Myrsky vesilasissa, eli trollaamisen etiikkaa

Olkoot maljamme ylitsevuotavaiset.
Tulkoon mittamme täyteen.
Kaatukoot kuppimme nurin.

Anssi Tiittanen kertoi "Seurakuntalaisen" -blogissaan siitä miten hänen blogipoistonsa johti sensuroimishuhuun. Hän korostaa että sensurointia ei ole tapahtunut. Että aluksi epäilyt huhuista olivat pieniä ja sitten ne saivat suuret mittasuhteet. Ja pian epäily oli muuttunut jo faktaksi siitä että tämä sensuuri paitsi voi olla niin myös ehdottomasti oli tapahtunut.

Tämä on siitä mielenkiintoinen asia, että olin itse ensimmäisten joukossa miettimässä blogipoiston takana olevia asioita. Nyt Tiittanen on palauttanut varsinaisen tekstin. Ja siinä on oleellisesti samat asiat kuin vanhassa ja hieman uusiakin. Hän huomauttaa lopuksi myös Streisand -efektin voimasta. "Tarinan opetus: jos haluat bloggauksellesi huomiota, huolehdi, että joku (esim. sinä itse) sensuroi sen." En voi olla enempää samaa mieltä.

Tiittasen argumentit ovat hieman omituisia.
1: Esimerkiksi se että Seurakuntalainen ei voisi sensuroida siksi että blogit ovat "vapaavyöhyke" toimii vasta jos uskot että tämänlaisilla on mitään merkitystä. Jopa minä olen saanut sensuuripuheita vaikka en edes ole missään "Seurakuntalaisessa". Ne siis oikeastaan ensin olettavat että sensuuria ei tapahdu ja sitten rakentavat tämän pohjalle.
2: Lisäksi voin huomauttaa Montaignen "Esseitä (III)" pohjalta että Tiittasen tapa poistaa teksti sen julkaisun jälkeen ei ole välttämättä eettisesti vahvalla pohjalla. Montaignehan kuvaa esseissään viestinnän luotettavuutta ja vastuunkantoa. Hän itse muutti mielipiteitään jatkuvasti, mutta tämä ei tarkoittanut menneisyyden siivoamista. Päin vastoin, ihmiset voivat luottaa haihattelijaankin avoimuuden kautta. Itse kannatan tätä asennetta hyvin paljon. En ole poistanut blogistani yhtään tekstiä. (Vaikka siellä on seassa muutamia sellaisia joiden kirjoittamista häpeän paljonkin.)

Tältä osin "pieniä epäilyjä jää". Kenties teksti palasi vain koska se huomattiin ja kohu peitettiin omituisella "otan blogin kahdeksi viikoksi alas heti sen jälkeen kun eri ryhmissä netissä on masinoitu puheita joissa massalla pitäisi paheksua juuri tuota tekstiä. Mutta toisaalta tekstin sisältö nykymuodossaan viittaa siihen että sensuuriteoria ei ole totta. Se on uskottava ja todennäköinen tilanne.

Tartun kuitenkin toiseen kulmaan.

Tiittanen nimittäin kirjoittaa "Toisaalta tiesin, että "blogigate" oli lopulta pikkujuttu, myrsky teekupposessa. Ainoastaan asianosaisten silmissä se sai suuret mittasuhteet. Rauhoittelin loppuviikosta vain räväkimpiä blogeja ja viestiketjuja, ettei kyse ollut sensuroinnista." Tässä on nimittäin erikoislaatuinen vähättelyn maku. Itse näen että Tiittasen tekstin poiston taakse tullut suosio kertoo jostain muusta. Jostain joka on luultavasti ilmiselvää vain "meille trollausta harjoittaville". Tosiasiassa netissä tämänlaiset "myrskyt vesilasissa" ovat siitä mielenkiintoisia että tosiasiassa ne saavat suuret mittasuhteet siksi että ne nojaavat johonkin jota ihmiset nimenomaan pitävät suuressa arvossa. Ja suosio syntyy kun hyvin moni jakaa nämä samat arvot. Usein prosessi vaatii sen, että tapaus muuttuu symboliksi jostain laajemmasta ja suuremmasta. Tiittasen blogin ympärille nousi pelot uskonnollisesta vallankäytöstä ja etenkin sensuurista. (Rehellisesti sanoen pelot ovat täysin asiallisia ja tarpeenmukaisia. Suomi on käytännön tasolla omituisen uskonnonvapauden maa.)

Trollaamisen kannalta on hyvä huomata että jos puhutaan taitavista trolleista, he eivät vain ärsytä. Itse tavoittelen yleensä korkeaa kohinaviestien määrää omaa tuotostani kohden joten kyseessä on jossain määrin "huomiohuoraamisen antiteesi". Tässä pitää osata tilanteen hallinta. Pitää virittää jokin joka aktivoi muut. Tämä ajatustapa muistuttaa miksi trolli -termi ei alunperin tule peikosta vaan troolaamisesta. Voidaan sanoa jopa niin että trollaaja rakentaa troolin johon ihmiset uivat kuin ne kalat joita on kuulemma paljon meressä silloin kin sinulla ei ole tyttöystävää. "Trooli" viritetäänkin juuri tämänlaisten Tiittasen blogin demonstroiman ydinkysymysten tielle. Niitä ei voi vähätellä. Tai jos niin tekee niin vähättelee ihmisten arvomaailmaa lähtökohtaisesti. (Mikä on itse asiassa tarkemmin miettien ihan relevantti vaihtoehto.)

Oliko oikein että Tiittasella pelattiin näin?

Jossain määrin voidaan sanoa että Tiittasen blogauksen ympärille rakennettiin joko tahallinen tai tahaton trooli. Poen lain vallitessa on valitettavan usein niin että ei voida varmasti sanoa onko provokaattori pelle, sarkastinen, parodioiva vai asiaansa vakaasti ajava henkilö. Tämä on Tiittasen kannalta ikävää. Hän on varmasti syystäkin pahastunut. Trollaaminen itse asiassa nähdäänkin yleensä pahana. Tässä pääargumentit näyttävät nojaavan tiettyihin teemoihin:
1: Trollien psykologia on yleensä "patologinen". Tämä on itse asiassa vähintään osittain totta; Trolleilla on todellakin muita useammin narsistisia, psykopaattisia tai sadistisia puolia. Itse voin sanoa että useimmiten minut ajaa trollaamiseen (a) tylsistyminen, usein kliseinen keskustelu, pettymys ja turhautuminen johtavat siihen että usko menee ja sitten lyödään läskiksi (b) jonkinasteinen masokismi, ihmisten tyhmyys on hieman kuin auto-onnettomuus, kauheaa on mutta silti on pakko katsoa (c) itseinhoni levittäminen koko ihmiskunnan ominaisuudeksi ja tätä kautta itseni tasa-arvoistuminen ja "koira koiran tuntee" -yhteydentuntu (d) se, että minulle itselleni tulee hyvä mieli trollaamisesta, eikä takana ole sen syvempää filosofiaa (e) joskus on mukavaa olla sadistinen ja kostaa-rangaista jollekulle joka on paskapää. Tässä on kuitenkin nähtävä että kenties tämän taustan lisäksi on syytä katsoa laajemmin. Ei koeta perusteltuna myrkyttää kaivoa henkilön ominaisuuden perusteella. On kenties katsottava vaikkapa sitä että mihin tämä tausta johtaa. Onko se vain ressentimenttiä, kaunan ja katkeruuden ilmaisua vai onnistuuko tämä jotenkin sublimoimaan itsensä hyvään. Nähdäkseni molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia. (Esimerkiksi negatiivinen uskontokokemus voi johtaa kostonhimoon joka sitten ilmenee joko mustamaalauskampanjana jossa halveksitaan kaikkia uskovaisia tai sitten jonain jossa asioista tiedotetaan tarkasti ja  vaivaa nähden koska on koettu että asia on tärkeä. Kauna on sama, ilmenemisen etiikka kaikkea muuta.)
2: Trollit ovat jotenkin "itsekkäitä" tai "epävarmoja". Itse näen että "itsekkyys" ja "epävarmuus" liittyvät enemmän nykyiseen kyökkipsykologiaan ja siihen liittyviin muotiajatuksiin. En pidä siitä että "itsetuntoa" pidetään jotenkin terveen ihmisen merkkinä. Luultavasti monilla trolleilla on pikemminkin ylipaisunut itsetunto. Itsekkyys pitää siis vähintään uudelleenmääritellä vahvasti. Samoin "epävarmuus" on jotain jota on liikaa ilmoilla. Ilmapiirissä oma dogmaattisuus nostetaan hyveeksi. Itse pidän epävarmuutta ja varovaisuutta usein jopa hyveenä. (Toki tätäkin liitetään siihen kyökkipsykologiakulmaan ja sitten ajatellaan että "on eri asia". Ei ole!) Sen sijaan on kyllä huomattava että trollaamisessa on usein kysymys toisen välineellistämisestä. Esimerkiksi kun itse rakennan troolia - ja etenkin katsoessani kuhinaa jälkikäteen - olen huvittunut. Usein tilanteeseen on myös ajanut tylsistyminen. Joka tarkoittaa että ihmiset ovat minulle vain viihdettä. Jos he eivät stimuloi minua älyllisesti niin troolissa he joko vaikenevat tai provosoituvat, jolloin tylsyys katoaa ja jäljelle jää vain viihdettä. Immanuel Kant voisi katsoa tämänlaista toimintaa hyvinkin pahalla.

Trollaaminen onkin siitä mielenkiintoinen asia, että siinä on riskejä joista miltei kaikki ovat yksimielisiä. Ja hyötyjä joita huomaa vain harva. Netissä on kuitenkin jopa "eettisen trollauksen" aiheesta kirjoittelua. Esimerkiksi linkkaamani trollietiketti ohjeistaa että
* Trollaaminen ei saisi olla vain nettikiusaamisen yksi muoto. Ja pitää varoa että trollaaminen ei sellaiseksi myös muutu. "Yes, trolling can have its sinister side, because its such a broad term. Downright cruel and mean attacks which amount to bullying and abuse rather than trolling do occur. But this is not justification for banning all trolling. " Trollailu nähdään yhdenlaisena reaktiona. Ja sen suhde asiasisältöön nähdään samankaltaisena asiana kuin sarjakuvat ja satiiriset kirjoitukset uutislehdissä. Kyseessä olisi siis yhdenlainen sananvapauden ilmeneminen. Ja jos trollaaminen ei ole asiapitoista niin se voi edes hakea hupia. "Calling all trolls cyber bullies is wrong. Trolls can be provocative, annoying and embarrassing for individuals, groups, companies and institutions, just as cartoonist are, but they don't ban cartoonists, well rarely anyway."
* Toisaalta trollaamisella on asiasisältöä. Sävynä on usein juuri se, että isketään tunnetasolla johonkin joka paljastaa miten huonosti ihmiset ovat ymmärtäneet käsitellyn asian. "Often the response triggered by show an underlining guilty conscience or poor grasp of the issues and their consequences by the one trolled." Hyvä trolli onkin älyllistä toimintaa. (Ja voidaan nähdä jopa sokraattisen metodin jatkeena. Itse asiassa jos katsotaan Sokratesta, hänestä annettu kuva kertoo että hän oli trolli. Samoin kuin viinitynnyrissä asunut Diogenes.) "Trolling is an art. It requires finesse, knowledge and often research to make the best responses. The best trolls are extremely witty and clever. Part of it is provoking people into making an unconsidered response which exposes the victim's weak argument, bias, or narrow focus." Tämä johtaa käytännössä juuri siihen mainitsemaani trollausstrategiaan jossa ei olla huomiohuoria tai pelkkiä ilkeilijöitä. "Ethical Trolls never call a spade a spade – they merely sow a seed, or start a little brain rot to undermine the foundations of what is being said."

Itse asiassa voidaan jopa sanoa että trollaaminen on keinoja jatkaa siitä missä rehellinen kysyminen loppuu. Epistemologisesti on omituista vain luottaa jonkun anekdoottiin tai kanannottoon. Ihmiset voivat valehdella. Ja joskus he kertovat sellaisia asioita joilla he pettävät itseään. Kognitiotieteessä tämänkaltaisien ristiriitojen olemassaolo on yleistä ja niiden käsittely ja huomioiminen on välttämätöntä. Tässä hengessä voidaan huomata vaikka se miten "trolling" on sanana periaatteessa merkittävässä uutisessa viime ajoilta. Kun oltiin kokeiltu mitä salaliittoteoriapiirit uskovat, oltiin huomattu että oikeastaan mikä tahansa väärä tieto saatiin syötettyä läpi kepeästi. Salaliittoteoreetikot itse ajattelevat olevansa laatikon ulkopuolella ajattelevia kriittisiä ja skeptisiä hahmoja. Tämä näyttää että he ovat pikemminkin halukkaita uskomaan mitä tahansa joka tukee heidän maailmankuvaansa. He pelkäävät tiettyjä asioita ja näitä moittiva saa asiansa kevyesti läpi ja levitykseen. (Itse asiassa tavallaan Tiittasen sensuurihuhun leviäminen demonstroi täsmälleen samaa "hieman eri piireissä". Mikä opettaa nöyryyttä esimerkiksi "eräälle hänelle itselleen".) Akateemisissa maailmoissa vastaavaa strategiaa pidetään käytettävänä. Sokalin artikkelinsolutusta pidetään melko yleisesti jotain jotain oleellista kertovana vertaisarvioinnin testaamismenettelynä.

Mutta oliko se oikein?

Nähdäkseni Tiittasen sensuurihuhu on hyödyllinen. Se kertoi tiettyjen piirien peloista ja ennakkoluuloista. Itse teksti oli kiinnostava koska se provosoi ihmisiä esimerkiksi "Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia" -ryhmässä. Se siis provosoi ihmisiä jo sinällään. Mutta vasta tekstin olemassaolo ja poistaminen sen jälkeen kun se oli synnyttänyt tämän em. keskustelun. Se oli trooli. (Trooli koostui siis deleetiosta eikä tekstistä. Joka on mielestäni nerokas kulma trollaamiseen, vaikka en tietenkään pidä Tiittasta intentionaalisena trollaajana.) Streisand -efekti toimi troolin "yleisenä moottorina" ja voimanlähteenä on uskontokriittinen ilmapiiri. Ei ole väliä onko tämä epäilyn ilmapiiri kaiken kaikkiaan relevantti vai ei. Selvää oli joka tapauksessa se, että tässä tapauksessa moni teki ylitulkinnan. Troolautuneet ihmiset tekivät lopun ihan itse. Tämä paljasti paljon. Ja siksi tämä oli tärkeä sokraattinen prosessi jonka lopputuloksena kätilöitiin jonkinlaista viisautta. Niille jotka jaksavat kätilöinnin tehdä.

Tiittanen redusoitui symboliksi ja välineeksi jonka tekemisillä ja mielipiteillä ei tavallaan ollut väliä. Häntä on varmasti hämmästyttänyt se, miten mikä tahansa hänen tekemänsä olisi tulkittu sensuurikulman kautta. Ja tässä prosessissa hänen omia sanojaan asiasta ei välttämättä uskottaisi. (Koska painostettuna ihminen voi sanoa että ei ole painostettu. Mikä on itse asiassa totta.) Samalla häntä on kuitenkin myötätuntoisesti kannustettu sananvapauden taistelijana tai sananvapaudenlatistajien sensuurin uhrina. Tämä jännite kertoo että Tiittasella oli arvoa vain tämän tarinan levittäjänä. Välineellistämistä tällä tasolla voidaan pitää hyvinkin pahana asiana.