Jumalan rakkaus ; Erikoinen ratkaisu Pahan ongelmaan.

A. E. Fisher teki vuonna 1955 kokeen koiranpennuilla. Hän jakoi ne kolmeen ryhmään. Ensimmäiset pennut saivat hoivaa aina kun ne lähestyivät tutkijoita, toiset rangaistuksia. Kolmansia kohdeltiin sattumanvaraisesti. Yllättävää kyllä kolmas ryhmä käyttäytyi tutkijoita kohtaan kaikista sitoutuneimpia ja mielevimpiä koiria. Nämä koiranpennut olivat myös kaikista riippuvaisimpia tutkijasta. Nämä koiranpennut osoittivat rakkauttaan tutkijaa kohtaan kaikista eniten. Ihmiset eivät toki ole koiranpentuja. Mutta tilanne muistuttaa Guy Murchien esittämää; Hänestä epävarmuus on yksi kaikista vahvimmista rakkauden herättäjistä.

Tätä kautta voitaisiin kenties olettaa sellainen Jumala joka luo maailman joka näyttää mielivaltaiselta ja satunnaiselta. Että maailma on sellainen joka heittää käsiisi rahasäkin ja tarjoaa seuraavaksi salaman niskaan. Moni näkisi tämän säännönmukaisuuden ja "laittomuuden" samaksi kuin mielivalta. (Ja toisaalta tämänlaatuinen on helppoa nähdä mielettömyydeksi myös siinä mielessä että siinä ei ole mitään Jumalaa tai muuta mielellistä olentoa.)

Joten kenties, jollain hieman omituisella tavalla, tätä voitaisiin käyttää osoitukseksi siitä että Pahan ongelma on illuusio joka johtuu siitä että Jumala on paitsi Rakkaus, niin myös jotain joka on luonut meidät omaksi kuvakseen. Hän haluaa mahdollisimman paljon rakkaudellisia tekoja itseään kohtaan. Joten kenties maailman mielivaltaisuus olisi tätä kautta perusteltua.

Itse tosin jättäisin tämänlaisen väliin ja loisin ihmisille ja koiranpennuille erilaisen psyyken.

---

30. syyskuuta pidetään kansainvälistä Jumalanpilkkapäivää. Olematonta ei kuulemma voi pilkata. Mutta kenties ihmisten mielikuvaa voi.

Vain pappi puutuu

Seisoskelin tänään Keravan asemalla, odottamassa junaa tai minulle tarkoitettua rahasäkkiä jossa on miljoona euroa. (Kumpi sitten tuleekaan ensin.) Tuntematon ihminen tervehti minua. Hän kysyi että olenko Tuomo. En tavoistani poiketen jostain syystä maininnut että en tunne koko miestä. Sen sijaan päädyin kyllä kysymään, että mitä pahaa olin hänelle tehnyt. (Vastaus oli monitulkintainen. Että en mitään, olimme käyneet samaa lukioat ja olin ollut ihan vain oma itseni. Jossa kyllä riittää pahuutta ihan itsessään. Ja toisaalta. Kuka muukaan minä voisin olla?) Töihin liittyvä smalltalk paljasti että minua tervehtinyt herra on nykyisin töissä pastorina Haukiputaan seurakunnassa. Jotenkin tämä hetki huvitti mieltäni. Että juuri kun ensitervehdys korostaa sitä että on tehnyt jotain pahaa, keskustelukumppani paljastuu kirkonmieheksi. (Vaikka en uskokaan että kirkolla on erityisoikeus etiikkaan, niin tässä on silti jotain samaa sävyä kuin siinä että kehuisi rötöstelyjään poliisille.)

Suomea pidetään yleisesti maana jossa ei tervehditä ja kirkonmiehen avoimuus olikin aika poikkeuksellista. Itsekin arvostan, noin nyrkkisääntönä, sitä että ventovierailta suurin lahja normaalitilanteissa on riittävä ignoraatio. Vaivaamisen ja vaivaantumisen välinen suhde on tässä se oleellisin. Toisaalta kirkonmies lähestyi kuitenkin jotenkin reippaasti ja avoimesti. Enkä luonnollisesti aloittanut räyhäämistä. En siis pahastunut.

Minulle vihjailtiin aiheeseen liittyen facebookissa jopa että enkö olisi voinut tavalliseen tapaani hyökätä. Mutta minun hyökkäämisessäni on yleensä periaate. Hyökkäys on toki paras hyökkäys, mutta pyrin moittimisessani (a) olemaan reaktiivinen eli aggroan vasta kun toinen aloittaa (b) aggroan jonkinlaisessa mittakaavassa, yleensä ylilyöden siten että vastaukseni on "minun mielessäni" kolme kertaa kovempi kuin se miten minulle on aggrottu. Ja tässä ei ole ylärajaa. (c) ja pyrin tekemään tämän mahdollisimman julkisesti jotta teko toimii ns. varoituksena siitä että minkälaista toimintaa minun seurassa kannattaa tehdä..

Josta päästään varsinaiseen asiaan.

Tervehtimisessä ja ihmisten lähestymisessä on tyypillistä, että siinä jotenkin korostetaan omaa turvallisuutta. Avoin, rehti ja aseeton lähestyminen on tässä kohden hyvinkin suosittu strategia. Esimerkiksi em. kirkonmies ylitti vaivaantumismuurini näppärästi juuri sillä että hän jotenkin korosti sitä että hän ei ole hyökkäävä. Tämä on kohdallani hyvin tärkeä. (Miltei voisi sanoa että "eihän se osaa edes lyödä" on mielessäni jopa yhdenlainen lähtökohta asialliselle kommunikaatiolle.)

Tätä avoimuuden perinnettä on käytetty tervehdyksissä aina. Tervehtimisen takaa kun löytyy varsin sotaisia merkkejä. Hatunnoston taustalla on visiirin kohottaminen ja kasvojen paljastaminen. Kättelyllä on näytetty että kädessä ei ole asetta. Tämä on miellyttävä tapa hoitaa tilanne ja varmistaa sen että molemmat puolet ymmärtävät tilanteen turvalliseksi. Turvallisuus taataan tavalla joka ei pelota.

Toisaalta ei olisi lainkaan mahdollista kuvitella että tervehtiminen hoidettaisiin toisin. Ei olisi ollenkaan erikoista varmistaa turvallisuutta toisellakin tavalla, esimerkiksi uhkailuin. Tällöin voitaisiin korostaa sitä että kamppailu olisi niin vaarallinen ja tasaväkinen ja riskit olisivat niin suuret, että ärhentely johtaisi jonkinlaiseen "Mutually Assured Destructioniin", johon ryhtyminen olisikin hullua.

Siksi voisi periaatteessa olla mahdollista elää jossain niin macho bullshitin täyttämässä kultturissa että hatun noston sijasta voitaisiin tervehtiä sanomalla mitä voitaisiin tehdä toiselle. Kuten että "Raastan paljain käsin sydämesi kurkkusi kautta ja syötän sen lapsillesi" tai "Suolistan sinut peräsuoli edellä hitaasti, käännän sinut ympäri ja valelen chilikastikkeella". Teoreettinen tervehdyspotentiaali tällä rintamalla olisi lähes ääretön. Tämäkin takaisi keskustlelun turvallisuuden ja rauhanomaisuuden. Se tekisi sen tavalla joka pelottaisi kohtuullisen paljon. (Tai jos ei pelottaisi, tarvittaisiin järeämpiä uhkailuja.)

Jälkimmäinen strategia on itse asiassa nähdäkseni voimassa joissain kulttuureissa joissa omaa vaarattomuutta ei voida osoittaa joko viestinnällisin syin tai sitten oman habituksesta johtuen. Tai siksi että kaikki vaarattomaksi tunnustaminen nähdään juonena tai typeryytenä tai huonona strategiana. Siksi strategiaa käytetään jossain määrin huumeidenkäyttäjien parissa, Putinin Venäjällä. Ja internetissä.

Kultivoitunut

"The Silence of the Lambs" -elokuvan eräs vahvimmista kohtauksista on se, kun Hannibal Lecter selittää "A census taker once tried to test me. I ate his liver with some fava beans and a nice Chianti." Kirjassa tämä kohta on esitetty toisella tavalla. Kirjan mukaan "A census taker tried to quantify me once. I ate his liver with some fava beans and a big Amarone." Erot eivät sano itselleni yhtään mitään. En juo viinejä joiden alkoholiprosentti on alle 95%. Mutta eräs tuntemani ruoasta intoutunut selitti tässä siitä mistä todellisen taiteenystävän tuntee. Hän valitti siitä miten kirja on niin paljon parempi.

Hänen mukaansa on mietittävä miksi elokuvaan muutettiin viinimerkki. Syynä on todennäköisesti se, että yleisön ei oletettu tuntevan Amaronea. Sen sijaan Chianti on yleisemmin tunnettu. Mutta tämä vaihto on kuitenkin kulinaarisesti katsoen törppöilyä. Amaretto sopii erinomaisesti nimenomaan maksaruokien kanssa.

Mutta toki itsellänikin on sentään jotain tyyliä ja kulinaarisia periaatteita. Sellaisia kuin alan klassikosta, 1700 -luvulla kirjoitetusta "Keittotaidon kannettavasta käsikirjasta" otettu tiedotus "Maito on nestemäinen, valkoinen aine, joka sisältää rasvoja ja seerumia. Sitä saadaan lypsämällä tai puristamalla nelijalkaisten eläinten nisistä, utareista tai naisen rinnoista." ja "Keittotaidon Kultaisen Kirjan" (1962) opettama "Aivojen on oltava vaaleat ja täplättömät, kiinteät ja raikkaan hajuiset."

---

Henkilö oli asiasta hyvin närkästynyt, enkä voinut olla miettimättä että tuoltako minun argumentointi näyttää ns. tavalliselle ihmiselle. Että väännetään minimaalisista detaljeista tunteella. Kenties, sillä viinistä valittaja ei halunnut tulla mainituksi blogissani nimeltä.

Pieni sarkasmi ; Dawkinsin kieliparadoksi

Jostain syystä Dawkinsin "itsekäs geeni" -termin puhutaan usein siitä miten hän käyttää sanoja jotka on ladattu ihmismäisellä intentionaalisella toiminnalla. Häntä moititaan tästä. Moni kreationisti näkee että tämä on todiste siitä että jopa Dawkins näkee Suunnitelmallisuuden luonnossa. Sama koskee kaikkea evoluutiota koskevia sanoja jotka voidaan ymmärtää teleologisesti. Ne todistavat että Dawkinsistakin eliöt pyrkivät kohti tilaa, eli kehityksessä olisi Tahto. Heistä olisi täysin naurettavaa että geeni voisi olla itsekäs koska se ei ole tietoinen. Ja siksi heidän ei ole väliksi ymmärtää itsekkään geenin teoriaa.

Jostain syystä samaa ajattelutapaa ei sovelleta kvanttifyysikoihin jotka puhuvat kvanttien kohdalla termejä kuten "charm". Eikä niihin lääkäreihin jotka puhuvat aggressiivisesta syövästä. Ilmeisesti hekin uskovat alkeishiukkasten tietoisuuteen ja syöpäkasvainten älykkyyteen.

Pieni ajatus ; Kaiken maailman jääräpäiset ajatukset ja Lindyn vaikutus

Nassim Taleb kuvaa "antihauras" teoksessa miten ihmiset katsovat usein liiaksi uuteen kuvaillessaan tulevaisuutta. Tässä projektissa syntyy omituisuuksia jotka näyttävät pian vanhoilta sillä omituisella tavalla joka onnistuu vain jos kohde on aikanaan suunniteltu jotenkin futuristiseksi. Suurin ongelma on siinä, että tulevaisuutta ennustetaan liiaksi konventionaalisesti ja siitä hetkestä katsoen. Joten lentäviä autoja on mietitty mutta internetiä ei. Sen hetken uusimpien innovaatioiden oletetaan säilyvän ja tuottavan kaltaisiaan. Kuitenkin harva innovaatio säilyy ja vain melko harva kaikista vaikutusvaltaisimmista innovaatioista on konventionaalisia.

Talebin mukaan olisi järkevää katsoa asiaa myös toisin. Monet asiat näyttävät varsin muuttumattomilta ja pysyviltä. Taleb kuvaakin Lindyn vaikutuksena sitä, että tilastollisesti katsoen jos jokin innovaatio on ollut käytössä sata vuotta, on todennäköisempää että se löytyy myös sadan vuoden kuluttua tulevaisuuteen. Toki tämä ei ole täydellinen ennustus, se vain kertoo että kymmenen vuotta sitten tehty innovaatio unohtuu todennäköisemmin historian jalkoihin kuin jokin joka on jo ollut käytössä kauan. (Ja tuona vanhana aikanakin on keksitty kaikenlaista joka on unohtunut.) Tämä koskisi kaikenlaisia esineitä. Jos jotain kirjaa on myyty tuhat vuotta, on todennäköistä että se ei tule hukkumaan seuraavan tuhannen vuoden kuluttua. Sen sijaan vain aniharva nykyisistä kirjoista pärjää tuhannen vuoden päähän. Eli innovaatiot vahvistuisivat ajan mittaan. Jokainen vuosi jonka innovaatio on käytössä lisää hitusen varmuutta siihen että se kestäisi seuraavankin vuoden tulevaisuuteen.

Ajatus on hieman erikoinen, mutta siitä saa kuitenkin erikoisia huomioita kun katsotaan tieteen historian kuvaamista. Jostain syystä ihmiset ovat tässäkin "neofiilejä". Ihmiset keskittyvät paradigmanmuutoksiin. Monille Kuhin paradimga -ajatus on se ensimmäinen ja tutuin tieteen edistymistä koskeva käsite. Se on se oleellisin ja kiinnostavin asia tieteen kehittymisessä. Machlup puhuu tässä kohden tiedon puoliintumisajasta, eli ajasta jolloin jokin alan tiedosta puolet vaativat tarkennusta tai korjaamista. Ja se on hyvä näkökulma kun arvioidaan vaikkapa tutkimusohjelman hedelmällisyyttä.

Tästä huolimatta on hyvä huomata että kaikki tietomme ei ole uutta. Uutta tietoa tulee hirvittävästi, mutta siitä huolimatta monet varsin klassiset tieteen keksinnöt ovat kestäneet yllättävän pitkään. Galileo Galilein laskelmat ovat periaatteessa aika osuvia. Niitäkin on toki korjailtu, mutta lähinnä mittaustarkkuuden kautta. Itse asiassa voidaan jopa sanoa "hikipedian tapaan" muinaisten kreikkalaisten viisaudesta että "Antiikin kreikkalaiset keksivät kaiken, mitä kiinalaiset eivät keksineet, kuten länsimaisen kulttuurin, oliiviöljyn, homoseksuaalisuuden, filosofian, luonnontieteen, historian ja fetan. Antiikin kreikkalaiset olivat kaikesta tästä sietämättömän leuhkoja, ikään kuin olisi ollut suurikin saavutus tehdä nämä jutut, kun kerran sai aloittaa puhtaalta pöydältä." Tiedon puoliintumisaika on tosi, osa on hyvin sitkeää, joten suuri osa oleellisista muutoksista koskee uusia teorioita. Joten ei ole hirveän typerästi ajatella että tietyssä määrin tutkimusohjelman pitkäikäisyys korostaa että se todennäköisesti on vallitseva paradigma myös tulevaisuudessa. Eli Lindyn vaikutus koskisi myös paradigmoja. (Joka antaa toivoa esimerkiksi evoluutioteorialle, joka on sinnitellyt jo roimasti yli 150 vuotta tieteessä.)

Toisaalta kun katsotaan pseudotieteitä, voidaan uskoa että nekin tulevat pyörimään seurassamme kauan. Kreationismihan ei esimerkiksi ole mikään uusi innovaatio, vaan pikemminkin ikivanhaa Paleyn lämmittelyä. Ei ole mitenkään uskottavaa että kreationistit jotenkin yht'äkkiä tomertuisivat argumenteilla järkiinsä. (Jos se olisi mahdollista, he rehellisesti sanoen olisivat jo tehneet sen.) Lindyn vaikutus ei tässä tapauksessa koske kreationismia tieteellisenä paradigmana vaan jonkinlaisena "ihmisten kannattamana ideologiana".

Ja uskonto, noin laajemmin. Se on pyörinyt nurkissa niin kauan että en jaksa uskoa valistushenkisten ateistien kannanottoihin siitä että ihmiset jotenkin erityisen laajasti käännytettäisiin pois uskonnosta. Toki tämä on mahdollista, mutta Lindyn vaikutuksen pohjalta olisi todennäköisempää uskoa että uudempi uusateismi myös unohdettaisiin ensin. (Tosin ateismilla on sitten hyvin pitkät perinteet joten on hirmu epätodennäköistä että se katoaisi täysin.)

Itse tosin haaveilen omituisesta maailmasta jossa kysymys ei ole siitä kuka käännyttää ketään. Uskonnonvapaus on teoriassa siitä erikoinen konsepti, että moni kannattaa sitä mutta harva haluaa johtaa siitä ajatusta että jokin ideologia ei lopulta olisi "voitokas" ja toinen puoli "häviäisi nolosti ja katoaisi olemattomiin".

Trollaaminen, intentiot ja ideologia -analyysi

Kirjoitin pari päivää sitten pienen ja pikkumaisen jutun yksittäisestä kommentista. Lausunnon antajasta sanottiin valaisevasti "Berta Lovejoy on trolli, jonka takana on trolliryhmä." Kysymys on mielenkiintoinen, sillä tätä koskee monta sellaista asiaa, jotka saattavat tehdä blogini lukemisesta ylen vaikeaa.

Ilkka Forsblom, joka ansiokkaasti omalla nimellään uskalsi minua lähteä valistamaan korosti teemaa "huomaan jälleen kerran teidän kommentoineen feminismin muotoa, joka on itselleni vieras ja jonka edustajan nimeen en ole ennen törmännyt". Tämä on oleellinen. Yleensä trollaamisen taakse liitetään ajatus epäluotettavuudesta. On kieltämättä totta että jos muodostaa evoluutiosta mielikuvan kreationistien pelleilyiden kautta, niin rakentuu olkiukkoja. Samoin tietenkin käy jos hankkii kokonaiskäsityksensä feminismistä feministejä trollaavien kanssa. Jos joku heittää olkiukkoja feminismisti, kysymys on usein harhaanjohtaminen ja informaatiosota. Sellaisen pohjalta ei tietenkään saa kovin rehellistä kuvaa. Ja feminismi saattaa vääristyä juuri sen takia että on "tutustunut liikaa". Eli kun lukee kirjoja ja nettikommentteja, mukaan helposti nivoutuu kaikenlaista omituista. Saamani varoituksen sisältämä riski on oleellinen ja mahdollinen.

Etenkin kun Lovejoysta tarkistin lähinnä sen, että hänellä on ihan sikana kommentteja. Tarkempi googelointi todellakin paljastaa sen, että Lovejoysta puhutaan hyvin paljon. Ja henki on se, että hänestä mietitään onko hän trolli vai ei. Trollausta epäillään useissa paikoissa esimerkiksi koska "She seems to get top comment on every popular reddid and it's always filled with radfem garbage." Mitä tästä voi sanoa? Henkenä on se, että ihmiset eivät erota feminismin satiiria ja ärsyttävyys mielessä tehtyä trollaamista feminismin esittelystä.

Trolliongelma.

Ensimmäinen asia on se, että tässä on klassisen trolliongelman paikka. Tämä on siitä erikoinen että se on samanaikaisesti epistemologinen, lähdekriittinen että huumoria että tosiasioita käsittelevä ongelma joka on sekä vaivannut mieltäni pitkään, että johon minulla on vain peukalosääntötyyppisiä ratkaisuja. Eli miten voidaan erottaa että joku on trolli ja kuka ei. Syytöksissä haasteena on se, että esimerkiksi Lovejoyn kohdalla on oikeastaan hyvin vähän mihin tarttua. Hänen trolliuttaan toistellaan ja tämä toisto muuttuu todisteeksi siitä että hän trollaa.
1: Trolliksi syyttely on itsessään yksi keino harrastaa informaatiosodankäyntiä. Tästä löytyy oikein tuore esimerkki. Katleena Kortesuin "Ei oo totta" -blogi purki Amplian väitteen jossa syytettiin Tiina Raevaaraa "roskatiede" -blogin pitäjäksi. Lisäksi tätä blogia syytettiin ala-arvoiseksi ja rikolliseksi. Syytös oli tehty korkeintaan aihetodistein. Ja sen tehtävänä oli selvästi diskreditoida sanoma mustamaalaamalla sanoja. Roskatiede -blogin pitäjä korosti että yritys olikin varmasti mitätöidä Raevaaran julkisuudessa sanomia asioita jotka koskevat Ampliaaa ja siellä työskennelleitä muutoin. Se, että ohittaa jonkun lausuman merkityksen sanomalla että "sen on pakko olla satiiria" joutuu perustelemaan miksi tämä on satiiria. Loppujen lopuksi tämä palautuu siihen että osoittaakseen että lausunto on satiiria on palattava premisseihin siitä miksi tämä ei ole feminismiä. Ja juuri tässä premississä on ne suurimmat probleemit ja erimielisyydet. Se, että debatti voitetaan siten että jos on kinaa lähtökohdista sanomalla että omat premissit ovat todet ei ole argumentointia vaan inttämistä. (Joka on sinällään hupaisaa ajankulua.) En ole vielä löytänyt IP -osoitteiden ja muiden vastaavien tapaisiin asioihin joissa löytyy edes yksittäinen trolli, saati trolliarmeija. Kenties Lovejoy on trolli, mutta googlesta kaivamieni todisteiden mukaan tämä ei ole välttämätöntä.
2: Trollia on todella vaikeaa erottaa mielenvikaisesta. Lovejoyn vahvimmat syyt olla trolli viittaavat johonkin joka on minulle muualta tuttu. Internetissä oli "mr Mabus" -pseudonyymillä toiminut mies. Hän oli hyvin ahkera ja pakkomielteinen kommentoija. Hänen tekstinsä olivat pullollaan omituisuuksia. Poliisitutkinta tuli kysymykseen. "Notorious spammer" saatiin kiinni ja tekojen takaa paljastui Dennis Markuze niminen setä jolla oli mielenterveysongelmia ja pakkomielteisyyttä. Asia kävi oikeudessa. Markuzen kommenteissa erikoista oli se, että hän kirjoitti niitä aivan valtavasti. Hän kohdisti niitä moniin ateisteihin. Ja viestit degeneroituivat tappouhkauksiksi ja stalkeroinneiksi. Ja viesteissä kannatettiin Intelligent Designiä. On selvää että moni Intelligent Designin kannattaja haluaisi laittaa tämän  - joka on ihan ottanut pseudonyyminsä Nostradamuksen ennustusten antikristuksesta - olevan jotain johon ei oikein tavallisesti törmää. Markuze ei kuitenkaan ollut trolliarmeija tai ateistitrollin "false flag" -operaatio jossa halutaan pilata kreationistien maine. Vaan taustaa löytyi päihteistä ja mielenterveysongelmista. Markuzea ei lannistanut edes tuomio, nykyisin hän on ns. rikoksenuusija. En kykene näkemään hänessä oleellisia epäanalogioita Lovejoyhyn. Samat argumentit joilla Lovejoy todetaan trolliksi pätisivät Markuzeen vielä vahvemmin. Tämä ei tarkoita sitä että Lovejoy ei olisi trolli. Vaan sitä että todisteita tästä ei ole riittävästi.

Käsiteanalyysiin.

Tuon pikkumaisen blogaukseni teema oli toisintaa esimerkillä ja detaljilla varhaisempaa argumenttiani, jossa lähestyin feminismiä kolmen käsitteen venn -diagrammilla. Siinä oli kysymys käsiteanalyysistä. Eli jostain jossa mietitään mikä sopii feminismin määritelmään ja mikä ei. Useimmiten feminismiaihe on kuitenkin ns. arvokeskustelullinen. Ja tämä ero saattaa johtaa siihen että sanomisiani väärinkäsitetään. Ja tämä harhautuminen on ymmärrettävää. Sillä tietty tapa on vakiintunut. Nämä strategiat, noin karkeasti ottaen, suhtautuvat liian usein kahdella tavalla feminismiin. Ja molemmat näistä tavoista ovat vääriä.
1: Ensimmäinen on se, että radikaalifeministit määritellään jotenkin yleiseksi feminismiksi. Tällöin ei sanota että "feministien piirissä on radikaaleja" vaan että "nämä radikaalit ovat jotenkin "enemmän feministejä" tai "aidosti feministejä". Tämä on tietenkin halveksuttavaa olkiukottamista. En esimerkiksi jaksa uskoa että fundamentalistiaktivistit olisivat eniten kristittyjä tai kuvaisivat sitä mitä kristinusko ytimeltään ja enimmäkseen on. Tämä olisi olkiukottamista, joka rakennettaisiin cherry pickaamalla esimerkkejä. Sen sijaan katson että he ovat yhdenlaisia kristittyjä. Tähän ei voi oikeastaan muuta kuin tiivistää lausuma "Tämä Päivä" -blogista. "Olen tehnyt päätöksen: tästä eteenpäin kun kuulen jonkun olettavan ääriliikkeen edustavan jotain muuta kuin nimenomaista äärilaitaa, pidän näin olettavaa ihmistä ideologisena valehtelijana."
2: Toisaalta taas vastapuolella on sitten tapana pestä omaa ideologiaansa jollain josta on hyvin vaikeaa nähdä miten ne olisivat mitään muuta kuin "No True Scotsman" -argumentteja. Tästä olen tehnyt pidemmän tekstin, joten en toista sen ydinteesejä tässä. Ja pidän tätäkin huonona tapana toimia. Vastuu pestään pois kikkailemalla ideologian nimistä. Ja usein tässä tehdään vielä pahemmin. Kun asia viittaa ongelmaan - olipa se sitten "oikeaa skottia vai ei" - niin tässä usein isketään viestintuojaan siitä että hän leimaa väärällä nimellä sen sijaan että tähän ongelmaan tartuttaisiin ja siivottaisiin maailmaa sen verran että kellään ei olisi mitään kammottavaa sormella osoitettavaksi.

Näkemykseni ei ole ajaa poliittista agendaa. Minulla on yllättävän vähän kiinnostusta osallistua feminismiin ja muuhun poliittiseen. Kaikki ryhmät joissa on yli Dunbarin luvun verran jäseniä (noin 150) ovat periaatteessa epäilyttäviä laitoksia jotka luovat rooleja ja identiteettejä, eli pitävät ryhmän koheesiota yllä jonkinlaisella illuusionrakennuksella. Sitä pienemmät taas ovat potentiaalisia kultteja. Ja tämä tietenkin vaikeuttaa sanomisieni tulkitsemista. Sillä on ihan tervettä olettaa että teksti osuu johonkin sellaiseen viitekehykseen jota muutenkin käytetään paljon. (Tilastollisesti se on todennäköisin viitekehys!) Tämä taatusti aikaansaa pahastumista ja surullista mieltä. Välittäisin jos jaksaisin.

Tällä käsiteanalyysillisellä puolella on syvä merkitys siihen miten Lovejoyn trollaamiseen tulee suhtautua. Ei pidä katsoa pelkästään intentiota. Eli onko tarkoitus trollata vai olla vaan aktivistihöpö joka edustaa jotain niin marginaalista mielisairaan ajatusta feminismistä että valtaosa feministeistä pitää sitä itselleen vieraana. (Joka tarkoittaa sitä että he vastustavat myös sen argumenttisisältöä.) On hyvä kartoittaa miten tämä ero on merkittävä. Kirjoitin pari päivää sitten blogaukseeni kuvatekstin jossa käsittelin koiran, koirannamin ja koiranpaskan ateistisuutta. Sen ytimessä oli se, että kun ateismi on määritelty jumaluskon puutteeksi, niin silloin niin koirat kuin koiranpaskatkin ovat ateisteja.

Tämä on itse asiassa käsiteanalyyttisesti ns. vastaesimerkki. Se demonstroi että annettu ateismin määritelmä on joko omituinen tai sitten se vaihtoehtoisesti vaatii korjaamista. Toki en väittänyt että ateistit yleisesti uskoisivat että koirat olisivat ateisteja. Tai että koiranpaskan ateistisuus olisi yleinen debatinaihe. Luultavasti tämä koiranpaskan vakaumus on sen verran marginaalinen asia että se ei ole kiinnostanut sosiologisesti ateisteja eikä teistejä. Olisi siis väärin sanoa että ateistit olisivat sanomassa että koiranpaskat ovat ateisteja. Mutta sen sijaan annetusta ateismin määritelmästä tämä vastaesimerkki sanoo paljon oleellista.

Esimerkiksi oman venn -diagrammin ytimeen voisi sanoa sen että jos katsomme ei-trolleja feministejä, kuten Luce Irigaraytä tai Valerie Solanasia, tiedämme että Luce Irigaray kannatti tasa-arvoa, oli feministi mutta ei uskonut että mies ja nainen olivat syntyjään samanlaisia. Irigaray ei ollut sukupuolineutraali. Näin tiedämme että feministin ei tarvitse olla sukupuolineutraaliuden kannattaja. Samalla opimme että tasa-arvo ei ole samaa kuin sukupuolineutraalius. Mutta kenties feminismi on tasa-arvoa koska Irigaray kannattaa molempia. Solanas taas kannatti iskuja miessukupuolta kohtaan, ja häntä ei voida pitää tasa-arvon kananttajana. Radikaalifeministinä hän kuitenkin oli feministi. Joten feminismin ei tarvitse olla tasa-arvoa ajavaa ollakseen feminismiä.

Tosiasia toki on se, että suuri osa nykyfeministeistä kannattaa sitä että feminismi on sekä tasa-arvoa että sukupuolineutraaliutta korostaen haettava asia. Jos näin ei olisi, olisi oikeastaan aika tyhmää tehdä tuollaisia listauksia. Siitä ei opittaisi mitään uutta. Tottumus on turruttanut mieltä joten tarvitaan muistutusta siitä että jos feministi ei kannata tasa-arvoa hän ei ole ei-femiministi. Hän ei kenties ole suosittu, mutta eipä ole suosittuja hihhulit kristityillä eikä ISISläisiäkään koeta kovin rakkaaksi monille islaminuskoisille. Missään nimessä Lovejoy, muut radikaalifeministit, ISIS tai hihhulit eivät edusta keskiarvoa tai tavallista tai yleistä. Mutta marginaalisuus ei tarkoita samaa kuin käsiteavaruuden ulkopuolella oleminen.

Trollaus ja käsiteanalyysi.

Blogini pitkäaikaiset lukijat tietävät että olen itsekin trolli. Minulla on siihen jopa "ohjekirjablogauksia". Tarkoittaako tämä sitä että tämän blogin sisältö on tietoarvoltaan nolla? Tuskin. Itse asiassa sanoisin jopa että trollaus johtaa siihen että relevanssille voi jopa käydä päinvastoin. Trollaamisellani on argumentatiivisia tavoitteita. Käsiteanalyysi on tässä itse asiassa hyvin herkullinen lähtökohta koska niiden avulla voidaan luoda avartavia stereotyyppisiä lausumia jotka kuitenkin ovat ongelmia esillenostavia. Ja tämä johtaa siihen että kykene  yhdistämään huumorin ja asiallisuuden. (Näiden välissä tempominen viehättää itseäni suuresti.) Katson että tämä seuraa narrin ihannetta.

Narri paljastaa ennakko-oletuksia. Itse asiassa huumorista on tuoreesti ilmestynyt mainio kirja "Inside Jokes - Using Humor to Reverse-Engineer the Mind". Se on yhteistyökirja, kirjoittajinaan Matthew Hurley, Daniel Dennett ja Reginald Adams. Heidän mukaansa huumori on oleellista oppimiselle. Usein huumori perustuu jonkinlaiselle ennakko-oletuksen rikkomiselle. Niissä kuitenkin rikkoutuminen tapahtuu kohtuu turvallisesti. (Väkivaltainen huumori onnistuu jos ja vain jos kuulija jotenkin ensin etäännytetään kärsijästä.) Tämä on tärkeää ihmisen toimintakyvylle, koska ihmisten on tultava toimeen rajallisessa informaatiossa ja usein melko nopeasti. Jos asioita miettii liiaksi ja haluaa varmistaa olevansa oikeassa ei helposti saa mitään aikaiseksi. Jos taas ei opi virheistään, on myös ongelmissa. Siksi on järkevää nauttia harmittomista erehdyksistä jotka opettavat temppuja jotka ovat tarpeen tosipaikan tullen. (Esimerkiksi sellaisia jotka koskevat peniksiä ja hämähäkkejä väärinpäin.)

Siksi esimerkiksi Lovejoyn kohdalla ei kenties ole kovin tervettä keskustella ad hominem -tasolla siitä onko hänen sanomansa mitätöntä siksi että hän on mielenvikainen tai trolli. (Jompi kumpi näistä teorioista on todennäköisimmin tosi.) Oleellisempaa on kenties tarkastella sitä että onko hänen lausumansa feministisiä vai ei-feministisiä. Lovejoy kenties paljastaa feminismin käsitteestä jotain samantapaista kuin mitä koiranpaskavertaukseni opetti ateismin määrittelystä. Sillä millä intentiolla olen tämän tuottanut on tavallaan irrelevanttia. Ihan siksi että viitekehys on todennäköisesti rakennettu muuta kuin internetkommentointia lukien.

Yleensä kirjailijat "joita ei ole tervettä uskoa hulluiksi tai trolleiksi" ovat tuottaneet materiaalia joka luo löyhän verkon johon näkemykset ovat liitoksissa. Samoin keskivertoiset ja yleiset lausunnot luovat "normin" joka on sekin tärkeä - vaikka onkin eri asia kuin alan auktoriteettien kirjat. (Mikä on relevanttia esimerkiksi uusateismin kohdalla, luulen-uskon että vastaava koskee myös feminismiä koska moni ihminen on arjessa feministi.) Ja kun katson feministisiä kirjoittajia - jotka ovat pitäneet itseään feministeinä ja joita yleisesti muutkin pitävät feministeinä - on nähdäkseni varsin selvää että itse asiassa Lovejoyn laukomissa ei ole mitään mainittavan ei-feminististä. Se ei toki ole rakentavaa, ei edusta feministien normaaleja virtauksia, eikä se varmasti aja feministien asiaa liikkeenä. Mutta jos ne ovat trollausta ne ovat kuitenkin opettavaista trollausta.

Tässä mielessä Lovejoyn trollius on minun kannaltani aika irrelevanttia. Sen lisäksi että se on puutteellisesti todennettua. Siksi, vaikka saamassani viestissä oli paljon asiallista ydintä, en pidä sitä kokonaisuuden kannalta kovin relevanttina.
1: Mieleeni juolahti jopa sellaisetkin asiat että onko tässä takana enemmmänkin se, että monet lausuntoni feminismistä ovat ärsyttäneet. Mutta niihin on kuitenkin sitten vaikea tarttua argumentaatiotasolla. Joten on helpompaa tarttua tälläiseen detaljiin ja luoda tätä kautta epäuskottavuutta varsinaista argumenttia kohtaan. Tämä on totuttu ja käytetty strategia. Irrelevantti detalji on kätevä tapa luoda epäluottamusta itse asiaan, vaikka se ei iskisikään siihen lujaan ytimeen. (Toki tuosta pienestä ja pikkumaisesta jutustani on paha vetää lujaa ydintä, se kun on enemmänkin kuriositeettimainen loisartikkeli joka kukkii sen pääteesini päällä, enemmän demonstraationa ja esimerkkinä kuin varsinaisena argumentinluojana. Aina ei jaksa olla briljantti. Yllättävän harvoin jaksaa.)
     1.1: Mutta tämä pelko lienee kuitenkin vain minun päässäni. Virheen korjaamisen yrittäminen on kuitenkin aina yritys tehdä palvelus. (Toki toivoisin siihen vähän enemmän lihaa. Mutta toisaalta trollien ja trolliarmeijoiden IP -osoitteiden seuranta ja muu vastaava ei ole helppoa. Markuzen tapauksessa asiat selvisivät ja se osoittaa sen että tämänlaisia asioita todella voidaan tehdä. Mutta että siinä menee sikana aikaa ja tupakkaa.) Tai jos ei ole, niin lataan sen sinne lähtökohdaksi siksi että se on reilua ja rakentavaa.

Heretkää!

Tärkeintä olisikin kenties keskustella siitä että miten Lovejoyn näkemykset sotivat feministisiä tulkintamalleja ja merkityksenluomista vastaan. Ja jos ei, niin miten feministien kannattaisi kenties miettiä sitäkin että onko "feminismi" -leima oikeastaan kovinkaan oleellinen silloin kun mietitään sitä että mitä asioita kannattaa tukea tai vastustaa. Nähdäkseni se, että feministit irtautuvat Lovejoysta ja pitävät tätä trollina on tärkeä ensimmäinen askel. Siinä tunnustetaan että näkemys eroaa omasta feminismistä. (Ei siitä muuten haluttaisi irtautua.) Ja tätä pidetään pahana ja vastenmielisenä. Seuraava askel on kuitenkin se vaikein. On nimittäin helppoa rakentaa No True Scotsman ja pestä vastuu. Pistää radikaalifeministit ja trollit jonkun muun ongelmaksi. Sen sijaan että tunnustaisi että kyseessä on paitsi feminismi niin myös sellainen feministi jota hyvä ja eettinen moderni ihminen vastustaa.

Pieni ajatus ihmeistä (WC -paperin loppuminen)

Kognitiivisessa uskontotieteessä on tiedetty, että ihmiset kertovat mielellään tarinoita suurista ihmeistä. Mutta toisaalta he odottavat pieniä ihmeitä. Pascal Boyer kuvaa tätä koejärjestelyllä jossa mietitään miten Jumala voisi oikeassa elämässä pelastaa jäävuoreen uppoavan laivan. Selitykset joita annetaan ovat harvemmin sellaisia että jäävuori taiotaan pois. Selitykset ovat useammin sellaisia että Jumala jotenkin vaikuttaa tähystäjään jotta tämä huomaisi jäävuoren ajoissa.

Tämä on luonnollisesti tärkeää sen vuoksi että suuret ihmeet olisivat dramaattisia todisteita. Mutta niitä ei tapahdu. Suurin tapa rakentaa todisteita uskolle on kietoa erilaisia narraatioita tosielämän tapahtumiin. Nämä tarinat ovat sitten jokaiselle aika tuttuja. Esimerkiksi kun isäni aikanaan joutui polkupyörän kanssa onnettomuuteen, helluntaiseurakuntalainen naapurimme selitti että Jumala vaikutti lääkäreiden kautta ja että isällämme on tämän vuoksi vielä erityinen tarkoitus maan päällä.

Tällä on toinen puoli. Ajatellaan vaikka WC -paperin loppumista. Se on jokaisen elämää koskeva pieni ihme. Ja tässä on suuri teologinen ongelma. Sellainen joka alkaa siitä kun annetaan pikkusormi ja aletaan säätämään näistä pienistä ihmeistä. Nimittäin jos mietitään eräänlaista arkista standardiongelmaa joka on kohtuu ärsyttävä ja kohtuu yleinen. Eli WC -paperin loppuminen. Nimittäin kun sitä istutaan pytyllä niin miksi ihmeessä Jumala ei tuota pientä rullaa paperia lähelle. On selvää että Kaikkivaltiaalla riittäisi kyvyt tämänlaiseen tekoon. Ihme olisi suuruudeltaan sekä vakuuttava että mitättömän pieni. Ainakin minä kääntyisin teistiksi jos Jumala vaivautuisi tämänlaisia konkreettisia asioita tekemään puolestani.

Toki uskovaisilla on tämänlaisiin puheisiin tarjolla horse laughia. Eli tämänlaista skenaariota pidetään jonkinlaisena kysyjän pikkumaisuuden osoituksena. Argumentatiivinen ydin tiivistyy yleensä siihen että jollain tavalla sanotaan että tilanne on naurettava. Argumentaatio tehdään konnotaatioilla eikä perustelurakenteilla. Esimerkiksi sanomalla jotain sarkastista. Kuten "Miksi Jumala ei ole lapsenvahtini ja täytä jokaista pikkumaista toivettani. Miksi Jumala ei tee kaikkea mitä häneltä pyydän. Onpa intellektuellia, kasva aikuiseksi!" Mutta tämä lausunto ohittaa kuitenkin sen varsinaisen pointin tyystin. Se on tietysti helppo tapa moittia. On helppoa rakentaa olkiukkoja ja kumota niitä kuin vastata varsinaiseen haasteeseen.

WC -paperin loppuminen on nimittäin relevantti kysymys. Kysymys ei ole siitä että miksi Jumala ei tee tätä koskaan. Miksi WC -paperi haaste on Jumalalle sitä samaa luokkaa kuin amputoitujen raajojen parantaminen? Kun olen katsellut ja kuunnellut ties mitä ihmeparanemisia, niitä tuntuu nimenomaan kuvaavan Boyerilainen arjen pienten ihmeiden toteutuminen. Tim Minchinin laulussaan kuvaaman "Samin äidin silmien parantuminen" on esimerkiksi hyvin normaalinoloinen kertomus. Samoin on tavallista että jos uskovainen rukoilee rahaongelmia ja löytää vitosen setelin tiellä niin tämä sitten on hyvinkin dramaattinen osoitus rukousvastauksesta. Samoin sitä voidaan kertoa miten kipeään hampaaseen on tullut taivaalliset kultapaikat. Puhumattakaan siitä miten Jumala pelaa sopupeliä ja vaikuttaa aktiivisen omakohtaisesti urheilukilpailuiden lopputuloksiin.

Kun kuuntelen näitä rukousvastauskertomuksia, niitä kuvaa juuri se että Jumala eräässä mielessä on nimenomaan jonkinlainen Taivaallinen Lapsenvahti. Näitä ihmeitä ei kuitenkaan saisi väheksyä pikkumaisina ja hoopoina. Mutta yksinkertainen WC -paperi -kysymys on sitten muka jotenkin ihan eri asia.

Mutta koska uskovaiset käyttävät usein vertauksia, selittäessään esimerkiksi että Helvetti on hyvä koska lapsia voi rangaista jotta nämä oppivat tavoille. (Joskin rangaistus on yritys estää tekojen toistuminen, esimerkiksi jos lasta rangaistaan tiellä leikkimisestä häntä ei lukita ikuiseksi ajaksi vankilaan. Helvetti ei ole opettamista koska missä on muka mahdollisuus päätyä samaan tilanteeseen ja olla toistamatta tätä tilannetta?) Kuvitellaan että ollaan naimisissa. (Jos ajatus homoavioliitosta ahdistaa, kuvittele tämä äärimmäisen heteroseksuaaliseksi avioliitoksi.) Kun olet vessassa, ja WC -paperin loppuminen kohtaa, niin eikö ole aivan luontevaa pyytää. "Kulta, voisitko heittää rullalla". Yleensä ja useimmiten ihminen sanoisi että "OK". Tätä ei pidettäisi mitenkään ongelmallisena. Itse asiassa jos eletään rakastavassa perheessä on tämä WC -paperin antaminen nimenomaan se, mitä voidaan odottaa. Onnellisissa perheissä tämänlaisia asioita tehdään toinen toiselle. Tässä tehdään nimenomaan pieniä ihmeitä.

Joku voisi kysyä että pitäisikö tilanne hoitaa itse. Mutta jokainen tietää että tämä olisi typerää. Kätevin tapa on nimenomaan olla likaamatta lattioita ja pyytää toista tuomaan rulla paperia. Jos toinen voi pienellä vaivalla tuoda rullan, niin tämän jopa suorastaan jossain mielessä tulee tehdä näin. Ja syynä on juuri se, että on aika omituista puhua mistään rakkaudesta jos toinen ei ole valmis tekemään edes näin pieniä palveluksia. Pienet ihmeet ovat arjessa todellakin ratkaisevampia. Ja nimenomaan "jos tuota ei tee", niin miksi odottaa mitään suurempaakaan.

Näin ollen jos vaimo onkin vaikka kaupungilla, ja olet pulassa pöntöllä ja sinulla ei ole ketään muuta kuin Jumala seuranasi, niin olisiko todella niin naurettavaa rukoilla ja pyytää että hän voisi tuottaa sinulle yhden rullan paperia. Tässä ei pyydetä mitään älyttömiä. (Kuten lottovoittoa jota moni tiemmä rukoilee ihan vakavissaan.) Ja mikä kauheinta. Jumala on kaikkivaltias, joten hänelle on itse asiassa helpompaa tuottaa sinulle WC -paperi kuin mitä puolisollesi. Vaiva johon Jumala ei vaivaudu on siis hyvin pieni. Kuitenkin WC -paperin loppuminen on kokijalleen eksistentiaalisesti yllättävän merkityksellinen. Joten Jumala voisi itse käännyttää monia "rationaalisin empiirisin syin ateistisia" ihmisiä. Sellaisia joita ei käännytetä paskaa jauhavilla premissijargoneilla jota kutsutaan rationaalisiksi. Mutta jotka ovat kuitenkin avomielisiä ja periaatetessa valmiita uskomaan. Jumala ei tee WC -paperi -ihmettä kenellekään, edes näille ihmisille. (Itse koen kuuluvani tähän ihmisjoukkoon.)

Joka jättää auki sen kysymyksen että jos Jumala todella rakastaa ja haluaa että häneen uskotaan ja pitää tätä tärkeänä. Ja jos Jumala todella on valmis näyttämään ihmeitä. Ja joskus jopa käännyttämään myös ateisteja näyttämällä heille ihmeitä. (Itse armeijassa kohtasin sellaisen uskovan joka selitti että hän itse olisi ateisti jos Jumala ei itse olisi näyttänyt hänelle ihmeitä. Argumentti siitä että uskonnonvapaus ei tässä mielessä ole kovin uskottava tai hyvä. Sillä jos näin olisi emme kuulisi ainoastakaan rukousvastauksesta ikinä.) Kun tilanne on tämä ja kaikenmaailman jalan venymiset ihmeenomaisesti päätyvät uskovaisten vakiorepertuaariin niin miksi ihmeessä Jumala on niin pikkumainen että hän ei tee sellaista pientä kunniallista asiaa kuin antaisi taivaallista kättään ja antaisi rullan WC -paperia edes joskus. Että miksi tämä olisi a priori -tyhmä kysymys kun meillä on tarjolla kaikki se muu ihmekertomusperinne joka käsittelee arkisia pieniä ihmeitä.

Itse tosin epäilen että syynä ovat kamerat ja muut dokumentointi- ja mittausvälineet. Niillä on erikoinen skeptinen potentiaali joka tuottaa jotain sellaista joka tuntuu häiritsevän Jumalan ihmeidentekokykyä. Luultavasti tämä sama koskee erilaisia ulkoavaruuden humanoideja koskevia todisteita, New Age -ihmeitä ja muuta vastaavaa. Kun teot voitaisiin dokumentoida, niitä ei enää tapahdu. Sama näkyy toki melko vahvasti Raamatussakin. Sillä kun katsomme Jumalan tekemiä ihmeitä vaikka Raamatussa, voimme huomata että ennen Jumala on tehnyt paljon ihmeitä. Ja ihmeet olivat suurempia ja lukuisampia Vanhassa Testamentissa kuin Uudessa Testamentissa. Itse asiassa myös ihmeparannuksia tuntuu vaivaavan se, että ihmeet olivat ennen dramaattisempia. Kamera oli näitä heikentävä, mutta massiivisia ihmeitä tapahtui enemmän vielä silloin kun jokaista tilaisuutta ei nauhoiteltu videolle. Olen WC -paperin kanssa kuitenkin varovaisen optimistinen. Sillä photoshopin kehittymisen myötä ihmeiden määrä näyttää olevan kasvussa. Ainakin minä rukoilen seuraavan kerran pöntöllä kun paperi loppuu, siitä voitte olla varmoja. Olen aina valmis antamaan Jumalalle sen mahdollisuuden osoittaa että välittää minusta sen verran että ottaa itse yhteyttä sen sijaan että lähettäisi niitä ilmeisen mielenvikaisen oloisia välittäjämiehiään. Jotka kaiken lisäksi harvemmin edes tuovat WC -paperirullaa tullessaan.

Oikeusjuttu ilman oikeusjuttua

Ylläoleva video kuvaa edutainment -kanavaa YouTubessa pitävän matemaatikon kohtaamaa ongelmaa. AdSense on tunnistanut invalideja klikkauksia ja sulkenut tilin.  Tämän seurauksena henkilö ei voi enää koskaan avata uutta AdSense -mainostilaa. Joka taas on välttämätöntä jos haluaa tienata mainoksilla YouTube -kanavallaan. Ongelmana on syytöksen geneerisyys ja epämääräisyys. Ja se, että valituksiin vastataan geneerisellä automaattiviesteillä.

Tilanne on käytännössä Kafkan "Oikeusjuttu", tosin ilman oikeusjuttua. Usein teosta pidetään byrokratian moittimisena. Mutta Kafkan teos vihjaa vakavammasta ongelmasta. Vika ei ole siinä että on juridiikkaa ja oikeusistuimia. Teoksen ongelmat perustuvat siihen että niistä puuttuu elementtejä jotka ovat oleellisia länsimaiselle oikeuskäsitykselle.

Länsimainen oikeuskäsitys perustuu Montesquieun vallan kolmijaolle. Lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta ovat eri tahoilla. Tätä hajautusta pidetään oleellisena. Lisäksi korostetaan että oikeudenkäyntien pitäisi olla julkisia siten että syytetty tietää mistä rikoksesta häntä syytetään. Lisäksi pidetään oleellisena että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan ja että tässä tilanteessa todistustaakka on tuomioistuimella joka syyttää. Lisäksi teko joka ei lainsäädännön mukaan ole laiton, ei saa tuomiota. Lisäksi rikoksilla on määräajat jonka jälkeen ne vanhenevat. Ja samasta teosta ei saa tuomita lukuisia kertoja. Ja jos teko ei ole teon tekohetkellä laiton, ei sitä saa taannehtivasti kohdistaa. Lain säätämisen jälkeen tehtynä teko on laiton. Vika ei ole siis byrokratiassa vaan siinä että Kafkan "oikeusjutussa" sekä oikeudenistunnot että niissä käsiteltävä syyte ovat salaisia. Missään vaiheessa ei selviä edes että mistä tässä ollaan syyttämässä. Absurdiutta korostaakin se, että tuomiota pyöritetään ja syytetty on syyllinen kunnes toisin todistaa. Ja hän ei voi puolustautua koska hän ei tiedä mistä syytetään.

AdSensen kohdalla tilanne on sama. Zogg Betelgeusista joutui olemaan kuin keskijohdon pankkiiri K. Tosin sillä erotuksella että Zoggilla ei ollut oikeusjuttua vaan pelkkä tuomio. Tuomio josta saa valittaa keinotekoisella valituksella joka ei johda mihinkään. ; Todennäköisin syy tuntuu myös uskottavalta. AdSense yrittää toimia periaatteessa aivan oikein. He tienaavat rahaa mainoksilla. Ja mainoskanavat saavat sitten hitusen lisätuloja näiden avulla. Moni yrittää huijata järjestelmää esimerkiksi käskemällä ystäviään klikata mainoksia. Ja rakentavat botteja jotka tekevät tätä. Näitä järjestelmiä vastaan on rakenenttu tunnistusjärjestelmiä jotka tunnistavat huijauspatterneja.

Näiden ongelma on kuitenkin siinä että mainoksia oikeasti klikkaavat ihmiset eivät ole algoritmeja. Joten klikkauksissa on satunnaisvaihtelua. Ja koska AdSenseen on liitoksissa paljon eri kanavia joilla taas on paljon eri katsojia, on se "suuri paikka" tavalla jossa voimaan astuu suurten lukujen laki. Kun määrä on runsas, on todennäköistä että ilmoille putkahtaa "invalideja patterneja" aivan sattumalta. Se on suoarstaan matemaattisesti odotettavaa. Joka johtaa siihen että tunnistusalgoritmit ovat herkkiä "väärille positiivisille". Se tunnistaa todellakin aidot huijarit mutta sekaan livahtaa myös vääriä syytöksiä. Ja näitä vääriä syytöksiä vastaan puolustautuminen on tehty vaikeaksi. Ja tämä on se ongelma. Etenkin kun yhtiö rankaisee varsin vakavasti niitä joiden kohdalle tämä rangaistus sattuu osumaan.

Tämä on tärkeää. Sillä se liittyy syvästi kahteen asiaan : Ensinnäkin yhteiskuntamme perusrakenteiden uudistumiseen. Että siihen että tämä paljastaa puutteita ns. vapaasta markkinataloudesta.

AdSense on todellakin analoginen perinteisen markkinapaikan kanssa. Tietyssä mielessä kauppaa on käyty aina ja se on tehty jonkinlaisessa paikassa. AdSense on siis ikään kuin henkilö joka ostaa palan maata ja päättää että tähän tulee kaupungin markkinapaikka. Ja sitten hän vuokraa tiloja ihmisille. Tämä on periaatteessa kunniallinen tapa hankkia elantoa. Tässä on kuitenkin ongelmana se, että jos markkinapaikka on riittävän keskeinen, markkinapaikan pitäjällä on helposti omituisia oikeuksia jotka sotivat nimenomaan muiden vapaata yrittämistä vastaan.

AdSense demonstroi miten ongelmana onkin tavallaan se, että se tarjoaa käytännössä jotain joka on pakko ottaa jos haluaa tienata YouTubessa tai muussa vastaavassa valtavan kokoisessa mainospaikassa. Se vertautuu markkinapaikan omistajaan joka on ostanut kaikki mahdolliset ruohokaistaleetkin koko maan alueelta joten vaihtoehtoina on joko käydä kauppaa heidän ehdoillaan tai olla käymättä kauppaa. (Vapaa markkinatalous koskee siis vain sitä että käykö kauppaa in first place.) Ja jos markkinataloutta ei saa rajoittaa, niin ei ole mitään pakotteita että nämä rajoitukset olisivat reiluja. Jos markkinataloutta ei saa kontrolloida, ei ole mitään velvollisuutta ilmoittaa miksi sopimusta ei jatketa tai antaa oikeutta puolustaa syyttömyyttään. Yhtiöt eivät toimi kuten lainsäädäntöelimet. Ja ne tekevät sen juuri siksi että niissä ei tunneta vallan kolmijaon kaltaisia järjestelmiä. Koska jos ne tuntisivat, niin ne olisivat by definition vapaan markkinatalouden rajoittajia.

Tässä mielessä uusliberalismi näyttääkin aika pitkälle niiltä ihmisiltä jotka vihaavat "koululääketiedettä" lähinnä sen vuoksi että he eivät ole kohdanneet ja nähneet niitä seurauksia joita ilman tätä "koululääketiedettä" olisi. He näkevät vain pitkät jonotusajat ja kalsean terveyskeskuslääkärin jolla on liian kova kiire. Vapaan markkinatalouden kannattajat kun eivät ole koskaan joutuneet mielivaltaisesti kohdelluiksi siksi että meillä on "byrokratia" ja järjestelmä joka valvoo ja ohjaa toimintaa hyvinkin laajasti. On helppoa nähdä tilanteet jotka eivät toimi tai jossa oikeus ei toteudu. Mutta vaikeaa on nähdä että se että ne voi ylipäätään nähdä johtuu siitä että toimintaa ohjaavat rajoitteet, kuten se että tiettyjä asioita on pakko pistää julkiseksi tiedoksi. Sitä on vaikeaa nähdä että se että ongelma ylipäätään nähdään ei ole ilmiselvyys. Että jos meno olisi anarkistista, niin näistä vääryyksistä ei välttämättä koskaan edes kuultaisi.

Kafkan "oikeusjuttu" tuntuu absurdilta. (Ihan lajityyppinsäkin vuoksi.) Mutta vapaa markkinatalous nimenomaan avaa järjestelmiä jotka tuntuvat vielä absurdimmilta. Sillä Kafkalla oli sentään oikeudenkäynti. Vapaassa markkinataloudessa markkinapaikan omistaja voi määrätä ehtonsa siten miten lystää, eikä hänellä ole mitään pakotetta antaa vierailleen mitään oikeusturvaa. Ja näin syntyy oikeusjuttu jossa ei edes ole oikeusjuttua. Joka on vielä absurdimpaa kuin tuo absurdin mestarin keskenjäänyt teos.

Yhdistä pisteet.

Berta Lovejoy, joka tittelöi itseään "Feminist, Promoter Of Equality, Love, and Peace" kertoi tuoreesti siitä miten 9/11 -terrori -iskut olivat tasa-arvo -ongelma. "9/11 was a true tragedy for females. So many women lost their lives that day. So many wives lost their husbands. And who were the ones that caused it? Males. Males destroyed the the world trade centre because deep inside, they still have the mindset of barbarians of the past. As a female, i'm glad our brains evolved and we can recognise good from evil."

Tämä näkemys on siitä mielenkiintoinen että se edustaa feminismiä joka ei ole sukupuolineutraali. Ja se on itse asiassa kohtuu yleinen tapa lähestyä sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tässä maailmassa on niin että kun miesten ja naisten välillä on biologisia eroja, ne kaikki eivät ole miellyttäviä. Vastaavia ajatuksia löytyy toki kaikkialta missä nähdään biologisia eroja. Esimerkiksi jos katsotaan rotujen välisiä geneettisiä eroja älykkyydessä, moni vastustaa tätä ajatusta siksi että se koetaan epätasa-arvoiseksi. (Positiivista diskriminaatiota taas ei usein huomata, koska siinä on positiivisia sanoja. Älykkyyden kohdalla on helpompaa huomata että "ne sanoo neekereitä tyhmiksi".) On kuitenkin ihan hyvä erottaa sukupuolineutraalius hieman eri asiaksi kuin geneettisten erojen puute, joten tämäkin lausuma ei ole sisäisesti ristiriitainen syyttäessään miehiä mutta korostaessaan tasa-arvoa.

Yhdistä pisteet, löydä Saatana.

Lausunnon syvät ongelmat ovat enemmänkin siinä miten se käsittelee tosiasioita. On toki totta että jos terrori-iskussa kuolee nainen niin se on ongelma naisille. Ja jos aviomies kuolee se on suru naisille. Ongelmana onkin valikointi. Aivan yhtä hyvin voitaisiin sanoa että terrori-isku oli telaketjufeministinen hyökkäys miessukupuolta kohtaan koska iskussa kuoli miehiä ja miesten aviopuolisoja. Sinänsä totta, mutta ei tee tilannetta tasa-arvokysymykseksi.

Valikointi on ongelma. Käytetty naisnäkökulman ylikorostus ei sitten enää kuvaa tasa-arvoa. Se, että jokin asia voidaan värittää naisten näkökulmasta näin ei kerro tasa-arvosta vaan siitä että kenties on syytä muistaa että feminismi ei ole samaa kuin tasa-arvon hakeminen. Ei vaikka feministi sanoisi olevansa feministi ja ajavansa tasa-arvoa. Feminismiä, sukupuolineutraaliutta ja tasa-arvoa yritetään synonymisoida. Mutta ne ovat hieman eri asioita ja Lovejoy demonstroi varsin selvästi että miksi.

Stressitöntä menneisyyttä metsästämässä

Pekka Puska, kansanterveyden asiantuntija, esitti radiossa että suomalaisten olevan terveempiä kuin koskaan ja että stressi ei ole lisääntynyt, toisin kuin luullaan. Tämä aikaansai facebookissa syvääkin kommentointia. Ihmiset kokivat että Puskan lausunto ei vastannut heidän kokemustaan elämästä. Vedet silmissä vedettiin naurua. "Vai sellanen on hänen näkemys että kaikki hyvin." Todella lol. Puska oli ihmisille lähinnä norsunluutornissa kykkivä oikeasta elämästä vieraantunut pelle. Eihän täysjärkinen sano tuollaista ääneen tai voi olla mitenkään tuota mieltä.

En voinut tässä muuta kuin rölläillä. Sävy oli hyvin samantapaista kuin "Napoleonin komplekseissa" jossa muistutettiin esimerkiksi siitä miten elinajanodotus oli melko vähän aikaa sitten kymmeniä vuosia lyhyempi. On syytä muistaa että esimerkiksi tauteihin karisi lapsia varhaisemmin. (Kuolihan esimerkiksi Jean Sibeliukselta lapsi.) Samoin on syytä kiinnittää huomiota siihen että aikaisemmin kiertolaislapsia myytiin huutolaisiksi vähiten huoltamisesta pyytävälle ja lapsityövoiman käyttö ei ollut tuntematonta. Ja koulutus ja muu oli aivan eri tolalla kuin nykyään.

Lisäksi näissä menneisyystarinoissa korostuu sen ajan ihmisten sankaruus tavalla joka pistää vakavia epäilyksiä aiheeseen liittyen. Jos muistetaan että siihen aikaan oli pakko tehdä asioita fyysisesti, jalan tai suksilla. Ei ollut kotiäidin apuna kodinkoneita tai einesruokia, kaikki työ oli fyysisesti raskaampaa, ei ollut lakisääteisiä taukoja, lomia, vanhempainlomia, lapsilisiä ja ihmiset vain kaatuivat väsymystään illalla nukkumaan ja nukkuivat. Kun kuuntelee miten siihen aikaan osattiin tehdä työtä ei korostukaan se että siihen aikaan elämä olisi ollut vähemmän stressaavaa kuin nyt. Nykynuoria moititaan pehmeiksi, joksikin joita ei ole karaistu. Joka on suora väite siitä että nykyään elettäisiin helpompaa ja vähemmän stressaavaa elämää. Mutta jostain syystä vaikka sankaritarinoita liitettiin tähän yhteyteen, niitä ei olisi saanut tulkita siten että ne olisivat evidenssiä siitä että siihen aikaan olisi ollut enemmän stressiä.

Vihjasin siihen suuntaan että en voi ymmärtää minkälainen järkevä ihminen sanoo vakavalla naamalla sen suuntaisia asioita, että kolera ja se kun katsoo lapsen kuolemista koleraan stressaa vähemmän kuin pitkäaikaistyöttömyyden uhka nykyisessä KELA -tukien maailmassa. En usko että me olemme oikeasti niin paljon herkkähipiäisempiä, että olisimme kultalusikka suussa niin että stressaisimme pikkuasioista joita ennen ei edes pidetty ongelmina. Tai jos näin on, niin vika ei ole yhteiskunnassa vaan meissä. Moitin asiasta josta en yleensä moiti. Suhteellisuudentajusta.

Vihjasin päättelyvirheestä joka tuntui kumpuavan. Henkenä taisi olla se, että kun asiat eivät ole nykyisin ns hyvin. (Mikä on fakta) niin ne olisivat ennen olleet paremmin. Eivät ne olleet. Ne olivat vielä huonommin. Ei tänne nauttimaan olla tultu, kukaan, luultavasti koskaan.

Tämä johti mahtavaan vasta-argumenttiin jossa kerrottiin siitä miten stressi ja terveys ovat subjektiivisia. "Tarkoitettiinkohan sillä "terveydellä" tosiaan ns. ruumiin terveyttä, josta on pitkiäkin tilastoja väestötasolla? Eihän stressistä ("korvien välissä"?) ole vastaavia tilastoja, vai onko? : ) Paha ruveta tietämään takautuvasti, millaista stressiä just vaikka sata vuotta sitten koettiin! : D On huomattavasti helpompaa havaita, että esim. Helsingissä ei ole nyt koleraepidemiaa, kuin vaikka että osa kansalaisista on kuolla vitutukseen ; -}" Tälle huumorin helmelle ei tietysti voi sanoa oikein mitään. Paitsi sen että tuossa ongelmana on enemmän liian omituiset vaatimukset evidenssille. Että asia nimenomaan on niin että koleraepidemia varmasti vaikuttaa enemmän stressiä lisäävästi kuin sitä vähemmän. Ja näitä kautta evidenssistä kasautuu kumulatiivisesti ihan oikea argumentti. Kun monen monta trendiä asettuu yhteen voidaan tehdä yhteiskuntatason tilastollisia selityksiä asiasta. Se ei ole täydellistä mutta se on hyvää. Ja oleellista näyttääkin olevan se, että kaikki mitä tiedetään noista ajoista antavat evidenssiä Puskan argumentin suuntaan. Joten jäljelle jää se, että erimieliset joutuvat selittämään että se aineisto joka ei ole näkyvissä painaisi enemmän. Joka ei ole perustelua havaintojen perusteella vaan perustelua havainnot ohittaen, oma aineisto keksien ja tietämättömyyteen vedoten. Tietämättömyyden josta valtaosa luodaan esittämällä vastapuolelta mahdottomia vaatimuksia. (Joita ei sitten itse noudateta erilaisesta kannasta.)

Tosin tässä nyt jäi auki miten Puskan näkemys oli sitten naurettava ja ilmiselvästi sikaväärä ja virheellinen jos stressitasoja ei voida mitata. Koska keskusteluyleisö oli herännäispainotteista voinen arvailla että syynä on se, että he uskovat tietävänsä että menneisyyden ihmisillä oli vähemmän stressiä koska he itse kokivat ikävöivää nostalgisuutta aikoihin jona eivät ole itse olleet edes elossa. Aikaan jossa ei ollut stressiä koska perheyksiköissä ei ollut avoliittoja, homoja, mahdollisuutta ottaa naisen sukunimi. Arvot olivat hyvät ja kristilliset ja lapsia saatiin hakata ja kutsua törkeääkin pahoinpitelyä kasvatukseksi. Tämän tehdäkseen tosin joudutaan väkisin tietämään ja mittaamaan jollain estimoivalla lähestymistavalla stressien määriä.

En tiedä menneisyyden stressitasoista, mutta ainakin omia stressitasojani tämä keskustelu kohotti.

kuoleman rätistä (the fine game of nil)

Joku (muukin kuin minä) kenties muistaa Jolkkosen kannanoton siitä mikä olisi ateismin johdonmukainen lopputulos. "vanhat ateistit olivat epäuskossaan johdonmukaisia. He veivät projektin loppuun saakka. He korostivat elämän sattumanvaraisuutta ja traagisuutta. Elämä näytti heistä enemmänkin rangaistukselta kuin lahjalta. Moraaliselta katsannoltaan he olivat lähinnä antihumanisteja. He ymmärsivät, että jos maailman olemassaolo on sattuma, silloin näyttää epäjohdonmukaiselta puhua elämän tarkoituksen, kaikille yhteisen moraalilain tai ehdottoman ihmisarvon kaltaisista asioista." Argumentti on hyvin erikoinen. Sillä siinä on kaivettavissa hyvä huomio. Uusateistit eivät oikeasti ole mitään "taistelevia ateisteja". Sitä ei tue uusateistejen oma ideologia, eikä tukea tähän löydy sosiologisellakaan tarkastelulla. Jolkkosen huomion pitäisikin keskittyä siihen että jos ateistit olisivat todella militantteja, niin miksi ihmeessä pitäisi ottaa kantaa onnellisuuskysymykseen ja antihumanismiin? Jolkkonen itse asiassa lipsautti tässä ilmoille jotain joka on jännittävää.

Jos uusateistit olisivat taistelevia, niin antihumanistinen aggressiivisuus olisi juuri se luonteva lopputulos. Olisi hyvä korostaa ikävää elämää. Jolkkonen kuitenkin tiedostaa jollain tavalla että ateistit eivät nykyään olekaan oikeasti taistelevia, vaan heissä vikana on onnellisuus ja se että he ovat humanisteja. Eli jotain johon "taistelu" sopii aika huonosti.

Loppuosio tästä blogauksesta onkin sitten omistettu "johdonmukaisuuden" ajatukselle.

Otetaan esimerkiksi Dawkins. Dawkinsilla on suhde kuolevaisuuteen ja hautajaisiin. Dawkins on nimittäin ottanut kantaa kuolevaisuuteen ja boostailee "Unweaving the Rainbow" -kirjaansa painamaansa hautajaispuhetta monessa paikassa. Dawkins viittaa siihen omilla sivuillaan. Hän viittasi siihen "the independentin" kyselyartikkelissa. Oleellinen voidaan tiivistää pitkään sitaattiin joka on alla.

"We are going to die, and that makes us the lucky ones. Most people are never going to die because they are never going to be born. The potential people who could have been here in my place but who will in fact never see the light of day outnumber the sand grains of Arabia. Certainly those unborn ghosts include greater poets than Keats, scientists greater than Newton. We know this because the set of possible people allowed by our DNA so massively exceeds the set of actual people. In the teeth of these stupefying odds it is you and I, in our ordinariness, that are here.We privileged few, who won the lottery of birth against all odds, how dare we whine at our inevitable return to that prior state from which the vast majority have never stirred?"

Asian toistuminen vihjaa että tämä on hyvin tärkeä. Ja se onkin. Se nimittäin selittää sitä miten bussimainoksiin pitää laittaa se osa jossa sanotaan loukkaavasti että "now stop worrying and enjoy your life". Ja kyseessä ei ole johdonmukaisuuden puute. "Philosophical disquisitions" -blogissa tehtiin argumenttianalyysi tästä puheesta. Huomio oli mielenkiintoinen. Kyseessä on aivan normaali deduktiivinen päätelmä jossa premisseistä seuraa johtopäätös. Premisseistä voi kenties olla erimielinen mutta ne ovat kuitenkin perusteltavissa, niiden hyväksyminen ei ole tyhmää. Eli toisin sanoen ajatus on nimenomaan johdonmukainen sanan täydessä intellektuellissa merkityksessä. Muotoilen esitetyn argumenttianalyysin ydinmehun suomeksi.

On lottovoitto syntyä [Suomeen].
P1: Jos me olemme onnekkaita jo sillä että olemme elossa, ei meidän pitäisi olla järkyttyneitä siitä että me tulemme kuolemaan.
P2: Me olemme onnekkaita kun olemme elossa.
J: Meidän ei tule olla järkyttyneitä siitä että tulemme kuolemaan.

Argumentti on siitä perusteltu että elossaolemisemme ei ole ilmiselvyys. Todennäköisyys yksin sille että juuri se siittiö on hedelmöittänyt juuri sen munasolun kuin on infinitesimaalinen. Olemme kaikki siemensyöksyloton voittajia. Ja tätä edeltää vastaavien tapahtumien evoluutiohistoria. Toistuva iteratiivinen sattuma tuottaa infinitesimaalisia epätodennäköisyyksiä kuin itsestään. Joten olemme onnekkaita siinä mielessä että se on epätodennäköistä. Toisaalta se korostaa sitä että jos kuolema on järkytys niin se johtuu yleensä siitä että elämässä on jotain sellaisia asioita jotka ovat niin mukavia että olemme järkyttyneitä siitä että voimme menettää ne. Että nämä asiat eivät olekaan pysyviä ja ikuisia. Tässä mielessä olemme voittaneet nimenomaan lottovoiton. Epätodennäköisyyden lisäksi elämässä on voiton tunnelma. Tämä itse asiassa vihjaa että eksistentiaaliset valittajat ovat ymmärtäneet kuolevansa mutta he eivät ole ymmärtäneet elävänsä.

"Philosophical Disquisitions" -blogi liittääkin Dawkinsin johonkin ihan muuhun kuin valistusajan ranskan vallankumouksen giljotiinimeininkiin. Jolkkonen ei näytä tiedostavan uusateismin äärimmäisen vahvaa epikurolaista pohjasävyä. Tämä on ällistyttävää koska Epikuros on hyvin tavallista filosofian yleistietoa. Ja lisäksi häntä on usein jopa pidetty ateistina - tosiasiassa Epikuros oli nykyajan ihmisen silmiin enemmän deisti kuin ateisti. Mutta koska hänkin korosti sitä että jumalat eivät vaikuta ihmisten elämään ja ihmisen ei pidä välittää kuolemasta koska ihminen ei koe omaa kuolemaansa, hänen ajatuksensa ovat kuitenkin hyvin helposti sovitettavissa siihen että jumalat paitsi eivät vaikuta ihmisten elämään niin eivät myöskään ole olemassa. (Monesti merkitys syntyykin siitä mitä Jumalat tekevät ihmisille ja lupaavat ihmisen sieluksi kutsutulle tietoisuudelle kuoleman jälkeiseksi kohtaloksi. Joten ei vaikuttavan ja ei olevan Jumalan ero on ihmisen kokemuksellisuuden kannalta helposti aika mitätön.)

Uskallankin sanoa että Jolkkosen kannattaisi tutustua uusateisteihin koska sitä kautta voidaan selkeästi huomata että kenties Jolkkonen ei saa argumentatiivista "läskiä leikattua" ihan sen takia että hän ei ole tutustunut uusateisteihin eikä siksi ymmärrä miten näillä argumenteilla on tarjota syviä haasteita teistisyyteen itsestäänselvyyksiksi uponneille näkemyksille. Luultavasti Jolkkosen ongelma onkin se, että nämä itsestäänselvyydet ovat hänelle itselleen niin hegemonisia diskursseja että hän ei näe että niitä edes voitaisiin kyseenalaistaa. (Hegemoninen diskurssi on by definition juuri tätä. Omia maailmankuvan lähtökohtia pidetään erehtymättöminä eikä niiden vaihtoehtoa pidetä enää lainkaan mahdollisena.) Joten näihin kohdistuva kritiikki ei lähtökohtaisesti tunnu siltä että ne voisivat leikata läskiä, poistaa huonoja teistien argumentteja repertuaarista. Mutta yleensä juuri tämänlaiset argumentit ovat niitä väkeviä, tehokkaita ja tärkeitä. Sillä muutoinhan sitä korjaillaan joko trivialiteetteja tai "jonkun muun väärää uskontoa". Eikä Jolkkonen tai kukaan muukaan hänen laillaan ajatteleva pääse leikkaamaan läskiä siitä kaikista olennaisimmasta ja opettavaisimmasta kohdasta. Omasta päästään. (Läskipäästään.) Ja tämä sitten innostaa häntä lausumaan höpöjä jotka lähinnä paljastavat hänen argumenttianalyysikyvyttömyytensä tai kritisoimansa aiheen tuntemisen syvän heikkouden.

Tai sitten hän oikeasti tietää ja tässä toteutuu lähinnä Adornon huomio siitä keitä uskovaiset vihaavat eniten. Onnellista syntistä. Siis sellaista "syntistä" joka ei muutu onnettomaksi. Olen huomannut että ainut tapa saada mitään sympatiaa aktiivisemmalta teistiltä on se, että ryhtyy korostamaan jotain "skeptikon tragediaa". Jota Linkola on kuvannut seuraavalla tavalla "Edelleen minulla on tämä skeptikon tragedia. Haluaisin olla uskovainen, mutten voi." Kun selittää että usko olisi onnellisuuden vaatimus ja kyynelehtii että ei voi uskoa niin sitten on hyvä ja järkevä ateisti. Vasta kun kyynistyy kuoleman edessä ja muuttuu paskiaisnihilistiksi on ateisti joka miellyttää uskovaista. Onnellinen ateisti tai uskonnoton taas on järkytys ja sellainen on jotain josta on pakko luoda viholliskuva. (Koska hän on onnellinen apostaatikko, onnellinen syntinen. Joku joka tekee syntiä, ei pidä tätä väärintekona eikä saa rangaistusta ja elämänpilaamista tästä jo tämänpuoleisessa.) Heitä vastaan on pakko heittää "militantti" ja "taisteleva" -etuliitteitä. Pakko pitää heitä lähtökohtaisesti typerinä, jonain jotka eivät ole voineet viedä ajatuksiaan johdonmukaiseen päätökseensä. Jokin syy on oltava, sillä kun hegemonisia diskursseja kyseenalaistava ensivaikutelma johtaa siihen että ihmistä vihataan, syyt keksitään myöhemmin.

---

Otsikko on anagrammi lauseesta "elämän tarkoitus" (suluissa oleva englanninkielinen osa anagrammi englanninkielen lauseesta "the meaning of life").

Jalavan-Leskisen aksiooma, joulupukkivertauksia ja "a" sen "teismin" edellä

Markku Jalava kirjoitti "kotimaassa" blogauksen jossa hän käsitteli Jumalan olemassaoloa. Kristityt ottivat hyvillä mielin tekstin vastaan. Siitä huolimatta että uusateisteja moititaan siitä että he käsittelevät kysymystä nimeltä "Jumalan olemassaolo". Tämä kysymys on monista mieletön ja epäsofistikoitunut. Jostain syystä sofistikoituneet teologit eivät moiti jumalan olemassaolon kysymystä silloin kun puoli on teistinen. Mutta tämä on kenties aihe jollekin toiselle blogaukselle. Sillä Jalavalla oli kuitenkin asiaa. Ja minun mielestäni kysymys Jumalan olemassaolosta on kenties ainut relevantti kysymys koko teologiassa. Voisin mennä jopa niin pitkälle että väittäisin että suurin osa teologisista kysymyksistä muuttuu relevantiksi jos ja vain jos Jumala on olemassa.

Jalava lainasi Juice Leskisen aforismia "Olen tullut siihen tulokseen, että jumala on. Ei siitä sen enempää. Juice sanoi jumalan olevan, vaikkei uskoisi."
* Tavallinen ihminen voi nähdä tämän jonain ä-hä -henkisenä gotcha -lausahduksena joka ansaitsee vastineeksi idean kääntämisen. Jos ateisti sanoo että Jumala ei ole vaikka tähän uskoisi, niin sama gotcha -asenne saadaan ilmoille. Ja ei tässä kyllä mitään kovin säkenöivää ole senkään kohdalla käsillä. En tiedä mikä tämänlaisten ähä -lausuntojen nerokkuudesta intoutuvia, tuota suu auki huohottavain ihmisryhmää, perimmiltään vaivaa. Mutta oletan että he syövät kaiken ruoan lusikalla, ihan siksi että ei noilta öyhöttäjiltä oikein voi kauhallakaan vaatia.
* Minulle ajatus voisi olla se, että jos argumentit viittaisivat Jumalan olemassaoloon niin hitot uskosta. Joka on antiteesi sille mitä uskonnosta usein kerrotaan. Että usko olisi jotenkin primaari ja elinvoimainen ja tärkeä. Olen erimielinen tässä.

Tämän puiston hiekkatiellä
ei ole talvikunnossapitoa.
Siksi ei ole järkevää puhua
talvikunnossapidon puutteesta,
vaan pelkästään tämän tien
talvikunnossapidosta puhuminen
voi olla jotain muuta
kuin järjen köyhyyttä.

Jalava otti kuitenkin tähän näistä kahdesta poikkeavan tulkintakulman, sellaisen jota itse en oikein näe. Mutta hän sen kuitenkin esittää. "Juice Leskinen ihmetteli, että miksi vastustaa sellaista, mitä ei ole? On järjen köyhyyttä mennä kieltämään sellaista mitä ei ole." Tämä on mielenkiintoinen lause. Sillä rationalismin perinteessä on ajateltu että ratkaisu on tärkeä. Väite voi olla true tai false. Ja se että saadaan lopputulos oikein on se että asia on järkevä. Jos tulokset pitää määrätä etukäteen, kysymys ei enää ole perustelujen etsimisestä vaan jostain jota sofistit tekivät Sokratesta edeltäneenä aikana. Ensin valitaan asiakas ja se mitä mieltä tämän kannalta kannattaa olla. Ja sitten keksitään miten tätä voidaan puolustaa parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ja sofismia on usein moitittu jonain jota järkevät filosofit välttävät.

Joten on melko selvää että Juice/Jalavan Juice -tulkinta on käsittelemässä merkityksistä. Joka taas on usein nähty tunteiluksi eikä järkeilyksi. Mutta jos otamme tämän hyvin spesifin ja tavallisuudesta poikkeavan määritteen vakavasti, törmäämme Sartreen. Jonka filosofiassa taas olemassaolo ja olemassaolemattomuus sisältävät merkityksiä. Kirjoitin tästä Sarterlaisesta ikävästä kun mietin ystävääni ja lappiin muuttanutta Suvi Harjua Suomenlinnassa. Sartren ajatus oli siitä vekkuli että käsite mielessä on tärkeämpi kuin olemassaolo. Eksistenssi oli ennen essenssiä. Joten se, että ihmisten päähän tungetaan ajatus Jumalasta riittää. Se, että Jumalakäsite on tiedossa johtaa siihen että ateismi olisi täynnä merkityksiä.

Vauvojen Jumaluus ja todistustaakka.

Tämä tarkoittaa sitä että ollakseen fiksu Juice/Jalavan ajatuksen pitäisi viitata ateismiin jossa ei ole mielessä minkäänlaista Jumalakäsitettä. Tämä johtaa kysymykseen joka on teologiassa ja ateismissa usein esillä. Kysymykseen siitä ovatko vauvat ateisteja vai teistejä. Ateismi on itse asiassa Jalava/Juicella määritelty siten että vain hyvin harva teisti suostuu nielemään tässä väkisinkin mukaan tulevia implikaatioita. Sillä jos ateismi tarkoittaa sitä että ei ole mielikuvaa Jumalasta joudutaan sellaisen teoksen ääreen kuin Michael Martinin "Atheism: A Philosophical Justification". Sen ytimessä on ajatus että 'a' merkitsee 'ilman' tai 'ei'. Sen tähden, Martin väittää, ateisti olisi "yksinkertaisesti" sellainen ihminen. Tässä määritteissä vauva jolle ei ole opetettu Jumalaa on ateisti. Usein uskovaiset kiistävät tämän ja haluavat jotenkin korostaa että vauvat eivät olisi sellaisia hirvityksiä kuin ateistit. (Aihe herättää rasittavan paljon kiinnostusta. Itseäni vauvan vakaumus ei kiinnosta. Jos sitä pitää pitää tärkeänä niin tulkoot kertomaan. Sitä ennen leikin kurkisteluleikkiä heidän kanssaan ja kokeilen onko heillä käsissään tarttumarefleksi. Ja miten hieno se on ja voiko tarttumaotteen voittaa käyttämällä vain yhden sormen martial -art -vapautumistekniikoita.)

Osasyy vauvakysymyksen tärkeydestä liittyy kuitenkin todistustaakkaan. Klassisesti sanoen jos Martinin ateismin määritelmä on tosi, niin siitä seuraa se, että todistuksen taakan periaatteiden mukaan teistien tulisi ensin todistaa Jumalan olemassaolo. Nykyajan Dawkins ja historiallisten aikojen d'Holbach ovat ajaneet tämänlaista ajatusta vauvojen ateismista juuri siksi että vauvat eivät tiedä Jumalasta. (Muutenhan pyhäkoulut ja uskonnonopetus olisivatkin turhia ja teistien pitäisi vihata näitä konsepteja.) Monet uskovaiset korostavatkin että tosiasiassa ateismi on jumalan kieltoa. Ja että ateismin määritelmä on valittu keinotekoisesti lähinnä sen vuoksi että todistuksen taakka -argumentti saataisiin käyttöön. Ja että tosiasiassa ateisteilla sitten on jokin näkemys jossa on positiivisia väitelauseita jotka tulee sitten todistaa ja perustella.

Asia on siitä järkevä että Thomas Nagel, itsekin ateisti, on esittänyt että vauvat eivät ole ateisteja koska vauvat eivät kiellä Jumalan olemassaoloa. Vauvat eivät vain tiedä Jumalasta. Joka on hänestä aivan eri asia. Tämä tarkoittaa sitä että ateismi muuttuu joksikin joka on päätelmien lopputulos, positiivinen maailmankuva joka sisältää tosiasiaväitteitä joilla on myös merkityssisältöä niin tosiasiatasolla kuin eksistentiaalisellakin tasolla. Joka taas kumoaisi filosofisen sisällön blogaukseni kannalta oleelliselta "Jalava-Leskisen aksioomalta" (voin kehitellä sille muitakin pömpöösejä nimiä. Jotkut, idiootit, pitävät tälläisiä nimityksiä sivistävinä ja että kun käsitteille ja viittaussuhteille ja väitelauseille antaa nimiä joissa vilisee matemaattista tai loogista jargonia, ovat ne myös vakavastiotettavampia ja tosia.) Jos ateismi vaatii Jumalakäsitteen tuntemista, joka vaaditaan jos siihen sanotaan "ei ole olemassa", niin Jalava-Leskisen aksiooma on falsifioitu. Jos se taas on Martinin käsitteistössä niin se toimii vain niihin ateismin muotoihin. Se on siis aika suurelta osin huono ja väärä kannanotto.

Eli toisin sanoen Jalava-Leskisen linja vihjaa että jumalakeskustelussa teistillä olisi todistustaakka, tai se on tyhjää. Ateismilla taas ei välttämättä ole mitään tarvetta todistaa kantaansa tai puhua. Itse asiassa kenties koko aiheesta keskustelu on irrelevanttia niin kauan kuin teistit eivät ole noudattaneet omaa minimivelvollisuuttaan, eli Jumalan olemassaolon todistamista. Nielen tämän periaatteen ilolla. (Good luck finding, don't even think to open your mouth before you success!)Tai he itse tuskin ovat tätä mieltä mutta se on valitettavasti se lopputulos joka tästä kaikesta saadaan esille.

Mutta mieleni tekee jatkaa hieman eteenpäin.

Kuvassa innokas ateisti.
Teknisesti ottaen sen mahassa
on koirannami jota kuvaa
"jumaluskon puute". Sama
ateismi sävyttää myös sitä paskaa
joksi koirannami on tulossa.

Nimittäin ateisteja seuratessa voi huomata että monella ateistilla todellakin on positiivisia kannanottoja erilaisiin asioihin. Koska ateistit käyttävät usein joulupukkivertausta, voisin huomauttaa että ateisteilla on joskus tapana esittää todistustaakan puute puolellaan siten että he selittävät jotain sen tyylistä että "Minulta ainoastaan puuttuu usko Joulupukkiin, minulla ei ole mitään hypoteeseja eikä väitteitä Joulupukista". Joka kuitenkin pian siirtyy siihen miten ajatus tonttujen asumisesta Korvatunturilla on hevonpaskaa. Tämä on jossain määrin huvittavaa. Ja mielestäni se johtuu siitä että Martinin ateismin määritelmä on etymologinen eikä siksi oikein vastaa sitä miten monet, myös ateistit itse, käyttävät sanaa "ateismi" kielessä. Sen mukaan esimerkiksi sekä agnostikot että koirat ovat ateisteja. 

(Positiivinen ei tarkoita miellyttävää tai hyvää tai optimistista tai eettistä tai muuta vastaavaa, vaan sitä että Jumala on olemassa on positiivinen väitelause kun taas kysymys Jumalan olemassaolemattomuudesta on negatiivinen väitelause. Siis vähän samalla logiikkalla kuin HIV -testissä jossa negatiivinen on positiivista.) Mutta toisaalta vastaavaan törmää helposti teismissä.

Itse asiassa jos katsotaan erilaisia jumalatodistusten moittimisia, yleinen teema on se että jumalatodistuksia esitetään mutta niiden kritiikistä ei välitetä vaan heitetään uusi jumalatodistus. Syynä on se että jumalatodistuksen kumoaminen kumoaa partikulaarin Jumalan, ei kaikkia mahdollisia teismin versioita. Ja ero on oikeasti oleellinen. (Todistuksen taakan kannalta nämä ovat yritelmiä, ja niiden kritisointi palauttaa pelin ateistille, jos kyseessä on pelkkä Martinin määritelmän mukainen ateismi.)

Tässä mielessä onkin hyvä huomata että ateisti voi periaatteessa tehdä saman. Entä jos Martenin määritelmä onkin oleellinen. Se kun tarjoaa generaalin määritelmän ateismille. Ateismille on monia määritelmiä, mutta aivan kuten teismissäkin teismin yleiskäsite on se käsite joka pitää sisällään muut teismin käsitteet, voidaan ateismistakin rakentaa varsin perustellusti aivan vastaava megamääritelmä. Tämän määritelmän mukaan voidaan sanoa että ateisminkritiikit ovat aina partikulaareja eivätkä koskaan generaaleja.

Ja näin ateistit eivät myöskään elä missään kaksoisstandardissa. Sillä jokainen ateisti on fraktio, yhdentyyppinen osa erilaisten ateismejen määritelmien seassa. Nämä ovat partikulaareja. Ja niissä tehdään rajauksia joita ateismi generaalina käsitteenä ei tee. (Eli juuri kuten teismissäkin. Se, että teismi ei välttämättä ota kantaa Jumalan olemassaoloon yleiskäsitteenä ei tarkoita että Jalava joka käsittelee Jumalan olemassaoloa olisi huono teisti tai ei-teisti.) Tässä mielessä valtaosa ateismin toisenlaisia määritelmiä ajavista selityksistä jotka ajautuvat moittimaan Martinin määritelmää joutuvat katsomaan erikoisia ongelmia. Kuten sitä että jos katsotaan ateistejen uskomuksia, joudutaan määrittelemään ketkä ovat ateisteja ja sitten heiltä on kysyttävä kysymyksiä.

Ja tässä vaiheessa helposti otetaan kantaa agnostismiin ja muihin kysymyksiin. Ilman tämänlaisia asioita kritiikit kuivuvat kokoon. "Historiallisesti ateisteiksi identifioituneet filosofit" ja vastaavat lähtökohdat tuottavat pitkiä argumenttiketjuja ja kehityspolkuja ja niiden kautta on helppoa huomata että erittäin monet (elleivät peräti kaikki) ateistit ottavat kantaa maailman luonteeseen ja etiikkaan tavalla jossa oletettu ateismi on näiden väitelauseiden taustalla. Jolloin ateismi pitää pakosti sisällään väitelauseita, sillä ilman asioita jollain tavalla rajaavia ja kuvaavia premissejä ei voi tehdä mitään jatkopäätelmiä. (Informaatio on aina täsmennys, se karsii ilmoille tarkemmin määritellyn fragmentin joidenkin toisten fragmenttien sijaan, argumentti on aina "sulkusilmäinen" siinä mielessä että se kieltää maailmankuvia totuuden ja tarkkuuden ja johtopäätöksen saamisen nimissä.) Näin ateistisuuden käsitteen määrittelykysymykset ovat käytännössä aina jotain jotka tutkivat partikulaaria ateismia, ja jotka eivät tehoa generaaliin ateismiin.
1: Tunne on tuttu ateisteille, ja aika laajasti Martinin määritteen sisällä. Itsekin olen raivostunut siitä että joku heittää jumalatodistuksen ja kun sen kumoaa, niin sanotaan vain että aha, tässä sinulle toinen. On ärsyttävää kun eivät anna parasta argumenttia ensin ja sitten käänny ateisteiksi tai agnostikoiksi jos siinä on virhe. Mutta generaali-partikulaari -kielipeli toimii juuri näin. Se on ärsyttävää mutta se toimii näin.

Mutta miksi ateismin kohdalla usein kuulee tämän väitteen?

Jostain syystä viralliseksi standardiksi on muodostunut se, että teisteillä olisi ikään kuin hyvä syy sanoa kantansa ääneen. Mutta ateisti joka sanoo kantansa ääneen olisi automaattiseti idiootti. Eli ateismistaan ääneen keskusteleva olisi "järjeltään köyhä" kuten kotimaahan leppoisalla naamalla painettiin ilman että ainutkaan teisti älähti pätkääkään. Tämä on hieman erikoinen kannanotto koska perinteisesti on ajateltu että ihmisillä on sananvapaus. Ja että on aika helvetin omituista mennä muiden ideologioiden puolesta päsmäröimään että minkä vuoksi he saavat tai eivät saa tuntea asiaansa tärkeäksi.

Siihen löytyy useita kannanottoja. Esimerkiksi Walter Sinnot-Armstrong on tiivistänyt tämän seuraavaan : "I will go further and present positive arguments for atheism, which is the wiew that God does not exist. Why would anyone argue against the existence of God? If you feel sure that God does not exist, why come out of the closet and announce your reasons publicly? That is why I want to help readers get clear about the evidence for and against the existence of God, so that they can decide for themselves. If you look at the evidence with an open mind, then you will conclude that God does not exist, or so I believe. But even if you do not reach this conclusion, if you do achieve a better understanding of the evidence on both sides, then I will have achieved my main purpose."

Se on mielestäni rakentava sillä siinä ei tuomita että teisti olisi lähtökohtaisesti idiootti. Kysymys on keskustelusta. Ja tämä kulma on keskeinen sen vuoksi että aika moni ateisti saa vastustusta itselleen - ja koko uskonnottomien kentän päälle - sillä että pitää teismiä lähtökohtaisesti hevonpaskana. (Minä pidän teismiä a priori -tasolla kiinnostavana joka valitettavasti näyttää jokaisen tuntemani partikulaarin teismin version ja jumalatodistuksen kohdalla redusoituvan jonkinlaiseksi hevonpaskaksi. Toistaiseksi ja kenties sen vuoksi että vain idiootit teistit haluavat keskustella teismistään internetissä ja saavat näkemyksiään tavallisiin kirjakauppoihin ja yleisiin levityksiin päätyviin teologisiin journaaleihin.)

Tämä epäkohteliaisuus on se joka itse asiassa luultavasti oikeuttaa tämän kysymyksen. Tässäkin joulupukkivertaus, tuo ateistien suosikkityöväline, voi olla avuksi. Kysymys on siitä pitääkö joulupukki kieltää ja täyttää joulujuhla joulupukin uskottavuutta koskevalla kritiikillä (Jotka eivät jostain syystä mieti kvanttijoulupukkia, joka on eräs partikulaari joulupukkiteoria.) Kun kenties voitaisiin vain juhlia yhdessä. Mutta valitettavasti se tapa jolla Jalava aihetta käsittelee muuttaa tämänkin periaatteessa tausta-asetelmaltaan rakentavan tai sellaista yrittävän asenteen yhdeksi mulkkuisuudeksi.

Sillä siinä ollaan täsmälleen yhtä pilkallinen asenne kuin niillä ateisteilla joista teistit ovat lähtökohtaisesti idiootteja, jotain jotka selitetään vain järjen puutteella tai mielenterveyshäiriöllä. (Jotka toki ovat mainioita selityksiä yksittäistapauksissa, en minä sillä että psykoosi ei voisi antaa jotain ... ylimääräistä pontta ... tietyille uskomuksille. Tästä ei vain pidä yleistää liikaa.) Jos sanotaan että "järjen köyhyyttä" on puhua ja reflektoida ääneen ateistisia uskomuksia, ollaan kyllä melkoisen halveksivassa lähtötilanteessa. Itse asiassa Dawkinsin kohdalla usein heitetään sanaa "militantti" (osaamatta mitään) ja suunnilleen se tärkein tapa jolla tuo käsite saataisiin osumaan mr. Richardiin tarkoittaa tätä epäkohteliaisuutta. Eli militanttius määrittyisi siitä että sitä sanoo erimielisiä pakosti idiooteiksi, tekee tämän julkisissa paikoissa ja saa tälle paskiaisnäkemykselle seuraajia ja komppaajia.

Jos Dawkins on militantti ateisti niin jokainen jonka mielestä Jalavan mietintö ateismin ääneen puhumisen ongelmasta on relevantti on militantti kristitty. Jos kristittyjen toiminta on asiallista älykkään ihmisen toimintaa ja fiksua, niin tämänlaisen militanttikristityn kutsuminen militanttikristityksi kaikkialla ja aina olisi suoranainen velvollisuutemme. Itse pidän tätä ajatusta vain paskiaisuutena, ja sitä heittävät ihmiset ovat kenties a priori -tasolla uskomuksineen mahdollisesti rationaalisia ihmisiä. Mutta heidän käyttäytymisensä on a posteriori, havaintojen jälkeen, sen verran epäeettistä ja mulkkumaista että heitä on ilo, kunnia ja velvollisuus pilkata ja halveksua.

Ateisteista halutaan tehdä "kristittyjen dhimmejä".

Itse asiassa jos Jalavan-Leskisen aksiooma pitäisi paikkaansa, niin sen avulla syntyy väistämättä jotain joka on tuttu islamilaisessa maailmassa. Islamilaisilla on ns. dhimmejä. Sinenmaa ja monet maahanmuuttokriittiset käyttävät termiä hyvin paljon, jopa raivostuttavan paljon. Mutta otan sen tässä kuitenkin varmuuden vuoksi esille. Sinenmaa tiivistää idean mielestäni kauniisti (jos tälläinen käsite voi koskaan olla kaunis) "DHIMMI-OIKEUDEN saaneet voisivat selvitellä oman yhteisönsä sisäisiä asioita omissa uskonnollisissa oikeusistuimissaan, mutta eivät tapauksia, joissa toisena osapuolena on muslimi. Dhimmi-aseman saaneen suojelu tarkoittaa sitä, että muslimiyhteisö suojelee hänen henkeään maksua vastaan, mutta hänellä ei koskaan ole samoja oikeuksia kuin muslimeilla." Jos uskontoa saa julistaa ilman erityistä perustelua miksi julistaa, ja jos kristitty ihmettelee laajasti miksi ateisti ylipäätään puhuu ateismistaan, hän on astunut rajan yli jossa ateistit ovat kristittyjen dhimmejä. Islamilaisen maailman ja kristittyjen maailman asenteissa ei ole tämän jälkeen mitään erityistä eroa. Erot ovat toiminnan voimakkuuksissa. Kakkosluokan kansalainen voi olla räikeästi kakkosluokan kansalainen tai vaan kakkosluokan kansalainen.

Kakkosluokan kansalaisuus näkyykin nykyajassa. Esimerkiksi niissä puheissa joissa esitetään että elämme kristillisessä maassa jossa eletään maan tavalla tai olisi muutettava väärien uskonnollisten mielipiteiden vuoksi Pohjois-Koreaan. Esimerkiksi niissä puheissa joissa esitetään että ateisteilla ei olisi oikeuksia kristillisiin juhliin, kuten jouluunkaan. Että Suvivirsi on kulttuuria ja siksi yksi virsi ei tee uskonnollista tilaisuutta. Mutta jos Darwinisti-ateistit yrittävät saada omia evoluutiolaulujaan laulettavaksi, niin nämä eivät ole kristillistä kulttuuria eivätkä perinnettä. Ja sama koskee erilaisia kommunistien vallankumouslauluja vaikka ne lasketaankin kulttuurihistoriaksi ja perinteeksi. (Siitä huolimatta että kommunismi on minustakin ihan järkyttävän paska ideologia. Niin argumentti pätee silti!) Joten niitä ei lauleta lainkaan jotta kristittyjen arvoja ei loukata. (Mutta toisaalta. Jos ei usko evoluutioon niin ei ole mitään mieltä avata suutaan siitä? Jos ei usko Allahiin niin miksi kritisoida tätä? Tämä avaa jännittävän polun joka kuvastaa sitä miten tämä ajatus siitä että "jos ei usko jonkin olemassaolemassaoloon, ei sitä pidä moittia ettei olisi ihan vähäjärkinen" koskeekin vain ateisteja.)

Ei tähän asenteeseen oikeasti voi kuin tehdä vielä yhden joulupukkivertauksen. Sellaisen jossa sanotaan että joululahjoja voidaan antaa vain niille jotka uskovat joulupukkiin. Nähdäkseni asia on kuitenkin niin että joululahjoja voi antaa jopa joulupukkikriittikoille, esimerkiksi niille nenäkkäille esiskeptisille kuusivuotiaille nököhampaille jotka ovat empiirisesti keksineet vetää joulupukkia parrasta. Ei ole rakentavaa yhdessäoloa nyhtää heiltä lahjaa tämän empiirisen järjenkäyttöprojektin vuoksi. Päinvastoin, partaa nykivän lahjanpoisto jouluaattona olisi ihmiseltä ylettömän mulkkuista.

(Kenties ainut) Moraalisesti Kestävä Tapa lopettaa tämä blogaus.

Tämä voi vaikuttaa röyhkeältä
ja ulkokuori voi olla suttuinen,
mutta teknisesti tämä on
rauhankyyhky, rauhanpulu.
Jos pahastut, se johtuu siitä
että tämä pulu ei tee sitä
mihin kristittyjen pulujen
kanssa on totuttu.
Eli pelaa shakkia.

Siksi sanonkin kaikille Jalavan-Leskisen aksioomaan uskoviin ja sitä ääneen julkisesti boostaaviin - riippumatta siitä ovatko he teistejä, ateisteja tai viisivarvaslaiskiaisia - että haistakaa paska. Joudun haistattamaan paskan hyvin ylimalkaisesti koska jos aloittaisin nimien luettelemisen, en loppuelämäni aikana juuri muuta tekisikään. On tiivistä haistattaa paskat ja luottaa että tämän tekstin lukevat osaavat kohdentaa tarkoittaako tämä heitä vai ei. Jos ei, niin pahoittelut kirosanasta. Jos osuu, niin sääli että niitä oli niin vähän ja että ne eivät olleet spesifioitu loukkaamaan mahdollisimman syvästi ja repivästi juuri vittu teitä alimman henkilökohtaisesti. Ihan siksi että paras osa Teistä taisi aikoinaan jäädä synnytyssairaalan lakanoille, kun taas olennaisinta osaa itsestänne voisitte kyllä sitten keventää seuraavan kerran aamukusella, antamalla tulla ihan sieltä päästä asti. Ei teille voi sanoa muuta kuin että kenties on totta että eriuskoisia pitäisi kunnioittaa, mutta toisaalta olisi huomattavasti helpompaa kunnioittaa sellaisia ihmisiä ja ideologioita jotka eivät olisi perustelullisesti perinpohjaisen typeriä ja asenteellisesti sanoinkuvaamattoman kusipäisiä. Että jos kunnioitusta vaatii, niin on hyvä miettiä että heittääkö itse jotain todella käsittämättömän epäkunnioittavaa. Ja aloittaa vaikka itsestä jotta voi näyttää muille että tälläinen reiluus on todella ihmiselle mahdollista.

---

Kävin tänään vaatekaupassa ja kysyin myyjältä "onko täällä kilttejä, lapasia". Voisiko myyjä vastata "ei" skottivaatetuksen valikoimassaoloon muuttumatta järjeltään köyhäksi? Ei minustakaan!

Kielikonservatiivit

Maailmassa on muutama hyvin varma asia. Eräs niistä on se, että nuoriso koetaan turmeltuneena. Ja toinen asia on se, että kieli koetaan turmeltuneena. Henkenä tuntuu olevan se, että kieli on ollut parasta suunnilleen vuotta sitten ja nykyään tämä on sitten degeneroitumassa ja muuttumassa huonoksi. Otan tästä muutamia esimerkkejä. Kaikki suuria miehiä.

"Most people who bother with the matter at all would admit that the English language is in a bad way."
(George Orwell, 1946)

"...our Language is extremely imperfect; that its daily Improvements are by no means in proportion to its daily Corruptions; and the Pretenders to polish and refine it, have chiefly multiplied Abuses and Absurdities; and, that in many Instances, it offends against every Part of Grammar."
(Jonathan Swift, 1712)

"And, in few words, I dare say; that of all the Studies of men, nothing may be sooner obtain'd, than this vicious abundance of Phrase, this trick of Metaphors, this volubility of Tongue, which makes so great a noise in the World. But I spend words in vain; for the evil is now so inveterate, that it is hard to know whom to blame, or where to begin to reform."
(Thomas Sprat, 1667)

"Practically everyone...in those days spoke correctly, but the lapse of time has certainly had a deteriorating effect in this respect."
(Cicero, 46 eKr.)

Oikeasti kieli muuttuu ja se mikä on vallitsevan säännön muuntumista koetaan pahana ja huonona. Kielioppisääntörike koetaan epäeettisenä. Kunnes siitä tulee uusi normi. Mutta sitten jokin muu onkin jo muuttunut.

Nyt on menty liian pitkälle

Kaikki on nykyään pilalla. Suomessa ei ole uskonnonvapautta. Sillä siviilipalvelusmies ei saanut jatkaa koulunkäyntiavustajana siksi että hän alkoi evankelioimaan koulussa. Uskonnonvapauteen kuuluu se, että saa olla mitä uskontoa haluaa ja kertoa siitä. Paitsi jos rikkoo lakia. Siksi siviilipalvelusmiehen kohtelu on uskonnonvastaisuutta ja uskonnonvapauden riistoa. Sillä mikään lainsäädäntö tai opetushallituksen linjaus ei rajoita kouluissa töitään tekeviä ihmisiä harjoittamasta julistavaa vakaumuksellista uskonnonopetusta. Sillä muuten tästä argumentistani putoaisi pohja.

Ilman kristinuskon syvää tuntemusta ihminen ei voi ymmärtää kulttuuriamme. Monet sanontamme ovat täysin kristillisiä, puhutaanpa sitten tutkaimen potkimisesta tai koiran palaamisesta oksennukselleen. "Monty Pythoneita" ei voi ymmärtää ilman teologiaa. Ilman kristinuskon tuntemusta ei tiedettäisi että etunimi Pekka on rinnastus Pietariin. Tai etymologisesti joku voisi keksiä että nimi muistuttaa latinan sanaa peccator, syntinen. Ja mainoksetkin menevät ihan ohi. Miten käy nykynuoren maailmassa selviämisen jos hän ei tiedä teologisia konnotaatioita joita löytyy mainoslauseesta "Erittäin imukykyinen - Vain yksi arkki voi riittää."

sähköistävä kirkko

"Kirkko & Kaupunki" -lehden puolelle oli annettu palautetta : "filosofian tohtori" Riitta Koskinen oli pahoillaan siitä että kolehtia voi antaa kännykällä. "Miten valtava säteily tulisikaan, jos koko kirkkosali lähettäisi viestejä yhtä aikaa. Harkitsisin kirkosta eroamista." Aiheena on luonnollisesti sähköyliherkkyys, tuo tila jota on usein kuvattu sen tyyppisin lausumin kuten "Sähköyliherkkyys on todellista - mutta sähkö ei sitä aiheuta" ... "Asiantuntijat ovat yksimielisiä sähköyliherkkyydestä. Mikä tahansa oireet aiheuttaakin, se ei ole sähkö." Siis vähän kuin Jumala ja ihmisten hengelliset hyvinvointikokemukset. Lisäksi sitä on vaikeaa pitää lääketieteellisenä käsitteenä ihan senkin vuoksi, että sitä ei tunnisteta sairaudeksi eikä sitä diagnosoi mikään lääkäri, vaan kyseessä on itsediagnoosilla määritetty nimitys. Perimmiltään sinulla on sähköyliherkkyys jos väität niin.

On toki hyvä muistaa että säteilymäärien rajoittaminen vaatisi muutakin. Hyvin monissa kirkoissa on nimittäin ns. induktiosilmukka. Se on kirkoissa kuulovammaisia varten. Sen avulla saarnat saadaan suoraan kuulolaitteeseen. Väline on nerokas ja kätevä. Ja se toimii "sillä ihan samalla säteilyllä kuin kännykkäkin". Tosin induktiosilmukoiden tehot ovat valtavia verrattuna kännyköiden vastaaviin. Jos kirkot eivät ole aiheuttaneet jo vuosia sähköyliherkkyysoireita, ei kännykkäsäteily juuri tätä suuntaan tai toiseen muuta.

Toisaalta kun katsotaan  Helena Koskista, "pastori-merkonomi-evankelistaa" ei pidä hämmästyä miten titteliä tiputetaan vaikka opeteltu ala ei käsittelekään lääketiedettä. (Mikä selittänee miksi hän antaa viitteitä juttuun jonka takaa paljastuu sähköyliherkkyys -crank Gerd Oberfeld. Seuraavaksi kai kuuntelemme evoluutiotieteen uusimmat uutiset Pekka Reinikaiselta ja annamme terveytemme Antti Heikkilän armeliaisiin käsiin.) Tämä ei hämmästytä koska sähköyliherkkyyteen tulevat kannat joutuvat käyttämään varsin rajoittunutta settiä lähteinään. Ihan siksi koska valtaosa lääketieteen ammattilaisista pitää sitä bullshittinä, ja testit viittaavat että oireet syntyvät jostain muusta kuin elektromagneettisesta säteilystä. (Kuten luulosta että on säteilyä joka vaikuttaa vaikka säteilyä ei ole. Tai siitä että jos luulee että säteilyä ei ole niin ei tule oireita vaikka tuhat kännykkää paahtaisi täysillä metrin päässä.)

Tämä hämmennys kasvaa sillä pian voidaan oppia sekin että hän on esimerkiksi vieraillut TV7:ssä. Tämä on hämmentävää, sillä TV -lähettimien tehot mitataan sadoissa tuhansissa wateissa. Toki tämä ei ole valtava ristiriita tai ongelma. Koska Koskisen ei tarvitse olla sähköyliherkkä ollakseen huolestunut aiheesta. Joten kenties tässä ei ole kovin suurta ongelmaa.

Kenties minun jopa kannattaisi ottaa hänen neuvonsa ja varoituksensa vakavasti. Ihan oman parhaani vuoksi. Unohtaa pahat sähköyliherkkyyden mollaajat ja lähestyä asiaa avoimin, joskin äärimmäisen huolestunein, mielin. Yrittää lähestyä asiaa sitä kautta että sähköyliherkkyys on mietittävä, vähän kuin Hanns Hörbigerin maailmanjääoppi, johon on nykyaikana "kohdistettu kritiikkiä siltä pohjalta, että se on hatusta vedettyä hevonpaskaa, johon uskoakseen pitää olla henkisesti jälkeenjäänyt mielipuoli." Mikä on epäkohteliasta, ja asia pitää perustella. Että vähän kunnioitusta sähköyliherkille minulta!

TV7 on lähettimiä Helsingissä, asutuilla alueilla. Olisi mielenkiintoista kuulla pitäisikö ne sammuttaa. Lisähuolta itselleni aiheuttaa se, että TV7 -linkkiytynyt IRR-TV pitää majaa aivan nurkillani. Pitäisikö minun ottaa Koskisen huoli vakavasti ja käskeä heitä karsimaan lähetyksensä nollaan kunnes keksivät tavan lähettää asioitaan suoraan YouTubeen? Jos suojelu on tärkeää, kirkosta eroamisen arvoista, niin pitäisikö meidän sallia että evankeelikot vaarantavat terveytemme posottamalla päällemme kauheaa sähköä. Sillehän voi allergisoitua, ja allergisoituneille voi tulla kovia ongelmia. TV7 tilojen läheisyyteen menemisiin voitaisiin ehdottaa myös Koskisen ehdottamia ikärajoja. K16 tai K18 ovat mainitut joten ne ovat varmasti oikein mainioita. Lisäksi voisi olla yhteisön kannalta parasta että TV7 tilat siirrettäisiin välittömästi jonnekin syrjäkylien perille, kauas lähimmästä asutuksesta. Siellä he eivät voisi vahingoittaa muita.

Jotenkin ajatus alkaa tuntumaan mainiolta ja sähköallergia vaikuttamaan uskottavalta ja vakavalta ongelmalta. ; Itse asiassa jos sähköallergia olisi vakavasti otettava argumentti, niin se olisi varsin vahva. Suomessahan ei ole sananvapautta ja uskonnonvapautta rajoittamattomasti. Kaikkea rajoittavat muut lait. Uskonnonvapaus ei siksi voi sallia maassamme vääräoppisten kivittämistä - ei vaikka uskonnon käskyt jotka olisi painettu joka sivulle Pyhässä Kirjassa komentaisivat kivittämään heitä. Uskonnon nimissä ei saa vahingoittaa. Odotankin mielenkiinnolla eettisiä mietintöjä siitä miten suhtautua siihen että naapurissani posottaa sähkömagneettinen saastuttaja, IRR-TV joka näin vaarantaa ihmisen terveyden uskonnonvapauden nimissä.