tulkintamaailman syntymiseen. Tämä on kuitenkin sisällöltään lähinnä vetoava mutta ei perusteleva. Se sovittaa tulkittavat asiat viitekehykseen mutta ei auta selvittämään miksi asia olisi juuri niin eikä toisella tavalla. ; Tässä mielessä ongelmana on kysymys reliabiliteetista ja siitä mitä ylipäätään tarkoittaa että jokin tieto on luotettavaa.
Ja tämä vitsi palauttaa kaiken takaisin siihen alussa oleeseen vitsiin. Ja siihen liittyvät ongelmat eivät koske vain vitsien maailmoja.
Tämä asenne on tullut tutuksi esimeriksi kun Alex Malarkey tunnusti että hänen hyvin ahkerasti myyty taivaassakäymisvierailukirjansa ”The Boy Who Came Back from Heaven” perustui huijaukseen. Tätä tunnustusta ennen kertomuksen kritisoijat saivat syytteitä siitä että herjaavat hyvää kristittyä maailmankuvallisesti. ; Silminnäkijäkertomuksena myydyt tarinat elävät ja kuolevat kertojansa karisman ja luotettavuuden kautta joten kysymys on aina tavallaan pakotettu ad hominem -ympäristöön jossa asiat ovat totta tai ei-totta sen mukaan miten kertojaan suhtaudutaan. Tämä ei ole kovin rakentava tai vakaa perusta millekään. Usein esitetään että argumentin totuus ei riipu esittäjästä vaan hänen käyttämistään perusteluista. Usein tämä korvataan sillä että oletetaan jo valmiiksi mitä totuus todella on.
Tässä mielessä mieleen voi tulla Ravi Zacharias joka on julistanut että kristinusko on maailman paras uskonto koska hän arvioi uskonnon sitä kautta miten se vastaa seuraavaan neljään kysymykseen; ”Mikä on ihmisen Alkuperä? – Mistä olemme tulleet.”, ”Mikä on ihmisen Merkitys? – Miksi olemme täällä.”, ”Mikä on moraalin pohja? – Mikä on objektiivisten moraalisten arvojen olemassaolo ja perustus.” ja ”Mikä on päämäärämme – kuoleman jälkeen tapahtuva” Ja että kristinusko vastaa näihin parhaiten.
Tässä ensimmäinen huomio on siinä että miksi nämä kysymykset ovat edes oleellisia, eli miksi hyvä uskonto ei sisältäisi tietoa joihinkin aivan eri kysymyksiin tai tunnustaisi tietämättömyyttä niiden edessä; Esimerkiksi juutalainen perinne on pitänyt kunnioitettavana sitä että tietyt kysymykset jätetään Jumalalle. Samoin kristillisessä Amish -perinteessä moniin tämänlaisiin kysymyksiin vastaamista pidetään jumalan paikalle menemisenä ja tätä kautta pahana syntinä. Toisaalta ateisti voisi ihmetellä että mikä on tuonpuoleisen arvo.
Jatkokysymys tähän on tietenkin selvä, miuksi rajausten täytyy olla juuri tämänlaisia. Esimerkiksi miksi moraalin tulisi olla tietynlaista eikä vain jotain moraalia. Oikea vastaus on se, että kristinusko pitää näitä kysymyksiä ja niiden vastauksia tärkeinä ja vastaa niihin tietyllä tavalla. Karkeasti ottaen kysymys on heuristisesta valinnasta joka tosiasiassa ei vastaa siihen että miksi paras uskonto todella olisi sellainen että se vastaisi juuri näihin kysymyksiin juuri tällä tavalla. Ja sellaisella asenteella jossa nöyryyden on korvannut kannanottaminen ties mihin ja muut tähän liittyvät väitelauseet, joka on tavallista lähinnä kristityille - ja pahojen puheiden mukaan militanteille uusateisteille.
Ja vasta kolmantena tulee se, että onko analyysi todella tehty ja kaikki uskonnot kaikkine dogmakysymyksineen ja oppisuuntineen olisi tarkasti analysoitu niin että tiedettäisiin todella että vain kristinusko selviää näistä. (Mitä ei ole tapahtunut.)
Tätä kautta voidaankin nähdä se mikä tulee vastaan skeptisessä kirjassa ”Voiko se olla totta?” Siinä kerrotaan usein miten paranormaaleja ilmiöitä lähestytään usein siten että skeptikkoa tulee tömäyttämään ihminen joka kertoo esimerkiksi öisestä kohtaamisesta Saatanan kanssa. Vaihtoehdot ovat että kokemus on joko tosi tai sitten vaihtoehtoisesti kokija on hullu. Kysyjä ei tietenkään kokemuksen omakohtaisuuden vuoksi käsittele vaihtoehtoa jossa hän itse on valehtelija, vaikka tämä vaihtoehto esiintyy tietenkin skeptikon puolella tarinaa. Mutta jos skeptikko antaa vaihtoehtoisen selityksen vaikka unihalvauksista, on vastaus yksiselitteinen ”ei ollut mitään unta”. Jolloin luottamus palaa siihen että kokija on paitsi kokenut asian niin on myös objektiivinen arvioimaan mitä tämä kokemus voi ja ei voi olla. Tältä pohjalta on tietenkin aika vaikea keskustella mitään koska kysymys on siitä että tiettyjen asioiden reliabiliteetti on päätetty jo valmiiksi ja niitä pidetään vaihtoehdottomina dogmeina. ; Kysymys palautuu näkijän ja kokijan luotettavuuteen paitsi siinä että hän todella on kokenut jotain niin myös siinä että hän osaa arvioida omat kokemuksensa ja sen mitkä viitekehykset keskustelussa ylipäätään sallitaan.
Uskonnon konseptitkin ovat inhimillisiä ja koskevat tietämistä. Jos ihminen kokee havainneensa Jumalan ja saaneensa tältä viestin ja että Jumala on erehtymätön ja kertoo totuuden, ovat nämä kaikki inhimillisiä arvioita kohtaamisesta. Näin ollen arvio näyn ja kokemuksen luonteesta ei ole Jumalan vaan näkijän luotettavuutta.
Tässä mielessä uskovaisen ei pidä pahastua jos keskustelu siirtyy aiheesta yksilöön. Koko taustalla oleva logiikka nimittäin perustuu siihen että tosiasiaväitteitä ei varmisteta sitä kautta että sanojan totuus varmistetaan siitä miten sen väitelauseet ovat tosia. Vaan sitä kautta miten luotettavia nämä sanojat ovat.
Lähteet:
Richard Bauckham, ”Jesus and the Eyewitnesses - The Gospels as Eyewitness Testimony” (2006)
Alex Malarkey, ”The Boy Who Came Back From Heaven: A True Story” (2004)
Ravi Zacharias, ”How do you know that Christianity is the one true worldview?” (2.4.2012)
Tiina Raevaara (toim.) ”Voiko se olla totta? – Skeptisiä näkökulmia nykymenoon” (2017)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti